Olen kohta 32 vuotias kolmen lapsen äiti ja lapsuuteni ei ollut helppo minulla on skitsofreniaa sairastava veli ja kärsin hänen sairauttaan monta vuotta saman katon alla olin silloin pahimmassa murrosiässä ja apua ei tuntunut tulevan ja vanhempani olivat todella väsyneitä poliiseja ravas lähes joka viikonloppu. Veljeni oli yksinäinen ja ahdistunut ja häntä oli kiusattu koulussa lopulta hän syrjäytyi yhteiskunnasta ja onkin siitä lähtien eli viimeiset 20 vuotta ollut erilaisissa laitoshoidoissa ja viimeiset 20 vuotta lääkeissä. Ilo on kadonnut siitä lähtien meidän perheestä ja kärsin siitä vieläkin veljeni kuolaa ja puhuu epäselvästi lääkkeitä on vaihdettu miljoonaan kertaan eikä vaan auta. Tällä hetkellä veljeni on 40 v meillä on 8½ vuotta ikäeroa. Olen kärsinyt siitä niin paljon, että keskittyminen omaan koulun käyntiin ala-asteella kärsi niin, että en enää pystynyt keskittymään isossa ryhmässä minut siirrettiin erityisluokalle max 10 oppilasta koin sen huonommuutena ja koin itseni vammaiseksi vaikka en sellainen ollut, mutta multa ei edes kysytty haluanko vaihtaa koulua vaan vaihto tapahtui niin, että äitiäni painostettiin, että se on parhaakseni, mutta parhaakseni se ei ollut koulussa oli romaaneita ja he kiusasivat mua polttivat tupakalla vaatteisiini reikiä ja kävivät taskuillani oliko tämä parhaaksi?? opettajat eivät mahtaneet mitään. Yläasteen jälkeen pääsin erityisluokalle ammattikouluun, koska minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa eli se ei ollut mikään unelmien täyttymys sielä oli liian paljon oppilaita joilla oli jokin vamma ja en tuntenut yhtään itseäni heidän joukkoon tunsin itseni vammaiseksi ja kaikki entiset oppilaat joiden kanssa olin ennen hylkäs mut ja haukku, et oon vammasten luokalla itsetuntoni kärsi tosi paljon. En ole yhtään onnellinen ollut enää sen jälkeen. Kun täytin 18 etsin jotain ihmistä rinnalleni, koska olin yksinäinen baarissa tutustuin kivaan nuoreen mieheen jonka kanssa tapailin silloin tällöin ja tulin raskaaksi vahingossa. Halusin pitää lapsen, mutta se mies ei halunut sitä ja jätti mut, kun en suostunut aborttiin vaan pidin lapsen. jäin yksin odotusaikana ja kun oli liian myöhäistä tehdä abortti kaduin sitä, koska elin siinä toivossa, että lapsen isä tulee takaisin, mutta tällä hetkellä lapsi on 12 vuotta eikä vieläkän ole mukana elämässä. Kun lapsi syntyi niin vaadin isää dna testiin, kun ei muuten halunut tunnustaa lasta selvis, että lapsi on 100% varmuudella hänen, mutta sekään ei auttanut.
Elin lapsen kanssa siihen asti kun hän oli ½ vuotias kunnes lähdin laivalle ja tutustuin mieheen jonka kanssa perustin perheen meille tuli kaksi lasta. Ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi 1998 normaalin mukaan ja normaali synnytys myöhemmin tuli vaikeuksia kouluikäisenä myöhemmin diaknosoitiinkin sitten AD/HD Nuorin lapsemme syntyi 2003 lievästi asfyktisenä sai hapenpuutetta jouduttiin tekemään kiireellinen sektio jotta vauva saatiin ulos ajoissa vauva oli puoliksi eloton ja jouduttiin kiidättään teho-osastolle myöhemmin ilmeni pään mangneetti kuvauksissa lievää keskosuuteen liittyvää muutosta ja hitaita aaltoja jotka voivat vaikuttaa myöhemmin ja todettiin lievä kuulovamma.
Tämä kaikki on kuormittanut jaksamistani ja haluani mennä työelämään.
Olen ollut hyvin lyhyissä työsuhteissa ja kaikki ovat menneet pieleen poissaolojeni takia, kun poikani on sairastellut niin paljon hänelle on asennettu 3 kertaa jo putket korviin sekä muutenkin rasittanut tutkimuskäynnit elämääni.
Olen täys nolla en enää haluu mennä työvoimatoimistoon, koska minua ei ymmärretä missään olen jatkuvasti masentunut ja käyn psykiatrisella säännöllisesti ja nyt lääkärin idiootti jätti kirjoittamatta lausunnon ajoissa ja nyt mulla on karenssit työkkäriin sekä kesää ajatellen työkyvyttömyys eläke hakemus kestää kuukausia lääkäri ei uskonut mua, kun yritin selvittää, että kela vaatii lääkärintodistusta ajoissa, että ei tarvitse odottaa ja stressaa sitten koska tulee rahaa. Olen niin pettynyt psykiatrisiin palveluihin lääkkeitä en tule syömään enää jos kelasta ei ala tulla rahaa se on varma. Tää on yhtä helvettiä koko elämä en tiedä miten tulen tästä selviin ikinä enää työelämään. Lääkäri puhuu mulle oman mielensä mukaan eikä ymmärrä mua mitenkään haistakoon paska koko ämmä vittu mä oon pettyny kaikkeen.
Tässä minun tarinani
veljen kanssa taivaaseen
2364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moih! Jos lääkäri määrää sinulle lääkkeitä eikä sinulla ole varaa ostaa niitä niin sossun on pakko auttaa. Voi että! Vaihda psykiatria, jos suinkin mahdollista!!!!! PPaalljon paljon halauksia ja voimia elämääsi!!!! Ja hae kaikki tukiryhmät(terveyskeskuksesta, vapeht.töistä, www.leijonaemot.org) En tiedä oliko tästä apua ollenkaan, mutta toivon että se aurinko alkaa lämmittämään myös sinun kotiisi. Ja käske sen naisen kysyä soittamalla kelalta asiaa(en tied kyl suostuuko) jos ei usko tai jos Sinulla on joku lappunen niin näytä hänelle sitä. Ja en tiedä mitä tarkoitit tuolla että olet täys nolla, mutta et ole! Olet sitkeä ihminen. !! Halauksin, Minä.
Hei, luin kirjoituksesi. Olit hyvin saanut kuvattua kaikkea. Minulle ei tullut tunne, että sinulla olisi jotenkin peli menetetty, kuten sanotaan. Olet todella sitkeä sissi ja saanut paljon aikaan tässä elämässä jo nyt! Olet ollut veljellesi sekä nyt lapsillesi JOTAKIN hyvin merkittävää. Ja muistanko oikein, että nytkin puoliso sinulla on. - Sinä olet viisas ja merkittävä, siitä ei ole epäilystä. Kuten tuossa jo joku kirjoitti, niin nyt lisää tukea kehiin sinulle! Saatava. Ota yhteyttä noihin eri paikkoihin ja puhu elämäntarinasi sekä varsinkin tämä hetki ja sen tarpeet. Puhu, puhu kaikki tämä mitä kirjoitit ja vielä lisääkin. Asia kerrallaan tullee ratkaisuun. Eihän tässä yhteiskunnassa kuitenkaan noin monilapsista perhettä eikä ketään ihan huomiotta ja "kadulle" jätetä. Levitä elämäsi rasitukset nyt monille tahoille. Aloita vaikka siitä sossusta, jos vain ikinä mahdollista. Ok, tiedän, että jonoja sinnekin. Voisitko saada neuvottelemalla mitenkään työkkärin kanssa toisenlaista päätöstä, voih! Ehkä se on vaikeaa. Älä nyt vielä tänä kesänä, sanotaan, huolehdi tulevaa työllistymistäsi. Ehkä se nyt just tänä vuonna on ihan kaikille hankalaa työllistyä, älä ainakaan siihen peilaten itseäsi huonona, epäonnistuneena pidä. Olet paljosta selvinnyt ja tulet selviämään tästäkin. Eteenpäin on menevän mieli! Yksi päivä ja yksi askel kerrallaan. - Kiitos, kun jaoit asiaasi täällä. Toivon, että siitä on sinulle jotakin hyötyä. On aina hyvä jäsennellä tilannettaan, sehän on kaiken alku.