Työreformin paluu

Keskustan uudistusohjelma työn antamisen
ja työn tekemisen
helpottamiseksi

30.11.1998

Työreformi on laaja uudistuskokonaisuus. Työn antamisen ja työn tekemisen ehtoja on parannettava useilla yhtäaikaisilla ja samansuuntaisilla uudistuksilla. Niitä tarvitaan sosiaaliturvassa, sen rahoituksessa, verotuksessa ja työmarkkinoiden pelisäännöissä. Samoin on työn antamisen byrokratiaa karsittava ja elinkeinopolitiikassa suosittava pienyrittämistä ja palveluyrittämistä erityisesti...

Työreformin uuden paluun aika on käsillä!

http://www.keskusta.fi/tietopankki/?action=show_document&action_param=465&Keskusta_Session=1d5ae823b5b556852634c8c70c5a34b5
13511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minäkin olen aina kirjoittanut työreformin puolesta. Se olisi ollut suuri kokonaisratkaisu rakenteelliseen työttömyyteen. Kun siinä oli piirteitä, että ay-liike olisi menettänyt pienen osan siitä suhteettomaksi kasvaneesta vallastaan yhteikunnalliseen päätöksentekoon, se tyhtyi vastustamaan työreformia.

Koska Lipponen oli riippuvainen ihalaisten tuesta, hänkin vastusti reformia. Hän myös vain lisäsi ihalaisten poliittista valtaa ns. kolmikantapäätöksenteolla, joka antoi ay-liikkeelle veto-oikeuden lainsäädäntöön ja finanssipolitiikkaan, joiden pitäisi perustuslainkin mukaan kuulua yksin eduskunnalle ja sen luottamuksen varassa toimivalle hallitukselle.

Kaikesta on ollut seurauksena työttömyyden pysyminen korkealla huolimatta pitkään jatkuneesta kansainvälisestä noususuhdanteesta.

Nykyinen hallitus toteuttaa joitakin työreformin suosituksia, mutta ei uskalla käyttää sanaa työreformi. Vanhanenkin puhuu kolmikannasta, mutta minä luulen sen olevan enemmän ihalaisten viihdyttämiseksi. Hän ei tule käytännössä luovuttamaan poliittista valtaa ihalaisille.

Työmarkkinajärjestöille kuuluu suvereenesti hoitaa työmarkkinapolitiikkaa eikä siihen taas hallitus saa sekaantua. Muuten menevät valta ja vastuut sekaisin. Suomen pankki ja EKP hoitavat taas rahapolitiikan.

Äänestä
  • Työreformi olisi aikanaan hyväksytty ellei Kepu tapansa mukaan olisi alkanut iltalypsylle ja lisäillyt siihen muiden kanssa sopimatta ammattiyhdistysliikkeelle hankalia asioita. Kepun syy, ettei tämä aikanaan Kokoomuksesta liikkeelle lähtenyt treformi mennyt läpi.

    Äänestä

  • Kalevi S. kirjoitti:

    Työreformi olisi aikanaan hyväksytty ellei Kepu tapansa mukaan olisi alkanut iltalypsylle ja lisäillyt siihen muiden kanssa sopimatta ammattiyhdistysliikkeelle hankalia asioita. Kepun syy, ettei tämä aikanaan Kokoomuksesta liikkeelle lähtenyt treformi mennyt läpi.

    on jo ajat sitten mennyt läpi käytännön työmarkkinoilla.Kymmeniätuhansia ihmisiä on työsuhteessa joissa on menty pidemmällekin kuin missään reformissa on suunniteltu.Asiasta puhuminen vain minulle todistaa kuinka etäällä ovat monet ihmiset todellisesta arjesta.Tietysti voisi ajatella että hyväksytään realiteetit vaikka jälkikäteen.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    Käytännössä elävässä työelämässä on menty ihalaisten vastustuksesta huolimatta joustavimpiin työehtoihin. Mutta työreformiin kuului tärkeitä valtiovallan toimia, kuten työn hinnan alentamista veropoliittisin keinoin ja vähätuottoisten työvaltaisten alojen työnantajamaksujen alentamista jne. Ne toimet ovat pahasti kesken.

    Äänestä

  • Kalevi S. kirjoitti:

    Työreformi olisi aikanaan hyväksytty ellei Kepu tapansa mukaan olisi alkanut iltalypsylle ja lisäillyt siihen muiden kanssa sopimatta ammattiyhdistysliikkeelle hankalia asioita. Kepun syy, ettei tämä aikanaan Kokoomuksesta liikkeelle lähtenyt treformi mennyt läpi.

    ...asiat joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan. Niistä on osa jo toteutunutkin elävässä elämässä.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ...asiat joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan. Niistä on osa jo toteutunutkin elävässä elämässä.

    on toteutunut, mistä mainintoja:

    "Suomessa köyhyys liitetään pääosin työttömyyteen, mutta tosiasiassa sadat tuhannet lähinnä palvelualoilla työskentelevät osa-aikaiset elävät toimeentulominimin rajamailla. Suurin osa heistä ei tulisi toimeen ilman puolison tuloa tai toimeentulotukea. Stakesin mukaan toimeentulotuen saajista kymmenesosa on työssä käyviä."
    http://netti.sak.fi/palkkatyolainen/pt2003/pt0305/p030604-a1.html

    Ja malliksi muualta seurausta toteutuneesta:
    http://www.bryggare.net/tyoelama/UuSe2.htm

    http://www.pasilanosasto.net/Pasilli/Pasilli_2_03/nalkapalkalla.htm

    Näin edetään:
    http://www.stakes.fi/dialogi/02/dia20027/37.htm

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    Käytännössä elävässä työelämässä on menty ihalaisten vastustuksesta huolimatta joustavimpiin työehtoihin. Mutta työreformiin kuului tärkeitä valtiovallan toimia, kuten työn hinnan alentamista veropoliittisin keinoin ja vähätuottoisten työvaltaisten alojen työnantajamaksujen alentamista jne. Ne toimet ovat pahasti kesken.

