sylikummi erosi kirkosta..

Olen itse kolmen lapsen kummi ja eronnut kirkosta. Hoidan kummin velvollisuuttani aivan kuten ennenkin vaikken kirkkoon kuulukaan. En omasta mielestäni olisi kristillistä kasvatusta lapsille muutenkaan antanut vaan olen heille aikuinen ystävä, tuki ja turva. Toivottavasti annan heille vinkkejä ja neuvoja elämän varrella tuen heidän kasvuaan jotta heistä tulee tasapainoisia ja onnellisia aikuisia. En tarvitse kirkkoa toimintaani, eikä yksikään vanhempi ole asiasta valittanut vaikka tietävät, että olen kirkosta eronnut. Eikö sen kristillisen kasvatuksen voi antaa kotona jos se on niin tärkeää??

Itselläni 2,5 vuotias kummityttö. Hänellä ei ole sylikummia, vaan hänen oma isänsä piti tytön kasteen ajan sylissään.

Erosin kirkosta syksyllä ja koen edelleen olevani käypä kummi tytölle. Nykyään kummeus taitaa olla paljon muutakin, kuin kristillistä kasvatusta. Lähinnä vanhemmat haluavat, että kummit ovat lapselle aikuisia ystäviä (kuten jo edellä kirjoitettiin) sekä tukena ja turvana vaikeina että hyvinä aikoina. Itse en ainakaan ole sanallakaan opettanut kummitytölleni kristillisyyttä. Jätän sen homman vanhemmille, jos se heidän mielestään on tärkeää.

Niin ja vaikka erotaan kirkosta, ei se välttämättä tarkoita, ettei uskota. Toiset uskovat kyllä Jumalaan, mutta eivät tue kirkkoa tms.

Olen 14 vuotias, enkä usko jumalaan tai kuulu kirkkoon. En ole sitä "uskonnollista kasvatusta" koskaan kaivannut enkä aio sitä omille(toivottavasti tuleville) lapsilleni antaa.
Minulla on kolme kummia (kaikki sukulaisiani), joista kaksi kuuluu kirkkoon ja uskoo jumalaan. He eivät ole koskaan tuputtaneet minulle uskontojuttuja, minkä varmasti selittää se, että vanhempani eivät jumalaan usko ja vaikka uskoisivatkin, en usko että kummini olisivat sen tehneet.
Minua ei ole kastettu, nimijuhlat kylläkin pidettiin. Olen iloinen, että uskovaiset kummini eivät ole minulle uskontoa tuputtaneet, olen nimittäin näin vanhempana päättänyt etten aio liittyä kirkkoon, EN siis esim. mene riparille.
Mielestäni olisi hyvä jos vanhemmat antaisivat lastensa itse päättää, haluavatko liittyä kirkkoon vai eivät, kun ovat siihen tarpeeksi kypsiä, eivätkä "solmisi" lapsiaan ajatukseen ennen kuin lapset pystyisivät siitä itse päättämään. Tässä miettimistä vanhemmille, jotka ovat ajattelleet uskonnollisen kasvatuksen olevan automaattisesti ainoa vaihtoehto lapsen "kasvattamistyyliksi".

Mikäli teille on ollut tärkeätä se, että kummi tosiaankin toimii tukenanne lapsenne kristillisessä kasvatuksessa, niin olisi toki ollut reilua kertoa aikeista erota kirkosta. Mutta eihän tuo kirkosta eroaminen mitenkään katkaise kummin ja kummilapsen suhdetta.

Sinällään sillä ei ole mitään merkitystä, kirkon kannalta varsinkaan, onko joku ns. sylikummi. Usein kastetilaisuudessa joku kummeista pitää vauvaa sylissään, mutta yhtä hyvin vauvaa voi pitää vaikka isä tai isoäiti. Ja välillä vauvaa pitää kastava pappi, joka ainoana onnistuu rauhoittamaa itkevän vaavelin.

Ei se ole mun mielestä niin tärkeää onko kummi kirkossa vai ei. Yhtä paljon sillä varmaan on vieläkin rakkautta lasta kohtaan kuin silloin kun se suostui kummiksi. Pikkuveljelläkin oli "kummi", joka ei kuulunut kirkkoon, mutta oli silti aina mukana kaikessa.

Aikaisempi keskustelu on käsitellyt kummin kirkosta eron vaikutuksia itse kummeuteen. Useimmat meistä ovat sitä mieltä että kummin tehtävät liittyvät enemmänkin "elämän opettamiseen" ja olemisen tukemiseen kuin kristillisyyteen. Mutta entä voiko kummeudesta luopua? Omalle kohdallani kävi niin että koen tulleeni harhaanjohdetuksi. Kummi onkin tarvittu selkeästi vain taloudellisen yms. hyödyn tavoittelemiseksi.