Mistä

majoitus?

Menossa ekaa kertaa Budapestiin, mistä kannattaa ottaa/varata hotelli? Emme kaipaa mitään luksusta, mutta kuitenkin ihan ok hotellia. (sellanen 3-4 tähtee ihan jees) Vietämme yleensä koko päivän kaupungilla, käppäillen tai julkisilla, tutustuen sekä nähtävyyksin että joihin ravintola/terasseihin. Emme kaipaa mitään yö-menoa. "keskusta" olis toive, mutta missä se keskusta abaut sijaitsee? Kiitokset etukäteen :)

15

2574

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -hamupipöke-

      Budapestin "keskusta" sijaitsee abaut Pestin puolella V. kaupunginosassa ja sen ympärillä. Kun katsot Budapestin karttaa, niin huomaat että siinä on kaarikatuja, jotka rajaavat keskustan ytimen. Ydinkeskustan alueella hyviä 4 tähden hotelleja ovat mm. Taverna ja Astoria. Samoin Bajcsy Zsilinszkyn suunnalla oleva Parlament on hyvä. Hyvä 3 tähden hotelli on esim. Erzsébet ja Matyas.

      • vinkeistä

        Kiitokset vinkeistä, varasin juuri hotellista Matyas huoneen reissuumme :)

        Ketjun aloittaja

    • Hamupipőke on oikeassa, mutta keskusta on myös pienen kaarikadun ulkopuolellakin, siis suuri kaarikatu, jossain Oktogonin ympäristössä on myös hyvä ratkaisu. Esimerkiksi http://city-hotel.hu/ Niin myös http://royal.2ms.hu/index.php?sp=/english eli Corinthia Grandhotel Royal... Jos ekaa kertaa Budapestiin: www.opas.hu tervetuloa

      • -hamupipöke-

        Mónika on oikeassa, myös Oktogonin alue on oikein kaunis alue myös. Meinasin kirjoittaa sen viestiini, mutta ajattelin yksinkertaistaa kuitenkin :-) Oktogon on siis kahdeksankulmainen aukio jonkin matkan päässä ydinkeskustasta Bajcsy Zsilinszky -katua eteenpäin. Alueella on mm. vanhoja aateliston kaupunkitaloja, Unkarin valtionooppera ja Ferenc Liszt -musiikkiakatemia ja paljon hyviä ruokaravintoloita. Oktogonin lähellä on myös edullisempi 3 tähden hotelli Medosz: http://www.medoszhotel.hu/index.php?option=com_content&task=view&id=14&Itemid=28 Budapest on suuri kaupunki, suosittelen opastetun kierroksen ottamista, jos menette ensimmäistä kertaa.

    • chrant

      Hej, katso personal.inet.fi/koti/rantasaari (ilman www) Hyvä sijainti hyvät liikenneyhteydet, 60eur/vrk riippumatta hlömäärästä. Voin antaa paljon tietoa Budapestista. Christina

      • ei hyvä mutta halpa

        Jos henkilö kysyy 3-4 tähden mukavaa hotellia kahdelle hengelle, niin tuo ei ole hyvä vaihtoehto. Lastenhuoneen 90 cm leveät sängyt ovat järjettömän tilaavievät, huoneessa ei mahdu liikkumaan eikä leikkimään. Tavalliset 80cm kokoiset sängyt riittäisivät hyvin aikuisellekin. Asunnossa ei ole ilmastointia eikä se ole keskustassa. Jos matkalle on lähdössä 4-5 hengen perhe, joka haluaa yöpyä edullisesti Obudassa, niin asunto on sopiva.

      • tästä,
        ei hyvä mutta halpa kirjoitti:

        majoitus paikasta millainen matka keskustaan tai minkalaiset julkiset kulkuneuvot keskustaan?

      • on aika laaja

        Tunnen Budapestin melko hyvin ja kyllä tämä kyseinen asunto on Budapestin keskustan tuntumassa. Obudan kaupunginosassa kyllä (joka tosin on aika laaja sekin), mutta keskustan tuntumassa. Julkisia joutuu/saa käyttää Budapestissa jos jotain aikoo nähdä ja tehdä joka tapauksessa ja julkinen liikenne on Budapestissa aivan loistava.

      • -hamupipöke-
        tästä, kirjoitti:

        majoitus paikasta millainen matka keskustaan tai minkalaiset julkiset kulkuneuvot keskustaan?

        Tässä tulee kovaa faktaa niin ei tarvitse kiistellä :-) Arkisin tuon asunnon läheltä menee Pestin puolelle bussi 206 Nyugatille eli läntiselle rautatieasemalle. Se kulkee arkisin n. 10 minuutin välein ja matkustusaika on n. 10 minuuttia. Iltaisin liikenne harvenee ja loppuu n. klo 23. Nyugatilta kun menee vielä pari pysäkinväliä metrolla Deák térille niin on aivan ydinkeskustassa. Yhteensä matkaan menee kävelyineen ja vaihtoineen n. 20-30 minuuttia. Viikonloppuisin menee bussi 109 aivan ydinkeskustaan asti Astorialle n. 10 minuutin välein ja matkustusaika on n. 15 minuuttia. Myös viikonloppuisin vuoroväli harvenee iltaa kohti ja loppuu klo 23. Alueelta menee muitakin busseja ja raitiovaunu 17, mutta ne liikennöivät Budan puolella. Batthyány térin metroasemalle menee bussit 86 ja 260. Metrolla pääsee Pestin keskustaan.

      • todella paljon
        -hamupipöke- kirjoitti:

        asiallisesta vastauksesta,nyt ei tarvitse miettiä matkan pituutta sen enempää jos majoitus vaikka kysyisi.

      • HÉV
        -hamupipöke- kirjoitti:

        Tässä tulee kovaa faktaa niin ei tarvitse kiistellä :-) Arkisin tuon asunnon läheltä menee Pestin puolelle bussi 206 Nyugatille eli läntiselle rautatieasemalle. Se kulkee arkisin n. 10 minuutin välein ja matkustusaika on n. 10 minuuttia. Iltaisin liikenne harvenee ja loppuu n. klo 23. Nyugatilta kun menee vielä pari pysäkinväliä metrolla Deák térille niin on aivan ydinkeskustassa. Yhteensä matkaan menee kävelyineen ja vaihtoineen n. 20-30 minuuttia. Viikonloppuisin menee bussi 109 aivan ydinkeskustaan asti Astorialle n. 10 minuutin välein ja matkustusaika on n. 15 minuuttia. Myös viikonloppuisin vuoroväli harvenee iltaa kohti ja loppuu klo 23. Alueelta menee muitakin busseja ja raitiovaunu 17, mutta ne liikennöivät Budan puolella. Batthyány térin metroasemalle menee bussit 86 ja 260. Metrolla pääsee Pestin keskustaan.

        HÉV on Budapestin "rantarata", eli metron tyyppinen juna, joka kulkee Tonavaa pitkin ja siis tämän kyseisen talon ohi. Pysäkki on aivan talon kohdalla (max 200m). HÉVillä pääsee muutamassa minuutissa suoraan Tonavaa pitkin etelään Budan puolella Batthyány aukiolle, joka on Parlamenttitaloa vastapäätä. Batthyány tériltä matkaa voi jatkaa suoraan metrolla. HÉVillä pääsee myös pohjoiseen Szentendreen asti, joka on todella suosittu idyllinen pikkukaupunki Budapestin pohjoispuolella. Me emme käyttäneet busseja lainkaan kun asuimme kyseisessä asunnossa, vaan HÉViä, metroa ja muutaman kerran ratikkaa. Aika vähän edes kävimme Pestin puolella, vaan Budan kukkulat, Libegö, Mammut-ostoskeskus, ja lukuisat muut nähtävyydet löytyivät Budan puolelta. No, eläintarhassa kävimme tietenkin lasten kanssa Pestin puolella ja sitten ihan kääntymässä Váciutcalla, joka on se varsinainen turistirysä, samoin isossa kauppahallissa. Tässä asunnossa istuimme lasten jo nukkuessa parvekkeella viiniä maistellen ja nautittiin aivan uskomattomasta näköalasta.

    • menossa sinne

      muutaman viikon kuluttua ja löysimme mielestämme kohtuuhintaisen hotellin hotels.comin kautta: http://finland.hotels.com/ Siihen voi asettaa itselleen sopivia selausasetuksia (esim. etäisyys keskustasta tai muista kohteista kaupungissa, hinta...). Hotelliesittelyistä löytyy aikaisemmin majoittuneiden arvioita.

    • puiston laidalla
      • että olemme erilaisia ... majoitus lomanne varten on aina riippuu omista odotuksista, iästä, ohjelmasuunnitelmista jne :-) ja kyllä jokainen suurkaupunki onkin sellasta - jokaiselle tarjoaa jotain ... Sekä hotelli että majatalo niin myös kiva kodikas asunto löytyy Budapestista Ja opaskin ;) www.opas.hu

    • Matkafriikki

      Aikaa on jo kyllä puolitoista vuotta mutta olimme Ibis Centrumissa. Hint aja laatu oli todellakin kohdallaan. Oisko ollut kolmen tähtösen hotelli. Minusta se oli keskustassa, jonkun mielestä ehkä ei. Yks pysäkki oli vastapäätä ja metro ja ratikka noin kahden harppauksen päässä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1193
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1170
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1037
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1035
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      998
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      910
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      868
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      701
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      71
      691
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      691
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      629
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe