Eikös oolanterit ja surut olekaan hyviä

ystäviä? kirjoitti:

Ahvenanmaan Peter Lindbäck on huolissaan ahvenanmaalaisten ja suomenruotsalaisten suhteista koska suomea osaavat suomenruotsalaiset vievät usein Ruotsissa jatko-opintonsa käyneiden ahvenamaalaisten työpaikat. Pelastakaa mitä pelastaa voidaan?! Maanantaina 11. toukokuuta 2009 09:03 Peter Lindbäck Ahvenanmaalla asuu 27000 ahvenanmaalaista, jotka tulevat 82 eri maasta. Monet maakunnan asukkaista tulevat kylläkin muualta Suomesta, mutta pian on kuilu Ahvenanmaalla asuvien ja muualla Suomessa asuvien suomenruotsalaisten välillä täydellinen, tai parhaassa tapauksessa ainoastaan katastrofimainen. Uskokaa minua! Edellisessä koluminissani minä yritin vähän varovaisesti kuvata, että ahvenamaalaiset yhä enemmän suuntautuvat länteenpäin, Ruotsiin, negatiivisine seurauksineen suomenruotsalaiselle yhteenkuuluvaisuudelle ja ”kitille” Ahvenanmaan ja muun Suomen välissä. Reaktiot olivat säästeliäitä, paitsi että eräs akateemikko ”Hankenilla” luuli tietävänsä, että suomenruotsalainen korkeakoulutuksen laatu tulee olemaan turvallinen takuu aikavälillä palauttamaan, yhdessäpitävät siteet selän yli (ulappa kiintomaan ja Ahvenanmaan välillä). Mikä pahempaa se aika on jo takana päin, monta sataa peninkulmaa! Jo silloin kun Suomi, reilut 90 vuotta sitten, tuumaili tulevansa itsenäiseksi valtioksi, oli ahvenanmaalaisilla kristallin kirkas kuva omasta tulevaisuudestaan; piikkisuora matka takaisin emomaahan Ruotsiin, ja nopeasti. Viisaat suomalaiset poliitikot vastaperustetussa tasavallassa näkivät pian, että tuli oli jo nurkissa ja Suomen silloinen hallitus ja eduskunta tarjosivat nopeassa aikataulussa, jo vuonna 1920, pitkälle menevän itsehallinnon Ahvenanmaan eduksi. Johtavat suomenruotsalaiset poliitikot ”jarruttivat” ja meinasivat, että suomenruotsalaisten ja ahvenanmaalaisten olisi pitänyt tehdä yhteinen asia turvatakseen ruotsin kielen asema vastaperustetussa Suomen tasavallassa, mutta ahvenamaalaiset menivät omaa tietään. ”Teillä on omat ongelmanne ja meidän tarkoituksena on jälleen liittyminen Ruotsiin”, oli se merkki ja sanoma joka annettiin ahvenanmaalaiselta taholta. Joten alku ei ollut erityisen onnistunut, ja syystä tai toisesta ei siitä ole parantunut vuosien mittaankaan. Suomen ruotsalaisilla kansankäräjillä, missä Ahvenanmaalla on taattu edustus, vaikuttaa vuosien varrella löytynyt näennäinen yhteinen linja, mutta kuten tavallista rikkoontuu yksimielisyys, joko siihen, että ryhmittymillä kiintomaalla ja Ahvenanmaalla on erilaiset käsitykset siitä mikä on parasta kokonaisuutta ajatellen, tai kun johtavat suomenruotsalaiset ministerit ja muut poliitikot luulevat tietävänsä paremmin mikä on hyväksi ahvenanmaalaisille kuin ahvenamaalaiset itse. Onneksi on poikkeuksia, esimerkiksi Ahvenanmaan ministeri Astrid Thors, sillä hän on todella ymmärtänyt, että viisaus on sellaista jota liikkuu eri tasoilla ja joka elää ja jota pitää soveltaa siellä minne se kuuluukin. Niin missä me olemme nyt ja mihin me olemme matkalla. Minusta itsestäni tuntuu, että me pahaa aavistamatta olemme ajautuneet umpikujaan. Ja henkilökohtaisesti en ole erityisen optimistinen ahvenanmaalaisten ja suomenruotsalaisten mahdollisuudesta löytää yhteinen tie samanlaisine arvoineen ja näkökantoineen. Totuus on, että sellaisella teoreettisella yhteisellä tiellä on erilaisia esteitä kylmän faktan muodossa, poispääsemättömiä seuraamuksia ja yksi asia jota ei saa unohtaa. Kylmää faktaa! Noin 75% niistä ahvanamaalaisista nuorista jotka jatkokouluttautuvat Ahvenanmaan ulkopuolella tekevät sen Ruotsissa. Opintojen jälkeen heillä ei ole suomen kielen taitoa ja heiltä puuttuvat tiedot ”kotimaastaan”. Tieto ja ymmärtämys suomalaiseen kulttuuriin, perinteisiin, mielenlaatuun, näkökantaan ja seurustelumuotoihin ovat kuin poispyyhittyjä. Ja ennen kaikkea, heiltä puuttuvat kaikenmuotoiset verkostot Suomessa ja suomenruotsalaisissa piireissä, jotka saadaan automaattisesti korkeakouluopintojen ja muiden opintojen yhteydessä omassa maassaan. Verkostot jotka voivat olla erona menestyksen kierteeseen ja elämään ilman hyvinansaittua urakehitystä. Viimeinen suuntaus ahvenamaalaisten länteen suuntautumisessa on ahvenamaalaisten kauppiaitten kasvava tuonti suoraan Ruotsista. Ollaan kerta kaikkiaan kyllästytty korkeisiin hintoihin ja väärään kieleen käyttöohjeissa. Itsestään selviä seurauksia! Muusta Suomesta ja suomenruotsalaisista piireistä tulee ahvenamaalaisille nuorille ”tuntematon” käsite, ja tuntemattomasta tulee helposti vierasta- ei haluttua-, jonkin laista pelkoa. Kuilu ahvanamaalaisten ja suomenruotsalaisten välillä kasvaa ja syvenee, etupäässä edellä mainitun tietämättömyyden ja ennen kaikkea ahvenanmaalaisten ja suomenruotsalaisten välisten siteiden puuttumisen ja niiden vaalimisen takia. Hyväntahtoisia suomenruotsalaisia kulttuurillisia ja muita rahallisia panostuksia ja tukia Ahvenamaalle ja ahvenamaalaisille katsotaan usein epäluuloisesti ja epäillen; epäillään jotain hämärää, joku mahdollinen taka-ajatus. Se on niin jos ei tunne naamoja tai tarkoituksia sen todennäköisen hyväntahtoisuuden takana. Ja älkää unohtako! On ainoastaan vain yksi todellinen häviäjä ja huomattavasti pienempi, sillä ahvenanmaalaiset ovat jo hyvää vauhtia vahvistamassa siteitään, tarkemmin sanottuna länteen, ja ketä vasten suomenruotsalaiset nojautuvat kun ” myrsky raivoaa ja alkaa puhaltamaan toden teolla”. http://www.magma.fi/peter-lindback/raedda-vad-som-raeddas-kan

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä