ELI EU:N PELASTUSPAKETTI
1. Vapaus EU:n tulee puuttua mahdollisimman harvoihin asioihin, ei mahdollisimman moniin
Eurooppa on niin monimuotoinen maanosa, etteivät samat säännöt useimmissa asioissa ole hyvät Malagasta Muonioon. On keskityttävä yhteiseen talouteen, turvallisuuteen ja ympäristönsuojeluun siis seikkoihin, jotka nimenomaan vaativat yhteistyötä, eikä muihin. Pikkumaiset direktiivit mopon osien sääntelystä tai vihannesten muodoista eivät pelasta Eurooppaa todellisista ongelmistaan, joita ovat lama, energiansaanti ja väestön ikääntyminen. Kaikkiin näihin on löydettävä itsenäinen, omiin voimiin perustuva ratkaisu. EU:n on määriteltävä selkeästi tehtävänsä ja keskityttävä oleelliseen. Se joka keskittyy kaikkeen, ei keskity mihinkään.
2. Reiluus Jäsenmaat eivät saa jakaantua maksumiehiin ja vapaamatkustajiin
Itä-Euroopan liityttyä unioniin on Suomi muuttunut pysyväksi nettomaksajaksi noin 400 miljoonan euron vuotuisin lahjoituksin, joille olisi käyttöä kotonakin. EU:n on edistettävä jäsenmaidensa taloutta työnteon ja mahdollisuuksien kautta, ei loputtomana tulonsiirtona pohjoisesta etelään tai lännestä itään. Suomalaisen europarlamentaarikon ensisijainen tehtävä EU:ssa on olla Suomen edunvalvoja. EU:n taloutta tulee muutenkin selkeyttää, ja EU-maksuissa olevat yli 5 miljardin euron vuotuiset virheet on korjattava. EU ei saa olla lapsenuskoisten idealistien leikkikenttä eikä epäonnistuneiden poliitikkojen roskapankki.
3. Totuus Suomalaisille tarjottava ymmärrettäviä tosiasioita EU:sta ja suoraa puhetta ongelmista
Tällä hetkellä kukaan suomalainen ei tiedä saatikka ymmärrä mitä EU:n norsunluutorneissa tapahtuu. Tähän on saatava muutos. Europarlamentaarikkona menen järjestelmän sisälle ja kerron mitä siellä tehdään ja ajatellaan ja kerron sen kielellä, jota suomalainen ymmärtää. Tieto on kansanvallan perusedellytys. Myöskään suvaitsevainen hymistely ei saa estää tosiasioiden esille tuomista, vaan vaikeistakin asioista on puhuttava suoraan. Hyväntahtoinen hölmöys ei voi kieltää Turkin EU-jäsenyyden torjumista tai EU:n siirtolaisongelmista keskustelemista. Arkailu on sananvapauden kuolema.
Sampo Terhon
pelastuspaketti
096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.