SAK

    SAK tuki Tarja Halosta presidentinvaaleissa. Päättävät elimet SAK:ssa ovat tehneet päätöksensä ja ilmoittaneet asian suoraan: SAK tukee Halosta. Presidentinvaaleissa raha on valuuttaa, jolla saa sanomansa median kautta kansalaisille. Tämä on siis ymmärrettävä syy harmistumiseen. SAK:n kaikki jäsenet eivät ole sosiaalidemokraatteja. Kaikki jäsenet eivät myöskään aio äänestää presidentinvaaleissa Tarja Halosta. On siis ymmärrettävästi herättänyt kiukkua jäsenistön keskuudessa, että SAK päättää tuesta juuri Halosen vaalityöhön. Sellaista se on se edustuksellinen demokratia. SAK:n hallitus voi päättää ihan mitä vain riippumatta siitä, onko sen jäsenistö puoluekirjademareita tai ketä he haluaisivat tukea vaaleissa. Mutta jos minä olisin SAK:n jäsen minua huolestuttaisi aivan toinen asia. Mihin SAK:n rahat oikein hupenevat? Jääkö sinne kassaan enää mitään pahan päivän varalle? SAK on kerännyt varansa jäsenmaksuilla. Eli jos minä olisin SAK:n jäsen, osa rahoista olisi minun lompakostani, minun palkkapussistani ja selkänahastani. Jäsenet eivät ensisijaisesti maksa jäsenmaksujaan siksi, että niillä autetaan valitsemaan presidenttejä. Jäsenenä jäsenmaksu maksetaan, jotta jos joudutaan vaikkapa lakkoilemaan, sieltä löytyy puskurirahastoa. Ensisijaisesti jäsenet maksavat jäsenmaksuja vakuutukseksi itselleen. Sen sijaan, että varat olisivat jäsenistön käytössä, niillä pyritäänkin vain yhden ihmisen työllistämiseen: Tarja Halosen. Tästä minä olisin huolissani, jos olisin SAK:n jäsen. Olisin huolissani, jos olisin SAK:n jäsen. En kuitenkaan ole. Niinpä minua tavallisena äänestäjänä mietityttää eräs toinen seikka. Haluaisinko minä äänestää SAK:ta presidentinvaaleissa?
6203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa toimii nykyään kansanvaltainen demokratia. Vaaleissa voi asettua, kohtuullisin edellytyksin, ehdolle kuka tai mikä taho tahansa. SAK nimitti Tarja Halosen presidenttiehdokkaakseen ja voitti vaalin. Kaikissa vaaleissa maksukykyisimmällä on parhaat menestysedellytykset, jos tuote on kohtuullisen hyväksyttävä. SAK:n maksukyvyn kanssa ei oikeastaan pysty kilpailemaan mikään muu kotimainen yhdistys tai yhteenliittymä. Myöskin velvoittava solidaarisuus on SAK:n kilpailuetuja, kaikissa vaaleissa. Kekkosen aikana demokratiaa sorvattiin hänen valtansa "demokraattisen" julkisivun, SAK/SDP-Keskustapuolueen hyväksi, siis käskemällä. Keskustapuolue käyttää epädemokraatti Kekkosta vaali-ikoninaan. Suurempi syy siihen olisi SAK:lla, ihan kiitollisuuspohjalta.

Äänestä
  • sak pitää heti palautaa antamansa hämärä miljardit jäsenilleen takaisin.

    Äänestä

ek,mtk,vapaamuurarit,cia,nato!

Äänestä

SAK:n jäsen?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


presidenttinä kirjoitti:

    SAK tuki Tarja Halosta presidentinvaaleissa. Päättävät elimet SAK:ssa ovat tehneet päätöksensä ja ilmoittaneet asian suoraan: SAK tukee Halosta. Presidentinvaaleissa raha on valuuttaa, jolla saa sanomansa median kautta kansalaisille. Tämä on siis ymmärrettävä syy harmistumiseen. SAK:n kaikki jäsenet eivät ole sosiaalidemokraatteja. Kaikki jäsenet eivät myöskään aio äänestää presidentinvaaleissa Tarja Halosta. On siis ymmärrettävästi herättänyt kiukkua jäsenistön keskuudessa, että SAK päättää tuesta juuri Halosen vaalityöhön. Sellaista se on se edustuksellinen demokratia. SAK:n hallitus voi päättää ihan mitä vain riippumatta siitä, onko sen jäsenistö puoluekirjademareita tai ketä he haluaisivat tukea vaaleissa. Mutta jos minä olisin SAK:n jäsen minua huolestuttaisi aivan toinen asia. Mihin SAK:n rahat oikein hupenevat? Jääkö sinne kassaan enää mitään pahan päivän varalle? SAK on kerännyt varansa jäsenmaksuilla. Eli jos minä olisin SAK:n jäsen, osa rahoista olisi minun lompakostani, minun palkkapussistani ja selkänahastani. Jäsenet eivät ensisijaisesti maksa jäsenmaksujaan siksi, että niillä autetaan valitsemaan presidenttejä. Jäsenenä jäsenmaksu maksetaan, jotta jos joudutaan vaikkapa lakkoilemaan, sieltä löytyy puskurirahastoa. Ensisijaisesti jäsenet maksavat jäsenmaksuja vakuutukseksi itselleen. Sen sijaan, että varat olisivat jäsenistön käytössä, niillä pyritäänkin vain yhden ihmisen työllistämiseen: Tarja Halosen. Tästä minä olisin huolissani, jos olisin SAK:n jäsen. Olisin huolissani, jos olisin SAK:n jäsen. En kuitenkaan ole. Niinpä minua tavallisena äänestäjänä mietityttää eräs toinen seikka. Haluaisinko minä äänestää SAK:ta presidentinvaaleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu