pakitsemaan ne työntekijät jotka eivät "sairastele turhaan" omailmoituksen perusteella??? Jotkut sairastelee kuulemma koska tekevät jotain ns. myyntityötä esim."tuppervaare" tai jotain muita tuotteita???
Koska kuntatyönantaja tai esim vsshp alkaa
!!!!!!!!!!!!!!
7286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On hyvä jos työntekijä tekee firaabelina Tupperware kauppaa. Täten hänellä on pikkasen paremmat mahdollisuudet parempiin tiennesteihin kuin olisi pelkästään vakio työssään. Onpa moni saanut ihan Tupperwarelta myyntitavoitteet ylitettyään auton käyttöönsä. On turha kadehtia heitä, jotka sairaslomansa uhraavat Tupperware tms. myyntiin. On tietty helpompi tapa viettää sairaslomaa kotisoffalla ja seilata kanavilla kaukosäädintä raplaten. Ilman näitä yritteliäitä henkilöitä Suomi olisi laman pohjilla jo aikoja sitten. Kannustakaamme heitä ostamalla jotain Tupperwarea omaan kotiimmekin. Esimerkiksi eväsrasia on minulla Tupperware ja toiminut tiiviisti ja moitteetta jo vuosikaudet. Ostin sen silloin kun piti vielä syödä eväitä töissä. Nykujäs käytän sitä vain satunnaisesti kalareissuilla.
Ihan TW edustajana itsekin voin sulle kertoa ettei yksikään tupperi konsulöentti toimi päivisin... kukas niitä kutsuja sitten järjrestäis sairaat ihmisetkö ???!!! ja niitten vieraat muita sairaslomalaisai ??? ootko ihan tyhmä vai ..?? sen liskäksi tehdään työnantajan kansaa sopimus ettei tuhlata työaikaa myyntityöhön...jos airaslomallaan pystyy myyjänä toimimaan tuskin on sairas oillutkaan. kaikii myyntityö tapahtuu iltaisin , viikonloppua lukuunottamatta. jolloin ihmiset on kotona ja voi näitä järjestää. ai niin ja me kyllä tarvitaan ihan emäntiä laittamaan pippalot pystyyn jonne me edustajat sitten ilmestytään kamoinemme myymään.
Varmaankin saat hyvin myytyä kippoja. Positiivinen luonne ja aina naama hymyssä. Palvelualtis ja yritteliäs. Ei pidä sairaslomia, eikä muillekaan niitä salli. Oikea U:gin peruspilari! Ihminen, josta me kaikki erheitä tekevät voimme ottaa oppia. Kadun syvästi tekemiäni virheitä ja pitämiäni sairaslomia. Lupaan parantaa tapani.
erittäin pidetty ihminen kun olen, normaali ihmisitä puhe... sairaslomia en tosiaan ole koskaan pitänyt...katsos kun en ole sairas ollut... ja mulle on ihan sama vaikka olisit sairaslomalla joka päivä , ei vois vähempää kiinnostaa.,.
..jos sairaslomaa ei ole pitänyt. Tyhmähän ne jättää pitämättä. Kyllä sullakin on eläkeikään aikaa vielä niin pitkälti, että alkaa sairaslomanpito kiinnostaa. Ei ne työt nyt niin mukavia ole, että kunnon sairasloman päihittäsi. Sairaslomalla kyllä puuhaa löytyy. Voi vaikka livahtaa Wanhaan Mestariin ja parantaa maailmaa kantajehujen kanssa. Kokeile joskus, siellä on hienoja tyyppejä. Aitoja ihmisiä.
että terveenä sairaslomia pitelisi ja kapakissa istuskelisi...
Ole ylpeä kun et ole sairalomalla ollut. Ehkä..huom...ehkä työnantaja antaa sulle eläkkeellejäädessä sulan hattuusi. Voit sitten maiskutella saavutusta hampaattomassa suussasi. Työn sankari. Kaikkien keskustelu-aiheiden asiantuntija.