Kerran ja tulee mökkiläiset rutiseen huonoista
palveluista. Voi voi kun sitä kiinteistöveroa
on peritty niin paljon. Niin ja sitten tulee
nekin mökkiläiset jotka ovat yrittäneet anoa
koko veron poistamista Kun niin vähän käytetään.
Nyt tänä vuonna verottajan pitää ottaa nää
suurennus lasin alle.Nyt kyttään toinen toisianne
niin saa valtio rahaa siten me voimme paremmin.
Kevät
saapu taas
3302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi tosiaan parempi että mökkiläiset eivät tulisi häirisemään kunnan asukkaita ja aiheuttamaan kauppoihin ruuhkaa. Kenelläkään, joka ei ole syntymästään saakka asunut kunnassa, ei ole oikeutta sanoa yhtään mitään kunnan palveluista tai mistään muistakaan kunnan asioista. Ja kaupassa alkuperäisten asukkaiden pitää ehdottomasti saada ohittaa jonoissa ulkopaikkakuntalaiset. Jos kerran tullaan häiritsemään aitoja ja oikeita kuntalaisia niin siitä pitää kyllä maksaa kunnolla ja ymmärtää paikkansa muutenkin. Pysykää siis poissa mökkiläiset meidän omasta pikkukunnastamme ja antakaa meidän kiukutella ja juoruilla rauhassa keskenämme.
Olemme odottaneet teitä jo pitkään. Ihana taas nähdä teitä. Kauppapalvelumme elävät taas pitkään teidän vaikutuksesta, eli Maurintorille vaan. tai Siwaan. Palvelemme teitä auliisti. Kihniö on kesäasukkaille myönteinen paikkakunta.
Muuttolinnut tulivat jo, kevättä ja elämää riittää, ja Juhannus- ja huvilakaupunki odottaa Teitä myös. Kyllä täällä leipää ja "sirkushuvejakin" riittää, laivat kuljettaa huvimatkoille ja Tarjanne Tampereelle ja Tampereelta! Kuka nyt kauniina kesänä alkaisi tosikkona kulkemaan ja kaikkia mökkiläisiä sortavia viestejä todesta ottamaan! Tulkaa ja katsokaa kaunista kesää! "Onni yksillä - kesä kaikilla"!