tänään ja ensi viikonloppuna keskustelemaan mm. talouskriisistä. Kuinka painava on kokouksen vaikutus maailmantaloudessa ja miksei siitä uutisoida asianmukaisesti?
bilderbergit
kokoontuvat
1225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
> bilderbergit kokoontuvat tänään ja ensi viikonloppuna keskustelemaan mm. talouskriisistä. Kuinka painava on kokouksen vaikutus maailmantaloudessa ja miksei siitä uutisoida asianmukaisesti? Enpä ole kuullutkaan. Viimeiset 2 kuukautta onkin ollut tosi omituista salailua medioissa. Tunnustetut gurut povaavat toistuvasti uutta pörssirojahdusta ennen kesää, mutta kurssit nousevat silti. Ilmiön selityksiä ei medioista löydä. Luonteva selitys olisi, että joku on (sijoittajille) luvanut estää väkisin uudet suurkonkurssit valtion tai keskuspankin rahoilla. Siis käytännössä veronmaksajan tai kuluttajan rahoilla. Se puolestaan saattaa olla syynä tähän mystiseen hiljaisuuteen. Kun kädet ovat syvällä kansan kukkarossa, niin käsien omistajien suut menevät tiukasti suppuun.