LOISTAVIA

Kun maalaisliitto-kepu on nostanut Kekkosen haamun ja poliittisen ruumiin, Jäätteenmäen, vetureikseen, niin eikös muitakin tunnettuja kepulaisia haamu-mannekiineja Eurovaaleihin löydy. Kepun ministeri Uusitalo, ehdotti Suomelle uutta itsenäisyyspäivää muistopäivästä, jolloin jouduimme luovuttamaan puna-armeijalle Karjalan. Hän kilpailisi jopa dosentti Bäckmanin äänistä. Ulkoministerinä toiminut Karjalainen kumarsi niin syvään Moskovan edessä, että piirtäjä Kari Suomalainen sanoin pään nousevan takapuolelta jo ylöspäin, jos vielä syvempään olisi kumartanut. Häntä voisivat äänestää myöhäiseen rehellisyyteen taipuvat, sillä Karjalainen sentään ilmiantoi - hänet pettäneen - Väyrysen ja Vladimirovin "neuvottelut" presidentinvaaleihin vaikuttamiseksi. Korhosen edeltäjä Korsimo piti Rautakallion tutkimusten mukaan pimeää vaalikassaa Moskovan rahoilla, joilla rahoitettiin Kekkosta karsastavien nujertamista omassa puolueessa. Häntä äänestäisivät kaikki kepun paikalliset satraapit kosteissa valta-unelmissaan. Peruskepulaisuudesta tunnettu Juhantalo on puolustanut paitsi Suomen, myös omia ja firmansa etuja suomalaisten mandaatilla, joten hän olisi Kepun iskulauseeseen sopivin nalli.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä arvannut tykkimies Emil Skog mihin hänen puolueensa sdp ajautuu vuosituhannen vaihtumiseen mennessä, kääntyisi varmaan haudassaan ellei niin syvälle olisi kuopattu. Puolueen perinteet sitten O.W. Kuusisen ajoista ovat tosin samat, rähinöinti kotimaassa, sekä veljeily itänaapurin kanssa on tiivistä ja syventävää. Puolueen edeltäjissä, sekä nykyisissäkin voimahahmiossa on menneiden vuosien vaikuttajia, jotka ovat tulleet tunnetuiksi lähinnä rettelöinnistä poliisin kanssa, joka selittää parhaiten puolueen kyvyttömyyden yhteistyöhön maltillisten porvareiden kanssa. Puolueessa on kuitenkin huomattu ettei vanhoilla väkivaltaisilla konsteilla ehkä saavuteta kaikkia niitä tavoitteita, joilla puolueen tahto toteutuisi vaan on lähdetty pehmentämään puolueen imagoa uusin keinoin. Puolueen ikoniksi on nostettu pyöreäposkinen ortodoksisen kirkon ornamentti vastoin puolueen aiempaa suhtautumista uskonnonharjoittajiin mutta muuttuneissa olosuhteissa näyttää kaikki kelpaavan. Puolueen toiminta ja vaaliin panostaminen vaatii rahaa, tässä touhussa SDP onkin mestari vailla vertaa. Puolueen rahoituskanaviin on liitetty milloin vieraan maan salaiset palvelut, milloin taas ulkomaiset epämääräiset lähteet, joiden alkuperää ei puolueessa kukaan tunnu tietävän tarkalleen. Viimeaikaset tiedot kertovat rahoituksen tulevan kotimaasta ja edellenkään ei tiedetä mistä ne tarkalleen ottaen tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EHDOKKAITA kirjoitti:

Kun maalaisliitto-kepu on nostanut Kekkosen haamun ja poliittisen ruumiin, Jäätteenmäen, vetureikseen, niin eikös muitakin tunnettuja kepulaisia haamu-mannekiineja Eurovaaleihin löydy. Kepun ministeri Uusitalo, ehdotti Suomelle uutta itsenäisyyspäivää muistopäivästä, jolloin jouduimme luovuttamaan puna-armeijalle Karjalan. Hän kilpailisi jopa dosentti Bäckmanin äänistä. Ulkoministerinä toiminut Karjalainen kumarsi niin syvään Moskovan edessä, että piirtäjä Kari Suomalainen sanoin pään nousevan takapuolelta jo ylöspäin, jos vielä syvempään olisi kumartanut. Häntä voisivat äänestää myöhäiseen rehellisyyteen taipuvat, sillä Karjalainen sentään ilmiantoi - hänet pettäneen - Väyrysen ja Vladimirovin "neuvottelut" presidentinvaaleihin vaikuttamiseksi. Korhosen edeltäjä Korsimo piti Rautakallion tutkimusten mukaan pimeää vaalikassaa Moskovan rahoilla, joilla rahoitettiin Kekkosta karsastavien nujertamista omassa puolueessa. Häntä äänestäisivät kaikki kepun paikalliset satraapit kosteissa valta-unelmissaan. Peruskepulaisuudesta tunnettu Juhantalo on puolustanut paitsi Suomen, myös omia ja firmansa etuja suomalaisten mandaatilla, joten hän olisi Kepun iskulauseeseen sopivin nalli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu