Borrelioosi

Suomessa ei suhtauduta vaka...

LYMEN TAUTI ELI BORRELIOOSI Miten on mahdollista, että Borrelioosi, jonka väitetään olevan harvinainen, vaikeasti saatavissa ja helposti parannettavissa antibiooteilla, aiheuttaa niin usein kuoleman"? 37-vuotias mies kuoli äkillisesti borreliabakteerin aiheuttamaan sydänpysähdykseen. Päivää ennen kuolemaa, hänestä oli otettu borreliatestit. Vasta-aineissa sekä IgM että IgG olivat positiiviset (myös Western Blot). Kuoleman jälkeen sydämestä otettu PCR näyte oli positiivinen. ( Jotkut lääkärit eivät edes usko kroonisen Borrelioosin olemassaoloon koska bakteeria ei välttämättä löydetä verikokeissa sillä bakteeri muuntuu esim. kystamuotoon ja pakenee näin immuunipuolustukselta. Cara joutui lapsena usein keskeyttämään koulunkäyntinsä sairauden vuoksi. Tauti on myöhemmin vaikuttanut myös hänen työelämäänsä. Joinakin päivinä hän ei yksinkertaisesti pääse aamulla ylös sängystä koska infektio aiheuttaa hänelle voimakasta päänsärkyä, fatiikkia, kipua, unettomuutta, pahoinvointia ja yleistä heikkoutta. Krooninen Borrelioosi saattaa aiheuttaa myös täydellisen työkyvyttömyyden. Sen sijaan että virkamiehet auttaisivat sairastuneita, useat ovat käyttäneet miljoonia hankkimalla lobbaajia ja asianajajia vainoamaan sellaisia lääkäreitä, jotka yrittävät tosissaan auttaa Borrelioosiin sairastuneita.  Mayersohn kertoo nuoresta lääketieteen opiskelijasta joka sairastui krooniseen Borrelioosiin. Tauti vaikutti nuoren naisen keskushermostoon siten, että hän ei kyennyt ajattelemaan selkeästi ja hänellä oli muistivaikeuksia. Nuori, kaunis, älykäs ihminen, jolla oli loistava tulevaisuus edessään, muuttui lähes toimintakyvyttömäksi. Toinen 27-vuotias nainen, nimeltään Lia sairastui Borrelioosiin ja halvaantui. Hänet haluttiin sijoittaa hoitolaitokseen, mutta saatuaan antibiootteja pitkään, hän pystyy jälleen kävelemään. Tänäpäivänä hän kykenee ajamaan myös polkupyörällä, joten on selvää, että pitkät antibioottihoidot auttavat. Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan suostuneet maksamaan Lian pitkiä hoitoja ja jopa nostivat syytteen hoitoja antanutta lääkäriä vastaan. Sen seurauksena lääkäri menetti lääkärinoikeutensa! " "En ole lääkäri, mutta minulla on normaali, terve järki. Jos joku, joka kärsii kroonisesta Borrelioosista paranee pitkillä antibioottihoidoilla niin, että pääsee pyörätuolista pois ja pystyy jälleen pyöräilemään, on se merkkinä siitä, että pitkä antibioottihoito auttaa." Lainaukset: http://www.geocities.com/gallisto1/Borrelioosikokemuksi_etusivu.html Puutiaiset ( lähinnä Ixodes ricinus) levittävät Suomessa kahta tautia, Lymen borrelioosia (LB) ja puutiaisaivokuumetta (TBE, Kumlingen tauti). Pureman yhteydessä kudoksiin pääsee puutiaisen kantamia bakteereita (LB) tai viruksia (TBE). Lymen borrelioosin spesifinen diagnostiikka perustuu IgM- ja IgG-luokan vasta-ainemäärityksiin laboratoriossa. IgM vasta-aineet löytyvät yleensä 3-6 viikon kuluessa tartunnasta ja pysyvät koholla infektion kestäessä IgG-luokan antibodipitoisuus kohoaa niinikään muutamassa viikossa ja tiitteri nousee korkealle niveloireiden ilmaantuessa. IgG vasta-aineiden pitoisuus on mitattavissa usein vielä vuosia paranemisen jälkeen. http://www.cofactor.com/uutisia.htm ( Alempi teksti wrote: Heini Parviainen) Suomessa borrelioosiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti vaikka tauti hoitamattomana on erittäin vaarallinen. Itselläni borrelioosi vasta-aineet ovat olleet koholla vuodesta 2005 ja lääkärit ovat väittäneet verikokeiden tuloksia aiemmin täysin normaaleiksi. Hoitamaton borrelioosi voi johtaa neuroborrelioosiin. Oireet eivät ole vain hermostollisia vaan tauti voi aiheuttaa sydänkohtauksia, verenkiertohäiriöitä, ms-taudin kaltaisia oireita. Lymen tauti voi naamioitua muistuttamaan monia hermostollisia sairauksia. Itsellä epäilys aktiivisesta borrelia infektiosta. Lääkärin mukaan alkuvaiheen infektiosta, vaikka tosi asiassa kyseessä voi olla pitkälle edennyt infektio. Oireina päänsärky, huimaus, tasapainon pettäminen, kävelyvaikeus, hermoston toiminnanhäiriöitä, verenkiertohäiriöitä jaloissa, lihasvoiman katoaminen, hengitys vaikeudet, korkea kuume, jne. Flunssa vei niin huonoon kuntoon, että jouduin ensiapuun. Oireet ovat tulleet aaltoilevina ja väliin mahtuu oireettomia kausia. Ensi viikolla otetaan selkäydinpunktio. On olemassa tapauksia joissa potilas on saanut diagnoosiksi MS-taudin, vaikka todellisuudessa kyse on ollut Borrelioosista. Itsellä koholla IgG ja lievästi Igm. Tauti erotetaan esim. MS-taudista borrelioosin lisätestein. Minulla borrelioosi lisätestit positiivisia. Pitkälle ehtineeseen borrelioosiin eivät antibiootit aina tehoa! Tämä unohtuu usein. Minulla oireita on hoidettu selkävikaan liittyvänä kroonisena kipuna. Ensimmäistä kertaa ihmetellään miksi paranemista ei välilevyn pullistumissa tapahdu. Miten on mahdollista, että Borrelioosi, jonka väitetään olevan harvinainen, vaikeasti saatavissa ja helposti parannettavissa antibiooteilla, aiheuttaa niin usein kuoleman"? 37-vuotias mies kuoli äkillisesti borreliabakteerin aiheuttamaan sydänpysähdykseen. Päivää ennen kuolemaa, hänestä oli otettu borreliatestit. Vasta-aineissa sekä IgM että IgG olivat positiiviset (myös Western Blot). Kuoleman jälkeen sydämestä otettu PCR näyte oli positiivinen. ( Jotkut lääkärit eivät edes usko kroonisen Borrelioosin olemassaoloon koska bakteeria ei välttämättä löydetä verikokeissa sillä bakteeri muuntuu esim. kystamuotoon ja pakenee näin immuunipuolustukselta. Cara joutui lapsena usein keskeyttämään koulunkäyntinsä sairauden vuoksi. Tauti on myöhemmin vaikuttanut myös hänen työelämäänsä. Joinakin päivinä hän ei yksinkertaisesti pääse aamulla ylös sängystä koska infektio aiheuttaa hänelle voimakasta päänsärkyä, fatiikkia, kipua, unettomuutta, pahoinvointia ja yleistä heikkoutta. Krooninen Borrelioosi saattaa aiheuttaa myös täydellisen työkyvyttömyyden. Sen sijaan että virkamiehet auttaisivat sairastuneita, useat ovat käyttäneet miljoonia hankkimalla lobbaajia ja asianajajia vainoamaan sellaisia lääkäreitä, jotka yrittävät tosissaan auttaa Borrelioosiin sairastuneita.  Mayersohn kertoo nuoresta lääketieteen opiskelijasta joka sairastui krooniseen Borrelioosiin. Tauti vaikutti nuoren naisen keskushermostoon siten, että hän ei kyennyt ajattelemaan selkeästi ja hänellä oli muistivaikeuksia. Nuori, kaunis, älykäs ihminen, jolla oli loistava tulevaisuus edessään, muuttui lähes toimintakyvyttömäksi. Toinen 27-vuotias nainen, nimeltään Lia sairastui Borrelioosiin ja halvaantui. Hänet haluttiin sijoittaa hoitolaitokseen, mutta saatuaan antibiootteja pitkään, hän pystyy jälleen kävelemään. Tänäpäivänä hän kykenee ajamaan myös polkupyörällä, joten on selvää, että pitkät antibioottihoidot auttavat. Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan suostuneet maksamaan Lian pitkiä hoitoja ja jopa nostivat syytteen hoitoja antanutta lääkäriä vastaan. Sen seurauksena lääkäri menetti lääkärinoikeutensa! " "En ole lääkäri, mutta minulla on normaali, terve järki. Jos joku, joka kärsii kroonisesta Borrelioosista paranee pitkillä antibioottihoidoilla niin, että pääsee pyörätuolista pois ja pystyy jälleen pyöräilemään, on se merkkinä siitä, että pitkä antibioottihoito auttaa." Lainaukset: http://www.geocities.com/gallisto1/Borrelioosikokemuksi_etusivu.html Puutiaiset ( lähinnä Ixodes ricinus) levittävät Suomessa kahta tautia, Lymen borrelioosia (LB) ja puutiaisaivokuumetta (TBE, Kumlingen tauti). Pureman yhteydessä kudoksiin pääsee puutiaisen kantamia bakteereita (LB) tai viruksia (TBE). Lymen borrelioosin spesifinen diagnostiikka perustuu IgM- ja IgG-luokan vasta-ainemäärityksiin laboratoriossa. IgM vasta-aineet löytyvät yleensä 3-6 viikon kuluessa tartunnasta ja pysyvät koholla infektion kestäessä IgG-luokan antibodipitoisuus kohoaa niinikään muutamassa viikossa ja tiitteri nousee korkealle niveloireiden ilmaantuessa. IgG vasta-aineiden pitoisuus on mitattavissa usein vielä vuosia paranemisen jälkeen. http://www.cofactor.com/uutisia.htm ( Alempi teksti wrote: oma diagnoosi epäily) Suomessa borrelioosiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti vaikka tauti hoitamattomana on erittäin vaarallinen. Itselläni borrelioosi vasta-aineet ovat olleet koholla vuodesta 2005 ja lääkärit ovat väittäneet verikokeiden tuloksia aiemmin täysin normaaleiksi. Hoitamaton borrelioosi voi johtaa neuroborrelioosiin. Oireet eivät ole vain hermostollisia vaan tauti voi aiheuttaa sydänkohtauksia, verenkiertohäiriöitä, ms-taudin kaltaisia oireita. Lymen tauti voi naamioitua muistuttamaan monia hermostollisia sairauksia. Itsellä epäilys aktiivisesta borrelia infektiosta. Lääkärin mukaan alkuvaiheen infektiosta, vaikka tosi asiassa kyseessä voi olla pitkälle edennyt infektio. Oireina päänsärky, huimaus, tasapainon pettäminen, kävelyvaikeus, hermoston toiminnanhäiriöitä, verenkiertohäiriöitä jaloissa, lihasvoiman katoaminen, hengitys vaikeudet, korkea kuume, jne. Flunssa vei niin huonoon kuntoon, että jouduin ensiapuun. Oireet ovat tulleet aaltoilevina ja väliin mahtuu oireettomia kausia. Ensi viikolla otetaan selkäydinpunktio. On olemassa tapauksia joissa potilas on saanut diagnoosiksi MS-taudin, vaikka todellisuudessa kyse on ollut Borrelioosista. Itsellä koholla IgG ja lievästi Igm. Tauti erotetaan esim. MS-taudista borrelioosin lisätestein. Minulla borrelioosi lisätestit positiivisia. Pitkälle ehtineeseen borrelioosiin eivät antibiootit aina tehoa! Tämä unohtuu usein. Minulla oireita on hoidettu selkävikaan liittyvänä kroonisena kipuna. Ensimmäistä kertaa ihmetellään miksi paranemista ei välilevyn pullistumissa tapahdu.

109

27201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäilys herännyt...

      Mulla on kolmena edellisenä kesänä noussut käsiin ja jalkoihin outoja n.2-3cm halk. olevia läiskiä jotka hälvetessään jättävät rengasmaisen jäljen sekä kutiavat aivan vietävästi, ne ilmestyvät aina symmetrisesti molemmille puolille. Nyt sitten parisen kuukautta sitten alkoi aivan kamala kasvo kipu...molemmat posket ja nenänreunat aivan tulessa...jos jonkinlaista lääkettä syönyt ja diaknoosia saanut, mutta mikään e i auta, alan olla aivan loppu:( Te joilla on ollut borrelioosi, kuulisin mielelläni oireista yms. Tuleeko niitä ihottumarenkaita yleensä vain yksi vai voiko ilmestyä enenpikin?

      • tietoa

        Esitä ihmeessä kysymyksesi suoraan alan foorumille. http://p1.foorumi.info/lymeborrelioosi/index.php Tuo on borrelioosiin erikoistuneen yhdistyksen keskustelufoorumi, joten sieltä löytyy takuulla kokeneempia vastaajia kuin yleisiltä foorumeilta. =)

      • asdfasdfasdf

        En nyt väitä ihan asiantuntija olevani, mutta sen tiedän, että borrelioosi voi aiheuttaa monenlaista ihottumaa, ja nuo kuvaamasi iho-ongelmat voivat aivan hyvin olla borren aiheuttamia, ja muistan lukeneeni aivan vastaavanlaisesta borrelioosin aiheuttamasta ihottumasta kun mitä kirjoitit. Siis alkavatko nuo iho-oireet aina kesäisin? Onko muita oireita ollut noina kesinä ja niiden välisenä aikana? Itselläni aika erilainen oirekuva, mutta olen melko varma, että borrelioosi on kyseessä. Nyt kun saisi sen vielä jossain testeissä näkymään. Jos ei näy, hoidon saanti vaikeutuu entisestään.

      • Borre
        asdfasdfasdf kirjoitti:

        Nyt vasta alan saamaan borrelioosi hoitoa.

        Wrote: Heini Parviainen

      • kipu näivettää
        Borre kirjoitti:

        Nyt vasta alan saamaan borrelioosi hoitoa.

        Wrote: Heini Parviainen

        Olen itse kolmen vuoden ajan kamppaillut borrelioosin oireiden takia. Viime keväällä reumapolin puolella otettiin sitten borrelioosi vasta-aineet ja koholla ovat. Lääkäri halusi seurata tilaani pari kuukautta (ilman mitään lääkitystä) ja ottaa sitten uudet kokeet. Edelleenkin ovat arvot koholla. Nyt alkaa mennä hermo tähän vain lääkärin seuraamiseen. Hän itse ei usko koko borrelioosi "hömpötykseen" . Ja nyt oli taas vastaanotolla ja tammikuun lopulla kokeillaan ehkä reumalääkitystä jos kivut, jäykkyys, voimattomyys ym.,ym. ei ole ihmeellisesti parantunut!
        Mistä saa hoitoa borrelioosiin? Yksityinen lääkäri tai ihan mikä taho vain. IOlen soitellut monet yksityiset asemat läpi ja eivät osaa auttaa. Miten te muut olette saanneet avun. Koko Suomi käy vastaanotto paikaksi.

      • Vaivainen itsekkkin
        kipu näivettää kirjoitti:

        Kokeile Helsingistä: Helsingin Lääkärikeskus, tohtori Valtonen.

        Käy myös tsekkaamassa www.borrelioosi.net

      • borrelioosi
        Vaivainen itsekkkin kirjoitti:

        Kokeile Helsingistä: Helsingin Lääkärikeskus, tohtori Valtonen.

        Käy myös tsekkaamassa www.borrelioosi.net

        Kävin Ville Valtosella ja se kannatti. Nyt on hoidot päällä ja paranemista on tapahtunut huomattavasti.
        4 vuoden helvetin ja mysteeri diagnoosin jälkeen jaksan jälleen elää:)
        Aluesairaalat suhtautuu huonosti borrelioosiin. Viestini on älkää uskoko aina lääkäreihin vaikka useita. Korruptio jyrää lääketieteessäkin!!
        Väärä diagnoosi olisi voinut maksaa henkeni!! Nyt olen selvinnyt kroonisesta väsymysoireyhtymästä.
        Borrelioosin aiheuttama yms.

        T. Heini Parviainen

      • asiantuntija.
        kipu näivettää kirjoitti:

        Olen itse kolmen vuoden ajan kamppaillut borrelioosin oireiden takia. Viime keväällä reumapolin puolella otettiin sitten borrelioosi vasta-aineet ja koholla ovat. Lääkäri halusi seurata tilaani pari kuukautta (ilman mitään lääkitystä) ja ottaa sitten uudet kokeet. Edelleenkin ovat arvot koholla. Nyt alkaa mennä hermo tähän vain lääkärin seuraamiseen. Hän itse ei usko koko borrelioosi "hömpötykseen" . Ja nyt oli taas vastaanotolla ja tammikuun lopulla kokeillaan ehkä reumalääkitystä jos kivut, jäykkyys, voimattomyys ym.,ym. ei ole ihmeellisesti parantunut!
        Mistä saa hoitoa borrelioosiin? Yksityinen lääkäri tai ihan mikä taho vain. IOlen soitellut monet yksityiset asemat läpi ja eivät osaa auttaa. Miten te muut olette saanneet avun. Koko Suomi käy vastaanotto paikaksi.

        "Mistä saa hoitoa borrelioosiin? Yksityinen lääkäri tai ihan mikä taho vain. IOlen soitellut monet yksityiset asemat läpi ja eivät osaa auttaa. Miten te muut olette saanneet avun. Koko Suomi käy vastaanotto paikaksi."

        Et saa mitään parantavaa hoitoa Suomesta ainakaan. Pitkät suonensisäiset antibioottikuurit EIVÄT missään tapauksessa paranna tautia. Ne ovat enemmänkin palliatiivisia, eli lievittävät oireita, mutta eivät välttämättä tapa mitään bakteereja. Saman asian ajaa suunnilleen kortisonihoidot.

        Marshallin protokolla on ainoa tunnettu parantava hoito borrelioosiin, ja sitä ei voi saada Suomesta.

        "9. Miten hankin tarvittavat antibiootit/hoitavan lääkärin?
        Suomessa ei voi tällä hetkellä saada mitään järkeviä antibioottihoitoja, joten tuhlaat aikaasi, jos menet jonkin infektiolääkärin puheille. Marshallin protokollasta voi kysyä MP-lääkärien yhteystietoja EU-alueelta täältä. Rekisteröidy (muista myös antaa sähköpostiosoitteesi, että sinulle voidaan vastata), laita haluamasi maa/maat viestiin, ja lähetä viesti. Lähimmät maat, joista voi saada lääkärin, joka määrää lääkkeet MP-hoidolle löytyy Saksasta/Norjasta. Tällöin saattaa riittää kertavierailu, ja saat tarvittavat lääkemääräykset postitse. Vaihtoehtoisesti voit itse yrittää tilata antibiootit nettiapteekista ilman reseptiä EU-alueen sisäpuolelta laillisesta nettiapteekista (vain max. 3kk:n lääkkeet kerrallaan)."

        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=12&t=103

        Tässä muutaman henkilön kokemukset Marshallin protokollasta:
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=3&t=95

        Unohda myös borrelioosiyhdistys, jos haluat parantua. Jos he eivät tarjoa MP-hoitoa, niin heidän kanssaan ei kannata olla tekemisissä, muuten kuin henkisen tuen puolesta. Lisäksi jäsenyys maksaa heillä 20 euroa vuodessa.

      • krooninen borrelioos
        asiantuntija. kirjoitti:

        Täytyypi sanoa.. jos krooninen borrelioosi on edennyt pitkälle siihen ei auta oikein mikään:(
        Tuosta Marshallin protokollasta olen lukenut ja vaikuttaa oikeasti tosi mielenkiintoiselta.
        Harmi vain Suomen huono suhtautuminen borrelioosiin. Täytyy sanoa, että uutta tietoa ei osata Suomessa käyttää! Tietoyhteiskunta kukoistaa ja se näkyy tässä. Lisäksi millainen uusi paneeli on ILADSA jatkaako mallilla IDSA.
        Tietenkin tässä taudissa on vaikeaa se, että yksi auttaa toiselle ja toinen toiselle. En usko itsekään, että tulen kuntoon kokonaan tuolla jatketulla antibiootilla. Monella on auttanut vaihdetut kuurit ja lisäksi valitettavasti Suomessa ei kontrolloida tarpeeksi pitkiä antibiootti kuureja. Väitetään, että vaaraa ei ole, mutta joka 3 viikko pitäisi saada verikokeet maksa-arvoista.
        Lisäksi borrelioosi bakteeri on hyvin muuntautumis kykyinen ja voi paeta immuunipuolustusta solumuodoissa. Esim. muodostaa kystia. (hyvälaatuisia kasvaimia)
        Jos tässä suinkin jaksaa jatkan lukemista lääketieteestä.