    päästyään eivät aivan helpolla lopukaan

    http://www.kepa.fi/teemat/talous/tobin/globong/verokilpailu

    http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM

    Äänestä

Olen jo vastannut Sinulle tuossa ketjussa "hienoa olla demari". Laitan tähän tuon vastaukseni uudestaan. (Tuossa ketjussa muuten myös nimimerkki "kokoomuslainen" puhui asiaa, jonka näkemyksiin pitkälti yhdyin omassa vastauksessani; katso sekin, ole hyvä, se täydentää tässä esittämääni).

En minä eivätkä läheskään kaikki muutkaan demarit Ahon työreformia periaatteessa huonona ja tuomittavana ajatuksena pitäneet, vaan siitä tietyin muokkauksin olisi saatu aivan toimiva ja tarpeellinen työkalu työllisyyden ja muiden työelämään liittyvien tarpeiden hoitamiseksi. Tietysti ammattiyhdistysliike vastusti sitä, siksikin, että toteutuessaan se olisi kaventanut sen valtaa ja ehkä vielä enemmän siksi, että se tuli väärältä taholta.

Mutta miksi kepu siitä niin helposti luopui, jopa näyttävästi irtisanoutui? Vain saadakseen kiihkeästi haluamansa vaalivoiton asiaa ymmärtämättömien lisä-äänillä. Kuvaavaa kepun opportunistiselle pääperiaattelle, mikä on periaatteettomuus oman aseman turvaamiseksi.

Työreformi tai ainakin siinä esitetyt parhaat ajatukset olisivat voineet hyvin tulla vielä esille ja käsittelyyn, jos demarit olisivat voittaneet vaalit, sillä kolmannelle kaudelle pääministeriksi päässyt Lipponen olisi ollut silloin kyllin vahvoilla panemaan ammattiyhdistysliikkeen tarvittavalla tavalla ruotuun. Mutta kun ei, niin ei. Odotellaan seuraavia vaaleja...

Äänestä
  • "Työreformi tai ainakin siinä esitetyt parhaat ajatukset olisivat voineet hyvin tulla vielä esille ja käsittelyyn, jos demarit olisivat voittaneet vaalit..."

    Heti kahdeksan vuoden jälkeen Lipponen olisi siis tehnyt jotain. On siinä aikaansaapa pääministeri. Elintarvikevirastokin tuli Suomeen heti vaalien jälkeen. Ja se, että nimenomaan demarien vaalivoitto mahdollistaisi ammattiyhdistyksen aisoihin saattamisen on kyllä niin posketonta skeidaa, että naurattaisi, ellei tuntisi sympatiaa asevelisosialistin ajatteluvälineiden fatal errorin vuoksi.

    Äänestä

Valtakunnan päämedian mukaan työvoima väheni viime vuonna 31 000 ihmisellä. Erityisesti naiset jäivät kotiin. Yritykset eivät enää työllistä, vaikka resursseja olisikin. Molemmat edellä mainitut seikat osoittavat suurta epäluottamusta kepun vetämää hallitusta kohtaan. Ruoskan esiin kaivaminen tuskin auttaa, vain hallituksen vaihtaminen voisi niin tehdä. Jos työvoiman väheneminen on jatkunut alkuvuodesta samaa tahtia, hallituksen työllistämistavoite on nyt 150 000 ihmistä. Vanhasen hallituksen pitäisi erota kiireemmiten, ennen kuin Suomen taloudellinen pohja rämettyy lopullisesti.

Äänestä
  • hallituksen ministerit ovat huippu näyttelijöitä,ei heitä kannata ainakaan vielä moittia,vasta sitten kun ihmisten omat silmät alkavat avautua.

    Äänestä

  • ... auttanut työttömyyden torjunnan lisäksi työllisyysasteen korottamiseen.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... auttanut työttömyyden torjunnan lisäksi työllisyysasteen korottamiseen.

    Mutta AY-väelle on tärkeämpää kulissien pystyssä pitäminen kun ihmiset.Työttömäksi jääneet ihmiset syrjäytyvät nopeammin kun he edes itse sitä huomaavat.Varsinkaan nuorten ei pitäisi jäädä kotiin työmarkkinatuen varaan,vaan ottaa kaikki työ vaikka vähän halvemmalla vastaan.Työ synnyttää lisää työtä,turha on pelätä että palkat siitä lopullisesti alenevat jos väliaikaisesti palkka olisi vähän alempi.Nyt mennään vika suuntaan ,työllisyysaste alenee,pienempi väkimäärä joutuu maksamaan koko väestön kulutuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekon kirjoitti:

Keskustan uudistusohjelma työn antamisen
ja työn tekemisen
helpottamiseksi

30.11.1998

Työreformi on laaja uudistuskokonaisuus. Työn antamisen ja työn tekemisen ehtoja on parannettava useilla yhtäaikaisilla ja samansuuntaisilla uudistuksilla. Niitä tarvitaan sosiaaliturvassa, sen rahoituksessa, verotuksessa ja työmarkkinoiden pelisäännöissä. Samoin on työn antamisen byrokratiaa karsittava ja elinkeinopolitiikassa suosittava pienyrittämistä ja palveluyrittämistä erityisesti...

Työreformin uuden paluun aika on käsillä!

http://www.keskusta.fi/tietopankki/?action=show_document&action_param=465&Keskusta_Session=1d5ae823b5b556852634c8c70c5a34b5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu