Jono

Miten on mahdollista, että moottoritiellä kerääntyy jonoja?? Enkä puhu nyt mistään ruuhka-ajasta, vaan ihan aina. Mikä suuri viisaus piilee siinä, että ensin ajetaan lujempaa kuin edellämenija, mutta kun se saavutetaan, niin sitten jäädään siihen perään ihmettelemään??? Onko siinä jotenkin turvallisempaa ajaa, kun joku on "avaamassa" tietä?
8791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voipi olla että edellä aja polliisit siviileiksi naamioituneina. Ja lievääkään ylinopeutta ei saa ajaa.

Äänestä
  • Todella hieno asenne. Tämmöisten pökilöiden takia liikenne matelee ja jonoja syntyy!!
    Poliisinpelossa pudotetaan vauhtia!?!
    Eikö ole yksinkertaisempaa laittaa cruisecontrol rajoituksen mukaisesti ja antaa palaa!

    Äänestä

On poistumassa läheisetä liittymästä, eikä viitsi poukkoilla kaistalta toiselle mokoman takia. Usein vasen kaista on lumisempi, jäisempi tai vetisempi. Saattaa myös olla, että pienen nopeuseron takia ei kannata ohittaa. Joskus olen myös huomannut, että kun saavuttaa edellä olevaa, tämän nopeus lisääntyy lahemmäs tultaessa, eli ohitustarve poistuu. Herääkin kysymys, jonoja syntyy, mitä sitten ??

Äänestä
  • Jonossa on parasta ajaa toisena.

    Äänestä

  • juna kirjoitti:

    Jonossa on parasta ajaa toisena.

    toisena!
    Siis TOISENA!
    Tarkoittaa, että edelläsi ajaa yksi auto!
    Ja tätä autoa ohjaa joku muu kuin Sinä!
    Sinä ohjaat puolitorkuksissa sitä jonon ensimäisen auton takana tulevaa toista autoa!
    Ohita se ensimäinen auto, tai jätä tarpeeksi pitkä välimatka, että fiksummat pääsevät ohitse, tästä autosta, missä Sinä ohjaat/torkut!

    Ei tainut mennä perille?

    Äänestä

Jonohan syntyy siitä, että toinen jää ensimmäisen perään, kolmas toisen perään jne. Jokainen näistä tekee itse valinnan jäädä siihen. Motarilla siitä ei ole edes mitään haittaa, koska jos tulen/tulet kymmenentenä jonoon niin vilkku vasemmalle ja ohi ja jono on historiaa.

Joku ehkä haluaa ajaa toisen perässä, ohituskaista voi olla heikommassa kunnossa tms.

Pahempi tilanne syntyy vaikkapa vanhalla nelostiellä Lahti-Jämsä jossa ohituspaikat on välillä kortilla ja joku toinen, kolmas ja neljäs päättää jäädä se 60km/h ajavan perään...

Äänestä

Itse ajelen monesti reippaasti, kun edessä on tyhjää tietä, mutta jos on tarkoitus nousta motarilta piakoin, niin mitäpä sitä turhaan lähtee tukkimaan ohituskaistaa.

Äänestä
  • en ainakaan minä ole löytänyt Suomesta sellaista moottoritietä jolla joutuu normaalilla liikennenopeudella (talvella esim. 100km/h) ajelemaan tuntikausia vaikka koko jono ajaa samaa samalla vauhdille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeps kirjoitti:

Miten on mahdollista, että moottoritiellä kerääntyy jonoja?? Enkä puhu nyt mistään ruuhka-ajasta, vaan ihan aina. Mikä suuri viisaus piilee siinä, että ensin ajetaan lujempaa kuin edellämenija, mutta kun se saavutetaan, niin sitten jäädään siihen perään ihmettelemään??? Onko siinä jotenkin turvallisempaa ajaa, kun joku on "avaamassa" tietä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu