Säästämisestä

Mistä hitosta ihmiset oikein velkaantuu. Asuntolainan ymmärrän tottakai, mutta kuluttaminen luotolle...."#¤##% Meillä nettotulot yhteensä puolison kanssa n.2100€ kuussa, Ruoassa ei pihistellä, ei tosin tuhlatakkaan, auto löytyy, kaljaa juodaan välillä, ostetaan jos jotain oikeasti tarvitaan. Elämään ollaan perustyytyväisiä ja parissa vuodessa säästetty noilla tuloilla 10000€ puskuri. Näillä tuloilla tuskin lainaa lopulta heruisi, mutta huvittavaa kyllä, niitä tarjouksia satelee säännöllisesti milloin miltäkin firmalta. Se ollaan päätetty että velkaa ei ikinä tehdä muuta kuin asuntoa varten, eikä sekään ole vielä ajankohtaista. Eli ei ne suuret tulot vaan pienet ja harkitut menot.
391927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Tosiaan en voi käsittää, mihin ne ihmiset ne rahat tuhlaavat, kun pitää velkaakin kulutukseen ottaa. Onko tosiaan porukka sellaista, että hetken mielijohteesta lähdetään velalla thaikkuihin ja murehditaan sitten jälkikäteen. Kun murhe alkaa voittamaan, tehdään suruun toinen matka velalla. Yhden hengen talouksissa vielä asumiskulut voivat olla suhteellisen korkeat, mutta aivan takuulla suomalaisella pienipalkkaisella on varaa peruselämiseen ilman lainaakin. Etenkin pariskunnilla pitäisi olla todella hyvät saumat.

Äänestä
  • Ystäväpiirissämmekin on pareja, jotka kertovat hyvin avoimesti raha-asioistaan ja työpaikalla myös. Joskus huomaa, että heitä oikein ottaa päähän kun ei itse lähde mukaan siihen voivotteluun kuinka rahat ei riitä ja velkataakka vain kasvaa. Kovasti täytyy kehuskella kaikella mitä on hankittu, mutta sit samaan hengenvetoon porataan kuinka huonosti on asiat Suomenmaassa. Sitten taas jotkut on meille kateellisia, kun pyritään pitämään oma talous hanskassa. Ne ei vaan voi käsittää sitä että ihminen voi olla onnellinen pienellä palkalla ja hyvin sinut itsensä kanssa. Yhtäsuurta palkkaa saadaan loppujen lopuksi kuin hekin. On se mielestäni kivempi silti mennä ostamaan vaikka se pesukone, ja maksaa kerralla, kuin alkaa tehdä koronkiskontaosamaksuja. No jokainenhan tunnetusti taaplaa tyylillään. Omasta mielestäni lainan saanti pitäisi kuitenkin tehdä huomattavasti vaikeammaksi ja nöyryyttävämmäksi, ettei sitä haeta vaan sen vuoksi kun muillakin on ja "kerran täällä vaan eletään" meiningillä.

    Äänestä

säästöjä n. 30000 ja jatkuvasti kolisee postilaatikkoon lainatarjouksia vaikka mistä. GE, Ellos, Citybank, ..

Äänestä

tuota tekstiä. itsellä ja vaimolla as.lainaa ja auto osamaksulla. miksikö? no siksi, että samalla rahalla, mikä menisi vuokraan, maksaa helposti isomman asunnon lainanlyhennystä vastiketta (pk-seutu). ja auto on siksi rahoituksella, että siihen en laittaisi ikipäivänä käteistä 10t euroa, jos minulla sellaiset rahat olisi. arvostan autossa kuitnkin sitä, että se on uudehko, turvallinen ja luotettava. noita kaikkia et saa vanhalla autolla itsellesi. kaikki muu maksetankin sitten itse, eli visaa tms ei vinguteta, ja säästöjjäkin on se 10t euroa, mutta ne on pahan päivän varalle puskurina. autoon en niitä laittaisi, vaan maksan pikkuhiljaa pois. puhutaan siis perusrivarista ja perusautosta. ihmettelen myös niitä valittajia, jotka vetävät itsensä velkakiikkuun, jos eivät osaa elää muuten kuin kädestä suuhun. omissa tuttavissakin on näitä. oma as.laina ja auto ovat mielestäni sikäli tärkeitä, että jossain pitää asua, ja töissä pitää käydä, ja kulkea muutenkin paikkoihin. ja tulee niitä lainatarjouksia tännekin, mutta en niihin reagoi...

Äänestä
  • Eipä siinä mitään, kyllä asuntolaina ja autolainakin ovat normaaleja ja ymmärrettäviä. Kummalliseksi se menee, kun päivittäistavaroita ja reissuja sun muita ostetaan velaksi. Yksi asia hieman mietitytti kuitenkin sinulla. "ja auto on siksi rahoituksella, että siihen en laittaisi ikipäivänä käteistä 10t euroa, jos minulla sellaiset rahat olisi. arvostan autossa kuitnkin sitä, että se on uudehko, turvallinen ja luotettava." Eli siis et ikinä maksaisi tuollaisesta autosta 10 ke kerralla, koska se olisi hirveää rahanmenoa, mutta kun maksaa osamaksulla enemmän, niin se on sitten siedettävä hinta? Silmät kiinni kun maksaa, niin se ei tunnu niin pahalta, vaikka menee enemmän. Niinhän se tietenkin on, mutta ei tuossa mitään järkeä ole minun mielestäni, jos kerran säästöjäkin olisi maksaa kaikki velka pois. Puskuriraha on toki erittäin tärkeää ja kunnioitettavaa. Pisteet siitä.

    Äänestä

  • "ja auto on siksi rahoituksella, että siihen en laittaisi ikipäivänä käteistä 10t euroa" joo on vain yksi totuus, rahoituksella otettuna raha autoon on 2-5 kertaa kalliimpaa, riippuu neuvottelu taidoistasi, mutta aina on kalliimpaa. olen sen niin monta kertaa oikein numeroina laskenut ja useampia alan henkilöitä on laskelmani tarkastanut, kun käteisellä nitä' ostelen, muta niin ne lapsenikin, on asuntovelkaa, on autovelkaa, on nykyaikaa, riskejä halutaan ottaa ja enemmän uskotaan "kausiisikin ammattilaisten selityksiin", kuin heh, menestyvien vanhempien puheisiin. nuoret usein haluavat aloittaa elämänsä itsenäisesti ja tehdä samat virheet kun vanhempansakin, vain harva ottaa selvää vanhemmilta mikä on oikein ja mikä on väärin.

    Äänestä

  • 10000 autovelkaa "rahoitus" ja säästössä 10000, lopputulos on että puskurisi on muodostettu velkarahalla!

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Eipä siinä mitään, kyllä asuntolaina ja autolainakin ovat normaaleja ja ymmärrettäviä. Kummalliseksi se menee, kun päivittäistavaroita ja reissuja sun muita ostetaan velaksi. Yksi asia hieman mietitytti kuitenkin sinulla. "ja auto on siksi rahoituksella, että siihen en laittaisi ikipäivänä käteistä 10t euroa, jos minulla sellaiset rahat olisi. arvostan autossa kuitnkin sitä, että se on uudehko, turvallinen ja luotettava." Eli siis et ikinä maksaisi tuollaisesta autosta 10 ke kerralla, koska se olisi hirveää rahanmenoa, mutta kun maksaa osamaksulla enemmän, niin se on sitten siedettävä hinta? Silmät kiinni kun maksaa, niin se ei tunnu niin pahalta, vaikka menee enemmän. Niinhän se tietenkin on, mutta ei tuossa mitään järkeä ole minun mielestäni, jos kerran säästöjäkin olisi maksaa kaikki velka pois. Puskuriraha on toki erittäin tärkeää ja kunnioitettavaa. Pisteet siitä.

    Ei tulisi ikinä pieneen mieleenkään enää ottaa autolainaa, kulutusluotoista puhumattakaan. Olen vanhanaikainen, mutta mielestäni asuntolaina on ainoa suht´ järkevä rahoituksen tarve. Sitä loppujen lopuksi voi säästääkin, ja etukäteen säästetty auto on aina edullisempi. Moni väittää, ettei säästämään pysty. Olkoon siinä uskossa, jos ei halua kokeilla. Meillä on kaksi autoa, ja niitä uusitaan, jos sattuu olemaan varaa eli käteistä. Työmatkoja varten tarvitaan niitä, mutta töihin pääsee muullakin kuin upouudella. Tavalllaan siis menkin maksamme kuukausittain autolainaa, teemme sen vaan etukäteen säästötilille. Siinä on se hyvä puoli, että jos tulee tilapäisiä vaikeuksia, niin kukaan ei vaadi sitä rahaa maksamaan. Se autonvaihto vaan siirtyy sitten hiukan kauemmas.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Eipä siinä mitään, kyllä asuntolaina ja autolainakin ovat normaaleja ja ymmärrettäviä. Kummalliseksi se menee, kun päivittäistavaroita ja reissuja sun muita ostetaan velaksi. Yksi asia hieman mietitytti kuitenkin sinulla. "ja auto on siksi rahoituksella, että siihen en laittaisi ikipäivänä käteistä 10t euroa, jos minulla sellaiset rahat olisi. arvostan autossa kuitnkin sitä, että se on uudehko, turvallinen ja luotettava." Eli siis et ikinä maksaisi tuollaisesta autosta 10 ke kerralla, koska se olisi hirveää rahanmenoa, mutta kun maksaa osamaksulla enemmän, niin se on sitten siedettävä hinta? Silmät kiinni kun maksaa, niin se ei tunnu niin pahalta, vaikka menee enemmän. Niinhän se tietenkin on, mutta ei tuossa mitään järkeä ole minun mielestäni, jos kerran säästöjäkin olisi maksaa kaikki velka pois. Puskuriraha on toki erittäin tärkeää ja kunnioitettavaa. Pisteet siitä.

    ´"Eli siis et ikinä maksaisi tuollaisesta autosta 10 ke kerralla, koska se olisi hirveää rahanmenoa, mutta kun maksaa osamaksulla enemmän, niin se on sitten siedettävä hinta? Silmät kiinni kun maksaa, niin se ei tunnu niin pahalta, vaikka menee enemmän. Niinhän se tietenkin on, mutta ei tuossa mitään järkeä ole minun mielestäni, jos kerran säästöjäkin olisi maksaa kaikki velka pois" EN IKINÄ LAITTAISI könttäsummana 10t euroa autoon. piste. tämä siksi, että onneksi en maksa autoa pois 10% korolla, vaan n. 5%:n prossan, jolloin lisähintaa tulee n. 1000e. tämän kun jaat 5:llä, saat 200 "turpaan". ei paha, kun vertaa että heität 10t euroa pois kerralla sieltä puskurista. puskuriraha on ihan muuhun kuin autoon tarkoitettu. autosta voi sitten luopua tai vaihtaa halvempaan, jos tuntuu. ja se 10t on vielä silloinkin taskussa, eikä siinä autossa.

    Äänestä

  • es. kirjoitti:

    "ja auto on siksi rahoituksella, että siihen en laittaisi ikipäivänä käteistä 10t euroa" joo on vain yksi totuus, rahoituksella otettuna raha autoon on 2-5 kertaa kalliimpaa, riippuu neuvottelu taidoistasi, mutta aina on kalliimpaa. olen sen niin monta kertaa oikein numeroina laskenut ja useampia alan henkilöitä on laskelmani tarkastanut, kun käteisellä nitä' ostelen, muta niin ne lapsenikin, on asuntovelkaa, on autovelkaa, on nykyaikaa, riskejä halutaan ottaa ja enemmän uskotaan "kausiisikin ammattilaisten selityksiin", kuin heh, menestyvien vanhempien puheisiin. nuoret usein haluavat aloittaa elämänsä itsenäisesti ja tehdä samat virheet kun vanhempansakin, vain harva ottaa selvää vanhemmilta mikä on oikein ja mikä on väärin.

    "Ei tulisi ikinä pieneen mieleenkään enää ottaa autolainaa, kulutusluotoista puhumattakaan. Olen vanhanaikainen, mutta mielestäni asuntolaina on ainoa suht´ järkevä rahoituksen tarve." kun maksat auton as.lainalla, maksat toki pienemmällä korolla, mutta maksat sitä autoasi sen 10-25v, mikä nyt onkin laina-aikasi. onko tämä fikusa, jos vertaat max 5v rahoitukseen? ja tällöin voit koska vain myydä auton, ja rahoitus loppuu, toisinkuin jos olet maksanut auton "omaksi" sillä lainarahalla, kärsit kaiken itse. As.laina on myös mielestäni ainoa järkevä tapa ottaa rahoitus, mutta kuten perustelin, en käyttäisi sitä autoon. sitä kuitenkin vaihdetaan useammin kuin asuntoa, ainakin itselläni. Luulen että tästä maasta ei löydy montaa sellaista ihmnistä, joka pystyy säästämään etukäteen 10t euroa, ja odotella että "sitten minä hankin sen auton kun on käteistä".

    Äänestä

  • sinulla on kirjoitti:

    10000 autovelkaa "rahoitus" ja säästössä 10000, lopputulos on että puskurisi on muodostettu velkarahalla!

    mitäs pahaa siinä on? autonhan voi sitten koska vain maksaa pois, eikä se 10t mihinkään haviä.

    Äänestä

  • kommenttia kirjoitti:

    ´"Eli siis et ikinä maksaisi tuollaisesta autosta 10 ke kerralla, koska se olisi hirveää rahanmenoa, mutta kun maksaa osamaksulla enemmän, niin se on sitten siedettävä hinta? Silmät kiinni kun maksaa, niin se ei tunnu niin pahalta, vaikka menee enemmän. Niinhän se tietenkin on, mutta ei tuossa mitään järkeä ole minun mielestäni, jos kerran säästöjäkin olisi maksaa kaikki velka pois" EN IKINÄ LAITTAISI könttäsummana 10t euroa autoon. piste. tämä siksi, että onneksi en maksa autoa pois 10% korolla, vaan n. 5%:n prossan, jolloin lisähintaa tulee n. 1000e. tämän kun jaat 5:llä, saat 200 "turpaan". ei paha, kun vertaa että heität 10t euroa pois kerralla sieltä puskurista. puskuriraha on ihan muuhun kuin autoon tarkoitettu. autosta voi sitten luopua tai vaihtaa halvempaan, jos tuntuu. ja se 10t on vielä silloinkin taskussa, eikä siinä autossa.

    Ihan miten vain, miten kukin tuntee parhaakseen. Mutta se nyt on vain kylmä tosiasia, että tuo on juuri sitä, että maksat enemmän, mutta silmät kiinni, jolloin se ei tunnu niin pahalta. Mutta sen 10 ke maksaminen könttänä ei tee siitä ainakaan yhtään kalliimpaa. Kuten joku toinen mainitsikin, lopputulos on se, että puskurirahasi on lainalla hankittua. Mitä tekisit, jos sinulla olisi nyt velaton auto, muttei käteistä: ottaisitko pankista 5 % korolla kulutusluottoa ja tallettaisit tilillesi puskuriksi? Luulenpa, että ottaisit sen lainan vasta, kun sitä rahaa johonkin tarvitsisit.

    no mitäs jos kerron vielä, että tuo puskuri kasvaa joka kk 500 eurolla? sinun mielestäsi ilmeisesti teen tyhmästi? homman juju on siinä, että noihin kulutusluottoihin en koske. tätä voisi joku kutsua hajasijoittamiseksi, eli laitan rahaa sekä autoon (erittäin huono sijoitus mutta olkoon nyt niin), ja osan säästöön (tavallinne talletuskorko). tällöin turvaan oman persustan, jos tulee yllättävä tarve rahalle, esim pesukone hajoaa. ei, en halua maksaa sitä 10% käyttöluotolla. myisitkä sinä tällöin auton, ottaisit kulutusluoton vai ostaisiot tuon 1000e esukoneen 10% korolla? vai odottaisitko kenties että mahd. puhtaat vaatteet loppuu ja käyt sitten 2kk kuluttua ostamassa sen uuden pesukoneen, kun saat sen käteisellä, jotas sinulla ei ole, koska ostit auton 10t eurolla, koska halusit "säästää"? ihan näin mielenkiinnosta, kerro. kuten sanoit, logiikkaa on monenlaista. tämä on omani.

    Äänestä

  • kommenttia kirjoitti:

    ´"Eli siis et ikinä maksaisi tuollaisesta autosta 10 ke kerralla, koska se olisi hirveää rahanmenoa, mutta kun maksaa osamaksulla enemmän, niin se on sitten siedettävä hinta? Silmät kiinni kun maksaa, niin se ei tunnu niin pahalta, vaikka menee enemmän. Niinhän se tietenkin on, mutta ei tuossa mitään järkeä ole minun mielestäni, jos kerran säästöjäkin olisi maksaa kaikki velka pois" EN IKINÄ LAITTAISI könttäsummana 10t euroa autoon. piste. tämä siksi, että onneksi en maksa autoa pois 10% korolla, vaan n. 5%:n prossan, jolloin lisähintaa tulee n. 1000e. tämän kun jaat 5:llä, saat 200 "turpaan". ei paha, kun vertaa että heität 10t euroa pois kerralla sieltä puskurista. puskuriraha on ihan muuhun kuin autoon tarkoitettu. autosta voi sitten luopua tai vaihtaa halvempaan, jos tuntuu. ja se 10t on vielä silloinkin taskussa, eikä siinä autossa.

    tulee vain ongelmia, ja rahsnmenos. Käytän julkisia ja taksia silloin kun autoa tarvitsen.

    Äänestä

  • kerran tästä kirjoitti:

    no mitäs jos kerron vielä, että tuo puskuri kasvaa joka kk 500 eurolla? sinun mielestäsi ilmeisesti teen tyhmästi? homman juju on siinä, että noihin kulutusluottoihin en koske. tätä voisi joku kutsua hajasijoittamiseksi, eli laitan rahaa sekä autoon (erittäin huono sijoitus mutta olkoon nyt niin), ja osan säästöön (tavallinne talletuskorko). tällöin turvaan oman persustan, jos tulee yllättävä tarve rahalle, esim pesukone hajoaa. ei, en halua maksaa sitä 10% käyttöluotolla. myisitkä sinä tällöin auton, ottaisit kulutusluoton vai ostaisiot tuon 1000e esukoneen 10% korolla? vai odottaisitko kenties että mahd. puhtaat vaatteet loppuu ja käyt sitten 2kk kuluttua ostamassa sen uuden pesukoneen, kun saat sen käteisellä, jotas sinulla ei ole, koska ostit auton 10t eurolla, koska halusit "säästää"? ihan näin mielenkiinnosta, kerro. kuten sanoit, logiikkaa on monenlaista. tämä on omani.

    samalla aalto pituudella mennään mekin laitamme kummatkin omille tileillemme sitä "puskuri" rahaa säästöön pahan päivän varalle ohan sitä rahaa kertynyt jo jonkin verran vaikka auto lainaa viellä tämän vuoden loppuun asti makselen asuntolainaakin viellä on mutta kaiken kaikkiaan samat sävelet ku sullakin itse ainakin koen tämän laisen raha homman toimivan!

    Äänestä

  • autoon mitään kirjoitti:

    tulee vain ongelmia, ja rahsnmenos. Käytän julkisia ja taksia silloin kun autoa tarvitsen.

    työpaikkasi naapurissa, sinulla ei ole lapsia ja et liiku mihinkään kaupunkia pidemmälle (ja aina yksin). menikö oikein?

    Äänestä

  • kerran tästä kirjoitti:

    no mitäs jos kerron vielä, että tuo puskuri kasvaa joka kk 500 eurolla? sinun mielestäsi ilmeisesti teen tyhmästi? homman juju on siinä, että noihin kulutusluottoihin en koske. tätä voisi joku kutsua hajasijoittamiseksi, eli laitan rahaa sekä autoon (erittäin huono sijoitus mutta olkoon nyt niin), ja osan säästöön (tavallinne talletuskorko). tällöin turvaan oman persustan, jos tulee yllättävä tarve rahalle, esim pesukone hajoaa. ei, en halua maksaa sitä 10% käyttöluotolla. myisitkä sinä tällöin auton, ottaisit kulutusluoton vai ostaisiot tuon 1000e esukoneen 10% korolla? vai odottaisitko kenties että mahd. puhtaat vaatteet loppuu ja käyt sitten 2kk kuluttua ostamassa sen uuden pesukoneen, kun saat sen käteisellä, jotas sinulla ei ole, koska ostit auton 10t eurolla, koska halusit "säästää"? ihan näin mielenkiinnosta, kerro. kuten sanoit, logiikkaa on monenlaista. tämä on omani.

    Vastaan oikeasti kysymyksiisi, vaikka sinä et vastaa minun. "no mitäs jos kerron vielä, että tuo puskuri kasvaa joka kk 500 eurolla?" Se on hieno asia. Jo ensimmäisessä viestissä kehaisin lopussa, että on hienoa, että on ihmisiä, joilla on halua kerätä puskurirahaa. Se on ainoa oikea tapa pitkällä tähtäimellä. Mutta tämä 500 e onkin nyt sitten sitä oikeaa säästettyä puskuria. Edelleen se ensimmäinen 10 ke pohjalla on tasan tuolla laina-logiikalla hankittua. Eli efektiivisesti olet ottanut lainaa ja pistänyt tilille. Mutta mihin tarvitset tässä vaiheessa noin paljon puskuria, että et edes tuolla 500/kk lyhennä lainaa? Kyllä se 10 ke luulisi pariin perukoneeseen riittävän sinä aikana, kun nopeutetusti maksat lainan pois? Ihna mielenkiinnosta kysyn. Mikään ei poista sitä tosiasiaa, että nyt maksat ylimääräisiä lainanhoitokuluja, vaikka kykenisti pitämään ja keräämään järkevän pikkupuskurin ja maksamaan lainan nopeammin pois. Ja vain tämä on se, mitä ihmettelen. Kuten moni muukin. " ei, en halua maksaa sitä 10% käyttöluotolla. myisitkä sinä tällöin auton, ottaisit kulutusluoton vai ostaisiot tuon 1000e esukoneen 10% korolla?" En tietenkään. Minullakin on puskuria, mutta se onkin sellaista, jota ei ole rahoittu autoluotolla. Jatkossa, kun minulla on asuntolainaa (halvempaa lainaa), pidän toki pienen käteispuskurin myös tilillä juuri tuota varten, mutta 10 ke on mielestäni hieman liioiteltu määrä tilillä makuuteltavaksi. Sen sijaan tämän perus vararanan jälkeen säästökohteet tulevat olemaan riskialttiimpia, mutta tuottavampia sijoituksia. Eli sellaisia, joissa odotettu tuotto on yli tuon asuntolainan koron. Ja edelleen, jos on kova rahantarve, muttei riittävästi puskuria, en ota mitään vippiluottoja. Pankeista saa vakuudellisisa kulutusluottoja suhteellisen edullisesti. Eli siinä tapauksessakaan tuon pesukoneen lisäkustannukset eivät olisi oikeastaan tuota sinun autolainaa kalliimmat ja ero tulisi siitä, että minä maksan sitä korkoa vain hetken ajan, kun taas sinä maksat vararahastasi korkoa koko ajan.

    edellsten keskustelujen perusteella, mitä eroa ao. kuvaajilla on; 1. 2. 3. 4. 5. =vuodet 2200 2200 2200 2200 2200 =11000 auton osamaksu 6000 6000 6000 6000 6000 =30000 säästössä 1. 2. 3. 4. 5. =vuodet 6000 6000 6000 6000 6000 =30000(18000) säästössä ->auton osto 12000 käteisellä, jos ostaa Vastaus: ylläolevassa sinulla on auto käytössä 24h/12kk/365pv. allaolevassa säästät ensin 2 vuotta ja ostat samanhintaisen auton, mitä tuossa ylemmässä kuvaajassa on. kumman kannalla olette?

    Äänestä

  • laskelma vaan.. kirjoitti:

    En ymmärrä sinun kakkosvaihtoehdosta yhtään mitään. Miten se liittyy mitenkään aiempiin viesteihin? Jos osaat lukea, niin vaihtoehdot ovat tuo ensimmäinen 10 ke alussa rahaa, eli 5 vuoden päästä velaton auto ja 40 ke säästöjä. Vaihtoehto on maksaa 10 ke velka heti pois ja viiden vuoden päästä sööstäjä on (tuo 6000 muuten lyhennyksiin menevä 2200 !!) 41 ke. vaihtoehtoisesti ilman alun 10 ke alkusäästöjä ja säästämällä 10 ke alussa (8200/v) tarkoittaa n. 15 autotonta kuukautta. Pyöristetään se tasan 15 inflaation nostmaan autonhinnan takia. Lopputulema 5 voden päästä auto ja 30750 säästöjä. Mutta edelleenkään sinulla ei taida olla juuri kärsivällisyyttä lukea aiempia viestejä ja löytää se väittelyn aihe.

    sinä selität? alkuperäinen pointti oli, ett äon pakko olla auto ja ostaa se ilman, että käyttää sitä 10k euroa. voitko itse tarkistaa pointtisi? ja kiitos, osaan lukea. mistä saat muuten tuon summan 8200e/v? ja hyvä jos voit elää ilman autoa 15kk, itselle se ei ole vaihtoehto. ja edelleen, se korko tuossa autolainassa on n. 1000e, joka on ainakin minulle yhdentekevää.

    Äänestä

  • ihmettä kirjoitti:

    "sinä selität? alkuperäinen pointti oli, ett äon pakko olla auto ja ostaa se ilman, että käyttää sitä 10k euroa." Alkuperäinen pointti oli, että on ostettu auto ja siihen on otettu laina, vaikka sen olisi voinut ostaa käteiselläkin. "ja hyvä jos voit elää ilman autoa 15kk, itselle se ei ole vaihtoehto." Ja tähän lähdin mukaan vain, koska edellinen viesti rupesi vertailemaan tällaista (2 vuotta ilman autoa) ja siinäkin laskussa oli kummallinen virhe. "mistä saat muuten tuon summan 8200e/v?" Ja tässä oli se virhe. Vertailulaskussa oli euton lainalyhennys korot 2200 ja säästöön jäi 6000. Yhteensähän tuo tekee 8200 e. Vastaesimerkissä oli pohdittu vain ja ainoastaan tuon 6000 euron säästämistä ja nuo autorahoituksen kulut oli kadonnut aivan tyhjään. Totta kait, jos sitä autoa ei olisi, vaan säästäisi sitä varten, niin säästöön jää myös se nyt autolainaan kuluva raha. Mutta tosiaan, alkuperääinen pointti oli edelleen rautalanggasta väännettynä se, että nyt auto on ostettu lainalla, vaikka olisi voinut ostaa sen käteiselläkin. Efektiivisesti siis aloittaja on ottanut nykyisen puskurirahan lainalla ja maksaa turhaa korkoa tästä. Jos tämä todellakin on niin vaikeaa käsittää, en yhtään ihmettele, että suomi on täynnä maksuhäiriöisiä.

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Vastaan oikeasti kysymyksiisi, vaikka sinä et vastaa minun. "no mitäs jos kerron vielä, että tuo puskuri kasvaa joka kk 500 eurolla?" Se on hieno asia. Jo ensimmäisessä viestissä kehaisin lopussa, että on hienoa, että on ihmisiä, joilla on halua kerätä puskurirahaa. Se on ainoa oikea tapa pitkällä tähtäimellä. Mutta tämä 500 e onkin nyt sitten sitä oikeaa säästettyä puskuria. Edelleen se ensimmäinen 10 ke pohjalla on tasan tuolla laina-logiikalla hankittua. Eli efektiivisesti olet ottanut lainaa ja pistänyt tilille. Mutta mihin tarvitset tässä vaiheessa noin paljon puskuria, että et edes tuolla 500/kk lyhennä lainaa? Kyllä se 10 ke luulisi pariin perukoneeseen riittävän sinä aikana, kun nopeutetusti maksat lainan pois? Ihna mielenkiinnosta kysyn. Mikään ei poista sitä tosiasiaa, että nyt maksat ylimääräisiä lainanhoitokuluja, vaikka kykenisti pitämään ja keräämään järkevän pikkupuskurin ja maksamaan lainan nopeammin pois. Ja vain tämä on se, mitä ihmettelen. Kuten moni muukin. " ei, en halua maksaa sitä 10% käyttöluotolla. myisitkä sinä tällöin auton, ottaisit kulutusluoton vai ostaisiot tuon 1000e esukoneen 10% korolla?" En tietenkään. Minullakin on puskuria, mutta se onkin sellaista, jota ei ole rahoittu autoluotolla. Jatkossa, kun minulla on asuntolainaa (halvempaa lainaa), pidän toki pienen käteispuskurin myös tilillä juuri tuota varten, mutta 10 ke on mielestäni hieman liioiteltu määrä tilillä makuuteltavaksi. Sen sijaan tämän perus vararanan jälkeen säästökohteet tulevat olemaan riskialttiimpia, mutta tuottavampia sijoituksia. Eli sellaisia, joissa odotettu tuotto on yli tuon asuntolainan koron. Ja edelleen, jos on kova rahantarve, muttei riittävästi puskuria, en ota mitään vippiluottoja. Pankeista saa vakuudellisisa kulutusluottoja suhteellisen edullisesti. Eli siinä tapauksessakaan tuon pesukoneen lisäkustannukset eivät olisi oikeastaan tuota sinun autolainaa kalliimmat ja ero tulisi siitä, että minä maksan sitä korkoa vain hetken ajan, kun taas sinä maksat vararahastasi korkoa koko ajan.

    mä maksan auto lainaa ja asunto lainaa ja laitan 560.€ säästöön ihan sen takia koska minulla on 2 lasta joiden haluan tulevaisuudessa menestyvän taloudellisesti "hyvin" eli kerään samalla itselleni ja lapsilleni kuhan muuttavat kotoa pois niin niiden ei tarvi olla ottelemassa huonekalu lainaa auto lainaa ym.ym eli haluan laittaa niille ensimmäisen kodin ja auton josta ne sitten tekevät päätöksensä voisinhan tietenkin maksaa nytten loppu lainan autosta heti pois ja alkaa maksamaan asuntolainaa esim.1900.€.kk. mutta onko tosakaan sitten hirveenä järkeä jos tuleekin esim yhtäkkiä joku ongelma mikä vaatii useamman euron niin voin ottaa nyt säästöstä ja maksaa pois ja siltikkin siellä on lapsille viellä auto rahat ja huone kalu rahat tai sitten opiskelurahat että näin!

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    "sinä selität? alkuperäinen pointti oli, ett äon pakko olla auto ja ostaa se ilman, että käyttää sitä 10k euroa." Alkuperäinen pointti oli, että on ostettu auto ja siihen on otettu laina, vaikka sen olisi voinut ostaa käteiselläkin. "ja hyvä jos voit elää ilman autoa 15kk, itselle se ei ole vaihtoehto." Ja tähän lähdin mukaan vain, koska edellinen viesti rupesi vertailemaan tällaista (2 vuotta ilman autoa) ja siinäkin laskussa oli kummallinen virhe. "mistä saat muuten tuon summan 8200e/v?" Ja tässä oli se virhe. Vertailulaskussa oli euton lainalyhennys korot 2200 ja säästöön jäi 6000. Yhteensähän tuo tekee 8200 e. Vastaesimerkissä oli pohdittu vain ja ainoastaan tuon 6000 euron säästämistä ja nuo autorahoituksen kulut oli kadonnut aivan tyhjään. Totta kait, jos sitä autoa ei olisi, vaan säästäisi sitä varten, niin säästöön jää myös se nyt autolainaan kuluva raha. Mutta tosiaan, alkuperääinen pointti oli edelleen rautalanggasta väännettynä se, että nyt auto on ostettu lainalla, vaikka olisi voinut ostaa sen käteiselläkin. Efektiivisesti siis aloittaja on ottanut nykyisen puskurirahan lainalla ja maksaa turhaa korkoa tästä. Jos tämä todellakin on niin vaikeaa käsittää, en yhtään ihmettele, että suomi on täynnä maksuhäiriöisiä.

    ihan pakko saada piste tlääe; kun ilemisesti sinä elät jossain täydellisessä maailmassa, jossa ei ole yllättävia menoja, niin sanonpa vain, että jso ja kun joskus hankit perheen (joka varmaankin on sinulle liian iso riski), niin huomaat että sitä autoa ei ole PAKOO omistaa. jos menetät nyt ne yöunesi sen 1000e koron takia, niin siitä vaan. lue alempi viesti, jossa kirjoitetaan siitä, että autolainan turvin voidaan samallla säästää muihiin kohteisiin, esim lasten säästötilille. js muuten, itselläni ei ole KOSKAAN ollut maksuhäiriömekintää, ei edes nykyään opintolainaa. joka pennin ja sentin maksanut takaisin. et vain taida htyväksyä sitä tosiasiaa, että joku voi olla aivan tyyyväinen valintaansa. tuskin aion yhtään autoa ostaa käteisellä, jos sitä minulla koskaan niinplajon tulee olemaan. aion näet sijoittaa senkin rahan muihin kohteisiin, esim asuntoo ja niile lapsille säästöön. mutta en usko että ymmärrät sitäkään...

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    "ihan pakko saada piste tlääe;" No sen saat lopettamalla paskan kirjoittamisen! Sulla ei ole mitään pitäviä argumentteja alkuperäisen päätelmäsi tukemiseksi, joten ainoa, mihin pystyt, on jatkaa tätä aiheen sivuun menevän soopan kirjoittamista. Ilmeisesti ylpeytesi ei anna antaa periksi, vaan viimeinen sana on pakko sanoa. Tiedätkö mistä tämä kertoo? No siitä, että olet todellakin silmät kiinni. Olet "denial"-vaiheessa ajatuksissasi. Tiedät, että rahaa menee turhaan korkoihin, mutta et halua myöntää tätä itsellesi, vaan koitat kaikilla mahdollisilla keinoilla perustella itsellesi, että olet tehnyt asiat hyvin. Pienellä googletuksella saat selville tämän psykologisen ketjun seuraavat vaiheet. Alkuperäinen asia oli pieni huomautus siitä, että sinulla kuluu nyt ylimääräistä rahaa korkoihin ja piste. Sinä olet jääräpäisellä kieltämisellä tehnyt tästä ison asian ja pitkän ketjun! Jos loppua haluat, niin lopeta kirjoittaminen ja myönnä itsellesi, että rahaa menee korkoihin. "kun ilemisesti sinä elät jossain täydellisessä maailmassa, jossa ei ole yllättävia menoja" Miten tämä liittyy mihinkään? Ja miten tämä veisi mitenkkään pohjaa minun argumentista? r-a-u-t-a-l-a-n-g-a-s-t-a: SINUN PUSKURIRAHASI ON LAINARAHAA. 10 KE LAINARAHAPUSKURI ON AIKA ISO SUMMA MAKSELLA VUOSIKAUSIA YLIMÄÄRÄISIÄ KORKOJA. Yllättäväiä menoja on, mutta harvoin nyt sentään kymppitonnia tosta noin vaan. Ja jos tulee, niin sitten sitä lainaa kannattaa vasta ottaa. "että jso ja kun joskus hankit perheen (joka varmaankin on sinulle liian iso riski), niin huomaat että sitä autoa ei ole PAKOO omistaa." Ja liittyikö tämä jotenkin alkuperäiseen? Etkö ihan oikeasti voi lukea ajatuksella tätä ketjua läpi, ennen kuin kirjoitat lisää? Onko aivokapasiteettisi todella noin vähäistä? " jos menetät nyt ne yöunesi sen 1000e koron takia" Miksi minä menettäisin yöuneni sinun maksamasi ylimääräisen tonnin takia. Mutta jos sinustakaan sinun oman tonnisi voi huoletta haittää mäkeen, niin anna minullekin tonni. "lue alempi viesti, jossa kirjoitetaan siitä, että autolainan turvin voidaan samallla säästää muihiin kohteisiin, esim lasten säästötilille." No tämä nyt on ollut se alkuperäinen asia. otetaan lainaa ja laitetaan tilille. Oma logiikkani taas on se, että joko maksetaan laina pois, tai sitten se raha laitetaan johonkin missä tuotto-odotus on sitä lainan korkoa suurempi. Sinun tapauksessa lopputulos on se, että lopussa rahaa on VÄHEMMÄN siellä lasten säästötilillä kuin minulla. Tätä tosiasiaa et ole osannut mitenkään kiistää ja tämä on AINOA asia, jonka oti tässä esiin. Jos et tähän osaa antaa uutta perustelua, joka käätäisi TÄMÄN asian, älä hemmetti jatka kirjoittelua! Myönnä, että olen oikeassa tässä, tai anna laskelma, jolla sinä olet oikeassa. Hemmetti. Kuinka vaikeaa voi olla ymmärtäää näin yksinkertaista asiaa? "mutta en usko että ymmärrät sitäkään..." Ymmärrän minä. Mutta minä vaan taidan olla mesitä se, jolla viivan alla on enemmän plussaa. Sitä sinä et taida ymmärtää.

    erkki. tiedoksi vain. voisit alkaa vaikka psykiatriksi, kun noin hyvin taidat ihmisten ajatuksen tulkinnan. kerron kyllä jos joskus ostan auton käteisellä, mitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan. sen verran huono sijoitus se kertasummana on.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    Se on sanonta. Jos kuuntelisit muuta maailmaa, niin tietäisit tämänkin asian. En yrittänytkään väittää nimeäsi Erkiksi. Mutta edelleen et näköjään vain kykene pysymään itse asiassa, etkä mitenkään perustelemaan näkemyksiäsi. Ei tarvitse olla psykiatri tietääkseen ja tunnistaakseen denial-vaiheen. "kerron kyllä jos joskus ostan auton käteisellä, mitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan. sen verran huono sijoitus se kertasummana on. " Minua ei kuule kiinnosta pätkääkään sinun tulevat autokaupat. Fakta on kuitenkin, että vielä huonompi sijoitus se on lainalla hankittuna ja tähän et EDELLEENKÄÄN kykene mitään vastaan sanomaan. Olet yksinkertaisesti tyhmä. En sano tätä pahalla, mutta kun et kerran ymmärrä perusasioita, niin sehän se on tyhmyyden määritelmä. Ja jos et kykene neuvoista ottamaan vaaria, niin omatpahan ovat rahasi ja häviösi. Mutta tyhmänä on hyvä elää, niin sanotaan. Itse kuitenkin mielummin nautin elämästä JA säästän ja sijoitan rahani paremmin. Silloin voi nauttia elämästä vielä enemmän. Saat minun puolestani nyt viimeisen sanan, niin voit sitten jatkaa denial-vaihettasi vaikka loppuelämäsi. Onnea vaan lainojesi kanssa!

    Äänestä

jos sinulla on asuntolainaa, ostat taulutelkkarin hinta 1000 €, maksat siitä telkkarista asuntolainakorkoa niin kauan kuin sinulla sitä on, kun toinen vaihtoehto olisi että lyhennät 1000 € velkaasi. Moni kuluttaa varojaan monin eri tavoin, ottamalla edullisia lainoja jotjka kuitenkin kustantavat, ostamalla liikaa vaatteita ja pitämällä työmatka- ja työvaateita kaikki illatkin kotona, kun kotiin tulessa pitäisi aina vaihtaa huonommat päälle, niin kauan kuin on vauraus saavuttu.

Äänestä

Kuluista : Lapset: Ekaks kaikki raskauteen liittyvät sairaalamaksut tarvikkeet lapsille ja niin edespäin... Hoitomaksut nyt huitelee 400€/kk joka nyt on alle puolet muista heidän menoista. Itsellä oma emäntä vaikka ei ns. tuhlaa ,mut 1000€/kk menee jonnekkin sen omiin menoihin kosmetiikka vaatteet kengät kampaajat kahvittelut/kaljoittelut kavereitten kanssa yms.krääsä(vaput,pääsiäiset,lahjat ,juhlat) Sitten yhteisistä :jatkuvaa sisustusta,muu kodin/pihan uusiminen. Tuo 2100€/kk naurattaa oikeesti. Itse sinkkuna (tiedän) jäisi säästöön ja eläisin kivaa/hyvää elämää ,mut perheellisenä nykyisillä n.2650€/kk netto tuloilla omaan käyttöön ei jää mitään eikä rahaa ole yhtään. Toki perheen takia piti ostaa talo ja kaikki mukavuudet... Kunhan ostatte talon ja perhettä tulee niin kysyn uudestaan mitenkäs suu pannaan. Toki oma emäntä vois olla järkevämpi rahan kanssa ,mut onneksi sekin tienaa edes sen 2000€/kk ,mut mitään ei meillä ole rahaa ja kaikki omat pistän laskuihin ja ruokaan yms. taloon. Auto on ollut pitkään ja kaikki sen huollot/korjaukset teen itse erittäin halvoilla osilla. Talon lisäksi ei ole koskaan ollut kulutusluottoja aina käteisellä ja sen olen myös hakannut akankin päähän.

Äänestä
  • Ihmiskunnan ongelmien perimmäinen aiheuttaja on hallitsematon lisääntyminen. Niin näyttää olevan sinullakin ja monella muulla miesparalla.

    Äänestä

Tässäpä yksi konkreettinen esimerkki, olimme kumpikin työssä, 2 lasta, ostimme ensin yhden pienemmän asunnon, se oli vain 40 neliötä, se oli viimeistä maksua vailla kun tarjottiin rivitaloa pankin rakentamana, no me myimme tuon pienen kämpän eihän siihen 4 henkeä oikein mahtunut, otettiin 3 h k s ja rahojen piti riittää hyvin, no ei aikaakaan kun jo ennen muuttoa talon loppuvaiheessa, mies yllättäen sairastui ja joutui niiltä sijoiltaan sairaseläkkeelle, muutto oli kohtapuoliin ja me muutettiin tähän jossa vielä olemme, tulot putosi roimasti, eläke laskettiin vielä ihmeellisellä tavalla ja sitä leikattiin ja kelahan pudotti taas oman osuutensa kun leikkasi eläkkeet ja näin jäi aika pieni eläke loppujen lopuksi, olen tarkistettanut sen 3 kertaa eläkelaitokselta että onko se varmasti oikein, se on puhtaana 1089 e.nyt, silloin se jäi alle 1000 markan kun oli markka-aikaa, siis puhtaana, minä olin paljon pienipalkkaisempi kuin mies, mutta olen jotenkin kieputellut kaksi poikaa taipaleelle ja ollut työssä koko ajan, lainaa olen maksanut ja tiukilla ollessa vain korkoja, ja kuinka ollakkaan kun minullekin siunaantui leikkauksia jotka vielä meni pieleenm, ensin vaivaisenluut, molemmista jaloista ensin piloille, sitten korjattiin yksi kerrallaan, siitähän seurasi niin pitkät sairaslomat että sain vain kelan päivärahaa, tämä ei riittänyt, olkapää särkyi kovassa työnteossa ja taas leikkaus ja pitkä sairaslomaa olin taas kelan varassa, ja nyt piti korjata polvi ja oikaista sääriluu, ja taas tämän ison ostetomialeikkauksen johdosta 9 kk sairausloma ja fysioterapia päälle ja taas kelan rahoille. Että eipä kannata ihmetellä jos ihmisille velkaa kertyy, minäkin jouduin ottamaan lisää, ja vielä kun jouduin itsekkin osa-aik.työkyvyttömyyseläkkeelle, en jalan vuoksi vaan selkäkulumien ja niskakulumien ja dian takia, jotta ei ne kaikki törsää, nyt olen miettimässä tämän kämpän myyntiä, eipä olisi huolta niskassa tästä. Ikää on mittarissa 60 v. ja elämä on ollut kaikkea muuta kuin törsäämistä. En tiennyt minäkään että tälläiseen soppaan joudun ja nyt pitää ihan laskea mitä lääkkeetkin tulee maksamaan, nytkään ei riitä rahat laskuihin, vaikka 20 e meni ruokaan viikon aikana.

Äänestä
  • Juuri teidänlaisenne ovat niitä, joiden takia erilaiset toimeentulojärjestelmät ovat olemassa ja hyvä niin. Mutta teillä on ollut oikeasti itsestä riippumatonta huonoa tuuria paljon ja edelleen olen sitä mieltä, että terveet ihmiset saavat syyttää vain itseään velkaantumisesta. Mutta monen teitä onnekkaamman, mutta tyhmemmän takia teillekään ei riitä kunnon tukia, vaikka juuri teille ne kuuluisi. Jaksamista!

    Äänestä

  • sanompahan vain kirjoitti:

    Juuri teidänlaisenne ovat niitä, joiden takia erilaiset toimeentulojärjestelmät ovat olemassa ja hyvä niin. Mutta teillä on ollut oikeasti itsestä riippumatonta huonoa tuuria paljon ja edelleen olen sitä mieltä, että terveet ihmiset saavat syyttää vain itseään velkaantumisesta. Mutta monen teitä onnekkaamman, mutta tyhmemmän takia teillekään ei riitä kunnon tukia, vaikka juuri teille ne kuuluisi. Jaksamista!

    kirjoittamaan, kiitos. Se on "sanoNpahan, ei "sanompahan". takaisin koulun penkille siitä, hus!

    Äänestä

  • opetteletko kirjoitti:

    kirjoittamaan, kiitos. Se on "sanoNpahan, ei "sanompahan". takaisin koulun penkille siitä, hus!

    Opettele ajattelemaan! Totta kait minä tuon tiesin. Mutta "sanompahan vain" on nimimerkki! Nimimerkiksi kelpaa vaikka "xyz" ihan kielioppisääntöjen mukaisesti. Tämä on tarkoin harkittu nimimerkki, koska juuri se paljastaa juuri sinunlaisesi idiootit. Aina kaikki ne, joilta loppuvat argumentit itse kiisteltävässä asiassa, tarttuvat tähän. "". takaisin koulun penkille siitä, hus! " Lause alkaa isolla kirjaimella. Voit miettiä hetken aikaa itse, että milloin kannattaa kehoitta toista opettelemaan kirjoitussääntöjä, jos näin yksinkertainen asia on hankalaa. Varmasti minulla on paljon oikeitakin virheitä, mutta minä nyt en kehoitakaan kouluun pikkuvirheistä, vaan keskustelen asiasta!

    Selvästi juttuni osuu moneen täällä, kun täytyy asiaan liittymättömiin henkilökohtaisuuksiin lähteä! Mutta minä en ole se, joka teidän raha-asianne on sotkenut. Katsokaa peiliin, kun kerran noin pahasti osuu! Ja muuttakaa se peilistä näkyvä ongelma!

    kuule, voin sen sanoa, että omat raha-asiani ovat LOISTAVASSA kunnossa, vaikka MAKSAN mielestäsi liikaa, kun maksan korkoa huokeat 1000e 5v ajalta. Se ei ilmeisesti riitä sinulle, vaan haluat pettaa minulle miten elämää pitäisi elää, eli ilman lainaa? joka tapauksessa huolimatta kaikkitietävistä insinööri/ekonomi-kommenteistasi, en aio muuttaa logiikkaani, enkä oletodellakaan missään **tun denial-vaiheessa.. tiedän tasan tarkkaan, mitä olen tehnyt ja mitä teen tulevaisuudessa. ja se 10t kuule hukkuu helposti vaikka pikku remonttiin, jos olet joskus sellaista tehnyt, mutta siihehnän sinä otatkin sen lainan, jota saat nyt halvalla 3% marginaalilla ihan sieltä omasta kotipankista. asut todennäköisesti pikkupikku-kerrostaoyksiössä, jossain päin helsinkiä. kaikesta päätellen olet varmaan pankissa töissö, kun tiedät ja haluta neuvoa ihimisä noin paljon. kiitos tyhjästä, tiesin nuo kaikki jo ennen täätä keskustelua. ja vahida se nimimerkki, se on "sanonpahan".

    Äänestä

  • sanoMpahan kirjoitti:

    "kuule, voin sen sanoa, että omat raha-asiani ovat LOISTAVASSA kunnossa" Hyvä niin! Onnea! Uskon täysin. Mutta tonnin verran olisi vielä paremmin, jos olisit fiksumpi. "Se ei ilmeisesti riitä sinulle, vaan haluat pettaa minulle miten elämää pitäisi elää, eli ilman lainaa?" En halua opettaa mitään, vaan kysymys oli periaatteellinen. Kommentoin vain, että tekemälläsi valinnalla menetät tuon tonnin (tai tarkalleen vain lainan ja tilikoron erotuksesta syntyvän määrän). Se on vain puhdasta matematiikkaa. Sinä koitat kovasti perustella itsellesi, että se on hyvä ratkaisu. Ole hyvä vain, jos haluat olla sen tonnin köyhempi ja se tuntuu hyvältä. Mutta jos sinulla ei oikeasti ole MITÄÄN perusteluita sille, että minun tavallani olisit tonnin rikkaampi, niin miksi koitat muuta väittää? No, elä rauhassa unelmissasi! "ja se 10t kuule hukkuu helposti vaikka pikku remonttiin, jos olet joskus sellaista tehnyt, mutta siihehnän sinä otatkin sen lainan, jota saat nyt halvalla 3% marginaalilla ihan sieltä omasta kotipankista." No itse asiassa otan ne rahat sitten muista, TUOTTAVISTA sijoituskohteista. Ja tapauksessa, jossa niitä ei olisi, ottaisin remonttilainan ja maksaisin siis korkoja VAIN silloin, kun se on välttämätöntä. Laskupäätä sinulla vain ei selvästi ole. "asut todennäköisesti pikkupikku-kerrostaoyksiössä, jossain päin helsinkiä." Miten tämä veikkailu mihinkään liittyy? Aivan, ei mitenkään. Kun argumentit loppuvat ja alkaa hävettämään, keskitytään henkilökohtaisuuksiin. Kyllähän se turha rahanmeno aina ketuttaa. Ja kun vielä tajuaa, että itse on täysin syypää siihen, se ketuttaa todella paljon. Mutta älä hyvä mies pura sitä muihin ihmisiin, kun se ei ole heidän syytään! Niin, ja arvauksesi ei osunut aivan kohdalleen.

    Tai siis tarkalleen ottaisin rahat remonttiin riskialttiista tuottavammista sijoituskohteista. Jos totean riskin pieneksi, mutta tuoton edelleen lainakorkoa paremmaksi, silloin otan sen remonttialainan joka tapauksessa. Mutta kyse on monimutkaisemmasta optimoinnista: sijoittamisesta. Sinun ei kannata niihin asioihin alkaa perehtymään, koska jo yksinkertaiset asiat tuottavat noin kovia ongelmia.

    Äänestä

Hyvin ajateltu. Meillä talo, auto, mökki, vene ja chihu. Muksuja kaksi ja mistään ei pihtailla, kaukomatkustelaan vuosittain jne. Säästöön menee n. 2000e/kk ja säästöjä kulutellaan mökin saneeraukseen tulorahoituksella ja sijoituskämppäää kyttäillään. Pystyn kunnioittmaan asennettasi. Juristi41

Äänestä

Kylläpä aloitukseni aiheutti myrskyn täällä... Autoista kun oli täällä puhetta niin omamme maksoi vuonna 2006 3400€. Normaali huoltoja lukuunottamatta ei ole kuluja siitä tullut, katsastusmies kehunut kuntoa ja huoltomieskin todennut, että sillä ajaa vielä vuosia ilman ongelmia, bensaa kuluu pyöreästi 5l/100km. Tottakai jos haluaa yrittää herättää kateutta naapureissa, niin tällä pelillä se ei kyllä onnistu. No jostain kummasta niitä kateellisia aina kuitenkin on. Olen itse kyllä vahvasti sitä mieltä että auton ostaminen rahoituksella on yli varojensa elämistä parhaimmillaan. Toki voin olla väärässäkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaatimattomat kirjoitti:

Mistä hitosta ihmiset oikein velkaantuu. Asuntolainan ymmärrän tottakai, mutta kuluttaminen luotolle...."#¤##% Meillä nettotulot yhteensä puolison kanssa n.2100€ kuussa, Ruoassa ei pihistellä, ei tosin tuhlatakkaan, auto löytyy, kaljaa juodaan välillä, ostetaan jos jotain oikeasti tarvitaan. Elämään ollaan perustyytyväisiä ja parissa vuodessa säästetty noilla tuloilla 10000€ puskuri. Näillä tuloilla tuskin lainaa lopulta heruisi, mutta huvittavaa kyllä, niitä tarjouksia satelee säännöllisesti milloin miltäkin firmalta. Se ollaan päätetty että velkaa ei ikinä tehdä muuta kuin asuntoa varten, eikä sekään ole vielä ajankohtaista. Eli ei ne suuret tulot vaan pienet ja harkitut menot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu