Vihreitä kumpuja ja pikkukaupungeja

Muistan, että täällä on kauan sitten kyselty, miten pystyy näkemään TV-sarjoissakin näkyviä vihreitä maalaismaisemia. Kevään oma matkani on yksi vaihtoehto. Reissu oli erittäin onnistunut, mutta vaatii hieman enemmän etukäteisvalmisteluja kuin suureen kaupunkiin ja sen lähiympäristölle suuntautuva matka. Majoitukset olin varannut etukäteen. Majoituspaikat (B&B) olin etsinyt internetistä, majoituksen varaamiseksi oli sähköpostin lisäksi tehtävä puhelinsoitto kahteen neljästä majapaikasta. Lisäksi olin tarkistanut juna- ja bussiliikenteen aikataulut netistä, jotta tiesin matkasuunnitelman olevan käytännössä mahdollinen. Junaliput olin myös varannut etukäteen. Aikataulu osoittautui jälkikäteen erinomaisesti. Siirtymisissä oli varaa juuri sopivasti (lähdenkö seuraavaan paikkaan aamulla vaiko illalla), jolloin kahdelle sateisemmalle päivälle löytyi hyvin tekemistä. Lensin Manchesteriin. Se on suurinpaan osaan Englantia (poislukien Lontoon ja aivan etelän alueet) matkustettaessa paras lentokenttä. Manchesterista siirryin junalla järvialueen reunalle Kendalliin. Yllättävän tyylikäs harmaakivikaupunki. Laaksossa, 28 000 asukasta. Nähtävää helposti kahdeksi päiväksi, shoppailumahdollisuuksilla täyttää päivistä toisen suurimmaksi osaksi. Itse vietin kaupungissa vain reilun päivän, kun toisen kokonaisen päivän käytin Amblesiden vierailuun. Ambleside on eteläisen järvialueen keskus. Vihreät "tunturit" jo hyvin vuorimaisia. Aivan lähistöllä pääsee kävellen kapuamaan 500 metrin kukkulalle (noin tunnin kiipeäminen yhteen suuntaan), josta hieno näköala korkeammille huipuille ja Windermeren järvelle. Kaupungin talot tummaa kiveä - noin tummaa kiveä en ole nähnyt kuin Walesissa. Sedberg oli reissun kaupungeista pienin. Kaupungin katsoo puolessa päivässä tai vähemmässäkin, mutta hyvällä säällä kävelymahdollisuudet hienot heti kaupungin reunalla kohoavalla Winterillä. Yhden yön pysähdys riittää hyvin. Tyylikäs kapea pääkatu. Dailsman Inn, pubi vanhassa kivitalossa, tarjosi lämpimän (!) ja järkevänhintaisen majoituksen. Hawes. Matka sinne Sedbergista tekemisen arvoinen. Ensin bussi Kirkby Stephen Stationille, sitten Carlisle-Settle-junalla Garsdaleen ja siitä minibussilla Hawesiin. Hawes on Yorkshire Dales -kansallispuiston isoimpia kaupunkeja. Hienot vihreät loivat kukkulat kahdella puolella. Kävelyreittejä runsaasti ympäristössä. Itse kävelin lähistön pikkukylään Askriggiin, jossa on aikoinaan kuvattu "Kaiken karvaiset ystäväni" -eläinlääkärisarjan seikkailuja, ja tulin bussilla takaisin. Hawesin kaupungissa runsaahkosti pieniä ruokapaikkoja, jokunen pieni kauppa ja hieno Yorkshire Dales -aiheinen maaseutumuseo. Kaupungin katselee ja ilmapiiristä nauttii helposti täyden päivän verran. Mikäli käveleminen kauniissa maalaismaisemassa kiinnostaa, päiviä saa helposti kulumaan parikin lisää. Lähistöllä on myös tutustumisenarvoisia nähtävyyksiä ja pienempiä laaksoja. Hawes olisi omalla autolla liikkuvalle aika hyvä majoittumispaikka, josta käsin tutustua alueeseen. Durham on kuuluisa katedraalistaan. Äänestetty muutama vuosi sitten Englannin rakastetuimmaksi rakennukseksi. Kirkko on hieno, historiasta kiinnostunut saa siellä kulumaan 3-4 tuntia. Kaupungista voi loma-aikaan olla vaikea löytää järkevähintaista majoitusta. Itse siirryin vielä yhdeksi yöksi Thirskiin. Nyt tultiin jo erinäköiseen kaupunkiin, jossa punatiilirakennukset alkoivat hallita ainakin osin kaupunkinäkymää. Hyvä rauhallinen pysähdyspaikka,ainoa kuuluisampi nähtävyys James Herriotin (Alf Whight) oikea Skeldale House. Kiinnostava nähtävyys maalaispojalle. Lippu- ja matkamuistomyymälän tädit pitivät hyvää huolta ja vaatimalla vaativat nimen kirjoittamista vieraskirjaan, kun eivät muistaneet oliko heillä ollut aikaisemmin ketään kävijää Suomesta.
1578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Wow, kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matka-Tapsa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu