Olen 18-vuotias tyttö. Olen erittäin väsynyt. Olen väsynyt omaan ulkomuotooni (muutama vuosi syömishäiriöilyä takana) ja itseeni kaikin mahdollisin tavoin. Olen saanut lukion loppuun tänä keväänä, sekä työpaikka on elokuun loppuun asti. Sen jälkeinen elämä kuitenkin ahdistaa paljon. Yhteen paikkaan olisi pääsykokeet muutaman viikon päästä, mutta en ole paljoa jaksanut lukea, joten taitaa sekin mahdollisuus olla sitten poissuljettu.
Olen seurustellut pian puoli vuotta maailman ihanimman ihmisen kanssa. Minun mielenkiintoni suhteeseen ei ole IKINÄ loppumassa, mutta pelkään että toisen osapuolen on. Hän ei voi olla minun kanssani onnellinen, vaikka kovin koittaakin sitä väittää. Hän haluaa kauniimman, laihemman ja mukavamman naisen, ja minä en pysty tarjoamaan mitään noista ominaisuuksista vaikka kuinka haluaisin olla rakkaalleni mieliksi.
Olen siis haaveillut itsemurhasta, joka sijoittuisi elokuulle. En jaksa puhua kenellekään, en tarvitse apua, haluan vain kuolla, ja jotenkin sinnitellä kesän yli. Sen jälkeen en näe elämää.
Minun tarinani, lukekaa.
Pian 19-vuotias neitonen
6459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin on kaikki muutkin naiset väsyneitä ulkomuotoonsa ja silloin tällöin elämäänkin. Miksi tappaa itsensä sen takia, että sellaiset tunteet kuuluvat elämään ja niiden kanssa on opittava elämään? Ehkä se tänäpäivänä sitten tosiaan vaatii fiksuutta ymmärtää, että vastoinkäymiset ja henkinen pahoinvointi kuuluu elämään. Vaikutat läheisriippuvaiselta kerta et uskalla jättää tuon sorttista idioottia, joka ei välitä sinusta sellaisena kuin olet. Mikset? Mitä hyödyt siitä, että joka kerta saat kuulla, että sinuakin parempia on, mutta hän on huviksensa kanssasi? Mielestäni on parempi olla yksin kuin kuunnella tuollaista. Ja ainahan sitä voi haluta vaikka millaista mallia, mutta se on sitten toinen juttu että riittääkö rahkeet. Otapa itseäsi niskasta kiinni; Onko tuossa vielä lähellekään riittävästi syitä itsemurhalle?
Eikös nuo ole sinun omia väitteitäsi ulkomuodostasi ja varsinkin siitä, että mitä mielessäsi oletat poikaystäväsi haluavan. Eihän hän siis noin ole sanonut, kuten eka vastaaja luuli. Sinä päässäsi laitat nuo toiveet ja ajatukset ystäväsi päähän, eihän se noin mene. Usko, mitä hän sanoo, että on kanssasi kaikin puolin tyytyväinen. On kiintynyt sinuun ja haluaa teille molemmille hyvää. Voisitko nyt ponnistella luottamaan sen verran toisen ihmiseen, ilmeisesti sinulla tuossa vaikeuksia, siis luottaa, että se on totta, miten on. Ulkonäköongelmat, kuten nyt tuo laihuuden tavoittelu, useinkin on ihan turha asia. Jos näkisin sinut, niin olisin varma, että sinussa ei ole mitään liian lihavaa. Olet varmasti ihan normaali. Etkö nyt mitenkään uskoisi, että IHMISEN SISÄINEN olemus ja kaikki henkinen puoli on se jokin, se mikä ratkaisee kaikessa kanssakäymisessämme muiden kanssa! Ei ulkonäkö, ei. Itse pystyn sen sanomaan, koska itse olen todella epätavallisen näköinen, nyt jo vanhempinainen. Tulisit nyt pois niistä pinnallisista arvoista, jos suinkin! Meistä kukaan ei tiedä elämästään - elokuusta pidemmälle! Eikä edes huomisesta päivästään. Älä ihmeessä nyt mieti syksyä, vaan yritä nauttia työstä ja palkasta tämän kesän yli. Sinullahan on tuo kohta hyvin, kun ajattelet tämänhetkistä tilannetta maassamme. Jätä asioita Herran huomaan. Harjoita luottamista. Lue jotakin semmoista sopivaa kirjaa, kuten Tommy Hellstenin 'Saat sen mistä luovut'. Jospa luopuisit näistä yliräikeistä suruistasi ja opettelisit luottamista. Muitakin hyviä kirjoja on, joista saisit tukea sekä oppisit tuntemana itseäsi. "Haaveilet itsemurhasta..." ! "En tarvitse apua..." ??? Ei, et sinä ole tuollainen, nyt olet sekaisin ihan vähän. Ylistressaantunut. Etsisitkös apua. Mene terveyskeskukseen, jne. Kukaan ei voi itse hallita elämäänsä, et edes sinä... - Halauksin.
"Eihän hän siis noin ole sanonut, kuten eka vastaaja luuli" Itseasiassa en luullut mitään. Ehkä herätin hänet todellisuuteen siitä, mikä on realistista. Käänteispsykologiaa katsos. Ulkonäkö muuten vaikuttaa aika paljonkin sosiaalisiin kanssakäymisiin. Erityisesti ulosanti, pukeutuminen ja käyttäytyminen. Ihmiset vieroksuvat hiljaisia, ujoja ja arkoja ihmisiä, samoin varuillaan olevia. Ihmisiä kohdelleen eri tavalla. Ensin ulkoinen, sitten sisäinen. Ei kannata istuttaa mitään fantasiamaailman ajatuksia nuorelle ihmiselle päähän. Elämä tulisi nähdä realistisena. Äläkä suinkaan ala sekaantua mihinkään uskontoihin, sekoittaa vain päätä enemmän ja tekee lopulta hulluksi. Ei uskonasiat ole auttaneet tässä elämässä mitään. Sori vain.
Valitettava tosiasia on, että ulkonäöllä ON merkitystä. Minulla on samankaltaisia ongelmia kuin aloittajalla, ole vähän vanhempi. Itselläni on ollut viimeiset kymmenen vuotta sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja aina olen ollut todella ujo ja uskon vakaasti, että niillä on ollut vaikutusta tähän. Aina on ollut riittämättömyyden tunteita. Hassu asia on, että esim. entisellä työpaikalla olen saanut niin paljon huomiota miehiltä, että olin ihan häkeltynyt, mutta sellainen ei korjaa asiaa. Aloittajassa ei ole varmasti mitään ulkoista vikaa, mutta kun se ei auta siihen riittämättömyyden tunteeseen jos joku toitottaa, että "olet kaunis ja hyvä." Se pitäisi itsekin uskoa enkä tiedä mikä siihen saisi uskomaan. En ole koskaan seurustellut enkä uskalla, koska juuri nuo samat asiat piinaavat mieltä; en ole riittävä, mies alkaisi haikailla muita ja löytäisi minua paremman. Kuntoilen (joskus jopa liikaa, niin että alkaa heikottaa) ja pidän terveydestäni uskollisesti huolta, mutta ei riitä. Tilanne on vain pahentunut iän myötä. Treffeille on pyydetty mutta ei uskalla, "kun ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä."
Itsekin olen 18-vuotias. Lukiota en ole saanut loppuun vieläkään vaikka yot kirjoitinkin jo. ne tosin menivät perseelleen, koska en jaksanut lukea yhtään. Jos joskus lukiosta valmistun niin paperit ovat kyllä niin paskat ettei niillä tee mitään. En myöskään saanut töitä kesäksi. Minulla ei ole mitään tietoa mihin jatkat, enkä edes varmaan pysty opiskelemaan paljon mitään, koska selkäni on niin kipeä etten voi istua hetkeäkään. Minäkin vihaan ulkonäköäni ja olen saanut paljon kommenttia siitä etten ole kovin hyvännäköinen. Itsetuntoni on täysin maassa. Itsemurha on minulle lohduttava ajatus, mutta en kyllä varmaan siihen päädy ainakaan lähiaikoina. elämässäni on paljon muutakin paskaa Anteeksi vain, mutta sinun tilanteesi ei vaikuta minusta ollenkaan pahalta.
Yo:t kuitenkin kirjoitit? Hah, minulta ei olisi tullut kyllä kuuloonkaan. Lopetin lukion heti alkuunsa. Minua ei kiinnostanut saada edes töitä kesäksi ja olen helpottunut ettei minun tarvitse tehdä kesällä mitään. Ärsyttää kun ihmiset olettavat minun automaattisesti hakeneen kesätöitä kuten muutkin "ihqnuoret" ja kyselevät tyyliin: "Mihin meet kesätöihin?" Vastaan: En mihinkään, otan aurinkoa! Minä en edes kykenisi kesätöihin. Anteeksi vain, mutta sinun asiasi ovat minun rinnallani erinomaisesti.