        Wrote: Heini Parviainen

      • asiantuntija.
        krooninen borrelioos kirjoitti:

        " Täytyypi sanoa.. jos krooninen borrelioosi on edennyt pitkälle siihen ei auta oikein mikään:("
        Älä sano, kun et ole vielä kokeillut Marshallin protokollaa.
        Yksi esimerkkihenkilö oli saanut jo 6 vuotta suonensisäistä antibioottihoitoa, mutta ei edistynyt paljoakaan, mutta oltuaan vain 2 vuotta Marshallin protokollalla hän edistyi todella paljon, ja palasi jo töihin kolmantena vuotena, ja sanoi että oli noin 95% parantunut.
        Tässä sinulle inspiraatiota:
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=3&t=95&start=0

        Antibioottiannokset Marshallin protokollassa ovat homeopaattisia, eli varmaan noin kymmenesosa tavanomaisista annoksista. Mutta itse antibiootit eivät aina riitä paranemiseen, mikäli soluvälitteinen immuunipuolustus on sammunut, mikä voi tapahtua jos kalsitriolitasot ovat kroonisesti koholla. Tällöin auttaa vain kalsitriolitason laskeminen, jota varten tarvitaan tuo angiotensiinin estäjä (Olmesartaani) antibioottien lisäksi, jota käytetään antibioottien lisäksi.

        "Jos tässä suinkin jaksaa jatkan lukemista lääketieteestä."
        Ei kannata vaivautua lukemaan lääketiedettä, ratkaisut tulevat nykyään lääketieteen ulkopuolelta, mikä lieneekin syy, pseudotiedettä, valkotakkiset ovat uskonnontapainen lahko.

        Mutta borrelioosi ei ole ainoa asia mitä hoidetaan huonosti tässä maassa, ihan kaikki krooniset sairaudet johtuvat tietysti bakteereista (olipa se sitten masennus, tai reuma), ei tosin aina borreliasta, mutta onhan niitä muitakin bakteereja jotka ovat taitavia piiloutumaan immuunipuolustukselta.

      • kestää kauan

        joskus (?) selkäydinnestenäytteeseen ja mietin, että näkyykö tuo borrelioosi varmasti siinä?
        Tai muut mahdolliset bakteerit ja katsotaanko niitä edes?

      • roskakorikamaa

        Olo on tällä hetkellä masentunut. Syynä sairaalakäyntini. En ymmärrä minkä takia aikani ei voinut olla esim. poliklinikalle. Olin osastolla yhden päivän pelkästään verikokeiden ja lääkäri käynnin takia koko pv! Lääkäri kiersi vasta 15.00 ja se oli aivan turha käynti. Valtonen tuntui suhtautuvan hyvin välinpitämättömästi hoitoihini. Tokaisi tyyliin syö antibiootteja vappuun asti ja lopeta itse kun aurinko alkaa paistelemaan! Kun olin kaksi viikkoa osastolla tiputuksessa minua yritettiin koko ajan siirtää TK:N vuodeosastolle. Viikon kävin tiputuksessa TK:ssa kotoa käsin. Siihen mahtui kuumehorkka kohtaus, verenpaineen laskua, pyörtyminen. Soitin Meilahteen käskivät vain ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen jossa kukaan ei tiennyt yhtään mitään. Terveyskeskus käski soittaa vuorostaan Meilahteen! Kukaan ei kanna vastuuta hoidoista. Osastolla sain kuulla olevani liian kallis potilas kunnallemme. Sanoin, että maksan itse sitten jos se siitä on kiinni. Eipä käynyt mikään. Ei sairaana potilaan halua kuulla olevansa kallis potilas!! Ei ole mitään merkitystä tuleeko potilas parempaan kuntoon. Raha ratkaisee!!

        Ei kontrolleja, ei kuntoutusta, vaikka joudun käyttämään pyörätuolia vieläkin. Kun kysyin kuntoutuksesta ja esim. uinnista. Niin sanoi, että uinti ei ole hyväksi muka! Käski vain kävellä vaikka jalat on kuin betoniin valettu ja pettävät vaikka miten paljon yrittäisi kävellä! 4 vuoden helvetti työtön työkyvytön 500pv ja sitten taas sairaslomaa 300pv. Hoito aloitettiin vasta nyt ja paranemista kokonaan ei kukaan voi ennustaa.

        Valtonen kehtasi ehdottaa taas, että menen kortistoon kun sairasloma oikeus loppuu!! Kukaan ei huoli minun kuntoista työelämään!! Sen jälkeen putoan täysin taas oikeudesta sairaanhoitoon. Olisin tarvinnut tukea päästäkseni elämässä eteenpäin ja esim. tukea päästäkseni opiskelemaan joka liikkumisen yms. takia on vaikeaa. Masennus painaa kun pitää elää kuukausi kerrallaan tapellen oikeudesta kuntoutukseen, liikkumiseen, tukeen. Käynti osastolla masensi minut täysin!

        Onko tietoa antaako joku lääkäri Marshallin protokollan mukaista hoitoa Suomessa? Kiinnostukseni lukea lääketiedettä olisi saada edes jonkinlainen tutkinto, että voisi päästä eteenpäin. Ilman tieteellistä pohjaa ei voi saada oikeutta auttaa ketään. Omista vaikeuksista lähtee halu tehdä jotain hyvää. Tällä hetkellä tunnen itseni yhteiskunnan sylkykupiksi. Pitäisi vaan kerätä itsensä jatkuvien latistamisten jälkeen. Se on vain joskus helpommin sanottu kuin tehty 4 vuoden huonojen kohteluiden jälkeen. Olisi ollut tärkeää saada edes joku yksityislääkäri joka kontrolloisi. Se on mukavaa syödä puoli vuotta antibiootteja ilman, että kukaan kontrolloi! Hyvästi vaan maksa näillä hoidoilla!! Ei edes verikokeisiin lähetettä!!

        Jos sairauteni olisi vaikka MS-tauti olisi edes jonkinlaiset kontrollit. Tämä sairaus on yksi helvetti. Taas tyhjän päälle. Epävarmuus lisää masennusta ja ahdistusta tulevaisuus tuntuu olevan takana.

        Heini Parviainen

      • money talks
        kestää kauan kirjoitti:

        joskus (?) selkäydinnestenäytteeseen ja mietin, että näkyykö tuo borrelioosi varmasti siinä?
        Tai muut mahdolliset bakteerit ja katsotaanko niitä edes?

        Itselläni selkäydin kokeet olivat toistuvasti raja-arvoiset 4 vuoden ajan. Näitä raja-arvoja ei lääkärit huomioi, vaikka raja-arvo voi toisen potilaan kohdalla tarkoittaa positiivista. Itselläni verikokeissa oli positiivisia arvoja ja oireitani ei otettu vakavasti. Lääkärit eivät tunnu välittävän mistään eivätkä tunnu katsovan kokonaisuutta. Kannattaa pyytää itselle kaikkien kokeiden tulokset. Testejä voi itse vertailla( HUS lab ) googlaamalla jossa on iät testin raja-arvot.

        Itse kävin vertaamassa omia verikokeita ja niissä oli selkeästi pos vastaus ja selkäydin kokeet raja-arvoiset. Sitten tilasin kaikki 4 vuoden labrakokeiden tulokset ja sieltä löytyi Ilkka Seppälän katsomat tulokset ja hänen kommentti (ei sulje pois aktiivistakaan borrelioosia) Seppälän diagnoosia ei hoitava lääkäri ole jostain syystä noteerannut!! Väärät korruptoituneet IDSAN hoito-ohjeet varmaankin syy tähän! Mikä onkaan kohtalo monissa muissa kroonisissa sairauksissa.

        Seppälä on varmasti hyvä lääkäri ja vastasikin minulle kun kysyin sähköpostilla miten on mahdollista, että minulle ei ole kerrottu kokeiden olleen koko ajan jopa pos!! Hän sanoi, että lääkäri ei ole huomioinut kokonaisuutena verikokeita ja oireitani! Tai sitten ei ole haluttu.
        Voin kertoa tulleeni tänä aikana todella kalliiksi yhteiskunnalle. Viikkojen sairaala hoidoilla, väärillä hoidoilla, turhia hermosärkylääkkeitä vedellyt 4 vuotta. Ei tätä kenellekään toivo enää tapahtuvan. Oikealla diagnoosilla olisin terve ja työkuntoinen.

        Sain kuulla Meilahdessa sairaanhoitajalta, että kohdallani tehtiin hoitovirhe kun infektiotautien lääkäriä ei konsultoitu! Vanha sanonta pitää paikkansa korppi ei toisen korpin silmää noki, eli lääkärit puolustelevat toisiaan ja potilas on kärsijä! Jos vaadit olet hankala tapaus. Toivottavasti lääketieteen korruptiot tuotaisiin rohkeasti julki! Yksi esimerkki on tämä osteoporoosi lääke joka tekee luista posliinia! Lääkärit ovat lääketehtaiden mannekiineja.

        ps. Eipä olisi ihme jos tämä kirjoitukseni poistettaisiin!

        Heini Parviainen

      • asiantuntija.
        roskakorikamaa kirjoitti:

        Olo on tällä hetkellä masentunut. Syynä sairaalakäyntini. En ymmärrä minkä takia aikani ei voinut olla esim. poliklinikalle. Olin osastolla yhden päivän pelkästään verikokeiden ja lääkäri käynnin takia koko pv! Lääkäri kiersi vasta 15.00 ja se oli aivan turha käynti. Valtonen tuntui suhtautuvan hyvin välinpitämättömästi hoitoihini. Tokaisi tyyliin syö antibiootteja vappuun asti ja lopeta itse kun aurinko alkaa paistelemaan! Kun olin kaksi viikkoa osastolla tiputuksessa minua yritettiin koko ajan siirtää TK:N vuodeosastolle. Viikon kävin tiputuksessa TK:ssa kotoa käsin. Siihen mahtui kuumehorkka kohtaus, verenpaineen laskua, pyörtyminen. Soitin Meilahteen käskivät vain ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen jossa kukaan ei tiennyt yhtään mitään. Terveyskeskus käski soittaa vuorostaan Meilahteen! Kukaan ei kanna vastuuta hoidoista. Osastolla sain kuulla olevani liian kallis potilas kunnallemme. Sanoin, että maksan itse sitten jos se siitä on kiinni. Eipä käynyt mikään. Ei sairaana potilaan halua kuulla olevansa kallis potilas!! Ei ole mitään merkitystä tuleeko potilas parempaan kuntoon. Raha ratkaisee!!

        Ei kontrolleja, ei kuntoutusta, vaikka joudun käyttämään pyörätuolia vieläkin. Kun kysyin kuntoutuksesta ja esim. uinnista. Niin sanoi, että uinti ei ole hyväksi muka! Käski vain kävellä vaikka jalat on kuin betoniin valettu ja pettävät vaikka miten paljon yrittäisi kävellä! 4 vuoden helvetti työtön työkyvytön 500pv ja sitten taas sairaslomaa 300pv. Hoito aloitettiin vasta nyt ja paranemista kokonaan ei kukaan voi ennustaa.

        Valtonen kehtasi ehdottaa taas, että menen kortistoon kun sairasloma oikeus loppuu!! Kukaan ei huoli minun kuntoista työelämään!! Sen jälkeen putoan täysin taas oikeudesta sairaanhoitoon. Olisin tarvinnut tukea päästäkseni elämässä eteenpäin ja esim. tukea päästäkseni opiskelemaan joka liikkumisen yms. takia on vaikeaa. Masennus painaa kun pitää elää kuukausi kerrallaan tapellen oikeudesta kuntoutukseen, liikkumiseen, tukeen. Käynti osastolla masensi minut täysin!

        Onko tietoa antaako joku lääkäri Marshallin protokollan mukaista hoitoa Suomessa? Kiinnostukseni lukea lääketiedettä olisi saada edes jonkinlainen tutkinto, että voisi päästä eteenpäin. Ilman tieteellistä pohjaa ei voi saada oikeutta auttaa ketään. Omista vaikeuksista lähtee halu tehdä jotain hyvää. Tällä hetkellä tunnen itseni yhteiskunnan sylkykupiksi. Pitäisi vaan kerätä itsensä jatkuvien latistamisten jälkeen. Se on vain joskus helpommin sanottu kuin tehty 4 vuoden huonojen kohteluiden jälkeen. Olisi ollut tärkeää saada edes joku yksityislääkäri joka kontrolloisi. Se on mukavaa syödä puoli vuotta antibiootteja ilman, että kukaan kontrolloi! Hyvästi vaan maksa näillä hoidoilla!! Ei edes verikokeisiin lähetettä!!

        Jos sairauteni olisi vaikka MS-tauti olisi edes jonkinlaiset kontrollit. Tämä sairaus on yksi helvetti. Taas tyhjän päälle. Epävarmuus lisää masennusta ja ahdistusta tulevaisuus tuntuu olevan takana.

        Heini Parviainen

        "Onko tietoa antaako joku lääkäri Marshallin protokollan mukaista hoitoa Suomessa? Kiinnostukseni lukea lääketiedettä olisi saada edes jonkinlainen tutkinto, että voisi päästä eteenpäin. Ilman tieteellistä pohjaa ei voi saada oikeutta auttaa ketään. Omista vaikeuksista lähtee halu tehdä jotain hyvää. Tällä hetkellä tunnen itseni yhteiskunnan sylkykupiksi. Pitäisi vaan kerätä itsensä jatkuvien latistamisten jälkeen. Se on vain joskus helpommin sanottu kuin tehty 4 vuoden huonojen kohteluiden jälkeen. Olisi ollut tärkeää saada edes joku yksityislääkäri joka kontrolloisi. Se on mukavaa syödä puoli vuotta antibiootteja ilman, että kukaan kontrolloi! Hyvästi vaan maksa näillä hoidoilla!! Ei edes verikokeisiin lähetettä!!"

        Ei sitä MP-hoitoa Suomesta juuri saa, mutta Saksasta ja Norjasta kylläkin. Yksinkertaisimmillaan hoito on vain se että syöt tuota angiotensiinin salpaajaa, olmesartaania, 4 x 40 mg päivässä. Lääkettä käytetään verenpaineen alentamiseen, mutta tosiasiassa se on voimakas immunomodulaattori, joka palauttaa immuunipuolustuksen toiminnan. Voithan yrittää printata ohjeet Marshallin protokollalle, ja näyttää jollekin lääkärille. Ainakin yksi sarkoidoosipotilas sai resepit siihen hoitoon itselleen Suomesta, hän oli tosin akateemisesti koulutettu, eli tarvitaan kyllä paljon älliä, että pystyy jollakin tavalla kiertämään tämän petollisen lääketieteen täällä Suomessa. Yleensä DI:t, eli akateemisesti koulutetut insinöörit näyttävät pärjäävään näissä terveysasioissa parhaiten (olen itsekin DI), koska meille ei voi syöttää mitä tahansa pajunköyttä, ja tietoa on jo verkossa saatavilla runsaasti, että kuka tahansa voi parantaa itse itsensä.

        Lisäravinteet saa muuten halvalla IHerb.comista, ja ne tulevat yleensä tullin läpi, olen itsekin jo onnistuneesti tilannut 4 kertaa.

        Otan osaa, kohtalosi on karu. Olen kyllä kirjoittanut näille palstoille ja varoittanut ihmisiä näistä asioista, mutta kun tieto ei tunnu menevän perille, eli on aika turhauttavaa.

        Jos jotain hyödyllistä haluat tehdä, niin yritä tutkia löytyykö jokin lisäravinne/luontaistuote jolla on angiotensiini II reseptorin salpaajan ominaisuuksia, en ole itse löytänyt vielä.

        Muuten jos luulet, että pystyt auttamaan paremmin ihmisiä, jos saat lääkärin koulutuksen sinun täytyy vielä selvitä mm. tuosta "käypä hoito" systeemistä, joka sitoo lääkärien kädet käyttämään lääketehtaiden määrämiä hoitoja. Toisinajattelijat potkitaan pihalle lääketiedeyhteisössä, joten helppo ei ole tämäkään tie. Esim. Marshallin protokolla hoitoa antavat lääkärit ulkomailla pysyvät nimettöminä, joten sinun täytyy henkilökohtaisesti erikseen pyytää yhteystiedot heihin.

      • jälleen

        Suhtaudun avoimesti kaikkeen uuteen. Täytyy yrittää löytää MP lääkäreitä ja saada neuvoja. Pelkään pahoin saavani elimistölleni liian vahvaa lääkettä (doximycin). Nilkat turpoo ja nestettä kertyy, vaikka ei paljoa söisikään. Valtonen ei sanonut tuohon yhtään mitään! Minusta nilkkojen turpoaminen on huono merkki. En tiedä mitä teen nyt kun kukaan ei kontrolloi enää hoitojani. Olen todella huolissani.

        Yritän hakea käsiini tuota tietoa josta kerroit. Sitä tuskin löytyy mistään lääketieteen kirjoista. Kiitos edes pienestä toivosta saada jotain uutta tietoa asioihin.

        T: Heini Parviainen

      • väärä hoito
        jälleen kirjoitti:

        Tutkittiin erään sairaanhoitajan kanssa eri antibiootteja ja niiden vaikutuksia. Tulimme tulokseen, että monella ensi oireisiin annettava antibiootti Amoksiini on väärä! Siksi borrelioosi kroonistuu. Se ei auttaisi kaikkiin bakteereihin vain jäisi elimistöön. Moni on luullut hoidon olevan sillä selvä ensi oireiden jälkeen, mutta tauti on palannut entistä rajumpana myöhemmin. Lääkärit eivät sitä tietenkään usko, koska katsovat aloitus hoidon jo annetun. Itse en saanut mitään lääkettä tähän 4 vuotta sitten. Tätä on paha mennä kenellekään väittämään:(

      • asiantuntija.
        väärä hoito kirjoitti:

        "Tulimme tulokseen, että monella ensi oireisiin annettava antibiootti Amoksiini on väärä! "

        Beta-laktaamit ovat selvästi väärä valinta kroonisiin infektioihin. Ne tehoavat hyvin vain akuutteihin infektioihin, mutta saavat myös klassiset bakteerit muuntautumaan L-muotoihin. Spirokeetoilla on korkkiruuvimuotonsa, johon nämä antibiootit saattavat tehota, mutta ne voivat muuntautua L-muotoihin, ja muihin muotoihin joihin eivät nämä antibiootit taas pure. Toivottavasti kukaan ei luule että pelkällä yhdellä antibiootilla voisi parantua mistään kroonisista sairauksista.

        Beta-laktaameja ei kai nykyään suositella mihinkään antibioottiprotokollaan niiden heikon tehon vuoksi solunsisäisiä bakteereja ja L-muotoja vastaan, ja sen voi huomata allaolevista esimerkeistä

        Muutamia esimerkkejä:

        CAP - Chlamydia pneumoniae - keuhkoklamydia
        http://www.cpnhelp.org/
        doksisykliini - atsitromysiini - metronidatsoli - (rifampisiini - isoniatsidi)

        Marshallin protokolla:
        http://www.marshallprotocol.com/
        minosykliini - atsitromysiini - klindamysiini - Bactrim - olmesartaani

        Triple-antibioottiterapia Crohnin tautiin (paratuberkuloosi):
        http://clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT00513552
        Rifabutin, Clarithromycin, and Clofazimine

        Tuberkuloosi:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuberkuloosi
        isoniatsidi - rifampisiini - pyratsiiniamidi

        saako tuollaista samento -valmistetta mistään Suomessa? Onko kellään kokemusta
        sen käytöstä borrelioosissa?

