Puutarhaani on ilmestynyt outo hiippari joka kaivelee puutarhastani kasveja juurineen Paratiisililja, vanhanajan narsissit, vanhanajan pioni ja viimeksi liskalehtinen heisi katosivat Jäljelle jää kuopppa, johon on työnnetty rahkasammalta tai ruohomätäs. Mitä tämmoiselle tyypille olisi tehtävissä muuta kuin julkinen häpeä? Todennäköisen kaivelijan naapuri sanoi että tyyppi vaikuttaaa muuten touhuissaan jokseenkin normaalille.
Vastaukset 2
Että puutarhatonttusi herää yöllä henkiin ja ne ne kantaa naapuriin ;) Ei no, oikeesti, toi ei ole kyllä kivaa. Kukatkin kun tuntuu olevan nykyään aika arvokkaitakin. Jotta jokohan tuossa täyttyisi rikosoikeudellisessakin mielessä varkaus/näpistys. Mutta ei tällä kukka varkaalla ole kyllä kaikki "kotona", jos yö aikaan naapureiden pihoja käy "kuokkimassa".
- poliisille
Kotipiha on kotipiha, ja kaikki puutarhaan istutetut kukkasi on varmasti maksanut jonkin verran. Soita poliisille ja ota kännykällä tms kuva hiipparista että saadaan tyyppi kiinni, muuten hän jatkaa vain muiden pihoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va551572Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3211045- 131891
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu12714Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63585- 39549
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90543- 45478
- 43463
- 44436