Keskustapuolue ja Kokoomus ovat nyt yhdessä säätämässä lakia, jota demarit ovat pitkään vastustaneet: laki pitkäaikaissäästämisestä.
Tämä laki mahdollistaa sen, että muutkin pitkäaikaissäästämisen muodot kuin vain yksilöllinen eläkevakuutus saavat samanlaiset veroedut. Lisäksi nyt on mahdollistumassa vakuutusten siirto-oikeus. Tähän saakka yhtiöön laitetut rahat ovat myös käytännössä jääneet sinne.
Vakuutusyhtiöt ovat tähän saakka voineet myydä vakuutuksiaan monopoliasemassa, ja tätä hyvin kannattavaa elinkeinotoimintaa on valtion toimesta vieläpä tuettu veroedulla.
Moni eläkettänsä parantava tai aikaisemmin eläkkeelle halunnut säästäjä on joutunut maksamaan pitkän pennin vakuutuksestaan.
Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan vapaaehtoisten sijoitussidonnaisten eläkevakuutusten kuluihin on kadonnut jopa kolmasosa vakuutuksenottajan 20 vuoden aikana säästämästä summasta.
Tällä hetkellä demarit ja vakuutusyhtiöt yhdessä keräävät voimiaan viimeiseen yritykseen lain torppaamiseksi.
Kilpailu pakottaa vakuutusyhtiöitä laskemaan kuluveloituksiaan.
Hyvä kokoomus
Tyyris Tyllerö
2133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kovin epävarma "ssästömuoto"! Eri yhtiöitten eläkevakuutusrahat ovat menettäneet sijoitussalkuissa arvonsa. Huoltosuhten huonotesssa (Vanhanen) monet yhtiöt tuklevat menemään kanttuvei. Se niistä säästöistä. Esimerkkejä löytyy meiltäkin: ihmiset ovat menettäneet kaiken! Kansan syvät rivit ovat tämän huomanneet ja alkaneet kiihtyvällä vauhdilla siirtää rahojaan valtion takaamille pankkitileille - vaikka pienemmällä korolla.
Huoltosuhteella ei ole merkitystä vapaaehtoisen eläkesäästämisen osalta muuten, kuin että huoltosuhteen heikentyessä kiinnostus vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen kasvaa. Ongelmat ovat lakisääteisellä puolella, jossa tulee paineita eläkkeiden leikkaamiseen, koska ennakoidut sijoitustuotot ovat odotuksia paljon heikommat. Normaaleissa vapaaehtoisista eläkevakuutuksista ei löydy yhtään esimerkkiä että sijoitukset olisivat menneet kaikki, niin kuin väität. Tämä edellyttäisi sitä, että kaikki olisi laitettu yhteen sijoituskoriin, jonka kaikki sijoitukset olisivat menettäneet kokonaan arvonsa. Tällaisia esimerkkejä ei ole. Vakuutukset ovat rasvaisesti hinnoiteltuja, koska kilpailua ei ole ollut eikä vakuutuksenottajalla ole ollut mahdollisuutta siirtää vakuutustaan mihinkään muualle, vaikka yhtiön toiminta olisi ollut millaista tahansa.