      • Lyme
        kestää kauan kirjoitti:

        saako tuollaista samento -valmistetta mistään Suomessa? Onko kellään kokemusta
        sen käytöstä borrelioosissa?

        http://www.health4youonline.com/newsletter_samento_lyme_disease.htm

        Täältä löytyy, mutta kylläkin Englanniksi. Jos tilaa postimyynnistä ulkomailta tulee tulli postina ja jos ei ole yritystä alv pitää maksaa Suomeen.

      • Fellow70
        kestää kauan kirjoitti:

        saako tuollaista samento -valmistetta mistään Suomessa? Onko kellään kokemusta
        sen käytöstä borrelioosissa?

        näyttäisi olevan melko yleinen rohdoslääke nimenomaan borrelia-spirokeettaa vastaan. Olen itse käyttänyt sitä menestyksellisesti ja tästä linkistä löytyy useita artikkeleita kyseisestä tuotteesta http://www.samento.com.ec/sciencelib/sammain.html Monet lyme-potilaat USA:ssa jne ovat saaneet siitä apua.

        Itse sain punkin pistoksen viime kesänä enkä parantunut 3 vkon antibioottikuurilla. Samenton lisäksi pidän hyvänä (erittäin halpaa) Suola/c-vitamiini hoitoa, josta kiinnostuin monien amerikkalaisten potilaiden kokemuksen perusteella. Kun googlaa Salt/C vit protocol niin alkaa tietoa löytyä..

      • Fellow70
        jälleen kirjoitti:

        Suhtaudun avoimesti kaikkeen uuteen. Täytyy yrittää löytää MP lääkäreitä ja saada neuvoja. Pelkään pahoin saavani elimistölleni liian vahvaa lääkettä (doximycin). Nilkat turpoo ja nestettä kertyy, vaikka ei paljoa söisikään. Valtonen ei sanonut tuohon yhtään mitään! Minusta nilkkojen turpoaminen on huono merkki. En tiedä mitä teen nyt kun kukaan ei kontrolloi enää hoitojani. Olen todella huolissani.

        Yritän hakea käsiini tuota tietoa josta kerroit. Sitä tuskin löytyy mistään lääketieteen kirjoista. Kiitos edes pienestä toivosta saada jotain uutta tietoa asioihin.

        T: Heini Parviainen

        Hei! Haluan jakaa tiedon siitä, miten itse olen pärjännyt borrelioosini kanssa, joka alkoi viime syksynä. Kun antibiootit eivät auttaneet, käännyin vaihtoehtoisen hoidon puoleen.
        Merkittävää apua olen saanut käyttämällä
        - Samentoa (tappaa spirokeettoja, tukee immunipuolustusta)
        - Suola /c vitamiini (kristallisuolaa saa luontaistuotekaupasta ja vahvaa c-vitamiinijauhetta ainakin espoon lootuskaupasta)
        - Magnesium-öljy (ulkoisesti, hankittu lootuskaupasta)
        - Pycnogenol (luontaiskaupasta)
        - Shilajit (kiinalainen yrtti)
        - lyme-dieetti (ei valkoista sokeria/valkaistuja jauheita)

        Kahdella ensimmäisellä (samento/ suola/c-vit) pääsee hyvin alkuun, eikä ole tarkoitus käyttää kaikkia yhtäaikaa. Tuotteiden käyttäminen kannattaa aloittaa varovasti koska alussa oireet ovat voimakkaita (ns die off /herxheimer -reaktio joka tulee siitä että kuolevat bakteerit erittävät myrkkyjä elimistöön). Näitä ensioireita ei kuitenkaan pidä säikähtää vaan jatkaa kärsivällisesti hoitoa.

      • kestää kauan
        Fellow70 kirjoitti:

        Samentoa ja missä muodossa, nestemäisenä vai tabletteina? Entä määrät? Minkälaisia oireita olet saanut borrelioosista? Etkö ole saanut mitään hoitoa Suomessa muuta kuin 3 viikon antibioottikuurin? Et sellaista suonensisäistä antibioottia? Olen kyllä lukenut, ettei kroonistuessa auta, mutta kun tartunnastasi on noin vähän aikaa?
        Odottelen itse verikokeiden tuloksia (jo kolmannet otettu), mutta koska selkäydinnäytteessä ei borrelioosia näkynyt, tuskin tulen hoitoakaan saamaan..

        Tilasin Samentoa Nutramedixilta Floridasta, josta se oli vahingossa mennyt Liechtensteiniin (osoitteessa sekaannus LI/FI)... Tästä osoitesekaannuksesta saattoi johtua, että lääkkeet tulivat minulle suoraan postissa. Nimittäin jälkeenpäin selvisi että Samentoa ei saa tullin läpi Suomeen koska se on luokiteltu lääkeaineeksi vaikka onkin luontaistuote. Siis tuurilla sain kolme pulloa, jotka on kohta käytetty loppuun. Tämä tullin ohittaminen tuskin tulee toista kertaa onnistumaan, joten Samentoa saan vain hakemalla joko Britanniasta tai Alankomaista.

        Nutramedixin Samento on ns TOA free eli siitä on poistettu joitakin "haitallisia aineita", mutta saattaa olla myös valmistajan markkinointikikka.. Suomesta saa kissankynttä (=Cats Claw ja vaikuttava aine sama kuin Samentossa) vahvana kapselina lootuskaupasta. Samasta kaupasta voi tilata vahvaa c-vitamiinijauhetta, josta voi valmistaa suola/c-vitamiini annoksia. Kokemukseni mukaan tämä on yhtä tehokasta borrelioosiin kuin Samento, mutta siitä ei kerrota netissä niin paljon siksi että se ei ole kaupallinen tuote vaan jokainen voi valmistaa s/c-juoman itse. Samento on kuitenkin hyvä monipuolisuutensa ansiosta (tuhoaa spirokeettoja, parantaa immuniteettia, poistaa neurotoksiineja jne).

        Verikoetestini olivat borrelioosin osalta negatiiviset, mutta testeihin ei tässä sairaudessa olekaan luottamista kuten kansanterveyslaitoskin myöntää http://www.adressit.com/borrelioosi

        Ehdin saada syksyn mittaan monia oireita (lihaksissa, nivelissä, sydämessä, päässä jne) jotka sain hallintaan aluksi s/c juomalla. Nykyisin nautin juomaa 1-2 krt päivässä (1tl molempia/annos).

        Sittemmin olen hankkinut myös ns Rife-laitteen http://www.noriftrife.com/ (premium package) jonka vaikutus on ollut oireisiin välitön. Rife-hoito perustuu ns bioresonanssiin.

        Pysyvien tuloksien saavuttamiseen vaaditaan yleensä kuukausia ellei jopa vuosia ja tämän sanotaan johtuvan borreliabakteerin elinkaaresta (syklistä). Solunsisäinen bakteeri voi poistua elimistöstä vasta kun solu hajoaa/kuolee jne (joidenkin solujen elinikä 6-12 kk. Tiedot on poimittu hajanaisista tietellisistä artikkeleista netistä, en kuitenkaan ole lääkäri enkä ryhdy väittelemään asiasta paremmin tietävien kanssa).

      • kissankynsi

        Heippa!

        Löysin Suomesta saatavaa Samento valmistetta. Nimi on kissankynsi.
        tässä linkki

        http://ssl.terveysasema.com/index.php?main_page=product_info&cPath=100&products_id=578

      • kestää kauan
        kissankynsi kirjoitti:

        Heippa!

        Löysin Suomesta saatavaa Samento valmistetta. Nimi on kissankynsi.
        tässä linkki

        http://ssl.terveysasema.com/index.php?main_page=product_info&cPath=100&products_id=578

        olette aarteita, kiitos!
        Fellow70, tunnut perehtyneen hyvin borrelioosiin. Kerroit borreliabakteerin elinkaaresta. Toivoni heräsi heti eli tarkoittaisiko tuo sykli sitä, että bakteeri poistuisi joskus elimistöstä? Että voisi toivoa joskus parantuvansa, jos borrelia on syypää..
        Parin viikon sisällä selviää itselläni, minkälainen on jatko julkisella puolella, kun lääkärin soittoaika. Jos tie nousee pystyyn, pakko myös alkaa miettiä, miten muuten voisi itseänsä parantaa, kuin kipulääkkeillä. Kiitos vielä tuhannesti.

      • Ei ymmärrä

        mitä tarkoittaa, jos selkäydinnäytteessä (borrelioosia katsottiin) "monistettiin" dna:ta? Esitin neurologille, että voiko kuitenkin olla niin, ettei borrelioosi näy tuossa näytteessä ja vastasi tuolla "dna:n monistamisella". Onko kuitenkin ihan tavanomaista, vai jotenkin tarkempi?

      • CFS/Fibromyalgia
        Fellow70 kirjoitti:

        Hei! Haluan jakaa tiedon siitä, miten itse olen pärjännyt borrelioosini kanssa, joka alkoi viime syksynä. Kun antibiootit eivät auttaneet, käännyin vaihtoehtoisen hoidon puoleen.
        Merkittävää apua olen saanut käyttämällä
        - Samentoa (tappaa spirokeettoja, tukee immunipuolustusta)
        - Suola /c vitamiini (kristallisuolaa saa luontaistuotekaupasta ja vahvaa c-vitamiinijauhetta ainakin espoon lootuskaupasta)
        - Magnesium-öljy (ulkoisesti, hankittu lootuskaupasta)
        - Pycnogenol (luontaiskaupasta)
        - Shilajit (kiinalainen yrtti)
        - lyme-dieetti (ei valkoista sokeria/valkaistuja jauheita)

        Kahdella ensimmäisellä (samento/ suola/c-vit) pääsee hyvin alkuun, eikä ole tarkoitus käyttää kaikkia yhtäaikaa. Tuotteiden käyttäminen kannattaa aloittaa varovasti koska alussa oireet ovat voimakkaita (ns die off /herxheimer -reaktio joka tulee siitä että kuolevat bakteerit erittävät myrkkyjä elimistöön). Näitä ensioireita ei kuitenkaan pidä säikähtää vaan jatkaa kärsivällisesti hoitoa.

        Hei Fellow 70 !

        Voitko avittaa millä annostuksella otat C-vitamiini/suola yhdistelmää, eli jos käytössä on vain t-lusikka eikä mitään gramma-vaakaa, miten menettelen ? Millä annostuksella aloitan ja vuorottelenko Samenton kanssa, otanko kumpaakin yhtäaikaa vai otetaanko vain jompaa kumpaa hoitoa jatkuvasti ??

        Miten itse olet hoitanut oireitasi ja miten olet hoidosta hyötynyt ?

        Itse aion aloittaa CFS oireiden hoidon tällä protokollalla, ei tää lääkärien avulla hoidu.

        Olis kiva jos voit vastata

      • Fellow70
        CFS/Fibromyalgia kirjoitti:

        Tässä suora linkki sivulle, josta pääsin protokollan jäljille. Jos sivu ei aukea voit laittaa hakusanoiksi vaikkapa "Finally free from lyme".

        http://www.thebleeder.com/remedies/EOCOMPASS.htm

        Tilasin sivulta nettikirjan jossa oli paljon tietoa c/suolan käytöstä borrelioosin hoidossa. Myös suuri pitkä lista käyttäjäkokemuksia.

        Itse käytän c/suolaa siten että laitan aamulla lasipulloon reilun 3 tl suolaa ja c-vitamiinijauhetta (yht 3000 mg). Nautin juomaa päivän aikana muutaman tunnin välein niin että illalla pullo on tyhjä. Runsas vedenjuonti on välttämätöntä (väh 2 litraa). Protokolla vaatii onnistuakseen myös elämäntapamuutoksen jossa kasviksia syödään paljon ja hiilihydraatteja mahdollisimman vähän. Itse asiassa pidin taukoa tähän hoitoon kevään aikana koska sitä pidetään hitaana hoitomuotona enkä alunperin osannut kiinnittää elämäntapohin riittävästi huomiota. c/suola-hoito on hyvä perusta jonka ohessa on hyvä käyttää tukihoitoja (samento ym luontaistuotteet). Itse olen kuitenkin pysynyt tolpillani melkein pelkästään tällä hoidolla. Käytän silloin tällöin myös rife-laitetta.

        Suola/c hoidossa on tärkeää kuunnella kehoa ja aluksi suositellaan aloittamaan pienellä määrällä. Alussa oireet voimistuvat (herx) mutta se on merkki siitä että hoito osuu kohteeseen.

        Marc Fettin mukaan suola-hoito kykenee tuhoamaan borreliabakteereja kaikissa vaiheissa (toisin kuin antibiootit ja yrtit jotka kykenevät tappamaan vain spirokeettoja). Hän pitää hoidon epäonnistumiseen syynä sitä, että usein ihmiset eivät jaksa viedä protokollaa loppuun asti (6-40 kk). Paraneminen on siis jokaisessa tapauksessa yksilöllinen prosessi.

        Tietämättömyys tästä protokollasta johtuu siitä, ettei se halpuutensa takia ole mikään merkittävä tulonlähde tuotteiden myyjille. Tosin tällä hetkellä on vaikea löytää suurta määärää c-vitamiinijauhetta Suomesta. Lootuskauppakin siirtyi pienempiin purkkeihin äsken.

      • mikrobiologi
        Ei ymmärrä kirjoitti:

        mitä tarkoittaa, jos selkäydinnäytteessä (borrelioosia katsottiin) "monistettiin" dna:ta? Esitin neurologille, että voiko kuitenkin olla niin, ettei borrelioosi näy tuossa näytteessä ja vastasi tuolla "dna:n monistamisella". Onko kuitenkin ihan tavanomaista, vai jotenkin tarkempi?

        Sillä DNA:n monistamisella tarkoitetaan sitä että koneessa on mallikappale etsittävästä DNA:sta (borreliabakteerin DNA:sta) ja monistamalla yritetään saada borrelia DNA:ta lisää näytteeseen, joka ei onnistu jos sitä ei ole siinä alunperinkään yhtään.
        Sinulla voi silti olla borrelioosi, se ei aina näy selkäydinnäytteessä. Borrelia pesiytyy myöhemmässä vaiheessa aivoihin ja saattaa kadota muualta elimistöstä.
        Aivoissa se tekeekin pahinta tuhoa.

      • Daaaaaaaaa
        Fellow70 kirjoitti:

        Tässä suora linkki sivulle, josta pääsin protokollan jäljille. Jos sivu ei aukea voit laittaa hakusanoiksi vaikkapa "Finally free from lyme".

        http://www.thebleeder.com/remedies/EOCOMPASS.htm

        Tilasin sivulta nettikirjan jossa oli paljon tietoa c/suolan käytöstä borrelioosin hoidossa. Myös suuri pitkä lista käyttäjäkokemuksia.

        Itse käytän c/suolaa siten että laitan aamulla lasipulloon reilun 3 tl suolaa ja c-vitamiinijauhetta (yht 3000 mg). Nautin juomaa päivän aikana muutaman tunnin välein niin että illalla pullo on tyhjä. Runsas vedenjuonti on välttämätöntä (väh 2 litraa). Protokolla vaatii onnistuakseen myös elämäntapamuutoksen jossa kasviksia syödään paljon ja hiilihydraatteja mahdollisimman vähän. Itse asiassa pidin taukoa tähän hoitoon kevään aikana koska sitä pidetään hitaana hoitomuotona enkä alunperin osannut kiinnittää elämäntapohin riittävästi huomiota. c/suola-hoito on hyvä perusta jonka ohessa on hyvä käyttää tukihoitoja (samento ym luontaistuotteet). Itse olen kuitenkin pysynyt tolpillani melkein pelkästään tällä hoidolla. Käytän silloin tällöin myös rife-laitetta.

        Suola/c hoidossa on tärkeää kuunnella kehoa ja aluksi suositellaan aloittamaan pienellä määrällä. Alussa oireet voimistuvat (herx) mutta se on merkki siitä että hoito osuu kohteeseen.

        Marc Fettin mukaan suola-hoito kykenee tuhoamaan borreliabakteereja kaikissa vaiheissa (toisin kuin antibiootit ja yrtit jotka kykenevät tappamaan vain spirokeettoja). Hän pitää hoidon epäonnistumiseen syynä sitä, että usein ihmiset eivät jaksa viedä protokollaa loppuun asti (6-40 kk). Paraneminen on siis jokaisessa tapauksessa yksilöllinen prosessi.

        Tietämättömyys tästä protokollasta johtuu siitä, ettei se halpuutensa takia ole mikään merkittävä tulonlähde tuotteiden myyjille. Tosin tällä hetkellä on vaikea löytää suurta määärää c-vitamiinijauhetta Suomesta. Lootuskauppakin siirtyi pienempiin purkkeihin äsken.

        Hei!
        Moni on hyötynyt ja tulee hyötymään täältä tulleisiin vinkkeihin. Itseäni pisti punkki noin noin viisi vuotta sitten enkä mennyt lääkäriin kun ei tullut punoittavaa aluetta. Olen koululääketieteen oravanpyörässä tällä hetkellä enkä tiedä miten käy mutta tunnistan itseni jo nyt spirokeettoihin joutuneena. Olen yrittänyt hankkia tietoa paljon. Bioresonanssihoidoista jotkut ovat hyötyneet ja taidan itsekkin kokeilla. On vaan kallista homeopaatilla käynnit, tuollainen hoito 1,5 h 80 euroa.??? eipä taida olla minulla varaa sellaisiin hoitoihin joten aloitan tuon suola, c-vitamiini hoidon ja kissankynnen. Kiitos paljon myös Fellow70:lle hyvistä neuvoista. Toivoisin tälläisen keskustelupalstan jatkuvan ettei loppuisi niinkuin monelle muulle on käynyt. Onko kenelläkään kokemuksia antioksidanteista borrelioosin hoidoissa?

      • Borrelioosi
        Daaaaaaaaa kirjoitti:

        Täällä ilmoittaudutaan kanssa mahdollisesti borrelioosin helvetistä kärsiväksi.. Neljä vuotta sitten sain kummallisen pari viikkoa kestäneen korkean kuumeen johon yhdistyi maksatulehdus sekä turvonnut perna.. Muutama kuukaus tämän jälkeen kipukynnykseni laski todella alas ja esim juokseminen ei ollut mahdollista koska jalkapohjiin sattui askellus niin paljon.. Noh, tämä diagnosoitiin useiden lääkärissä käyntien ja testien jälkeen fibromyalgiaksi.. Tämän kanssa sitten eleltiin muuama vuosi ja aina välillä jotain uutta oiretta tuli mukaan (päänsärky, silmäsäryt, yms.) mutta mitään ei koskaan löydetty.

        Viime syksynä sitten sain reissussa ollessani halvaantumiskohtauksen.. Oikeasta kädestäni hävisi kaikki voimat ja koordinaatio.. Ulkomailla sairaalassa sitten muutama päivä kaikissa mahdollisissa testeissä mutta mitään ei taaskaan löydetty! Käsi palautu pikkuhilja suht normaaliksi ja pääsin sairaalasta pois diagnoosilla että voimakas migreenin aiheuttama reaktio.. :D (minulla ei ollut pää yhtään kipeä kun halvaantuminen tapahtui). Suomessa sitten hakeuduin oman TK:n lääkärin vastaanotolle ja siellä sitten lääkäri keksi että kun on ollut niin monenlaista oiretta että kyseessä voisi olla borrelioosi.. Noh, ei muuta kun verikokeisiin ja positiivisethan ne olivat (hieman yli raja-arvon). Lääkäri laittoi lähetteen neurologille, jossa otettiin magneettikuvat päästä ja kaulasta sekä kontrolloitiin borrelioosi-verikokeet ja otettiin selkäydinnäyte.. Verikokeet edelleen positiiviset mutta koska selkäydinnäytteestä ei löytynyt mitään sanoi neurologi että kyseessä ei voi olla borrelioosi..

        Tämän jälkeen halvauskohtaus on uusinut hieman miedompana muutaman kerran ja käsien ja jalkojen toiminta on muutenkin huonontunut.. Noh, ei muuta kun uutta käyntiä neurologilla ja sanottiin että johtuu jumissa olevista niskoista, sain lähetteen fysioterapiaan. Siellä nyt olen kiltisti käynyt mutta käsien oireet vaan pahenee. Samalla sekä sormien että varpaiden nivelet on muuttunut hiukan jäykemmiksi ja polvet ja nilkat ovat alkaneet vaivaamaan. Välillä ovat jopa niin kipeät että kävelemisestä ei tahdo tulla mitään!

        Noh, nyt näitä palstoja lukeneena ja omia oireitani miettiessäni tuntuisi kyllä aika selkeältä että borrelioosihan tämä olisi (vaikka minkälaisia oireita ollut vuosien varrella mutta koskaan ei ole mitään löydetty.. Paitsi tietysti ne kohonneet veriarvot borrelioosi-testeissä!) Nyt varasin ajan tuolle Ville Valtoselle koska haluaisin saada "varmuuden" borrelioosiin ennenkuin aloitan noiden omien lääkitysten kokeilun.. Aika meni kuitenkin vasta syyskuun loppupuolelle.. Tosin tässähän on jo niin kauan kärvistelty näiden oireiden kanssa että 2kk on lyhyt aika odottaa.. :D

        Kiitos sinulle Fellow70 omasta panoksestasi tällä palstalla.. Sinun ansiostasi minullakin on ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tajusin että minulla voisi ollla borrelioosi semmoinen olo että tästä voidaan vielä nousta joskus!!

        Tsemppiä kaikille kohtalontovereille!

        Dr Klinghardtin (Academy of Neurobiology) mielestä vitamiinit ja hivenvaineet ovat hoidon kulmakvi myös borrelioosissa, jossa immuunipuolustus on mennyt sekaisin. Mutta esim magnesiumia ei kannata ottaa sisäisesti vaan öljynä ulkoisesti (kuten allekirjoittanut tekee), koska spirokeetta käyttää sitä ravinnokseen jne. Hiilihydraatiton dieetti on myös ainoa vaihtoehto kestävien tuloksien saavuttamiseksi. Tätä painotetaan myös s/c protokollassa kuten myös antioksidanttihoitoa, joka toimii protokollan tukihoitona. Myös tietyt homeopaattiset valmisteet (kuten Ledum palustre) ovat hyviä immuunipuolustuksen uudelleen ohjelmoinnissa borreliaa vastaan.

        Yleisesti asiantuntijat ovat sitä mieltä, että useiden hoitojen yhdistelmä tuottaa parhaan tuloksen.

        Itselläni on käytössä laite, jolla voin ottaa bioresonanssihoita tietokoneella. Hankin laitteen täältä http://www.noriftrife.com/default.asp (premium package). Kuuluu markkinoiden halvimpiin ja apua on ollut.

      • Fellow70
        Daaaaaaaaa kirjoitti:

        Hei!
        Moni on hyötynyt ja tulee hyötymään täältä tulleisiin vinkkeihin. Itseäni pisti punkki noin noin viisi vuotta sitten enkä mennyt lääkäriin kun ei tullut punoittavaa aluetta. Olen koululääketieteen oravanpyörässä tällä hetkellä enkä tiedä miten käy mutta tunnistan itseni jo nyt spirokeettoihin joutuneena. Olen yrittänyt hankkia tietoa paljon. Bioresonanssihoidoista jotkut ovat hyötyneet ja taidan itsekkin kokeilla. On vaan kallista homeopaatilla käynnit, tuollainen hoito 1,5 h 80 euroa.??? eipä taida olla minulla varaa sellaisiin hoitoihin joten aloitan tuon suola, c-vitamiini hoidon ja kissankynnen. Kiitos paljon myös Fellow70:lle hyvistä neuvoista. Toivoisin tälläisen keskustelupalstan jatkuvan ettei loppuisi niinkuin monelle muulle on käynyt. Onko kenelläkään kokemuksia antioksidanteista borrelioosin hoidoissa?

        Hyvä. Tämä s/c hoito on todellakin aloittamisen väärti. Parhaan käsityksen hoidosta saa kun tilaa Marc Fettin ebookin täältä http://www.fettnet.com/lymestrategies/welcome.htm 200 sivuisessa kirjassa on laaja tieteellinen referenssi asiaan. Aika hurjalta näyttää myös se hoitojen lista (kymmeniä hoitoja), jonka kirjan tekijä on käynyt läpi ennenkuin päätyi tähän hoitoon. Hän sanookin, että lukija on häntä edullisemmassa asemassa kun ei tarvitse tutkia kaikkea yrityksen ja erehdyksen kautta, vaan voi hyödyntää hänen kokemuksensa. S/C hoito on varmasti halvin mahdollinen tällä hetkellä. Tärkeää on että juoman suola on joko ruususuolaa tai himalajan kristallisuolaa (3-4 tl/päivässä) ja c-vitamiinia otetaan vähintään 3000 mg päivässä (samaan vesiliuokseen sekoitettuna). Hoidon tulokset toteutuvat hitaasti mutta varmasti. Fett kirjoittaa, että monet lopettavat hoidon liian aikaisin eivätkä malta odottaa paranemista joka kestää anyway kuukausista useampaan vuoteen.

        Omat hoidot ovat alkaneet, kiitos tämän sivuston.....
        Kirja toimii hyvänä motivaattorina. Aina kun tuntuu elämä synkältä otan kirjan uudelleen eteeni... ja jo näkyy valoa tunnelin päässä. Kiitos näistä vinkeistä Fellow 70.lle. Muuten kirjan lopusta löytyi keskustelupalsta joka näyttää olevan onlinen ajassa. Tässä linkki: http://health.groups.yahoo.com/group/lymestrategies/
        Omat hoidot siis vasta alkuvaiheessa. Olisi kiva kuulla miten jo pidemmällä hoidoissa olevat ovat onnistuneet näissä hoidoissa ja varsinkin tuossa suola/C-seoksen käytössä.

      • timakuni

        Hei! Olisi kiva kuulla suola/c-hoidon käyttäjien uudempia kokemuksia: miten on mennyt, onko alkanut tehota jne? Täällä yksi uusi mahdollisen borrelioosin kanssa kärvistelevä :(

      • Fellow70
        timakuni kirjoitti:

        Hei! Olisi kiva kuulla suola/c-hoidon käyttäjien uudempia kokemuksia: miten on mennyt, onko alkanut tehota jne? Täällä yksi uusi mahdollisen borrelioosin kanssa kärvistelevä :(

        En ole edelleenkään katunut suola/c-vitamiinin käyttöä borrelioosini hoidossa. Pysyviin tuloksiin pääseminen voi viedä kuukausista vuosiin. Silti on edelleen vahva tunne että suunta on hyvä. Myös muita toimenpiteitä tarvitaan, eli oikeanlainen (hiilihydraatiton, sokeriton) ruokavalio, kehon puhdistus (vihreä savi sisäisesti otettuna) ja mineraalitasapainosta huolehtiminen. Itse olen huomannut että sähkömagneettisia kenttiä kannattaa myös välttää (ei liian kauan tietokoneella). Immuunpuolustuksen uudelleenohjelmointiin homeopatia on todella hyvä ainakin minulle. Löysin netistä borrelioosissa käytetyn homeop.valmisteen, jota tilasin englannista Helios Homeopathyltä: Aurum Arsenicicum 30 C (brandyssä).

        C-vitamiinia kuluu aika paljon ja siksi tilaankin isompia määriä Lootuskaupan kautta (H.Clarkin c-vitamiini).

        Borrelioosi on pitkästyttävä sairaus ja sen vuoksi henkinen tuki on todella tärkeä. Lymestrategien online keskustelusivulla nimimerkki Firefox880 antaa ilmaista supportia ja konsulttiapua aiheeseen liittyvään. Nimimerkin takana oleva henkilö Marc Fett kertoo itse parantuneensa vaikeasta borrelioosista tämän protokollan avulla. Kannattaa kirjautua jäseneksi. http://health.groups.yahoo.com/group/lymestrategies/

        Itse olen palannut työelämään ja voin joka päivä paremmin, vaikka ajoittain herx-oireet palaavat kuten asiaan kuuluukin. Pää pystyyn ja eteenpäin! Parempaa/halvempaa hoitoa ei ole. Hyvää vuodenalkua kohtalotovereille!

      • MD
        Borrelioosi kirjoitti:

        Täällä ilmoittaudutaan kanssa mahdollisesti borrelioosin helvetistä kärsiväksi.. Neljä vuotta sitten sain kummallisen pari viikkoa kestäneen korkean kuumeen johon yhdistyi maksatulehdus sekä turvonnut perna.. Muutama kuukaus tämän jälkeen kipukynnykseni laski todella alas ja esim juokseminen ei ollut mahdollista koska jalkapohjiin sattui askellus niin paljon.. Noh, tämä diagnosoitiin useiden lääkärissä käyntien ja testien jälkeen fibromyalgiaksi.. Tämän kanssa sitten eleltiin muuama vuosi ja aina välillä jotain uutta oiretta tuli mukaan (päänsärky, silmäsäryt, yms.) mutta mitään ei koskaan löydetty.

        Viime syksynä sitten sain reissussa ollessani halvaantumiskohtauksen.. Oikeasta kädestäni hävisi kaikki voimat ja koordinaatio.. Ulkomailla sairaalassa sitten muutama päivä kaikissa mahdollisissa testeissä mutta mitään ei taaskaan löydetty! Käsi palautu pikkuhilja suht normaaliksi ja pääsin sairaalasta pois diagnoosilla että voimakas migreenin aiheuttama reaktio.. :D (minulla ei ollut pää yhtään kipeä kun halvaantuminen tapahtui). Suomessa sitten hakeuduin oman TK:n lääkärin vastaanotolle ja siellä sitten lääkäri keksi että kun on ollut niin monenlaista oiretta että kyseessä voisi olla borrelioosi.. Noh, ei muuta kun verikokeisiin ja positiivisethan ne olivat (hieman yli raja-arvon). Lääkäri laittoi lähetteen neurologille, jossa otettiin magneettikuvat päästä ja kaulasta sekä kontrolloitiin borrelioosi-verikokeet ja otettiin selkäydinnäyte.. Verikokeet edelleen positiiviset mutta koska selkäydinnäytteestä ei löytynyt mitään sanoi neurologi että kyseessä ei voi olla borrelioosi..

        Tämän jälkeen halvauskohtaus on uusinut hieman miedompana muutaman kerran ja käsien ja jalkojen toiminta on muutenkin huonontunut.. Noh, ei muuta kun uutta käyntiä neurologilla ja sanottiin että johtuu jumissa olevista niskoista, sain lähetteen fysioterapiaan. Siellä nyt olen kiltisti käynyt mutta käsien oireet vaan pahenee. Samalla sekä sormien että varpaiden nivelet on muuttunut hiukan jäykemmiksi ja polvet ja nilkat ovat alkaneet vaivaamaan. Välillä ovat jopa niin kipeät että kävelemisestä ei tahdo tulla mitään!

        Noh, nyt näitä palstoja lukeneena ja omia oireitani miettiessäni tuntuisi kyllä aika selkeältä että borrelioosihan tämä olisi (vaikka minkälaisia oireita ollut vuosien varrella mutta koskaan ei ole mitään löydetty.. Paitsi tietysti ne kohonneet veriarvot borrelioosi-testeissä!) Nyt varasin ajan tuolle Ville Valtoselle koska haluaisin saada "varmuuden" borrelioosiin ennenkuin aloitan noiden omien lääkitysten kokeilun.. Aika meni kuitenkin vasta syyskuun loppupuolelle.. Tosin tässähän on jo niin kauan kärvistelty näiden oireiden kanssa että 2kk on lyhyt aika odottaa.. :D

        Kiitos sinulle Fellow70 omasta panoksestasi tällä palstalla.. Sinun ansiostasi minullakin on ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tajusin että minulla voisi ollla borrelioosi semmoinen olo että tästä voidaan vielä nousta joskus!!

        Tsemppiä kaikille kohtalontovereille!

        Kyllä sinulla voi olla myös ongelmia tukirangan kanssa. Ei sitä ole mitenkään pois suljettu!

        Se, ettei fysioterapia ole auttanut, ei todista vielä mitään.

        Terapia saattaa olla esim. vääränlaista tai sitä antava terapeutti ei ns. osaa hommaa. Fysioterapia on käsityötaito - ja kiinni tekijänsä taidosta jos mikä. Ihan kokemuksesta puhun.

        Ongelmat polvissa ja nilkoissa ovat klassinen esimerkki siitä, että tukirangassa voi olla asiat pielessä.

        Ei näitä asioita ole niin helppo diagnosoida. Siinä missä pitkälle edennyt borrelioosi voi vaikuttaa asioihin hermoston kautta pystyy tukirankaongelmatkin tekemään sen helposti. Joka ainoa hermo jäseniisi lähtee tukirankasi ns. hermojuuriaukoista. Sen päälle sitten vielä autonomiset hermot, jotka kulkevat siinä selkärangan sivussa.

        Kaikenlisäksi myös psyyke osaa järjestää jumeja kroppaan, jotka ilmenevät fyysisinä vaivoina. Asia on tunnettu länsimaidenkin lääketieteessä jo 200 vuotta mutta näköjään se ei meinaa upota ihmisten kaaliin sitten niin millään. Osa lääkäreistäkään ei tahdo muistaa asiaa. (ja sitten on toinen porukka lääkäreitä, jotka luokittelevat suurinpiirtein kaiken päästä johtuviksi ongelmiksi...)

      • MD
        asiantuntija. kirjoitti:

        "Mistä saa hoitoa borrelioosiin? Yksityinen lääkäri tai ihan mikä taho vain. IOlen soitellut monet yksityiset asemat läpi ja eivät osaa auttaa. Miten te muut olette saanneet avun. Koko Suomi käy vastaanotto paikaksi."

        Et saa mitään parantavaa hoitoa Suomesta ainakaan. Pitkät suonensisäiset antibioottikuurit EIVÄT missään tapauksessa paranna tautia. Ne ovat enemmänkin palliatiivisia, eli lievittävät oireita, mutta eivät välttämättä tapa mitään bakteereja. Saman asian ajaa suunnilleen kortisonihoidot.

        Marshallin protokolla on ainoa tunnettu parantava hoito borrelioosiin, ja sitä ei voi saada Suomesta.

        "9. Miten hankin tarvittavat antibiootit/hoitavan lääkärin?
        Suomessa ei voi tällä hetkellä saada mitään järkeviä antibioottihoitoja, joten tuhlaat aikaasi, jos menet jonkin infektiolääkärin puheille. Marshallin protokollasta voi kysyä MP-lääkärien yhteystietoja EU-alueelta täältä. Rekisteröidy (muista myös antaa sähköpostiosoitteesi, että sinulle voidaan vastata), laita haluamasi maa/maat viestiin, ja lähetä viesti. Lähimmät maat, joista voi saada lääkärin, joka määrää lääkkeet MP-hoidolle löytyy Saksasta/Norjasta. Tällöin saattaa riittää kertavierailu, ja saat tarvittavat lääkemääräykset postitse. Vaihtoehtoisesti voit itse yrittää tilata antibiootit nettiapteekista ilman reseptiä EU-alueen sisäpuolelta laillisesta nettiapteekista (vain max. 3kk:n lääkkeet kerrallaan)."

        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=12&t=103

        Tässä muutaman henkilön kokemukset Marshallin protokollasta:
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=3&t=95

        Unohda myös borrelioosiyhdistys, jos haluat parantua. Jos he eivät tarjoa MP-hoitoa, niin heidän kanssaan ei kannata olla tekemisissä, muuten kuin henkisen tuen puolesta. Lisäksi jäsenyys maksaa heillä 20 euroa vuodessa.

        Vastuutonta huuhaan levitystä tuo paskapuhe jostain Marshall protokollasta ja itselääkitsemisestä nettiapteekkien avulla.

        Oikeastaan sinun harjoittamasta puoskaroinnista pitäisi tehdä rikosilmoitus, jotta joudut vastaamaan asiattomuuksistasi leivättömän pöydän ääreen.

        Marshall protokollan kehittäjä on SÄHKÖINSINÖÖRI Australiasta, "Dr. Marshall".

        Huomatkaa, että englannin kielessä Dr. ei tarkoita lääkäriä vaan voi olla mikä tahansa tohtori - ihan kuten Suomessakin voi väitellä tohtoriksi vaikka kuvataiteista. Suomessa tosin on tapana kertoa, että ollaan esim. "tekn. tri" - tekniikan tohtori.

        Sähköinsinööri Marshallin protokolla on humpuukia ja borrelioosiin se nyt ainakaan ei pure. (Muistaakseni sitä tarjoillana sarkoidoosin hoidoksi)

        Älkää hyvät ihmiset ainakaan ilmiselvään humpuukin haksahtako. Joka on peräisin ihmiseltä, joka ei ymmärrä lääketieteestä enempää kuin automekaanikkosi.

        Englanninkielentaitoisille Marshall humpuukin vastaista kritiikkiä lääkäriltä:

        http://healthjournalclub.blogspot.com/2010/08/marshall-protocol.html

      • MD
        mikrobiologi kirjoitti:

        Sillä DNA:n monistamisella tarkoitetaan sitä että koneessa on mallikappale etsittävästä DNA:sta (borreliabakteerin DNA:sta) ja monistamalla yritetään saada borrelia DNA:ta lisää näytteeseen, joka ei onnistu jos sitä ei ole siinä alunperinkään yhtään.
        Sinulla voi silti olla borrelioosi, se ei aina näy selkäydinnäytteessä. Borrelia pesiytyy myöhemmässä vaiheessa aivoihin ja saattaa kadota muualta elimistöstä.
        Aivoissa se tekeekin pahinta tuhoa.

        Lisäksi saattaa myös olla, että kysyjällä ei olekkaan borrelioosia. Se olisi luontevin selitys sille, miksi selkäydinnäyte on puhdas!

        Sekin kannattaa aina muistaa.

        Pelkoa on turha lietsoa tarpeettomasti. Vastuunsa pitää muistaa mikrobiologinkin.

      • asiantuntija.
        MD kirjoitti:

        Vastuutonta huuhaan levitystä tuo paskapuhe jostain Marshall protokollasta ja itselääkitsemisestä nettiapteekkien avulla.

        Oikeastaan sinun harjoittamasta puoskaroinnista pitäisi tehdä rikosilmoitus, jotta joudut vastaamaan asiattomuuksistasi leivättömän pöydän ääreen.

        Marshall protokollan kehittäjä on SÄHKÖINSINÖÖRI Australiasta, "Dr. Marshall".

        Huomatkaa, että englannin kielessä Dr. ei tarkoita lääkäriä vaan voi olla mikä tahansa tohtori - ihan kuten Suomessakin voi väitellä tohtoriksi vaikka kuvataiteista. Suomessa tosin on tapana kertoa, että ollaan esim. "tekn. tri" - tekniikan tohtori.

        Sähköinsinööri Marshallin protokolla on humpuukia ja borrelioosiin se nyt ainakaan ei pure. (Muistaakseni sitä tarjoillana sarkoidoosin hoidoksi)

        Älkää hyvät ihmiset ainakaan ilmiselvään humpuukin haksahtako. Joka on peräisin ihmiseltä, joka ei ymmärrä lääketieteestä enempää kuin automekaanikkosi.

        Englanninkielentaitoisille Marshall humpuukin vastaista kritiikkiä lääkäriltä:

        http://healthjournalclub.blogspot.com/2010/08/marshall-protocol.html

        Lol, mikä humpuukimaakari olet itse. Antibiootteja on testattu ostaa goldpharmalta, ja perille ovat aina tulleet ilman reseptiä :)

        "Sähköinsinööri Marshallin protokolla on humpuukia ja borrelioosiin se nyt ainakaan ei pure. (Muistaakseni sitä tarjoillana sarkoidoosin hoidoksi)"

        Kyllä se puree. Se on paras protokolla mitä löytyy juuri borrelioosin hoitoon.

      • burgdorfer
        MD kirjoitti:

        Vastuutonta huuhaan levitystä tuo paskapuhe jostain Marshall protokollasta ja itselääkitsemisestä nettiapteekkien avulla.

        Oikeastaan sinun harjoittamasta puoskaroinnista pitäisi tehdä rikosilmoitus, jotta joudut vastaamaan asiattomuuksistasi leivättömän pöydän ääreen.

        Marshall protokollan kehittäjä on SÄHKÖINSINÖÖRI Australiasta, "Dr. Marshall".

        Huomatkaa, että englannin kielessä Dr. ei tarkoita lääkäriä vaan voi olla mikä tahansa tohtori - ihan kuten Suomessakin voi väitellä tohtoriksi vaikka kuvataiteista. Suomessa tosin on tapana kertoa, että ollaan esim. "tekn. tri" - tekniikan tohtori.

        Sähköinsinööri Marshallin protokolla on humpuukia ja borrelioosiin se nyt ainakaan ei pure. (Muistaakseni sitä tarjoillana sarkoidoosin hoidoksi)

        Älkää hyvät ihmiset ainakaan ilmiselvään humpuukin haksahtako. Joka on peräisin ihmiseltä, joka ei ymmärrä lääketieteestä enempää kuin automekaanikkosi.

        Englanninkielentaitoisille Marshall humpuukin vastaista kritiikkiä lääkäriltä:

        http://healthjournalclub.blogspot.com/2010/08/marshall-protocol.html

        Se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa!
        Sen lauluja laulat kenen leipää syöt,lääkärit ovat lääketehtaiden mafian mannekiinejä,tietoisesti väärin diagnosoidut potilaat heidän uhrejaan...
        Lääkärit valkotakkisia kuoleman leipureita

      • SILA
        MD kirjoitti:

        Vastuutonta huuhaan levitystä tuo paskapuhe jostain Marshall protokollasta ja itselääkitsemisestä nettiapteekkien avulla.

        Oikeastaan sinun harjoittamasta puoskaroinnista pitäisi tehdä rikosilmoitus, jotta joudut vastaamaan asiattomuuksistasi leivättömän pöydän ääreen.

        Marshall protokollan kehittäjä on SÄHKÖINSINÖÖRI Australiasta, "Dr. Marshall".

        Huomatkaa, että englannin kielessä Dr. ei tarkoita lääkäriä vaan voi olla mikä tahansa tohtori - ihan kuten Suomessakin voi väitellä tohtoriksi vaikka kuvataiteista. Suomessa tosin on tapana kertoa, että ollaan esim. "tekn. tri" - tekniikan tohtori.

        Sähköinsinööri Marshallin protokolla on humpuukia ja borrelioosiin se nyt ainakaan ei pure. (Muistaakseni sitä tarjoillana sarkoidoosin hoidoksi)

        Älkää hyvät ihmiset ainakaan ilmiselvään humpuukin haksahtako. Joka on peräisin ihmiseltä, joka ei ymmärrä lääketieteestä enempää kuin automekaanikkosi.

        Englanninkielentaitoisille Marshall humpuukin vastaista kritiikkiä lääkäriltä:

        http://healthjournalclub.blogspot.com/2010/08/marshall-protocol.html

        Paljastit juuri itsesi niitten valkotakkisten uskontokunnan edustajaksi, joka vaan haluaa ryöstää ihmisiä ja tuhota erilaisten lääkkeiden ja tutkimuskierteiden avulla antamatta minkäänlaista apua.

        Kun ihminen on todella sairas, niin se haluaa apua ja jos sitä on luonnollisin keinoin saatavilla, niin EHDOTTOMASTI kannattaa käyttää.

        Haittaa siitä ei ainakaan ole toisin kuin lääkkeistä, jotka suurelta osalta kerääntyvät myrkkyinä kehoon.
        Siitä tosin ei saa puhua, koska se on niin suuri BISNES.

        Tsemppiä kaikille, jotka taistelevat borrelioosin kanssa.

      • katri sakki
        asiantuntija. kirjoitti:

        " Täytyypi sanoa.. jos krooninen borrelioosi on edennyt pitkälle siihen ei auta oikein mikään:("
        Älä sano, kun et ole vielä kokeillut Marshallin protokollaa.
        Yksi esimerkkihenkilö oli saanut jo 6 vuotta suonensisäistä antibioottihoitoa, mutta ei edistynyt paljoakaan, mutta oltuaan vain 2 vuotta Marshallin protokollalla hän edistyi todella paljon, ja palasi jo töihin kolmantena vuotena, ja sanoi että oli noin 95% parantunut.
        Tässä sinulle inspiraatiota:
        http://th1.ktd.krakow.pl/viewtopic.php?f=3&t=95&start=0

        Antibioottiannokset Marshallin protokollassa ovat homeopaattisia, eli varmaan noin kymmenesosa tavanomaisista annoksista. Mutta itse antibiootit eivät aina riitä paranemiseen, mikäli soluvälitteinen immuunipuolustus on sammunut, mikä voi tapahtua jos kalsitriolitasot ovat kroonisesti koholla. Tällöin auttaa vain kalsitriolitason laskeminen, jota varten tarvitaan tuo angiotensiinin estäjä (Olmesartaani) antibioottien lisäksi, jota käytetään antibioottien lisäksi.

        "Jos tässä suinkin jaksaa jatkan lukemista lääketieteestä."
        Ei kannata vaivautua lukemaan lääketiedettä, ratkaisut tulevat nykyään lääketieteen ulkopuolelta, mikä lieneekin syy, pseudotiedettä, valkotakkiset ovat uskonnontapainen lahko.

        Mutta borrelioosi ei ole ainoa asia mitä hoidetaan huonosti tässä maassa, ihan kaikki krooniset sairaudet johtuvat tietysti bakteereista (olipa se sitten masennus, tai reuma), ei tosin aina borreliasta, mutta onhan niitä muitakin bakteereja jotka ovat taitavia piiloutumaan immuunipuolustukselta.

        Täällä ruotsissa on asia hoidon kannalta vielä huonommin, 10.päivän penisiliinikuuri ja se siitä.
        3-vuoden sairastelu alkaa ottaa nyt oikeesti nuppiin, kaksi vuotta hoidettiin täysin väärin , kaikki mahdolliset hormoonit ja vitamiinit on kokeiltu. Verikoe näyttää välillä bositiivista välillä negatiivista. selkäydinkoe oli puhdas.
        Akillesjänteestä pistettiin patti mikä tuli samantien takaisin, ja tällaisia patteja , pieni kovaksikeitetty muna, on jokapuolella kroppaa.
        nyt on toivoa päästä Upsalaan koekaniiniksi, Ottavat solukokeita ja m,s.
        Kolmenvuoden aikana olleet oireet, ovat olleet monimuotoiset, ne sopivat satoihin eri tauteihin.
        Mutta raskasta on välinpitämättömyys, politikojen pääasiassa, ne ei anna lääkäreiden tehdä työtään vaan määräävät säännöt sellaisiksi ettei hoito saa maksaa.
        olen suunnitellut tulla hoitoon suomeen tai johonkin muuhun maahan missä hoitoa saa. MUTTA, sairasvakuutus ei maksa hoitoa ulkomailla , mitä ei täällä tunnusteta.
        Oottelen nyt tässä vielä Tutkimustulokset tutkimuskeskuksesta jos mitään ei tapahdu, niin se on mentävä hattukouras pankii et pääsee muualle hoitoon.
        Tää sairaus ei naurata, mutta päättäjien käytös on naurettavaa.
        pinnistellää porukas. t: katri sakki.

      • katri sakki
        katri sakki kirjoitti:

        Ai nii , unohdin kirjoittaa oireesta joka on ollut nyt noin vuoden tässä läsnä.
        vahva metallinmaku suussa. kertoo kuulemma myrkytystilasta kropassa, borelia luokitellaan jonkunsorttiseksi myrkytystilaksi, kuulemma, tää on yhden lääkärin lausunnosta.
        Onko kellään muulla samaa oiretta?
        t K.

      • Borre
        asdfasdfasdf kirjoitti:

        En nyt väitä ihan asiantuntija olevani, mutta sen tiedän, että borrelioosi voi aiheuttaa monenlaista ihottumaa, ja nuo kuvaamasi iho-ongelmat voivat aivan hyvin olla borren aiheuttamia, ja muistan lukeneeni aivan vastaavanlaisesta borrelioosin aiheuttamasta ihottumasta kun mitä kirjoitit. Siis alkavatko nuo iho-oireet aina kesäisin? Onko muita oireita ollut noina kesinä ja niiden välisenä aikana? Itselläni aika erilainen oirekuva, mutta olen melko varma, että borrelioosi on kyseessä. Nyt kun saisi sen vielä jossain testeissä näkymään. Jos ei näy, hoidon saanti vaikeutuu entisestään.

        Minulla näkyy veressä vasta-aineet.
        En saa hoitoa. Lääkäri sanoi että kun kaksi koetta on otettu ja molemmt samanlaisia niin ei ole borrelioosia.
        Että se siitä.

      • Borre minäkin
        jälleen kirjoitti:

        Suhtaudun avoimesti kaikkeen uuteen. Täytyy yrittää löytää MP lääkäreitä ja saada neuvoja. Pelkään pahoin saavani elimistölleni liian vahvaa lääkettä (doximycin). Nilkat turpoo ja nestettä kertyy, vaikka ei paljoa söisikään. Valtonen ei sanonut tuohon yhtään mitään! Minusta nilkkojen turpoaminen on huono merkki. En tiedä mitä teen nyt kun kukaan ei kontrolloi enää hoitojani. Olen todella huolissani.

        Yritän hakea käsiini tuota tietoa josta kerroit. Sitä tuskin löytyy mistään lääketieteen kirjoista. Kiitos edes pienestä toivosta saada jotain uutta tietoa asioihin.

        T: Heini Parviainen

        http://www.biorl.fr/defenses-naturelles/stimunyl-systeme-imunitaire-biorl

        Minä kokeilin tuota monen vuoden sairastamisen jälkeen.
        Aloitin vasta ja join sen kymmenen pulloa. 22.05 aloitan seuraavat kymmenen pulloa.
        Tunnen piristyneeni ihan mukavasti.
        Toinen mikä on auttanut on tämä
        http://www.iherb.com/Life-Flo-Health-Pure-Magnesium-Oil-8-oz-236-6-ml/33840
        Lisäksi olen ottanut magnesiumia suun kautta.
        http://www.iherb.com/Optimox-Corporation-Iodoral-180-Tablets/23904
        Olen myös kokenut jodin auttavan.
        Lisäksivielä MSM-rikki auttaa kipuihin.
        http://borrelioosi.info/
        Tuolta löytyy paljon tietoa ja ihmisten kokemuksia borrelioosista.

      • Anonyymi
        kipu näivettää kirjoitti:

        Olen itse kolmen vuoden ajan kamppaillut borrelioosin oireiden takia. Viime keväällä reumapolin puolella otettiin sitten borrelioosi vasta-aineet ja koholla ovat. Lääkäri halusi seurata tilaani pari kuukautta (ilman mitään lääkitystä) ja ottaa sitten uudet kokeet. Edelleenkin ovat arvot koholla. Nyt alkaa mennä hermo tähän vain lääkärin seuraamiseen. Hän itse ei usko koko borrelioosi "hömpötykseen" . Ja nyt oli taas vastaanotolla ja tammikuun lopulla kokeillaan ehkä reumalääkitystä jos kivut, jäykkyys, voimattomyys ym.,ym. ei ole ihmeellisesti parantunut!
        Mistä saa hoitoa borrelioosiin? Yksityinen lääkäri tai ihan mikä taho vain. IOlen soitellut monet yksityiset asemat läpi ja eivät osaa auttaa. Miten te muut olette saanneet avun. Koko Suomi käy vastaanotto paikaksi.

        Hyvin tavallinen tapa lääkäreillä suhtautua borrelioosiin. Tauti on keksittu 1980 luvulla ja vasta 2000 luvulla alkoi tulla kokemuksia hoitomuodoista.
        Yleensä lääketietessä kestää kymmeniä vuosia ennen kuin hoidosta tulee tieteeseen perustuvaa. Näin on borrelioosissakin. Tällä hetkellä peruslääketiede elää aikaa ennen vuotta 2000 ja toimii sen varassa. Lääkäreitä ei tästä tule moittia, koska sairaudet ovat moninaisia ja niiden oikea hoito vaatii kokemusta.
        Borreliapotilaiden osalta hitaus on hankalaa ja moni suomalainen kuolee tauteihin, joiden perimmäinen syy kuitenkin on borrelioosin aiheuttama tuho elimistössä. Yleensä aktiivisella ja kunnostaan huolta pitävällä, terveellistä ravintoa syövällä, borrelioosi pysyy lievänä.
        Yhtenä borrelioosin oireena ovat reumatauteja muistuttavat vaivat ja niihin annetaan hoidoksi stereoideja (kortisonivalmisteita), jotka heikentävät immuniteettia ja se johtaa borrelioosin pahenemiseen. Tämä voi tuhota hyväkuntoisenkin terveyden, koska Suomessa siihen ei vielä anneta lääkitystä riittävästi. Eläimet saavat borrelioosiinsa kolminkertaiset annokset antibiootteja painokiloaan kohti.

    • no hyi

      helvetti. Ihan tosissani kammoan jotain hermostoa rappeuttavaa punkkia!!!! Ei saatanan saatana!!!!!!!!!!

      • punkinuhri

        Kannattaakin kammota ja suojautua ja suojella jälkikasvua. Borrelioosi on aivan suoraan helvetistä sairautena, halutaan puoli väkisin tulkita psyykkiseksi, mutta oireet ovat valla todellisia ja jokainen päivä on taistelua!

    • tosi veemäinen

      tauti. Ja sehän muuten on krooninen, sikäli jossei antibiootit enää auta. Voi punkki, minkä tekee!

    • Valokeiju

      MARSHALLIN PROTOKOLLAA!

      Lääkärit eivät ole pystyneet minua auttamaan, joten päädyin itse etsimään tietoa! Oireeni viittaavat krooniseen tulehdukseen. Epäilen punkin aiheuttamaan porrelioosia. Ensimmäiset oireet ilmaantuivat jo 20 vuotta sitten. Minua kiinnostaa erityisesti Marshallin Protokolla. Pyydänkin kaikkia infoa ja kokemuksia omaavia kijoittamaan. Myös saman tyyppisistä vaivoista kärsiviä pyydän ottamaan yhteyttä:

      [email protected]

      Oireideni kuvaus:

      1. Sydäntulehdus (Vasemalla kyljellä en ole pystynyt nukkumaan kymmeneen vuoteen. Ajoittainen voimakas kipukohtaus/ kramppi muistuttaa sydänkohtausta. Ampulanssilla kerran kiidätetty sairaalaan. Sydän ultrassa ei näkynyt mitään.)

      2. Polvissa reuman oireet

      3. Paksusuolen ärtyminen (Vessapaperi on korvattu vesipesulla.)

      4. Kankeat sormet

      5. Verenkiertohäiriot (Vältän uimista ja saunomista . Jopa pelkkä
      suihkussa käynti tai pieni vilustuminen aiheuttaa rintakipuja tai kipua vasemman kylkiluun alla. Mieluiten pesenkin pelkät hiukset lavuaarissa.)

      6. Krooninen väsymys (Kahdeksan tunnin yöunet eivät riitä. Väsymys alentaa yleiskuntoa ja altistaa rintakivuille.)

      7. Silmissä ongelmaa (silätiloissa aina migreenin kaltainen päänsärky.)

      8. Huono muisti (Oppimani asiat eivät yksinkertaisesti pysy päässä.)

      9. Valoherkkyys (Ulkona auringonvalossa käytettävä laseja, muuten kasvot ”rusinalla”.)

      10. Kipu alimman kylkiluun alla (En pysty juomaan 37 asteista vettä kylmempää.)

      11. Jäykkä niska

      12. Virtsaus ongelmat ( Jopa muovituolilla istuminen hellepäivänä varjossa aiheuttaa ongelmia.)

      Onko teillä kokemusta Marshallin Protokollasta? Mistä saa apua helpoiten?
      Olen väsynyt ruikuttamaan ja lääkäreillä turhaan juoksemiseen.

      Olen ajatellut ostaa pillerit netistä ja alkaa kuurin. Tietenkin pelottaa ilman lääkärin valvontaa!

      • MD

        Oireesi sopivat myös yhdistettyyn masennukseen ongelmiin tukirangassa (erityisesti rintaranka).

        Ihan omasta kokemuksesta puhun.

        Jos sinulla on depressio tukirankan mobiliteettiongelmia, niin tehokas hoito on:

        - alkuvaiheessa serotoniini lääkitys tukihoitona
        - tukirangan fysiologinen mobilisaatio OMT fysioterapeutin luona (muutama käynti pitäisi riittää)
        - mobilisaation jälkeen aloitat säännöllisen liikunnan ja erityisesti kiinnittät huomiota tukirangan mobilisaatioon (esim. kuntonyrkkeily, judo ovat tehokkaimpia lajeja erityisesti sen ongelmallisimman alueen eli rintarangan mobilisaatioon)
        - kun kroppa rupeaa kestämään, niin treenaat ns. syvät tukilihaksetkin kuntoon
        - psyykkisellä puolella rupeat käymään asioita läpi ja pistät oman elämäsi järjestykseen,liialliset vaatimukset itseltä pois, kuormittavat asiat sivuun

        =)

        Mitä humpuukia. Unohda tuo tykkänään.

        Kuullostaa mielenkiintoiselta! Lähtivätkö kaikki oireesi?

        Masennusta minulla ei sen kummemmin taida olla. (Olen täynnä inspiraatioita ja muutenkin elämänmyönteinen. ) Fyysistä väsymystä on.

        Rintarangassa ongelmmia löytyy. (Unohtui listasta pois.) Olen hoidattanut sitä osteopaatilla ja nabrabaatilla. Apu ollut aina lyhytkestoinen.

        Mutta entä jos ne ongelmat siellä tukirangassakin johtuvatkin tulehduksesta, silloin esittelemäsi hoito ei paranna, vaan lievittää oireilua. Siis, silloin ainoa todellinen apu löytyy lääkekuurilla joka tappaa taudin aiheuttajan.

    • Fellow70
      • as.

        Tuo salt C protokolla nyt ei ole mitenkään yhtä tutkittu ja hyvä kuin Marshallin protokolla.

      • Valokeiju

        Kiitos linkistä!

        Eikö pitkä aikainen suolan liiallinen käyttö ole todella epäterveellistä!

        Yritän tutustua asiaan, vaikka englannin kielen taitoni on ruostunut.

      • Fellow70
        as. kirjoitti:

        Tuo salt C protokolla nyt ei ole mitenkään yhtä tutkittu ja hyvä kuin Marshallin protokolla.

        En tietenkään tyrmää Marshallin protokollaa hoitomenetelmänä borrelioosiin, mutta Suomessa sen käytännön toteuttaminen on huomattavasti vaikeampaa ja kalliimpaa kuin Suola/C-hoito, joka on jokaisen ihmisen ulottuvilla. Suola/C-vitamiinihoidossa käytetään tukena myös muita itsehoitoja, mutta pääpuolustuslinja riittää pitämään oireet kurissa ja parempaan suuntaan ollaan taas omalla kohdalla menty. Jos vielä malttaisin noudattaa hoitoon vaadittavaa (karppaus)dieettiä ( kofeiini pois) olisin varmasti vielä pidemmällä. Reilun puolentoista vuoden aikana oireet ovat vähentyneet siten että noin 15 oireesta 3 on jäljellä. Borrelioosin lopullinen nitistäminen on todella vaikeaa, mutta sen voi näillä keinoin saada kuriin ja tällä hetkellä bakteeri ei rajoita elämääni oikeastaan mitenkään.

      • Fellow70
        Valokeiju kirjoitti:

        Kiitos linkistä!

        Eikö pitkä aikainen suolan liiallinen käyttö ole todella epäterveellistä!

        Yritän tutustua asiaan, vaikka englannin kielen taitoni on ruostunut.

        Olet oikeassa. Raffinoitu suola (jota ostamme marketista) on erittäin epäterveellistä. Kuumennettaessa 500-800 asteeseen suolasta ovat palaneet kaikki terveyttä edistävät ainesosat ja tilalle jäänyt natriumkloridi, jonka yliannostus on terveydelle haitallista. Tähän valkaistuun pöytäsuolaan on myös lisätty haitallisia lisäaineita, jotka lisäävät valkoisen suolan myrkyllisyyttä.

        Suola/c-hoidossa saa käyttää VAIN puhdasta luonnonsuolaa, joista parhaat tulokset on saavutettu vuorisuolalla (Himalajan tai Perun kristallisuola toiselta nimeltään ruususuola) tai puhtaalla merisuolalla. Valkaisemattomaan suolaan ovat jääneet kaikki ihmiselle hyödylliset mineraalit ja hivenaineet. Kun pöytäsuolan tiedetään esim kohottavan verenpainetta, puhdistamatonta kristallisuolaa on käytetty jopa verenpaineen tasapainottamiseen. Virallinen lääketieteellinen suolansaantisuositus on 6g päivässä (huom. tällöin tarkoitetaan raffinoitua suolaa jonka terveyshaitat ovat kiistattomat). Suola/c-vitamiinihoidossa molempia ainesosia (sekä suola että C-vit) voidaan nauttia yhteensä 18g päivässä (esim jaettuna kolmeen annokseen). Tätä pidetään terapeuttisena ylärajana. Monet borrelioosipotilaat joutuvat kuitenkin aloittamaan 1-2g annoksella bakteerin die off -reaktoiden takia (reaktio on osoitus hoitoprotokollan toimivuudesta).

