vanhuudenhöperyyttäni kävin tässä äsketttin rauhanyhdistyksen seuroissa. Sitäkun tulee ikää, saattaa kiinnostua hengellisyydestä...Mutta olipa seurameno paljon muuttunut. ne muinaiset lapsuudesta tutut liikutukset ja hurmoksellisuus olivat kadonneet. Puhujien puhetyyli oli myös muuttunut. Istuin kaksi puhetta seuroissa, eikä kumpikaan puhuja itkeskellyt ollenkaan puheensa aikana. Myös synninpäästö osiot eli asnteeksi antammisen toistelut olivat lyhenneet voimakkaasti takavuosiin nähden. Oli vaan lyhyttä kuittailua. Sitten puhuja kuitenkin sanoi, että näin myös isämme uskoivat. vaikka se ei ollut ollenkaan samanlaista!
Ne olivat lähinnä hyvin kurinalaiset, muodollisuuksiin painottuneet seurat. Väki istui passiivisena paikallaan ja puhuja puhui monotonisella tasapaksulla äänellä vailla äänen korotuksia. Mitään keskustelua puheen johdosta ei syntynyt!
Kurinalaiset seurat
Vanhan kokemus
4229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos joku haluaa keskustella tai kysellä, on se merkki orastavasta epäuskosta. Keskustelu on kitkettävä juurineen pois. Nettipalstoillakaan ei sovi keskustella, koska epäuskon merkkejä näyttävän henkilöllisyyttä ei voida hoitotoimia varten riittävästi varmistaa.
Minusta olisi kiinnostavaakin istua puheen jälkeen juttelemassa siitä mitä tuli kuunneltua. Mutta sellainen ei ole tapana.
seuroissa kuunnellaan. erikseen on sitte seurakunta päivät jossa alustuken myötä saa kuka vaan käydä sanomassa jotain
Kuka sen on päättänyt että seuroissa vain kuunnellaan? Isäni on kertonut että siellä maalla joskus 50-luvulla saatetettiin seurapuheen jälkeen keskustella siitä mitä puheesta jäi mieleen ja niin edelleen. Miksi ei enää keskustella uskonasioista spontaanisti? Erikseen kun järjestetään seurkauntapäivät, ne on jäykät. On valmiita alustuksia, ei normaalia välitöntä eikä epämuodollista, spontaania keskustelua! Minä kaipaan sellaista...