Olen kärsinyt psyykkisistä ongelmista jo lapsesta asti.Ammattiin johtavista kouluista selvisin just ja just.Töissä pystyin olemaan kaksi vuotta.Sairaslomalle 25 vuotiaana ja siitä suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle(30v.)
Psykiatrit kyselivät mistä ongelmat voisivat johtua,mutta aina vastasin etten tiedä.
Mutta hyvissä ajoin itselleni kuitenkin selvisi mistä ongelmat tosiasiassa alkoivat.En kuitenkaan kertonut koskaan.
Ongelma joka minulla on,niin olen peitellyt sitä tähänpäivään asti kertomatta kenellekkään.Peittely johti fyysiseen ongelmaan,joka lopulta johti sosiaalistentilanteiden pelkoon.
Oireilen fyysisesti sos.tilanteissa.
Kaikki tämä vei työkykyni ja sosiaalisenelämän.
Varsinainen kysymys.Kenelle voin kertoa todellisen ongelmani ja kuulla ammatti-ihmisen lausunnon tilanteestani.En halua,että tunnustukseni jäisi kaikkien alan lääkäreiden saatavilla oleviin papereihin.Haluaisin ehdottomasti,että asia pysyisi vain minun ja lääkärin välisenä asiana.
Itse oletan varmaksi,että tiedän ongelman syyn miksi oireilen.Mutta en tiedä miten pääsen eroon siitä.
Auttakaa kommenteillanne miten minun pitäisi toimia.Olen pulassa!!!
Psykiatrit kyselivät mistä ongelmat voisivat johtua,mutta aina vastasin etten tiedä.
Mutta hyvissä ajoin itselleni kuitenkin selvisi mistä ongelmat tosiasiassa alkoivat.En kuitenkaan kertonut koskaan.
Ongelma joka minulla on,niin olen peitellyt sitä tähänpäivään asti kertomatta kenellekkään.Peittely johti fyysiseen ongelmaan,joka lopulta johti sosiaalistentilanteiden pelkoon.
Oireilen fyysisesti sos.tilanteissa.
Kaikki tämä vei työkykyni ja sosiaalisenelämän.
Varsinainen kysymys.Kenelle voin kertoa todellisen ongelmani ja kuulla ammatti-ihmisen lausunnon tilanteestani.En halua,että tunnustukseni jäisi kaikkien alan lääkäreiden saatavilla oleviin papereihin.Haluaisin ehdottomasti,että asia pysyisi vain minun ja lääkärin välisenä asiana.
Itse oletan varmaksi,että tiedän ongelman syyn miksi oireilen.Mutta en tiedä miten pääsen eroon siitä.
Auttakaa kommenteillanne miten minun pitäisi toimia.Olen pulassa!!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei sun tarvii kertoa sitä että milloin tarkalleen tiesit asioita.
Kerron vaan että oletnyt päätynyt siihen että johtuisiko se siitä: _ _ _ _ ...
Ihan vaan tavalliselle lääkärille.
Tää on elämää.Antaa palaa vaan rohkeasti.
Vaarana on tietysti että joudut töihin.Tosin työtilanne ei ole kovin hyvä.
Itsesi takia mene lääkärille vaan juttelee asioista.Me ollaan ihmisiä ja sitä ei tarvii hävetä.
Siittä vaan menoksi!
Myönnettyä eläkettä ei oteta pois!!!
Eikös eläkepäätöksessä lue että pitää ilmoittaa jos työkyky paranee.Tarkoittanee sitä että eläke päättyy työkyvyn palatessa.
ei se sun tuskas helpota ennen kuin kerrot asiat rehellisesti,ja parempi,että kerrot kun saat sen kakistettua esille,tulee itsellesi parempi olo ja saat apua.
sukulaisnainen kertoi vasta 45v,että hänen veljensä käytti häntä hyväkseen lapsena ja ymmärsi asian,ettei se ollut hänen vikansa ja meni jopa keskusteluryhmiin.ja sanoi,että elämä helpottui kovin paljon kun sai jakaa itselle raskaan kokemuksen.
oli asiasi mikä tahansa.niin kerro lääkärille!!!
omasta olosta ja hyvin voinnista on kyse.
kerro omalle hoitavalle lääkärille.
Jos epäilet tiedon salassa pysymistä,Mikä voi pienellä paikkakunnalla ollakkin totta.
mutta jos eläke on jo myönnetty? mitä hävettävää asiassa on! mene toiselle paikkakunnalle yksityisvastaanotolle!
Käytä mielenterveyden avohoitopalveluja. Heillä on vaitiolovelvoite joka on tarkoittaa ainakin paikkakunnalla jossa itse asun sitä ettei asiani ole alusairaalan/terveyskskuksen tiedossa.
Päätin minäkin pistää korteni kekoon, vaikka keko senkuin nousee ja sinun ongelmasi pysyy ihan samana.
Tulipa mieleeni vaan, tarvitseeko se kuulija olla lääkäri tms. eikö yhtähyvin hyvä ystävä (jos sellaisen omistaa), voisi kuunnella.
Minulla on itselläni sisälläni paljonkin lapsuuden muistoja joita en ole kehdannut kertoa,epäilen vieväni ne hautaan asti, olen viiskymppinen nainen ja luulin pääseväni niistä eroon, mutta nyt ne vasta pintaan ovat nousseetkin, liekö ikä, enkä ole puhunut.
Ystävä hyvä yritä auttaa itseäsi, kuin minäkin myös itseäni, sillä elämme vain yhden elämän ja vuodet vierii ja kärsimme ikäänkuin turhaan tai piinamme itseämme. Eteenpäin kirkkain mielin.
Minusta on todella hienoa, että tuot asiasi näin esille. Täällä sinä olet jo saanut hyviä vastauksia, mutta kirjoitanpa nyt minäkin jotakin. Olen itse kärsinyt paniikkihäiriöistä vuosikaudet ja siihen päälle vielä syvä masennustila. Nyt olen toipunut hyvin ja käyn parhaillaan terapiassa erään erittäin mukavan psykiatrin luona.
Minä neuvoisin sinua varaamaan ajan psykiatrilta. Ja mieluummin joltain hyvältä yksityiseltä. Minulla kun on huonoja kokemuksia mielenterveystoimiston palveluista. Minun oli ainakin vaikea sieltä saada apua. Siellä kun on niin rajallisesti psykiatrin aikoja ja sitten ohjataan sosiaalityöntekijän juttusille, joka ei ymmärrä ollenkaan, mistä on kysymys. Nämä siis vain minun kokemuksiani julkisesta sektorista.
Sen sijaan yksityisellä puolella voi ainakin olla varma, että tietosi ei mene eteenpäin.
Mutta ei nämä mielenterveysvaivat nyt niin kummallisia ole, ihan se on niin kuin muutkin sairaudet ja hoitoa vaatii yhtälailla. Ja esim. masennus ja paniikkihäiriöt ovat nykyään erittäin yleisiä vaivoja.
Minäkin ensin ajattelin, että voi kauhistus, en millään halua mennä psykiatrin luokse. Sehän tarkoittaisi sitten, että olen hullu. Mutta nyt ajattelen toisin ja jopa vähän harmittaa, ettei tullut ajoissa mentyä psykiatrille. Kärsin vaivoista n. 10 vuotta ilman hoitoa. Lopulta tuli syvä masennus viime kesänä. Mutta nyt olen niin hyvin toipunut, että tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin 12:een vuoteen.
Tsemppiä sulle! Avaudu jollekin ammatti-ihmiselle!
Jos haluat, niin voidaan kirjoitella mailitse.
Kunnan psykiatrit on olleet minustakin melko vaihtelevia,siinä mielessä miten asioihin suhtautuu.
Oma lääkärini on vaihtunut kolme kertaa vuoden aikana.Kukaan ei syvenny asiaan kunnolla,kun ovat sijaisia.Tällähetkellä ei ole lääkäriä olleenkaan.Terveyskeskuksen kautta hoidetaan,joten arvata voi miten suhtautuu asiaan.Kiirettä,kiirettä ja kiirettä.Aikoja ei saanut silloinkaan,kun oli oma mieleterveyslääkäri.
Kuulostais hyvältä,jos voiskin käydä yksityisellä.Pysyis ainakin salassa muilta lääkäreiltä.
Mitä eläkkeeseen tulee,niin ei väliä jos työhön vielä pystyis,parempi vaan.
On vaan niin vaikea lähteä kertomaan asiastani.Kaikki lähtis alusta.
Parasta olis kertoa ammatti-ihmiselle,mutta vieläkään en ole valmis siihen.
Sun sairaus on normaali :|todella järkyttävä asia tosin sulle. mulla on kanssa asia jota en saanu 2 vuoden terapian ja 2 v mtt kertojen aikana sanottua. Nyt olen täys alkkis. Kun toi rakas vaihtoi toiseen.
Kuitenkin toi seksuaalisuus ei ole koskaan ollu mulle täysin selvää koskaan. Siitä aiheutuu monen nuorenmiehen tuho nykyään. Sä saat olla mitä sä olet. Kunhan vain olet oikein :)
Yritin varata lääkärille aikaa,mutta kohtelu oli aivan älytöntä.
Ei ottanut asiaa todesta ollenkaan.Totes vain nyt sinulla on aikaa miettiä asioita,kun olet eläkkeellä.Ei ole kiirettä minnekkään,niinkuin meillä(antoi ymmärtää).
Jäipä aika sit ottamatta.
Jos vaan sulla on mahdollista, niin varaa aika yksityiselle psykiatrille. Ne ottavat sinut tosissaan ja apu varmasti löytyy.
Yksityinen tietysti vähän maksaa, mutta saa siitä KELA:sta takaisin 31 euroa. Eli sulle jää maksettavaksi noin 30-50 euroa riippuen lääkärin taksasta.
Tuo olis ainakin yksi vaihtoehto.
Minulla on todella huonoja kokemuksia julkisen mielenterveystoimiston palveluista.
Miehelläni todettiin keskivaikea masennus puoli vuotta sitten.
Olin terveyskeskuslääkärin luona yhdessä mieheni kanssa ja hän antoi lähetteen mielenterveystoimiston
Oletin, että pääsemme psykiatrin tai psykiatrisen sairaanhoitajan asiakkaiksi. Meidät ohjattiin sosiaalityöntekijän juttusille.
Ohjaavana lääkärinä taustalla oli geriatriaan erikoistuva terveyskeskuslääkäri.
Olemme käyneet viikottain puolen vuoden ajan mielenterveystoimiston sosiaalityöntekijällä puhumassa ilmoista, nukkumisesta ja syömisestä. Olen muutaman kerran huomauttanut, että emme ole keskustelleet masennukseen johtuneista syistä ja niiden purkamisesta. Mielenterveyskeskuksen psykiatri määräsi voimakkaita mielialaa tasaavia lääkkeitä näkemättä potilasta lainkaan.
Mieheni ei todellakaan tarvitse mielialaa tasaavia lääkkeita, koska on jo valmiiksi masentunut.
Vaatimuksestani lääkkeitä on alettu pikku hiljaa vähentämään.
Olen ihmeissäni miksi emme ole päässeet psykiatrin hoitoon pyynnöistani huolimatta.
Ihmetyttää miksi masennuspotilas osoitetaan sosiaalityöntekijän hoidettavaksi.
Tunnin ajomatka ja puolen tunnin keskustelu eivät tässä tapauksessa ole johtaneet mihinkään.
Jos kieltäydymme sosiaalityöntekijän palavereista potkaistaanko meidät koko systeemistä
pihalle.
Mistä apua, onko kenelläkään kokemuksia ?