    • Hmm...

      Minusta tiedän oireet kuulostavat cfs:ltä eli krooniselta väsymysoireyhtymältä. Vai onko tuokin borrelioosin aiheuttama?

      • MD

        CFS ja borrelioosin erotusdiagnostiikka on vaikeaa.

        Moni borrelioosi on diagnosoitu CFS:ksi ja päinvastoin.

    • Pysytäänpä potilaana

      Minusta amerikkalaista sontaa ei kannattaisi kääntää suoraan ja postata tänne - ja väittää etteikö suomalaiset lääkärit ottaisi asiaa tosissaan.

      Mitä olen asiasta lukenut, niin Suomessa tilanna on eri kuin USA:ssa. Suomessa EI kielletä borrelioosin kroonistuneita versioita.

      Sen sijaan se on silti edelleen totta, että borrelioosi on:

      a) harvinainen tauti Suomessa

      b) harvemmin krooninen Suomessa

      c) vielä harvemmin neurologinen eli ns. neuroborrelioosi, joka on todella vaikeasti hoidettavissa ja voi olla jopa kokonaan hoitamaton tauti ja johtaa kuolemaan - sille ei lääkärikään mitään voi jos ei ole konstia millä parantaa potilas niin sitten ei ole. Ei täällä kukaan mikään jumala maan päällä ole.

      Kaikkein vaarallisinta on kuitekin, että potilaat rupeavat itse mukamas diagnosoimaan itseään ja ilmoittavat " että tässä on borrelioosi".

      Siitähän ei mitään tule. Ensinnäkään teillä ei ole tarvittavaa koulutusta ja vaikka olisikin, niin useimmilta puuttuu objektiivisuus. Lääkärit sen tietävät kuinka vaikeaa on itseään diagnosoida kylmän rauhallisena. Siksi meillä on lääkäreiden ammattikunta ja usein vaikka perheessä olisikin lääkäri, niin diagnoosi teetetään muualla kuin "kotolääkärillä" (jolla on vaikeuksia pysyä pytty viileänä ja objektiivisena)

      Omasta kokemuksesta tiedän, että monenlaisia fyysisiä, epämääräisiä oireita voi aiheuttaa mm. masennus.

      Ei se nyt ole aina niin helkutin helppoa sanoa, että mikä ihmistä riivaa. Jos se on kakkosvaiheen borrelioosi, niin hoito on aika rankka ja pitkäkestoinen. Tuloksia näkyy ehkä vain kuukausien päästä. Ei rankkaa hoitoa voi aloittaa heppoisin perustein.

      Veren koholla olevat vasta-aineet eivät välttämättä osoita yhtään mitään. Siinäpä se ongelma onkin, että oikein vaikeissa tapauksissa EI OLE olemassa mitään kristalliapalloa, josta todeta vuorenvarmasti että "joo sulla on kroonistunut borrelioosi".

      Veren vasta-aineet kun voivat olla koholla vaikka jonkun muinoin sairastetut borrelioosin vuoksi, joka on jo parantunut/parannettu.

      • Daaaaaaaaa

        Borrelioosin tunnistaminen ja tunnustaminen vaatii uutta asennetta kaikilta.
        Enää ei todellakaan eletä maassa jossa ei ole borrelioosia tai se olisi harvinaista. Sairastin 5 vuotta borrelioosia ja kävin kymmenillä lääkäreillä. Lopuksi tein itse sairaudestani dg:n jota lähdin markkinoimaan omalle lääkärille, joka teki lähetteen infektiolääkärille. Husin Infektiolääkäri oli onneksi "kartalla" ( itsestäni 5 vuoden epikriisit jotka luki) ja sain 3 viikon suonensisäisen antibioottihoidon, "kreivin aikaan". Suolistoni ei ole palautunut entiselleen mutta hermokivut ovat loppuneet molemmista nivusista.

        Näin itse punkin pistävän itseni silloin 5 v sitten. Irrotin sen, enkä mennyt lääkäriin koska ohjeet olivat, ettei antibioottia anneta (ja on edelleenkin) jos ei tule punaista ympyrää, eikä tullut. Moninaiset oireeni alkoivat heti tämän jälkeen ja itsellänikin meni 5 vuotta ihmetellessä mikä naista vaivaa..... oireet olivat viedä työkykyni ja kaikenkaikkiaan jopa sappirakkokin jouduttiin poistamaan koska tämä on hermoa hermottava elin ja oireeni alkoivat toden teolla sappioireina. Jälkikäteen silmäoireeni alkoivat ensimmäisenä. Silloinkin kuvittelin, että herpekseni on mennyt silmään asti koska oireet olivat samanlaiset. Lopuksi puhkesi reuma ja jalat olivat mennä alta.

        Bakteeri voi jäädä itämään vuosikausiksi elimistöön ja taas aktivoitua uudelleen jonka vuoksi en ole tuudittautunut lopulliseen paranemiseen ja olenkin joutunut olemaan avoin monille vaihtoehtosille hoidoille.
        Olen Fellow 70:n kanssa samoilla linjoilla ja kaikkien kannattasi lukea hänen kirjoituksensa tältä palstalta, hän on perehtynyt asiaan. Vain borrelioosin sairastunut voi todella tietää miltä se elimistössä tuntuu ja onkin todella surullista lukea jatkuvasti kuinka ihmisiä ohjataan masennuksen dg:n alle vaikka kyseessä on borrelioosi. Lymen sivut antavat aiheesta borrelioosin sairastuneelle hyvää tietoa mutteivat konkreettista apua kuten tämä sivusto.

      • as.

        Miksi pitäisi edes tietää mikä sairaus on kyseessä?

        Kaikkiin sairauksiin puree esim Marshallin protokolla, joka on antibioottiprotokolla, joten on syytä olettaa että kaikki mahdolliset krooniset sairaudet ovat infektioperäisiä. Myös autoimmuunisairaudet ja syöpä. Turha niitä on ruveta lääkitsemään erilailla. Rahaa se tuo massiin lääkeyhtiölle, mutta ei siitä ole potilaalle mitään hyötyä paranemisen kannalta, koska mitään ei osata kuitenkaan parantaa.

      • Valokeiju

        Kun on sairas, niin sitä haluaa parantua! Tuli apu Suomesta tai ulkomailta. Se on yksi ja sama!

        Henkilökohtaisesti minua motivoivat eniten ihmiset jotka ovat parantuneet, eli heidän kertomuksensa. Marshallin Protokollalla ollaan parannettu ihmisiä taudeista, jotka Suomessa luokitellaan parantumattomiksi.

        En kärsi masennuksesta, enkä ole luulosairas.

        Suomalaisilla lääkäreillä on ollut aikaa tehdä diagnoosi 20 vuotta. Viimeisellä käynnillä lääkäri kehoitti soittamaan ambulanssin, jos on akuutti hätä. Aika fiksua lääkäriltä, vai mitä! Sydänultrakin on otettu. Mitään ei näkynyt. Olisiko pitänyt ruveta lääkärille selittämään, että tulehdukset sydämessä tuskin ultrassa näkyykään.

        Jos lääkärit pitävät työkykyä yllä buranalla, niin kohta mä olen kuollut. Mä haluan todella apua.

        Veren vasta-aineet laskevat sitten kun tulehdus on taltutettu, ei ennen.

        Hei taas!

        Olen päättänyt ottaa ohjat omiin käsiin. Kävin ottattamassa omatoimisesti ne kalliit laboratorio testit. Itse maksoin käteisellä.

        Tässä:

        Vitamin D25-OH 36 ng mL (normaali 20 / 50)
        Vitamin D 1,25-OH 79 pg mL (normaali 20 / 40)

        Tuo jälkimmäinen lukema on ymmärtääkseni vaarallisesti huipussaan. Se todistaa tietojeni mukaan että vikaa on keuhkoissa tai sydämmessä.

        Marshallan Protokollaa on jo tilattu.

        Hei,

        Ymmärrän tilanteesi Valokeiju ja liputan päätöksellesi.

        Kävin kesäkuun alussa lomalla Välimeren rannalla ja palasin kassillinen lääkkeitä mukanani. Pussillinen antibiootteja 50 euroa herpes lääkkeet. Ihan niinkuin varmuuden vuoksi. Suomessa on kuulemma protokolla hoito borrelioosin tuo 3 vkoa eikä sen jälkeen voida tehdä enempää, sitten on varmaan korvien välissä vikaa...

        Tämän päivän Hesarissa on jälleen artikkeli punkeista A11 sivulla, kun lehden pitäisi kirjoittaa kuinka vaikeaa borrelioosipotilaan on saada asianmukaista hoitoa Suomen maassa. Potilaan pitää ensinnäkin itse diagnosoida tautinsa ja vaatia sen jälkeen hoitoa ja pyytää lähete erikoissairaanhoitoon koska tk lääkäreillä ei ole oikeutta määrätä esim. suonensisäisiä antibioottihoitoja. Tämän jälkeen potilaan kannattaa pyytää lähete ehdottomasti infektiolääkärille (ja female) eikä neurologille koska ne ei saa mitään valmista aikaan, tutkitaan ja tutkitaan mutta mitään valmista ja näkyvää ei koskaan tule niitten hommasta.

      • asiantuntija.
        Valokeiju kirjoitti:

        Hei taas!

        Olen päättänyt ottaa ohjat omiin käsiin. Kävin ottattamassa omatoimisesti ne kalliit laboratorio testit. Itse maksoin käteisellä.

        Tässä:

        Vitamin D25-OH 36 ng mL (normaali 20 / 50)
        Vitamin D 1,25-OH 79 pg mL (normaali 20 / 40)

        Tuo jälkimmäinen lukema on ymmärtääkseni vaarallisesti huipussaan. Se todistaa tietojeni mukaan että vikaa on keuhkoissa tai sydämmessä.

        Marshallan Protokollaa on jo tilattu.

        Muista että valoyliherkkyys on huomattava ongelma ainakin hoidon alussa, eli syytä on myös hankkia NOIR-silmälasit, ja auringonvalossa ei voi olla päivisin. Niinpä MP-hoito kannata aloittaa syksyllä, jolloin auringovalolla on vähemmän vaikutuksia.

      • Valokeiju
        asiantuntija. kirjoitti:

        Muista että valoyliherkkyys on huomattava ongelma ainakin hoidon alussa, eli syytä on myös hankkia NOIR-silmälasit, ja auringonvalossa ei voi olla päivisin. Niinpä MP-hoito kannata aloittaa syksyllä, jolloin auringovalolla on vähemmän vaikutuksia.

        Joo, kyllä mä ne NOIR-lilmälasit ilman muuta hankin. Tietenkin seuraan myös lääkekuurin ohjeita tarkkaan. Itsekkin ajattelin syksymmällä alkaa kuurin, sitten kun valoa on vähemmän.

        (Diagnoosin toivossa kävin tässä yksityisellä lääkärillä vielä eilen. Luettelin koko oireideni pitkän listan. Teki mieli kävellä ovesta ulos, kun se lääkäri rupses kyselemään mahdollisista traumaattisista kokemuksista ja mielipidettäni homeopatiaan.)

        Mitenköhän omalääkäri suhtautuu, jos on tarve saada lääkekuurilla sairaslomaa?

        "(Diagnoosin toivossa kävin tässä yksityisellä lääkärillä vielä eilen. Luettelin koko oireideni pitkän listan. Teki mieli kävellä ovesta ulos, kun se lääkäri rupses kyselemään mahdollisista traumaattisista kokemuksista ja mielipidettäni homeopatiaan.)"

        Hehe. Joo, ei kannata ottaa lääkäreitä kovinkaan tosissaan. Kannattaa sitten pitää jotakin päiväkirjaa edistymisestään.

        "Mitenköhän omalääkäri suhtautuu, jos on tarve saada lääkekuurilla sairaslomaa? "

        En oikein tiedä, hyvä kysymys. Tämä on yksi ongelma, johon ei vielä löydy tyydyttävää ratkaisua. Jotkut pystyvät työskentelemään kuurin aikana, toiset taas eivät. Masennus ja eirtyisesti vuorokausirytmin sekoaminen on yleensä isoin ongelma, mikäli ne pahenevat. Nukkumiseen auttaa melatoniini, pitkävaikutteinen. Voi hankkia reseptin siihen, tai tilata ulkomailta.

        Kiitokset monista neuvoista. Todellakin, se päiväkirjan pitäminen taitaa olla hyvä idea, ihan jo pelkän psyykkeen takia!

        Kiitos!

      • SILA

        Lueppa vaikka netistä: miksi syöpää ei saa parantaa, niin saattaa silmäsi aueta, ellet ole yksi lääketieteen bisneksen edustaja

    • 4+10

      >Suomessa borrelioosiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti vaikka tauti
      >hoitamattomana on erittäin vaarallinen.

      Tämä on valitettavasti totta. Onneksi viime aikoina ainakin etelärannikon kaupungeissa on alettu tehdä borrelioositestauksia jopa potilaan pyynnöstä, koska punkkien määrä on lisääntynyt huomattavasti (ja samalla myös borrelioosi on levinnyt laajemmalle alueelle).

      Omien kokemusten mukaan voin sanoa, että borrelioosia vähätellään hirveästi. Siihen pitäisi suhtautua vakavammin, koska se voi jopa rampauttaa pysyvästi.

    • Valokeiju

      Pillerit on jo! Kuuria en ole alkanut toistaiseksi.

      Olen rekisteröitynyt tuonne "asiantuntijan" linkittämälle MS foorumille. Sieltä olen imenyt tietoa. Tällä hetkellä päälimmäisenä on pelko, sillä oireet minun tapauksessani ovat pahimmat sydämessä.

      Magneesium ja benfotiamiini voisivat auttaa. Kokeilen niitä nyt ennen kuin ajattelen edes MS protokollaa.

      Vähän jäi viellä epäselväksi että tappaako MS protokolla kaikki bakteerit, sillä joillakin MS protokollan läpikäynneillä, oman sanomansa mukaan oli vielä bakteereja tapettavana. En toivo mitään lisääntymiskykyisiä bakteereja kehooni, jos protokollan kestän loppuun asti.
      Toivon todella myös että siitä olmesartanista ei jää mitään riippuvuutta, vaan että kovan kuurin jälkeen pystyy taas nautiskelemaan mm. aurinkorannoilla. Näitä tömmöisiä pohdiskelen tällähetkellä.

      Kehoni ei ole tottunut lääkeisuun. Olen elänyt aika lailla luomuna. Tämä on yksi syy miksi valitsin Marshallan Protokollan. En halua mihinkään pettäviin pillerikierteisiin.

      Täytyy punnita tarkkaan kaikki osapuolet, ennen kuin ryhtyy mihinkään! Toiseksi on tässä homman sivussa minulla vielä perhekin pyöritettävänä.

      Hyvää syksyä ja tsemppiä teille kaikille! KIITOS!

      • Daaaaaaaaa

        Hei!

        Aikoinaan luin (lääketieteellinen julkaisu), että antibiootti on ainut joka tappaa borreliabakteerin jonka vuoksi sellaisen kuurin sinunkin tulisi nyt saada. Oireita voi jäädä joka riippuu taas siitä kuinka paljon tuhoa bakteeri on ehtinyt elimistössä aiheuttamaan. Itselläni oli aikoinaan jo niin paha tilanne, että kun sain antibiootin, jätin muut hoidot. Ehdin silloin jo aloittaa salt/c hoidon, mielenkiintoista olisikin ollut nähdä miten hoito olisi tepsinyt, hoito piti oireita kurissa ja jalatkin pysy alla sen turvin, kiitos fellow:n. Ainut huono puoli tuossa hoidossa on se, että työni on sellaista etten voi jatkuvasti juoda neisteitä. On kuitenkin ilo kuulla, että Fellow:lle siitä on ollut enemmänkin apua. Salt/C hoito kuitenkin käsittääkseni samalla nostaa immuniteettitasoa josta
        sinunkin tulisi huolehtia kun aloitat antibioottikuurin, eli vitamiinit ja hivenaineet mukaan hoitoihin. Antibioottihoidot kun ovat elimistölle aika rankkoja hoitoja ja tuossa MS-hoidossahan se on aika pitkä prosessi.

        Sinulla siis aika vaikea tilanne edessäsi kun apua ei tule julkiseltakaan puolelta. Joka tapauksessa voimia ja jaksamista!

        Ikävää, että joudut välttämään nesteiden juomista työsi vuoksi. Runsas vedenjuonti on välttämätöntä Suola/c-hoidossa mutta myös elintärkeää antibioottikuurin aikana. Mikäli todellakin sairastat borrelioosia, elimistösi tarvitsee tukea myös myrkkyjen/neurotoksiinien poistoon, joita kuolleet borreliabakteerit jättävät jälkeensä ja siitä se ei selviä ilman nesteytystä ja detoxifikaatiota. Jälkimmäiseen suosittelen vihreää savea päivittäin. Toimii samalla ravintolisänä ja hyvänä kehon puhdistajana.

        Lyme Strategien sivulla kysytään usein antibioottihoidon ja suola/c vitamiinihoidon yhdistämisestä, joka käsitykseni mukaan on ihan ok. Marc Fett on (omaan kokemukseensa perustuen) jyrkästi sillä kannalla, että antibiootit eivät tuo lopullista lievitystä borrelioosiin. Antibiootit eivät pure bakteerin kaikkiin muotoihin (toisin kuin Salt/C) ja heikentävät kehon vastustuskykyä, joka on avainasemassa borrelioosista selviämisessä.
        Voimia syksyyn!

    • burgdorferspiro

      KAIKKI HYVINVOINTI SUOMEN HYLKÄÄMÄT/HEITTEILLEJÄTTÄMÄT BORRELIOOSI-POTILAAT YHDISTETÄÄNPÄ VOIMAMME!

      Allekirjoittanut on myös sairastanut/sairastaa (oma diagnoosi!)myöhäisborrelioosia(Lymen-tauti)v.2003 lähtien.Työkyvyttömänä ja vakavasti sairaana vuosikausia,ilman mitään oikeaa diagnoosia(??!!)Lääketieteen ja lääketeollisuuden miljoona-mafian takia lääkärit määrätietoisesti kieltävät borrelioosin olemassaolon,vaikka sen esiintyvyys nousee rajähdysmäisesti vuosittain.Lääkärien koulutuksen tasoa on heikkoa ja historiallista eikä vastaa nykyisiä haasteita.Bakteeritkin kommunikoivat keskenään ansiokkaammin ja paremmin kuin suurin osa arvauskeskuslääkäreistä?!!
      Kerään aineistoa ja teen omaa kenttä-tutkimustyötä borresta kaikenikäsillä suomalaisilla(lapsilla paljon ilman diag.)borrepotilaista.Yritän painostaa terveydenhuollon tahoja/erik.sairaanhoitoa perustuslaillisin kansalaisaktivismin keinoin.Ota yhteyttä ,ole mukana kartoitustutkimuksessa ,ole mukana vaikuttamassa ja kehittämässä Suomeen vihdoin asianmukaista "potilaan huomioivaa",inhimillistä hoitokulttuuria sekä tule mukaan tukemaan potilaan oikeutta tulla kuulluksi julkisessa terveydenhuollossa oman henkensä ja terveytensä hoidossa.Suomessa kuolee vuosittain potilaita(uhreja) väärillä diagnooseilla sekä väärällä diagnoosilla,osa lääkäreistä tietää tämän ,mutta tekee sitä silti?!Lääkärin etiikka lienee ostettavaiissa tänä päivänäkin...
      Oikeus tapahtukoon,jokaisella on perustuslaillinen oikeus oman sairautensa oikeaan diagnoosiin ja oikeaan asianmukaiseen hoitoon,eikö näin?kenttäkartoitus-tutkimuksen ja vertaistukikeskustelun e-mail:
      [email protected] .Ota yhteyttä ja vaikuttakaame itse oman hoitomme kehittämiseen,keskiaikaisessa suomalaisessa terveydenhoito järjestelmässämme.
      Ystävällisesti
      [email protected]

    • Burgdorfer

      Hei

      Oletko saanut mitään hoitoa myöhäis-borrelioosiin,oletko kunnossa?
      Oikean diagnoosin saaminen Suomessa joskus ylivoimaisen vaikeaa,koska lääkärien koulutuksessa ei ole asianmukaista tietämystä ovelasta spirokeettabakteerista lainkaan.
      Toivottavasti voit jo paremmin.Älä anna periksi.Et todellakaan ole yksin.Suomessa sairastuu n. 3500-5000 ihmistä vuosittain Borrelioosiin,mutta heistä vain muutama saa asianmukaisen oikean diagnoosin ja oikean hoidon ja lääkityksen.

      Vertaistukea ja voimia!
      [email protected]

    • Mikä avuksi

      Viime syksynä alkoi kuumeilu, lihaskivut, Lihasnykinät. ja ihmeellistä voimattomuutta etenkin jaloissa. Ja on jatkunut siitä asti. Pienikin rasitus heti nostaa lämmön ja lihakset kipeytyy epänormaalisti. Nivel kivut vaan on lisääntynyt on sormet. kyynärpäät ja olkapäät kipeät mitä normaalisti ei ole ollut. ENMG tehty ei poikkeavaa, Borrelioosi vasta-aineet normaalit. Mutta kuitenkin kokokesän asuin koiran kanssa asunto vaunussa järven rannalla, kun rakennan mökkiä. Nyt alkanut tuntumaan että voisko olla sittenkin punkin tekosia. Koirakin voinut kuljettaa punkkeja asuntovaunuun kun aina siellä kaislikossa ja ruohikossa telmi. Kylläkin itsekkin kuljin paljon rannalla mikä on vielä tekemättä, eli pitkää kasvillisuutta on ranta tännä. Mutta en itse kyllä huomannut että olis ollut punkki purrut, mutta ei siinä tohinassa olis kyllä huomannutkaan.

      • punkille heti häätö

        Hei!,

        Kuulostaa borrelioosista joka on salakavala tauti juuri oireiden monimuotoisuden ja hankalan diagnosoitavuuden vuoksi.
        Borrelia vasta-aineet eivät tarvitse olla koholla sairastaakseen borrelioosia ja sen vuoksi hoidon saanti Suomessa on vaikeaa. Toivon, että löydät sellaisen lääkärin jolta saisit apua vaivaasi. Ajoissa aloitettu antibioottihoito estää sairauden kroonistumisen. Itse olen saanut borrelioosiin antibioottihoidon ja oireiden kuvani oli samanlainen. Ne voivat myös vaihdellakin. Tänä päivänä olen päässyt eroon jalkojen heikkoudesta ja hermokivuista oikean hoidon ansiosta.

      • MakkeB
        punkille heti häätö kirjoitti:

        >Kuulostaa borrelioosista joka on salakavala tauti juuri oireiden
        >monimuotoisuden ja hankalan diagnosoitavuuden vuoksi.

        Borrelioosi on tosiaankin paha tauti, koska oireet voivat olla monenlaiset. Kuulin eräältä ulkomaiselta tutulta, että on ilmeisesti olemassa sellaistakin borrelioosia, jonka diagnosoiminen on melkein mahdotonta, koska vasta-aineita ei muodostu, vaikka normaalisti niitä ilmeisesti muodostuu jonkin ajan kuluttua. (En ole tästä ihan 100% varma.)

        Toivottavasti kaikki borrelioosin saaneet löytävät hyvän lääkärin ja saavat heti asianmukaista hoitoa, koska olen nähnyt mitä voi käydä, jos lääkäri ei tiedä mitä tautia etsitään: kaverini tilanne paheni vuoden aikana todella paljon, kun lääkäri hoiti häntä ensin väärällä tavalla (kaverini on nykyään eläkkeellä oireiden ja huonon kunnon takia ja hän on vasta 30-vuotias).

      • Punkille heti häätö
        MakkeB kirjoitti:

        Hyvä MakkeB,

        puhuin omasta kokemuksestani ja voin vain todeta, että oli lähellä etten ole tänä päivänä pyörätuolissa. Lähipiiri, eikä kukaan voinut ymmärtää hätääni.......vaan en luovuttanut ja menin ties monettako kertaa lääkärille.......ja vaadin HOITOA!! Kaiken lisäksi tiedän missä ja milloin borrelioosin sain. Nykyään saan tahtomattani seurata läheltä hyvän ystäväni taistelua borrelioosin kanssa joka ei myönnä sairauttaan koska lääkäritkään eivät anna moninaisille oireille ja jalattomuudelle dg:a. Lähtölaskenta on alkanut: kroonista väysymystä, parkinsonismin oireita (johon ei lääkkeet pure), selkäydinahtautumaa, hermokipua raajoissa (kovaa), silmäoireita, tinnitystä korvissa ja sydänoireita (ties muuta, vointi menee alaspäin kuin raketti).

        Vaikea auttaa ihmistä joka ei ota vastaan tietoa borrelioosista kun lääkäritkään eivät asiaa myönnä (Suomessa vaiettu puheenaihe lääkäreiden piirissä).

      • Immu Puu-toksinen
        punkille heti häätö kirjoitti:

        Hei!,

        Kuulostaa borrelioosista joka on salakavala tauti juuri oireiden monimuotoisuden ja hankalan diagnosoitavuuden vuoksi.
        Borrelia vasta-aineet eivät tarvitse olla koholla sairastaakseen borrelioosia ja sen vuoksi hoidon saanti Suomessa on vaikeaa. Toivon, että löydät sellaisen lääkärin jolta saisit apua vaivaasi. Ajoissa aloitettu antibioottihoito estää sairauden kroonistumisen. Itse olen saanut borrelioosiin antibioottihoidon ja oireiden kuvani oli samanlainen. Ne voivat myös vaihdellakin. Tänä päivänä olen päässyt eroon jalkojen heikkoudesta ja hermokivuista oikean hoidon ansiosta.

        Infektiolääkäri sanoi minulle, että kun vasta-aineet ovat negatiiviset, niin ei ole borrelioosia. Punkki oli jo paksu v. 2009. Kysyin, että onko vasta-ainemittaus luotettava, niin hän sanoi, että on.

    • Valokeiju

      Minun PITI aloittaa se Marshallan Protokolla, lääkkeetkin oli jo hankittu. Kuntoni kuitenkin meni yllättäen niin huonoksi, että tuli sairaalareissu. Nyt minuakin sitten tutkitaan, VIHDOIN VIIMEIN! Kuukauden päivät tuli maattua sängyssä. Monina päivinä en edes vessaan päässyt. Ihme että olen yhä hengissä! Kumpa saisin jonkin diagnoosin!

      Ilman lääkärin valvontaa en uskalla mitään pillereitä ruveta sittenkään syömään!

      Kiitos teille kaikille henkisille tukijoille!

    • SILA

      Fellow 70 tai joku muu.

      Tiedätkö sopiiko GNLD:n 200mg:n luontainen C-vitamiinipuriste s/c-liuokseen?

      Itse olen GNLD:n edustaja ja siksi olen siitä kiinnostunut.
      Kauttani saa näitä ja muitakin ravintolisiä ilman synteettistä pohjaa.

    • siiseli

      Voi harmi, kun näyttää niin hiljaiselta tämä päivittäminen tässä ketjussa. Itse juuri saanut selville piiitkään yli kymmenen vuotta jatkuneen monimuotoisten ja vaikeiden oireilujen syyn, eli krooninen borrelioosihan se jyllää elimistössä ja elämä on.. niinkuin tiedätte.. Olen lukenut tämän läpi ja saanutkin niin kallisarvoista tietoa, joka on kantanut tässä tilanteessa, missä lääketieteestä ei ole mitään apua. Olen ohjeillanne pystynyt aloittamaan jo hoidon, josta en olisi mitään tiennyt ilman Fellow70 ohjeita. Kiitos todella paljon ja olisi ihana jos tämä ketju jatkuisi ja voisi ajatuksia vaihtaa. Aivan yksinhän tässä ihminen on joka tämän viheliäisen vaivan on saanut kantaakseen. Pieni toivonkipinä on mahdollisesta paranemisesta!!

    • Epätoivoinen9876

      Olen parikymppinen nainen, jolla ollut pienestä pitäen niskat jumissa. Kaikkea kokeiltu, mutta mikään ei auta. Lihas- ja nivelkipuja on, välillä pahojakin. Noin vuosi sitten tasapaino alkoi oikutella todella pahasti, ja pitkään päänsäryistä kärsineenä hakeuduin lääkäriin. Puoli vuotta sitten tuli vasemman puolen halvaus, minkä seurauksena otettiin likvor-näyte. Lääkäri soitti muutama viikko jälkeenpäin, ja näytteestä oli löytynyt kohonneita borrelia vasta-aineita, ja kun kysyin tehdäänkö asialle mitään ja että voisiko kaikki olla kiinni siitä, vastaus oli molempiin kysymyksiin ei (Raja-arvot oli todettu jo vuonna 2006). MS-taudista ei löytynyt viitteitä. Kasvaimet myös suljettu pois. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia ja miten saitte apua?

    • Valokeiju

      Heippa pitkästä aikaa! Mun piti aloittaa Marshallan Protokolla, mutta rohkeus petti. Pilleritkin oli jo hankittu. ( Myös päätökseeni vaikutti taloudellinen puoli, sekä ihan käytännön järjestelyt näin perheellisenä.)

      Pelkään että minulla oli jotain aivoinfarkteja niinä vaikeina päivinä jolloin ambulanssilla vietiin. Seuraavana aamuna heräsin, enkä pystynyt ymmärtämään puhetta, enkä ollenkaan keskittymään. Nyt taas juttu jo luistaa, vaikka lähimuisti tuntuu kärsineen.

      Lääkärit kieläytyivät kuuntelemasta oireitani, luokittelivat automaattisesti paniikkihäiriöiseksi. Verenpaineeni alapaine oli 113, joten pakkohan niiden oli niitä kokeitakin tehdä. Pyörrytti niin että oli pakko maata. Verikokeita tehtiin 40 kpl. Lisäksi määrättiin verenpainetta laskevaa beetasalpaajaa ja "psykologikäyntejä". Psykologi tarjosi rauhoittavaa - siitä kieltäydyin. Kun sanoin psykologille haluavani tutkimuksiin jotta saisin diagnoosin, lääkäri rauhoitteli ja vastasi että kyllä hänkin voi minulle diagnoosin kirjoittaa. Törkeetä ja nöyryyttävää! Henkistä väkivaltaa!

      Lääkäri kertoi testitulosten olevan O.K, siis että mitään vikaa ei löytynyt. Onneksi olin ovela ja pyysin terveyskeskuksen vastaanotosta testitulokset itselleni. IGM OLI POSITIIVINEN, kolmekertaa korkeampi mitä pitäisi!!!!!

      Varasin ajan itse infektiolääkärille Helsinkiin. Lääkäri kirjoitti minulle kuukauden antibioottikuurin nivelborrelioosiin, pelkän verikokeen ja oireideni perusteella. KANNATTAA VAATIA ITSELLE NÄHTÄVÄKSI SIIS LABRATULOKSET! Kiitos teille kaikille tukijoille. Tukekaamme toinen toisiamme!

      Ehkä se antibioottikuuri ei paranna, mutta ainakin toivon sen helpottavan oloani.

      Niin ja kiitos sinulle "MD" vinkistä. Tällä hetkellä käyn myös OMT-terapiassa. Jumeja on. Itse uskon että ne jumitkin johtuvat bakteereista. OMT terapeutin opastamalla harjoituksilla olen saanut yleiskuntoani kohentumaan.

      Voimia ja kevään kutkutusta!

      • Näin!

        Ajatella minkälaisia lääkäreitä meillä on!!!!! Ite pitää olla viisaampi kuin koulutetut lekurit! Tämä on yksi syy miksi minä käyn aina myös vaihtoehtolääkärillä ja noudatan ensisijaisesti heitin ohjeita. Otatan kokeita terkkarissa, että tiedän itse missä mennään.

        Nyt etsin akuuttiin Borrelioosiin homeopaattisen aineen etten vaan jää tietämättömien lekurien hoidettavaksi!

    • tietämätön
      • Fellow70

        Hei! Minulla on c-vitamiinin kanssa se periaate, että se minkä elimistö sietää se on hyvää. Jotkut eivät kestä synteettistä c-vitamiinia toiset eivät ester-c:tä. Itse olen melko herkkä tapaus, mutta siedän silti synteettistä. Ei mitään ongelmaa tässä päivittäisessä käytössä.

        Myös suola (kristalli) näyttäisi olevan sopiva valmiste suola/c hoitoon borrelioosissa.

        Itse pärjäilen hyvin tämän "ihottumani" kanssa, mutta itsekuri ei näytä riittävän siihen että koko tauti tulisi häädetyksi. Dieetti on akilleen kantapää. Kivut on eilispäivää minulta.
        Hyvää kesänalkua kaikille!

    • epäonnen soturi

      Hei! Kaikki rakkaat ystävät.
      Olen viettänyt 30 kessää Turun saaristossa.
      Punkkia olen irrottanut itsestäni tänäaikana satoja.
      Puremakohta kutiaa useita päiviä ja raavin useimmiten kohtaa voimakkaasti, joka sitten aiheuttaa laajaalaisen punotuksen. On vaikea erottaa bakteerin aiheuttama punotus ja raavittu punotus.
      Niskani on ollut jumissa ainakin 10v. ja hoitona on ollut erilaisi lääkkeitä, kuten Neuroleptisiä psyyke ja voimakkaita kipulääkkeitä. Mikään lääke ei ole auttanut.
      Tänäkesänä on tullut outoja lisäoireita: Ensin silmän alaluomessa alkaa pistävä polte. tiedän itsekin, että kohta menee jalat alta ja koko kroppa menee hervottomaksi. jalat ei kanna ja toinen käsi menee voimattomaksi, eikä kättä pysty käyttämään, vaan jos yrittää otta jostakin kiinni, niin se ei kohdistu siihenkohtaan mihin se oli tarkoitettu, vaan menee holtittomasti minne sattuu.
      Nämä oudot oireet kestää 5-10 minuttia, jonkajälkeen tilanteeni normalisoituu.
      NNäitä oireita on tullut tänäkesänä muutamankerran.
      Pahin tilanne oli yhtenä aamuna, kun heräsin, ja oli kova hätä.En pystynyt nousemaan sängystä. Pissanpidätyskykyni ol niin huono, että pissa valui sängyllani.
      Hermosollosit oiret on selviö ja borreoloosia epäilen.
      Josko saisin itseäni niskasta kiinni ja menen tutkimuksiin, niin vaivani ehkä selviää.
      Aikaisemmat kokemukset lääkäreistä on 5-

    • Jäykkäniska

      Moi! Kävin labrassa eikä IGM vastaaineita löytynyt, mutta IGM vasta-aineet oli koholla. Normaalist olisi alle 18 mutta mulla oli 36AU/ml
      Jos joku tietää miten tätä tulkitaan, niin laita vastaus, niin osaan hakeutua oikealle lääkärille.
      Kuka olisi oikea asiaatunteva lääkäri, täällä Tampereenseudulla????

      • jäyk niska

        Korjaan edellisen labran tuloksia:
        Siis IGG vasta-aineet normaali.
        mutta IGM vasta-aineet 36, kun normaali alle 18

      • Anonyymi
        jäyk niska kirjoitti:

        Korjaan edellisen labran tuloksia:
        Siis IGG vasta-aineet normaali.
        mutta IGM vasta-aineet 36, kun normaali alle 18

        Sama täällä. Prikulleen samat arvot. Saitko koskaan vastausta? Eli siis mitä IgM kertoo. Minulla punkki puri noin 6kk ennen tuota arvoa.

        Nivelkipuja, päänsärkyä, kaato väsymys, aivosumua, kunto romahtanut jne..

    • bb-masis?

      Voisiko joku kertoa mikä tämä marshallin protokolla oikeen on!? Siis olen googlettanut ja lukenut mutta mistään ei löydä sitä, mitä se protokolla on, mitä siinä tehdään?

      Minulle on vinkattu samarin- tai ruokasooda-kuuria (natriumbikarbonaattia) borreliaan otettujen hevoskuurien aiheuttamaan herxiin ja myrkytyksiin.

      Ihan selvä borrelia punkkipiru puri ja aiheutti äkillisen kuumehorkan ja laajenevan, turpovan punaisen läiskän. Ei rengasta, lähti viikossa vähän vaeltelemaan. Minulle määrättiin mieletön määrä amoxia (lähinnä miehen tai hevosen annos) josta tuli pahat herxit viikossa, pakko lopettaa. Sitten 300 mg/pv doxia. Nyt olen ollut viikon "kuivilla" ab.sta ja vieläkään ei ole ihan kymppi fiilis. Suussa maistuu mm edelleen "metalli" , vatsa ei ihan jees, doxista kauheet pahoinvoinnit. Olen ottanut maitohappo B.

      Vähän on niska jäykkä ja lämpöä ollut hieman. keho varmasti täynnä toxiinejä mutta elääkö BB:t jossain muodossa kehossani, en tiedä. Kuulemma ei pitäisi syödä D-vitskua lisäkkeenä koska BB tykää siitä. Aurinkoa on TOSI helppo välttää näinä päivinä näillä leveysasteilla, no problem! Suolakylpyäkin meinaan kokeilla, ehkä hiiltä ja mikäs tuo kissayrtti?

      meinaan ,että kokeilisin sitä suola-C-vitskujuttua. Minulle on myös suositeltu homeopaattia mutta en oikeen tiedä mitä minua vaivaa, olettaen että lääkärin mielestä BB:t ovat kuolleet kuurien jälkeen.

      verikokeista ja lääkäreistä en tiedä. Pari vuotta sitten oli ihan selvät borrelian oireet ja punkki purrut. Punainen kohta oli erilainen kuin oppikirjoissa, alle 10 cm halk. ei rengasta ja kohohnnut, ei ollenkaan vaelteleva. Lääkäri määräsi verikokeen joka oli neg (vasta-aineet) tarpeeksi kauan kulunut puremasta. Masennusta ja lievää jaksamattomuutta on ollut joten siihen cipralexia. Ei mitään pahempia nivel- tms oireita. Näitä "aidspunkkeja" kuulkaas vilisee Uudellamaalla ja moni ihminen selviää puremasta pelkällä säikähdyksellä ja pahimmassa tapauksella kevyellä amoxikuurilla.

      Jäykähköstä niskastani en oikeen osaa sanoa koska teen työtä tietsalla epäergonomisessa asennossa. Harrastin ennen punkin iskua joogaa ja vielä sitä jaksaa tehdä mummojoogaa kerran viikossa. Joogahan puhdistaa kehoa, ja kerran joogatessani vielä doxikuurin aikana tuli tosi paha fiilis.

      Onneksi en ole koskaan tupakoinut ja viinankin jättänyt! Ne kun aiheuttavat kehoon lisää toxiineja, mikä aiheuttaa enemmän paskaoloa ja viina myös ruokki bakteereja.

    • juha.h 1

      onko kukaan ajatellut että punkki on miljoonia vuosia vanha ötökkä joka
      on levittänyt bakteeria ihmisiin vuosituhansia.
      Borrelia bakteeri löydettiin
      vasta 80- luvulla.Mikäli borrelia olisi löydetty joskus 40-50 luvulla
      saisimme parempaa hoitoa.

      Itse olen sitä mieltä että borrelia bakteeri
      aiheuttaa suurimman osan sairauksista.Tutkimustulosten mukaan
      ms,parkinsonin,reumasairauksien ym.... takana on borrelia
      (pistokokeina sairastaville/kaikissa tapauksissa löytynyt borrelia)
      uusia tauteja helppo keksiä esim.fibramyalkia,selkärankareuma.

      Lääkkeiden kehittäminen ja myynti on parhaimpia bisneksiä.
      Miksi kohdata totuus että useammalla antibiotilla voitaisin hoitaa
      borrelia sairastavat, eennenkuin se pääsee tuhoamaan ihmisen.

      Suosittelisin borrelia-testiä pakolliseksi esim. 2 v välein jokaiselle suomalaiselle
      vauvaiästä alkaen.Näin voisimme välttää tuhoavat jälkisairaudet.

      Mikäli meillä olisi valtaa, voisimme keksiä sairauksille nimiä ja
      pyytää lääketehtaita kehittelemään uusi lääke jolla rahastaa.

