Espoo on

Espoolaiset äänestivät nuivia sisupersuja valtuustoonsa Halla-ahon kirjoituksia lukenut ja niiden nuivuuden omaksunut espoolainen sisupersu ryhtyi sanoista tekoihin ja heitti afrikkalaismaahanmuuttajalapsen pois junasta. Se julistettakoon halla-aholaisyhteisön viikon nuivaksi sankariteoksi. Voiko nuivempaa enää olla kuin nuivuus maahanmuuttajan lasta kohtaan! Maahanmuuttajathan yrittävät kiemurrella kantaväestön sydämiin jälkikasvunsa kautta. Halla-aholainen osoitti, ettei tällainen kieroilu onnistu kun vastassa on raudanluja ja lahjomattoman nuiva asenne. Scripta ja sen seuraaja Hommafoorum on tehnyt loistavaa työtä tällaisen juonittelun paljastamiseksi. http://www.iltalehti.fi/espoo/200905139578217_eo.shtml Espoolaistyttö nousi junaan Espoon keskuksessa kahden aikaan iltapäivällä, jolloin junassa ollut mies tönäisi tytön selälleen laiturille ja solvasi samalla tyttöä rasistisin sanoin. Tytön selässä ollut reppu vaimensi kaatumista ja pahemmilta vammoilta vältyttiin, mutta tyttö tunsi kuitenkin kipua. - Mene pois mun edestä senkin pieni apina, oli tyttö Helsingin Sanomien mukaan kertonut miehen huutaneen.
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

safka rules?

Äänestä

Yleisesti KOSTOISKUJEN VAARA LISÄÄNTYY pohjolassa, koska ruotsi on sotkeutunut terrorituontiin maahansa ja Ruotsista voidaan tulla Suomeen vaikka kävelemällä jään yli jos on jäätä. Miksi Suomen ulkoministeri ei toimi? Ehkä ruotsinkielisyys estää Stubbin selkeästi vaatimasta VIISUMIPAKKOA RUOTSIN KANSALAISILLE TERRORIVAARAN TAKIA? Tässä tilanteessa Suomalaiset eivät voi enää nukkua rauhassa, kun naapurimaassa on avoimesti terrorismiin liittyneitä kansalaisia vapaina, joita Ruotsi ei ole vanginnut. Kataisen pitäisi nyt potkaista ulkoministeriinsä vähän puhtia (Stubbin Turkki EU-hun) lässyttelyn sijaan ja Suomen pitäisi panna viisumipakko Ruotsin kansalaisille terrorivaaran lisääntymisen takia. Suomalaiset vastustavat yhtenä miehenä Stubbin vaatimusta Turkin liittämisestä Suomeen ja EU:hun. http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/140821.shtml ruotsalaismies yritti perustaa Yhdysvaltain Oregoniin al-Qaidan terroristien koulutusleirin, kertoi yhdysvaltalainen syyttäjä tiistaina tuomioistuimelle.

Äänestä

On päästävä primitiivisestä myötätunnon tunteesta ja painettava päälle kuin rakkikoira. On pidettävä visusti mielessä, että 8-vuotiaan pikkutytön pahoinpiteleminen ja haukkuminen on realismia. Realismiin on kyettävä jos katsomme Homman olevan kansankokonaisuutemme eloonjäämisen kannalta pakko saada nousuun. Nuivuus pikkutyttöjä kohtaan, jopa sen tekeminen lapsille ja niiden saattaminen sen alaisuuteen ja lopulta jopa sinne, vaaditaan kansakuntamme tervehtymiseksi. Sääli on sairautta, eikä armo pelasta rappiolta. http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_avaus/5920711.shtml "Komentoja Kirjoittanut: wonterghem 13.1.2009 klo 14.18        harvoin annetaan kirjallisesti, ja minun kielitaito on aivan riittävä teloituskomppanian johtoon äänikin löytyy. Uskon hyvin selviytyvän jos valtion vihollisia pitää eliminoida." http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Timo Soini ei aio allekirjoittaa rasismin vastaista vetoomusta/HS20090415SI2YO02hn9

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuiva kaupunki kirjoitti:

Espoolaiset äänestivät nuivia sisupersuja valtuustoonsa Halla-ahon kirjoituksia lukenut ja niiden nuivuuden omaksunut espoolainen sisupersu ryhtyi sanoista tekoihin ja heitti afrikkalaismaahanmuuttajalapsen pois junasta. Se julistettakoon halla-aholaisyhteisön viikon nuivaksi sankariteoksi. Voiko nuivempaa enää olla kuin nuivuus maahanmuuttajan lasta kohtaan! Maahanmuuttajathan yrittävät kiemurrella kantaväestön sydämiin jälkikasvunsa kautta. Halla-aholainen osoitti, ettei tällainen kieroilu onnistu kun vastassa on raudanluja ja lahjomattoman nuiva asenne. Scripta ja sen seuraaja Hommafoorum on tehnyt loistavaa työtä tällaisen juonittelun paljastamiseksi. http://www.iltalehti.fi/espoo/200905139578217_eo.shtml Espoolaistyttö nousi junaan Espoon keskuksessa kahden aikaan iltapäivällä, jolloin junassa ollut mies tönäisi tytön selälleen laiturille ja solvasi samalla tyttöä rasistisin sanoin. Tytön selässä ollut reppu vaimensi kaatumista ja pahemmilta vammoilta vältyttiin, mutta tyttö tunsi kuitenkin kipua. - Mene pois mun edestä senkin pieni apina, oli tyttö Helsingin Sanomien mukaan kertonut miehen huutaneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu