Ihmeääninen varis

variksen kevät

Muoniossa erään järven lähellä asustelee aivan käsittämättömät äänivarat omaava varis. Ensimmäisen kerran kuulin äänen maaliskuun loppuluolella. Ääni oli seuraavan tyyppinen; Ensin kuului parin sekunnin mittainen hiljainen terävähkö rrr ja sen perään voimakas kirkas pitkähkö alttoääni ooooo. Tätä kuuluin usean minuutin ajan. Ensin mietin että kyseessä on tosi taitava korppi, mutta kun sain ääntelijän näkyviin, oli hämmästykseni todella suuri. Tänään tapasin ääntelijän uudestaan ja nyt se oli kehitellyt aivan käsittämättömän uuden äänen: ensin kuului tikkamaista rummutusta muistuttava kauniin metallinen noin 5 sekunnin mittainen n-n-n-n-n-n ja perään kirkas o-o-o.(tämä jälkimmäinen ääni ei ollut kovinkaan lähellä tuota aikaisemmin kuultua alttoääntä) Minulla ei valitettavasti ole minkäänlaisia äänityslaitteita. Mutta jos jotakin äänittäminen kiinnostaa,uskon että laulaja alueelta vielä löytyy. Äänen on kuullut muutama muukin lähialueella asuva.

8

4358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epätavallista.

      Kyllähän nuo puhumaankin (muutaman sanan) oppivat. Varislinnut ovat hyviä matkimaan. Seinäjoella asusti ainakin viime vuonna harakka joka välillä haukkui kuin koira... Itseäni lähinnä mietityttää että mistä kyseinen varis oli tuollaisen äänen oppinut. Kai tuo tikkojen rummutuksen matkimista voi olla, mutta jo maalliskuusta lähtien...?

      • variksen kevät

        Olen kyllä kokenut lintuhatrrastaja (mm rengastaja) ja minulla on nassikkana ollut jopa varis kesynä,jota kirjailija Yrjö Kokko yritti opettaa kiroamaan. Ei oppinut.Mutta ikinä en ole kuullut variksen pitävän moista ääntelyä. Sen äänivarat tuntuvat riittävän ihan papukaijatasolle. Ja tuo tikkamainen rummutus ei kyllä muistuttanut tikan äänentuottoa mitenkään muuten kun rytmillisesti. Ne nakutustyyppiset äänet olivat uskonattoman metalliset ja hieman jopa kaikuvat. Jututin ääntelypaikan lähistöllä asuvia ja ne jotka olivat kuulleet sen (muunkinlaista) ääntelyä, eivät tahtoneet uskoa kun kerroin että kyseessä on varis.

      • a,a.aalto
        variksen kevät kirjoitti:

        Kysymeksessä voi olla ihan hyvin varista muistuttava siperian koski-uikku. Lintu on imitaattori oppii mm. musiikin tahtiin jodlaamaan. Hallitsee tutkimuksen mukaan n.150 erilläistä ääntä rytmiin sovitettuna. Jos saat ota valokuva ja lähetä kuva luontokrhoon Rovaniemelle.Tarkistamme onko ko. lintu varis vai siperian koski-uikku.

      • variksen kevät
        a,a.aalto kirjoitti:

        Kysymeksessä voi olla ihan hyvin varista muistuttava siperian koski-uikku. Lintu on imitaattori oppii mm. musiikin tahtiin jodlaamaan. Hallitsee tutkimuksen mukaan n.150 erilläistä ääntä rytmiin sovitettuna. Jos saat ota valokuva ja lähetä kuva luontokrhoon Rovaniemelle.Tarkistamme onko ko. lintu varis vai siperian koski-uikku.

        No jos se on se joku siperian...mikä se nyt oli,niin sillähän on tietysti silloin passi mukana, että siitähän sen kuvan näkis. Mutta annappa kännynumeros, sehän monitaitoisena vois vaikka soittaa pirauttaa sulle. Ja siksi toiseksi se on oleillut näillä main ilmeisesti pitempäänkin koska tänä aamuna se jo joikasi erittäin puhtaasti ja loppuun lurautti vielä: "lissää rammia kele..."

        Se on se siperialainen jos se humalassa oli. Kännykkänumero on paikallisen sokoksen neuvonnassa. Oikein hyvää kevättä ja kesää sinne tavataan kesällä.

    • Anonyymi

      Mielestäni kuulin tänään tällaisen variksen. Kraakkui normaalisti ja vähän ajan päästä juuri kuvatunlainen erikoinen ääni toistui monta kertaa! Hämmästyin suuresti.

    • Anonyymi

      Myös minä näin variksen selvästi puun latvassa. Näin, miten se ensin naksutteli nokkaansa ja sitten päästi pienen vaikeroivan oo-äänen.

      • Anonyymi

        Minäkin näin variksen tänään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      4045
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3720
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3004
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      120
      2601
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      178
      2275
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1584
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1457
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1282
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1070
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      1065
    Aihe