      Itse epäilen että jopa n. 25-35 % suomalaisista kantaa borreliaa.
      Jokainen voi miettiä kuinka paljon on tullut vietettyä aikaa metsissä,
      mökillä,pelloilla ym.. punkin valtakunnassa. Väitän että olemme
      saaneet enemmän kuin yhden pureman jo puperteetti ikään
      mennessä. Onneksemme punkeista vain n. joka 4 kantaa
      bakteeria.(suru lääketeollisuudelle)

      Sivistykseen valitettavasti kuuluu ahneus,mistä jopa presidenttimme
      puhuu.Tavallisena ihmisenä emme valitettavasti ole minkään
      arvoisia( kun sairastumme niin korruptio pitää huolen että emme
      saa asianmukaista hoitoa)
      Joudumme itse hakeutumaan hoitoon ulkomaille ja vielä maksamaan
      sen..
      Viranomaisilta puuttuu selkärankaa myöntää tosiasiat ja kertoa
      niistä kansalaisille.(pelko joukkohysteriasta)

      Itse olen kehoittanut ystäviäni varomaan punkkeja ja
      huolehtimaan ihon,päänahan jälkitarkastuksesta.

      Toivon että saisimme tulevaisuudessa rehellistä hoitoa,lääkitystä
      niin voisimme nauttia myös eläke-iästä..

      • työkyvytön

        jep. Pieni ja pelottava peto. Ittelläni oli päänahassa v.2009 kesällä ja samana syksynä alkoi oireet. Toinen puoli naamasta halvaantui,keskussairaalassa otettiin selkäydinnäyte ja vastaus oli negatiivinen. Alkoi kovat päänsäryt toisella puolen naamaa,olis tarve ollu repiä silmä päästä että helpottas,oksentelin kivun vuoksi. Työt kärsi ja samaan syssyyn alkoi nivelkivut. Terveyskeskuksessa käteen tuli masennuslääkeresepti. En syönyt. Kovia annoksia särkylääkkeitä että töihinsä pystyi. Siihen sitten kummallisia kylkikipuja,ihan kuin jotain ois revenny,pari viikkoo sit varovaista liikkumista aina kylki liimateipattuna. Lääkäri vaan sano: rintarsngankipu ja kolme päivää saikkua. Sit tuli niin kova toispuoleinen pääkipu että päivystykseen tuli lähtö. Nuori lääkäri syötätti tabletin kerrallaan,katsottiin mikähän tehois. Omalla vastuullani lähdin kotia potemaan ja otin pikkasen enemmän. Lepoa ja taas meni ohi. Näitä on riittänyt. Sain neurolle löhetteen kun taas olin terv.keskuxessa pääkipuisena,toinen puoli vain. Epäiltiin kolmoishermokipua. Ei huomioitu muita nivelkipuja...no,neurolääkäri määräsi migreenilääkkeet jotka rauhoittivat tilannetta päässä,muualla kropassa tilanne sitten räjähti. Voimakkaita väsymyskohtauksia,kipuja,alkoi mennä muisti,puutumisia. Sattui terv.keskuksessa nuori lääkäripoika kuuntelemaan enemmänoireita ja laittoi reumapolille lähetteen. Luuston gammakuvissa jotain tulehduskertymiä,veressä punkkiaineet koholla. Enkä ole tiennyt että tulokset saa ittelleenki. Lääkäri ei kertonut arvoja,sanoi vaan että on koholla. Nyt sairaslomalla,3vkon antibiootit suun kautta ei auttanut,kortisonia niveliin piikitettynä on auttanu niveliä. Mutta liikkuminen tuo kivut,tekipä mitä vaan. Ja taas päänsärkyjä. Uudet verikokeet otetaan ja tutkimukset jatkuvat. Taitavat vaan odotella että ehtis tuo punkkipöpö tappaa taas yhen ennenkö joutuvat myöntämään virheensä. Kun olisivat heti antibiootit antaneet. Nyt kipuja joka päivä,eipä tarvii harrastaa mitään kun ei tiedä mikä olo huomenna. Näin minä olen punkista kärsinyt. Ja iholla näkyneet punaiset laikut,valuneet niskasta vartalolle,ei lääkäri kuunnellut. Liekkö kirjannut ees ylös...pois vaan ja seuraava potilas. Mutta jospa joskus tulis diagnoosi.

      • Boysandme
        työkyvytön kirjoitti:

        Hei, kuulostaa juuri niin kamalalta kuin onkin, tuota se suomen terveydenhoidon taso nykyään on, etenkin arvauskeskusessa. Muutenkin jopa punkkiasiantuntijoiden, Oksi johdolla, tietotaito asiassa on ihan järkyttävän urpoa. Tosin edustavat toden näköisesti sitä koulukuntaan jonka mielestä kroonista borrelioosia ei ole, joten ei mikään ihme. Niin ja jos käypähoito sanoo että 2-3vk antibioottia riittää eipä tuohon ole potilaalla vastaan mukisemista. Itse yritin nuorelle naislääkärille terveyskeskuksessa, mutta vaikka kerroin havaitun punkinpureman, kirjavat oireet ja argumentoin asiaan jo tuolloin aika paljon perehtyneenä, en tietenkään saanut lisää antibiootteja, kun olin tuon abut 2vk jo syönyt. Hän oikein vihaisesti kysyi että kritisoinko minä käypähoitoa! Ja tietysti hän epäili kaiken olevan korvien välissä. Moni oireista minulla onkin ollut alusta asti, joten sitä suuremmalla syyllä olisi pitänyt neuroborrelioosi tutkia heti alkuvaiheessa, ja suonensisäiseen lähettää, mutta kun ei. Olen sitten itse joutunut perehtymään asiaan ja hoidan itseäni yrteillä. Kalliiksi on tullut, mutta kun on kaksi alle 4 -vuotiasta lasta olisi pakko olla kuvioissa ja vielä suht hyväkuntoisena vielä pikään. Yrtit: kissankynsi (minulla Now -merkkinen uute, näitä tabua 2x3 päivässä), japanintatar (kasvaa myös Suomessa, katsokaa googlesta ja käykää kaivamassa juuret, kuivatkaa, tehkää tinktuura tai hauduttakaa teetä) tai resveratrol -tuote joka tehty tästä kasvista, Sarsaparilla (käytetty myös syfilis -spirokeettaan), Andrographis. Jos punkin purema tuore kannattaa/voi ottaa Astragalusta, krooniseen ei. Väsymykseen Siperian Ginseng, Elutherococcus. Lisäksi kannattaa tilata jostain eteeriset öljyt Cinnnamon verum eli ceyloninkaneli, ja neilikka. Näitä voi ottaa esim leipäpalasen kanssa oliiviöljyssä tipan, kaksi päivässä tai hieroa iholle etc. Varsinainen protokolla toki suosittelee jättämään muut yrtit, mutta itse en ehkä suosittele...Kokeilin, mutta sitten tuli taas kovemmat herxit kun aloitti taas kissankynnen yms. eli ei yksinään välttäm toimi väitetysti. Tai minä en ainakaan uskalla tässä asiassa veikata vain yhtä hevosta. Otan myös magnesiumia ja C -vitamiinia päivittäin. Suolasta olen aina tykännyt, himalajansuola on onneksi myös terveellistä. Tajusin että minun oireeni sopivat bartonellaan yksi yhteen: jalkapohjakipuja, kipuja rintalastan alla, pään päällä, tunnetta siitä kuin kokin liikkuisi ihon alla, hidasta sydämensykettä, pistäviä kipuja kun olisi neulalla pistelty eri puolelle kehoa etc. muuta mukavaa..Sitten tilalsin siihen dropit ja nyt oikeasti helpottaa. Katsokaa buhnerhealinlyme.com. Itse ne usko yhtään etteikö bartonella ja babesiakin voisi olla jo suomalaisissa punkeissa, mutta olen luovuttanut kokonaan ajatuksesta että kukaan terveydenhuollon ammattilainen sen uskoisi tai edes asiaa tutkisi. Valitettavasti täällä pitää osata itse sekä diagnosoida että hoitaa itsensä.

      • ekvt07

        Hei, voiko sinun kanssa olla suoraan yhteydessä? Punkinpuremani on tuore mutta alkuoireet juuri kuvaamasi kaltaiset. Terveisin meiliosoite [email protected]

    • Työkyvytön Borre

      Borrelioosia sairastavien tai sitä vahvasti epäilevien kannattaa liittyä Suomen Borrelioosiyhdistykseen. Www.borrelioosi.net

    • välläys

      Minulla oli taas viime viikolla kaksi punkkia. Ei rinkuloita. Jonkin sortin anemiaa on pitkäaikaisesti ja mustelmia tulee helposti nyt.

      Saksasta on minulla positiivinen Borreliatulos tämän vuoden keväältä. Lienee vuosien takainen krooninen borrelioosi, jota Suomessa ei tunnusteta olevan olemassakaan. Keuhkoklamydia oli raja-arvoinen Saksan kokeissa. Infektiolääkäri on sanonut minulle vuoden 2013 alussa, että minulla ei voi olla borrelioosia ym. infektioita.

      Nyt on onneksi vähempioireinen kausi menossa, toivottavasti jäävätkin oireet väehemmälle.

    • Olen tähän asti kirjoittanut Homesairaudet-palstalla, mutta joku aika sitten mieleeni tuli, miksen kirjoittaisi myös borrelioosipuolella sairastuttuani punkinpuremasta homealtistumisen jälkeen. Yllätys ja pettymys oli vaan suuri, kun koko paikkaa ei ole olemassa borrelioosin uhreille - mitään omaa osiota suuressa ja mahtavassa Suomi24:ssä.

      En käy tässä kertaamaan historiaani, mutta lapsuus ja nuoruus Lyme-seudulla lienee koko ikäni kärsimäni Raynaudin oireyhtymän taustalla, jota punkinpurema vuonna 2012 pahensi rutkasti neurologisine oireineen, jotka entisestään pahenivat vuoden 2014 punkinpureman jälkeen. Kaiken taustalla kun on homeille altistuminen vuosina 2008-2009 ja vuonna 2010 alkanut krooninen poskiontelontulehdus, joka on levinnyt pari vuotta sitten otsaan, elämässä ei ole juuri muuta kuin kärsimystä kipujen ja särkyjen keskellä.

      Kun lääkärien asenne on vieläpä se, mitä kuvaan tuolla https://keskustelu.suomi24.fi/t/15022653/turinatuokion-jalkeen-kotiin , mihinkään ei ole saanut oikeasti apua. Spirokeetan häätäminen kehosta vaatisi yhtä tehokkaan kuurin, mitä käytetään helikobakteeria vastaan, tehotakseen bakteerin kolmeen eri olomuotoon. Doksisykliini lisää vain spirokeetan pyöreitä muotoja, joiden vasta-aineita on monilla, joita nykyinen Elisa-testikään ei tunnista, selviää Lena Meriläisen ja Eva Sapin tutkimuksista. Linkit löytyvät foorumiltani, joka on juuri nyt alhaalla.

      Olen kuvannut paljon poskiontelohelvettiäni, joka ei ole ainoa kärsimykseni. Tänään 4.10.2017 luuni ovat jäytäneet taas kaikkialta, myös käsivarsista reisien lisäksi, jotka tärisevät niin kuin koko kehoni. Nukuttuani yön huonosti torkahdin päivällä pari kertaa heräten heti perään siihen, että sylki alkaa valua suupielestäni alas.

      Kolme viikkoa sitten menetin tasapainoni aivan suoralla tiellä ja mursin nilkkani. Oikea kyynärpääni on ollut jo vuoden verran niin kipeä, etten ole voinut käyttää kyynärsauvojakaan, meinattuani kaatua niiden kanssa heti jo sairaalasta päästyäni uudestaan.

      Ks. myös:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15003618/oireetko-sairaus-muka#comment-91196620

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14840545/hsssa-ville-valtosen-haastattelu#comment-89791979

    • lääkärinmukaantervemies

      Vuosikausia ihmettelin miksi vitamiinivalmisteet vain huonontavat oloa.
      Aina päänsärkyä, oksetusta/heikotusta etenkin vahvemmista. Monesti tarkistellut että oliko tätä tosiaan tarkoitus ottaa tämän verran jne. Alkaa pikkuhiljaa käydä järkeen tämäkin.

      Himalajan suola ja c-vitamiinijauhe lähti tilaukseen välittömästi. Katsotaan myrkyttyykö tämä paska hengiltä.

    • 9784651

      Tietääkö ap että on myös eri kantoja, eri maissa. Jenkeissä ja muualla ulkomailla on vakavammat borrelioosikannat kuin Suomessa.

      • kansantauti

        Ruotsissa tavataan samoja kantoja kuin jenkeissäkin. Suomella näkymätön suoja pahoja borrelioosikantoja vastaan?

    • Anonyymi

      Ostakaa ihmeessä Terveysmeedio auttaa -kirja (Anthony William), siinä kerrottu borrelioosin, ja monen muunkin sairauden aiheuttaja, sekä hoito-ohjeet ruokavaliolla.

    • Anonyymi

      Jarmo Oksi: Borrelioosin Valelääkäri

      On täysin käsittämätöntä, että Suomessa borrelioosin hoito on näin retuperällä. Onko tämä tilanne todella seurausta yhden miehen, Jarmo Oksin, vaikutusvallasta? Tämä "professori", joka väittää tietävänsä kaiken borrelioosista, levittää harhaanjohtavaa ja suorastaan vaarallista tietoa, joka on vaikuttanut vakavasti suomalaisten käsitykseen tästä taudista. Hänen uskomuksensa siitä, että borrelioosi on helposti hoidettavissa kolmen viikon doksisykliinillä, on täysin virheellinen ja vaarantaa potilaiden terveyden.

      Vaaralliset Väitteet
      Oksin väitteet borrelioosin hoidosta ovat johtaneet siihen, että monet potilaat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Levinnyt borrelioosi vaatii usein pitkäkestoista yhdistelmäantibioottihoitoa, mutta Suomessa lääkärit pelkäävät määrätä näitä hoitoja joutumatta Oksin kaltaisten "asiantuntijoiden" hampaisiin. On täysin käsittämätöntä, että joku voi nukkua yönsä rauhassa tietäen, että hänen levittämänsä väärät tiedot ovat aiheuttaneet valtavaa kärsimystä ja pilanneet tuhansien ihmisten elämän. Jarmo Oksi on borrelioosin valelääkäri, jolta tulisi viipymättä poistaa oikeudet harjoittaa lääketiedettä.

      Potilaiden Kertomukset
      Tuhannet suomalaiset kärsivät borrelioosin vuoksi, mutta heidän tarinansa jäävät kuulematta. Tässä on muutamia kertomuksia, jotka osoittavat, kuinka vakava tämä tilanne on:

      Potilas 1:
      "Sairastan Lymen tautia eli kroonista borrelioosia. Hoitamattomana se oli yli viisi vuotta. Tällä hetkellä olen sairaseläkkeellä. Jos tauti olisi hoidettavissa helposti antibiootein, olisin parantunut! Olen saanut vuoden 2009 jälkeen useita erilaisia antibiootteja erilaisiin tulehduksiin. Sairauslistani: keuhkokuume, varpaiden verenkiertohäiriöt (mustat varpaat), hengitysvaikeudet, vatsaoireita, hahmotusvaikeus, tasapainohäiriöt, keskushermostoataksia, migreeni, nivelien tulehdukset jne. Useampaan kertaan vuodessa olen ollut sairaalahoidossa."

      Potilas 2:
      "Minulla on kroonisia tulehduksia ja nivelkipuja. Syön antibioottikuureja nyt melkein yhtenään. Viimeisen kuurin lopulla minulla tuli haittavaikutuksia: dehydraatiota, kasvojen poltetta, ohimokipua, ja silmän pistoksia kuin neulalla olisi pistetty. Hoitoni ja tutkimukseni ovat ihan hajallaan eri lääkäreillä. Oksilta en saanut mitään apua, en mitään kokeita. Valtonenhan ei ole kai enää lääkärinä."

      Potilas 3:
      "Surullista tässä taudissa on, että terveyskeskuksestamme ei saa mitään apua tähän sairauteen. Ainoa hoitava taho on yksityislääkäri. Itse käyn Järvenpäässä Mikko Oikkosella. On ihan yleislääkäri, mutta olen saanut apua tämän sairauden hoitoon. Vaikka ei olisi rahaa käyttää yksityislääkäriä, on pakko ja olen luopunut kuntoutuksesta, koska siihen eivät rahat riitä."

      Todellisuus on Kauheampi
      Todellisuus on, että borrelioosi voi levitä ja aiheuttaa kroonisia, vakavia oireita, joita lyhyet antibioottikuurit eivät kykene parantamaan. Krooninen borrelioosi ja siihen liittyvät komplikaatiot, kuten biofilmit, vaativat erityistä huomiota ja hoitoa, joita Suomessa ei tällä hetkellä ole tarjolla. On käsittämätöntä, että valtavan määrän tieteellistä näyttöä ja potilaskokemuksia voidaan yksinkertaisesti sivuuttaa.

      Jarmo Oksi, ja hänen kaltaisensa, ovat vastuussa tästä terveyskatastrofista. Heidän väärät uskomuksensa ja vaaralliset väitteensä ovat aiheuttaneet kärsimystä, invaliditeettia ja jopa kuolemia. Oksin tulee joutua vastuuseen teoistaan, ja hänen lääkärinoikeutensa on poistettava välittömästi. On aika, että Suomi ottaa borrelioosin vakavasti ja tarjoaa potilailleen asianmukaista hoitoa ennen kuin on liian myöhäistä.

    • Anonyymi

      Nilkassa oli potilaalla kesällä puolen kämmen kokoinen punainen alue, joka laajeni koko ajan ja kutisi. Aina seuraavana päivänä alue oli isompi ja voimakkaamman punainen.

      Terveystalon lääkäri sanoi heti, että ei ole borrelioosi ja määräsi jotain voidetta kutinaan.

      Oireet pahenivat. Muutaman päivän päästä saatiin laitettua johonkin kuntalaisten terveysjärjestelmään sen hetkiset valokuvat. Kunnallinen lääkäri ei tunnistanut valokuvista ja oireista tautia. Ihmetteli vain puhelimessa.

      Oireet pahenivat, ihottuma oli jo kirkkaan punainen, kutisi entistä pahemmin ja oli koko ajan laajentunut. Soitto päivystykseen. Onneksi sai videopuheluajan, jossa lääkäri tunnisti heti taudin Lymen taudiksi eli olisi borrelioosin harvinaisempi muoto. Se lääkäri määräsi antibioottikuurin, jossa 3 kpl päivässä, 14 päivää.
      Oireet alkoivat helpottaa jo heti kolmen tabletin jälkeen ja ihottuma alkoi vaalentua eli jo parin päivän päästä oli selvä ero! Apteekissa olivat sanoneet, että lääke tehoaa hyvin nopeasti ja kahden viikon kuurilla varmistetaan, ettei bakteereja jäisi.

      Nyt hoidosta on jo mennyt 2 kk. Nilkassa iho-oireista näkee enää tummentuman, jonka häviämisessä menee varmasti vielä kuukausia. Muita oireita ei liene. Vai voivatko jotkut satunaiset lämpökohtaukset olla vielä oire? Potilaalla (nainen, 60) on kuitenkin myös vaihdevuodet , mutta sanoo, että niistä tulee vähän erilainen kuumotus.

      Harmittaa, ettei jo ensimmäinen lääkäri (Terveystalo) tunnistanut tautia. Sai maksaa turhasta aika paljon.
      Harmittaa, kun muutaman päivän päästä terveyskeskuksen lääkäri ei tunnistanut tautia.
      Vasta n. viikko myöhemmin päivitystyksen lääkäri auttoi. Kiitokset hänelle!

      Olisi auttanut varmasti aika paljon taudin paranemisessa, jos jo ensimmäinen lääkäri (Terveystalo) olisi osannut auttaa. Maksaa siitä kyllä on saanut itsensä kipeäksi. Mutta onneksi näyttää siltä, että ei tullut muita oireita iho-oireiden lisäksi eli tauti parani. Potilas ei ollut huomannut, että punkki olisi purrut, mutta hän on kyllä liikkunut luonnossa.

      (eli yksi potilaskertomus lisää, tämä oli kesältä 2024)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4185
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1904
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1770
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1719
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      469
      1578
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1355
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      462
      1288
    Aihe