PeruS pelkuri

Eilen kovia eduskunnassa laukonut P.Oinonen pyytää jo sanojaan anteeksi! Tämä voi olla hyvinkin perussuomalaista politiikkaa, mutta perisuomalaista se ei ole. Olisi pitänyt miehen seisoa sanojensa takana loppuun saakka! Varsinkin kun kansan syvät rivit ovat samaa mieltä! Taas annettiin periksi suvaitse tai kuole - asenteelle ja pyydettiin sanan- ja mielipiteenvapauden käyttämistä anteeksi. Kuka luottaa tuollaiseen politiikan tekoon, jossa pienenkin painostuksen sattuessa syödään sanoja? Missä perussuomalainen - siellä pelkuruus!
14380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

helposti persujen housuun asiassa kuin asiassa. Julkisuutta ja ääniä kuitenkin tulee, saman tekevää vaikka jauhaa p***kaa, sen ovat persut huomanneet?

Äänestä
  • sehän nykyään on demareilla ongelma istuvat paskassa.

    Äänestä

Itse asiasssa Oinonenhan ei peru puheitaan

Äänestä

"Varsinkin kun kansan syvät rivit ovat samaa mieltä!" Saat kyllä mennä tosi syvälle kansan riveihin jos haluat löytää eläimiinsekkantumispuhita parlamenttiimme hyväksyviä ihmisiä. On yksi aisa olla itse asiaa, adoptiooikeuden laajentamista, vastaan. On täysin toinen asia jutella eläimiin sekaatumisesta, ja vielä yrittää antaa ymärtää että ensimmäinen johtaisi toiseen. Tai että nämä olsivat jotenkin verrattavia. Ja tottakai anteeksipyyntö (iltapäivälehdistön kautta) kuului alkupeäiseen käsikirjoitukseen. Oinonen kopioi oppi-isääsnä populismin jalossa pelissä. Niin kauan kun maassa on tarpeeksi helposti höynäytettäviä äänestäjiä niin näitä kyllä löytyy. "Missä perussuomalainen - siellä pelkuruus! " Missä perussuomalaisuus - siellä populismi! Missä tyhmiä äänestäjiä - siellä perussuomalaisuus!

Äänestä
  • Joka ei sitä ymmärrä on pikkusieluinen.

    Äänestä

  • Penalta! kirjoitti:

    Joka ei sitä ymmärrä on pikkusieluinen.

    jos lapsi näkee "vanhempien" tuhkaluukuttavan toisiaan, ei se kauksi mene koiran tai koivun kanssa olemisesta. moraalista rappiota kaikki tyynni. ihmisen mieli turtuu ja kas pian pitää eläimiin sekaantuminenkin hyväksyä. onhan hollannissa esiintynyt pedofiilien järjestäytymistäkin. muu kuin miehen ja naisen välinen seksi on luonnotonta.

    Äänestä

  • a n aali kirjoitti:

    Oinosen olisi kannattanut muistaa ENNEN kun antaa kovia lausuntojaan että tosipaikan tullen menee pupu pöksyyn. Olisi siis mitoittanut sanansa miehen itsensä mittaiseksi. Olisiko Timppa käskenyt pyytää anteeksi? Timoonhan suoraan eduskunnassa taas vedottiin.

    Äänestä

  • arska oikeassa kirjoitti:

    Oinosen olisi kannattanut muistaa ENNEN kun antaa kovia lausuntojaan että tosipaikan tullen menee pupu pöksyyn. Olisi siis mitoittanut sanansa miehen itsensä mittaiseksi. Olisiko Timppa käskenyt pyytää anteeksi? Timoonhan suoraan eduskunnassa taas vedottiin.

    Miksi kaikki muiden puolueiden edustajat aina vetoavat suoraan Soiniin, kun joku perussuomalainen esittää vääriä mielipiteitä?

    Äänestä

  • aina vetoavat Timppaan kirjoitti:

    Miksi kaikki muiden puolueiden edustajat aina vetoavat suoraan Soiniin, kun joku perussuomalainen esittää vääriä mielipiteitä?

    miksi muut aina vetoavat Soiniin?

    Äänestä

  • edellä esitetty kirjoitti:

    miksi muut aina vetoavat Soiniin?

    ja aina asiaan osuuvaa! hyvä sks

    Äänestä

  • Penalta! kirjoitti:

    Joka ei sitä ymmärrä on pikkusieluinen.

    No ehkä savolaisilta piutäisi lailla estää pääsy eduskuntaan. Tai sitten vain savolaishuumorilta. Mikäköhän olisi sitten savolaishuumoria pahimmillaan?

    Äänestä

"Jos olen ketään loukannut, ehdottomasti pyydän sydämestäni anteeksi." http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905149589695_uu.shtml "En halunnut loukata" Ei kai tarkoitus ollut loukata,joten hienoa että pahoittelee mikäli joku on loukkaantunut. Niin, jos hän on joitain loukannut. Varsinaisesti sanomansa tarkoitusta ei pyydä anteeksi tai peru puheitaan. SKS kaksikko puhuu paskaa, jäälleen. Näitä paskapuheita ei anteeksi pyydellä.

Äänestä
  • uskaltaa sks kaksikko

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    uskaltaa sks kaksikko

    Niin uskaltaa Oinonenkin. Mitä väliä sillä on kirjoittaako nimettömänä vai ei? Idiotismistooryt, mitä tuo ketjun avaus on, tekisi jokainen järkevä nimettömänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AriLaakso kirjoitti:

Eilen kovia eduskunnassa laukonut P.Oinonen pyytää jo sanojaan anteeksi! Tämä voi olla hyvinkin perussuomalaista politiikkaa, mutta perisuomalaista se ei ole. Olisi pitänyt miehen seisoa sanojensa takana loppuun saakka! Varsinkin kun kansan syvät rivit ovat samaa mieltä! Taas annettiin periksi suvaitse tai kuole - asenteelle ja pyydettiin sanan- ja mielipiteenvapauden käyttämistä anteeksi. Kuka luottaa tuollaiseen politiikan tekoon, jossa pienenkin painostuksen sattuessa syödään sanoja? Missä perussuomalainen - siellä pelkuruus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu