http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=223&Itemid=50
EOK:n jäsenpalveluun ja tiedotukseen on soittanut jopa lähes sata ihmistä päivässä Wincapitan asiassa. Tämä kuormittaa jäsenpalvelua valtavasti, ja rasittaa samalla tavalla EOK:n jäsenpalveluiden sujuvaa toimintaa kuin viranomaiskoneisto on valittanut omaa kuormitustaan, toteaa toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
EOK:n jäsenpalveluun ja tiedotukseen monet Wincapitan jäsenet ovat ilmoittaneet tehneensä itse omilla rahoilla itsenäisesti erittäin voitollista kauppaa Wincapitan ohjelmistoilla, johon he ovat saaneet oikeudet ostamalla ohjelmistoon lisenssiosuuksia, sanoo EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
Tämän vuoksi EOK:n tiedotteessa on esitetty kysymyksiä siitä, olisiko Wincapitalla ollut jäsenten käytössä jokin toimiva ja siksi myös arvokas valuuttakauppaohjelmisto käytössä ja/tai tulossa. Arvokkaaseen omaisuuteen perustuvilla lisenssiosuuksilla voidaan käydä silloin kauppaa nousevin kurssein, kuten on tapahtunut mm. pörssitoiminnassa. EOK:n tiedotteessa on kysytty, onko tässä selitys rahavirtojen perustalle, jos valuuttakauppaa ei käyty Wincapitan itsensä toimesta, toteaa Juntunen.
Missään poliisin tiedotteessa ei ilmene, että pääepäilty itse olisi ottanut ns. omiin taskuihinsa jotakin rahaa. Poliisin tiedotteista ja EOK:n jäsenpalveluun ja tiedotukseen tulleista sadoista yhteydenotoista voi päätellä, että pääepäilty tai pääepäillyt ovat kotiuttaneet valtavat määrät rahaa vähintään sadoille ihmisille, kun Wincapitaan oli kohdistunut viranomaishyökkäys. Eivätkö huijarit olisi ottanet rahat tuossa vaiheessa omiin taskuihin, ja paenneet?, sanoo Juntunen.
EOK:n jäsenpalveluun ja tiedotukseen on soittanut jopa lähes sata ihmistä päivässä Wincapitan asiassa. Tämä kuormittaa jäsenpalvelua valtavasti, ja rasittaa samalla tavalla EOK:n jäsenpalveluiden sujuvaa toimintaa kuin viranomaiskoneisto on valittanut omaa kuormitustaan, sanoo Juntunen.
EOK:n jäsenpalvelussa ja tiedotuksessa tätä asiaa selvitetään. Tästä asiasta pyritään tiedottamaan, jotta jokaisen ei tarvitse erikseen tiedustella asioita. Tällä hetkellä yleinen kiinnostus näyttää olevan siinä, kuinka paljon Wincapitan jäsenet ovat tehneensä itse omilla rahoilla itsenäisesti voitollista kauppaa Wincapitan ohjelmistoilla. EOK:n jäsenpalvelussa ja tiedotuksessa otetaan erityisen mielellään vastaan tähän liittyvää tietoa.
EOK ei järjestönä ota kantaa kenenkään syyttömyyden tai syyllisyyden puolesta tässä tai missään muussakaan asiassa. EOK seuraa ja valvoo jäsenistöönsä kohdistuvia viranomaismenettelyitä ja vaatii niissä oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta sekä avoimuutta, toteaa Juntunen.
Wincapita kuormittaa EOK:n jäsenpalveluja
Jarmo puhuu
151682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuule sen saa mitaa tilaa.... Hikolta ensimmainen luhyt viesti. Kansainvallisin oikeusturva terveisin HIKO
EOK lähti leikkiin mukaan ja nyt on myöhäistä enää hypätä pois. Tietysti EOK:n kannalta positiivista että heillä on nyt työtä täältä ikuisuuteen.
että edes yksi jäsen tulisi julkisuuteen ja näyttäisi vedenpitävästi nuo kaupat tehneensä, siinä loksahtaisi leuat...
Jos nyt lähdetään siitä, että jokin ohjelmisto ylipäätään on olemassa, niin en pidä mitenkään outona sitä että joukko ihmisiä on tehnyt voitollista valuuttakauppaa, ja väittää että se voitollinen valuuttakauppa on nimenomaan ohjelmiston ansiota. Minun mielestäni he olisivat tehneet aivan samat voitot myös ilman tuota ohjelmistoa. Kysehän on kuitenkin aina jossain määrin arvauksista. Toiset arvaavat oikein ja toiset väärin. Aina löytyy myös voittajia. Tärkein kysymys, johon mielelläni haluaisin EOK:n kannan, on kuitenkin: jos kyseinen ohjelmisto on olemassa ja mahdollistaa erittäin voitollisen valuuttakaupan, miksi aivan koko homman ytimessä ollut mies, eli Kailajärvi, ei itse ole käyttänyt tuota kaupantekovälinettä? KRP:n kuulusteluissahan Kailajärvi myönsi että oli kokeillut valuuttakauppaa ja hävinnyt kaiken.
Mikä tämä EOK oikein on ? -Factoja mielellään,kiitos
Lue ensin perustiedot heidän nettisivuiltaan, www.eok.fi Lisäksi sinun on hyödyllistä tietää että komealta ja "viralliselta" kuulostavasta nimestään huolimatta EOK on aivan tavallinen rekisteröity yhdistys, joita on Suomessa reilusti yli 100 000. Yhdistyksen rekisteröiminen on erittäin helppoa. Kyse ei siis ole esim. mistään eurooppalaisesta kattojärjestöstä, tai mistään millä olisi jotain tekemistä EU:n toimielinten kanssa, tai yleensäkään mistään julkishallinnon elimestä. Kyseisellä yhdistyksellä ei ole sen virallisempaa asemaa kuin muillakaan yhdistyksillä.
http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?topic=1448.0
... WinClubin/-Capitan varoja omiin valuuttakauppakokeiluihinsa? """"""Missään poliisin tiedotteessa ei ilmene, että pääepäilty itse olisi ottanut ns. omiin taskuihinsa jotakin rahaa."""""" Voi se poliisi tiedottaa myös median kautta asioita. http://www.aamulehti.fi/teema/wincapita/kailajarvi-torsasi-todelliseen-valuuttakauppaan-wincapitan-varoja/126258 Ja mitaan ette voi...
SE USKOT KAIKEN MITÄ MEDIA TAI KRP VALEHTELEE::::::?
tässä on luonnollisesti kyse valinnoista. Toiset uskoo suomalaisen viranomaisen virallisiin lausuntoihin. Toiset uskoo muiden ihmisten rahoilla "rikastuneisiin" sponsoreihin ja heidän keskustelupalstoilla, tekstiviesteillä ja sähköposteilla leviävään "tiedotukseensa". Joka viikko on seuraavalla viikolla tai kuussa tulossa uusi ratkaiseva läpimurto. Valinta on vapaa. Sponsorit voivat menettää rahansa. Poliisilla ei ole mitään menetettävää.
"Eivätkö huijarit olisi ottanet rahat tuossa vaiheessa omiin taskuihin, ja paenneet?, sanoo Juntunen." Eikö Kailajärvi ollutkaan piilossa "mummon mökissä" Ruotsissa? Eikö Hentunen edelleenkin pakoile viranomaisia?
Montako miljoonaa löytyikään brittiläisiltä tileiltä? Entä muista maista? Montako on vielä löytymättä?
Eikös brittiläinen tili, jolta 4.8 milliä löytyi ollut rekisteröity World Wide Investment Companylle tai Wincapitalle. Eihän se mikään yksityinen tili ollut. Tiliä olivat hoitaneet kaksi perustajajäsentä, joista on vyölaukun videollakin mainintaa, kertovat tietävät jäsenet.
mahdollista käydä itsenäisesti ja hyvinkin menestksellisesti valuuttakauppaa. Ainoa paha juttu että voitot jäivät sulkeutumisen alle.
Voi niitä kultaisia aikoja ja kultaisia muistoja!