Spoda on myynyt kuntien omaisuutta pilkkahinnalla, kiinteistöjä jopa 1:lla
Jonkunhan täytyy ottaa vastuu tästä asiasta, joku on vetänyt "raskaasti" sivusta tässä kaupassa.
Tämä on Vanhasen hallituksen, nykyisen tai edellisen, syy ja nyt tämän hallituksen on asia selvitettävä ja vastuulliset haettava.
Onhan aivan selvä että juristit eivät tätä Utsjoki-temppua ilmaiseksi tehneet. Kuka veti välistä tässä kaupassa ja kuinka paljon?
Nyt Vanhanen ja Häkämies teidän uskottavuutenne on kansan silmissä taas koetuksella, siis selvittäkää tämä juttu perin pohjin.
YLE:
Utsjoen maita 500 kiinteistön skandaalikaupassa
julkaistu eilen klo 16:23, päivitetty eilen klo 16:30
Eduskunnan oikeusasiamies vaatii kiinteistöjen etuostolain pikaista muuttamista. Nykylain porsaanreikä paljastui Utsjoen ja sadan muun kunnan maa-alueiden nippukaupassa. Utsjoki on mielestään joutunut valtionyhtiö Kapiteelin ovelaan lähes 500 kiinteistön nippukauppaan kaksi vuotta sitten.
Utsjoen päätös olla käyttämättä etuostooikeutta esti lain mukaan myös muita sataa kuntaa käyttämästä etuosto-oikeutta. Nyt kunta yrittää ostaa maat uudelta ruotsalais-tanskalaiselta sijoitusyhtiöltä.
Tämä omituinen valtion kiinteistöyhtiö Kapiteelin skandaalikauppa on poikimassa myös etuostolain muutoksen. Eduskunnan oikeusasiamies vaatii, että lakia on pikaisesti muutettava, koska se johtaa kohtuuttomuuksiin.
Sinänsä mainittu nippukauppa on oikeusasiamiehen mukaan nykylain mukaan laillinen. Ulkopuoliset sanovat Kapiteelin, nykyisen Spondan menettelyä härskikiksi.
Nippukaupassa maita useista Lapin kunnista
Valtion kiinteistöyhtiö Kapiteeli, nykyisin Sponda niputti pari vuotta sitten yhteen kauppaan 480 kiinteistöä ja määräalaa eri puolilta Suomea ja myi ne ruotsalais-tanskalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle.
Kaupassa oli maita myös Lapin kunnista. Kaupassa oli pinta-alaltaan eniten maita oli Utsjoelta, joten laki edellytti etuostohalukkuuden kysymistä Utsjoen kunnalta, ei muilta.
"Kauppa olisi maksanut 400 miljoonaa euroa"
Utsjoella ei tietenkään ollut rahaa eikä tarvetta ostaa lähes 500 kiinteistöä ja maa-aluetta lähes sadan kunnan alueelta eri puolilla Suomea. Kunnanjohtaja Viljo Pesosen mukaan kauppa olisi maksanut 400 miljoonaa euroa.
Utsjoen kielteinen etuostopäätös tarkoitti myös sitä, että muut satakunta kuntaa eivät päässeet käsiksi kauppaan, vaan arvokiinteistöjä saattoi mennä alle torihintojen.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat on nimittänyt kaupan valmistelua salaiseksi.
Kunnanjohtaja: Nyt päätös kaduttaa
Utsjoen kunnanjohtaja Viljo Pesosta kaduttaa nyt parin vuoden takainen päätös ja lain porsaanreiät. - Luulimme tekevämme päätöksen vain Utsjoen maista, Pesonen sanoo.
Oman piirteensä tuo vielä se, että Utsjoen kunta oli ostamassa kyseisiä maa-alueita Kapiteelilta, mutta kauppa purkautui.
Kaksi kuukautta myöhemmin Kapiteeli tarjosi kunnalle etuosto-oikeutta koko 500 kiinteistön ja määräalan ostoon. Kunta kieltäytyi ja luuli tekevänsä päätöksen vain oman kunnan alueen maista.
"Kapiteeli ei kertonut kaikkia vaikutuksia"
Pesonen sanoo, että Kapiteeli ei nyt suoraan johtanut harhaan, mutta kaikkia etuostopäätöksen vaikutuksia ei kerrottu
Muut kunnat joutuivat nuolemaan näppejää, mutta eivät syyttäneet Utsjokea. Kunnanjohtaja Pesonen sanoo, että muut kunnat ymmärsivät tilanteen.
- Eihän edes eduskunnan oikeusasiamies tiennyt ennen tätä lain porsaanreikiä eikä sen aiheuttamia kohtuuttomuuksia.
Kunta olisi Pesosen mukaan maksanut aikoinaan Kapiteelille yli 700.000 euroa. Nyt ruotsalais-tanskalainen sijoitusyhtiö maksoi Utsjoen alueen maista 240.000 euroa. Pesonen ei oikein usko sijoitusyhtiön tyytyvän tuohon samaan hintaan.
- Kyllä meni valtion maita alihintaan, Pesonen hämmästelee.
YLE Lappi/Matti Mykkänen
Kenen vastuu,Vanhasenko?
JKoo
168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Syytä ainakin selvittää ja tukkia nuo porsaanreiät, jos siellä sellaisia on. Tuossa vaihtaa valtavat omaisuusmassat omistajaa ja joku tekee rahaa niin että ranteita pakottaa. Tuolla Ylen sivuilla keskustelussa joku mainitsi, että kunnilla on ollut kyllä iät ja ajat ostaa noita tontteja omaisuudenhoitoyhtiöltä. Tiedä näistä sitten, mutta sitä vartenhan ministeriöissä on ammattitaitoisia ihmisiä. Ainakin pitäisi olla. http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/lappi/2009/05/utsjoen_maita_500_kiinteiston_skandaalikaupassa_736963.html?origin=rss