Selkeää opetusta:
http://koti.mbnet.fi/hulk/pom/armo_riittaa_pom.html
Ote ko. tekstistä:
"Niin ihminen alkaa uudestaan rakentaa sitä, minkä jo oli hajottanut maahan: Hän alkaa jälleen parannella elämäänsä ollakseen Jumalalle mieleen niin kuin hyvän juutalaisen sopii. Toisella "kädellä" hän kyllä yhä pitää kiinni Vapahtajan kädestä, armosta ja uskosta. Jos joku kysyy tällaiselta ihmiseltä, mikä hänen autuutensa perusta on, hän mielellään sanoo: Kristus yksin. Mutta silti hän sydämessään tietää, ettei siinä enää ole koko totuus. Niin oli silloin, kun hän tuli uskoon ja tajusi, että hänen omat työnsä eivät armon saamisessa merkinneet mitään. Jeesus pelasti sulasta rakkaudesta. Mutta nyt "toinen käsi" jo asettelee tekoa teon päälle jotta syntyisi varmempi turva ja lepo Herrassa.
Kun ihminen tällaisessa "sekä-että" -tilanteessa saa kiusausten tullen voittoja, kun hän jaksaa torjua pahan luotaan, kun hän onnistuu puhumaan ja käyttäytymään niin kuin tahtoisi, uskonelämässä "menee hyvin". Toiveet paremmaksi tulemisesta nousevat korkeammalle. Usko näyttää toimivan ja kristillisyys on todellista elämää.
Mutta kun tällaisessa "sekä-että" -tilanteessa kamppaileva kristitty suostuu näkemään, että hänen lempeitten sanojensa takana on katkeruutta, että hän sittenkin yhä huolehtii omista enemmän kuin muiden eduista, että hän yhä on ylpeä ja puhuu totuuden vierestä ja muullakin tavalla lankeaa, silloin syvä ahdistus karkaa taas hänen päälleen. Epäonnistuessaan itselleen asettamiensa tavoitteiden ja vaatimusten toteuttamisessa ihminen voi joutua äärettömän syvään sisäiseen pimeyteen, toivottomuuteen, masennukseen ja hätään - mikä kaikki yllyttää häntä yhä suurempiin ponnistuksiin.
Kaikki tämä osoittaa, että pelastuksen perusta ei sittenkään enää ole yksin se täytetty työ, jonka Kristus Golgatalla suoritti, vaan myös se työ, jota kilvoittelija itse tekee. Rauha tulee omien onnistumisten mukana ja se menee epäonnistumisten seurauksena. Tilanne on lähes sama kuin ennen uskoontuloa, jolloin syntien anteeksiantamus oli vierasta.
Jeesuksen armo ja Jumalan laki ovat nyt menneet pahasti sekaisin Jumalan lapsen sydämessä eikä hän tunne enää Vapahtajaa oikein.
Luther kirjoittaa: "Kristuksen olennaisena tehtävänä on ottaa helmaansa ja päästää synnistä lain syntiseksi tekemä ja vikapääksi toteama syntinen, mikäli tämä uskoo evankeliumin. Kristus näet on lain loppu jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi.
Mutta kuka olisi uskonut, että laki ja armo niin helposti voidaan sekoittaa toisiinsa! Kukaan ei ole niin heikkoälyinen, ettei huomaisi lain ja armon eroa kiistämättömäksi. Jokainen ymmärtää noiden sanojen 'laki' ja 'armo' eroavan toisistaan sekä asiallisesti että sanoina. Mutta siitä huolimatta, että tuo ero on kirkas kuin päivä, kiihkohenget joutuvat siihen saatanalliseen mielettömyyteen, että sekoittavat toisiinsa lain ja armon ja muuntavat Mooseksen Kristukseksi! Siksipä minä usein sanon uskonoppia sangen helpoksi ja lain ja armon eroa helpoksi kenen tahansa ymmärtää, mikäli kysymys on sanoista, mutta että se sovellettuna, elämässä ja kokemuksessa, on kaikkein vaikein."
Tätä vaikeutta uskova ei todellakaan helposti ymmärrä, vaan hän uskoo lujasti olevansa oikealla tiellä ja tekevänsä niin kuin pitääkin. Jumalan sana ja elämänkokemus osoittavat kuitenkin, että lain ja armon yhdistämisen kautta on mahdotonta tulla paremmaksi. Paavali sanoo kohdassamme selvästi: "Jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja." Tällä tiellä siis käy entistä selvemmin ilmi vain se, että olen syntinen ja pysyn sellaisena, vaikka kuinka itseäni ahdistaisin. Paremmaksi tulemisen sijasta minä lain alla näytän tulevan vain pahemmaksi.
Käytännössä tämä tapahtuu niin, että lakia elämäänsä soveltava uskova kilvoittelija huomaa tämän lain käyvän hänen kohdallaan yhä tarkemmaksi. Aluksi laki näyttää synniksi vain suuria ja ilmeisiä asioita, joista on mahdollista luopuakin. Mutta aikaa myöten se ottaa esille myös "pienempiä" rikkeitä, jotka kuuluvat ihmisen olemukseen ja luonteeseen.
Näin laki jatkuvasti murskaa, tuhoaa, masentaa, rikkoo toiveet, sammuttaa valon, vie rauhan, tuo pelon ja vakuuttaa, että syyllisyys on todellista ja että se säilyy. Lain edessä Jumala näyttäytyy pyhänä liekehtivänä vaatijana joka henkilöön katsomatta tuomitsee salaiset pikku ajatuksetkin. On totta, että päältä katsottuna ja muitten silmissä ihmisen elämässä saattaa yhä tapahtua suuria muutoksia ja merkittävääkin kehitystä näissä taisteluissa, mutta aralla tunnolla vaeltava kristitty itse tietää, ettei se riitä. Hänen olemuksensa on ja pysyy pahana. Hän on lain rikkoja vuodesta toiseen."
Kristityn elämästä
Saara
361254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
LAIN KAUTTA KUOLLUT Apostoli on nyt toisen kerran vakuuttanut, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista. Syntinsä tunteva kristittykään ei voi palata lain töihin paremmaksi tulemisen toivossa. Mutta silti lailla on tehtävä. Sen Paavali osoittaa seuraavassa jakeessa sanomalla: "Minä olen lain kautta kuollut pois laista elääkseni Jumalalle", Gal. 2:19. Lain kautta ei tulla paremmaksi. Sen kautta kuollaan siitä pois. Tämä on apostoli Paavalin näkemys, joka meidän tulisi syvästi omaksua itsellemme ymmärtääksemme Pyhän Hengen työtä meissä. Pyhä Henki käyttää lain sanaa kuolettaakseen meidät pois laista. Tämä tapahtuu niin kuin edellä on jo sanottu: Ensiksi laki osoittaa ihmisen syylliseksi suurissa asioissa, joita hän yrittää voittaa ja siirtää pois. Mutta päästessään syvempään itsensä tuntemiseen hän löytää yhä uusia alueita, joilla näkee rikkovansa Jumalan tahtoa. Ja vuosien varrella laki käy yhä tarkemmaksi, se jopa palauttaa menneisyydestä mieleen asioita, jotka eivät aikanaan lainkaan synteinä polttaneet. Lopulta se tarttuu arkielämässä aivan tavanomaisiin pikkuasioihinkin. Hengen valossa nekin osoittautuvat yhtä vaarallisiksi kuin julkisynnit. Kristityn ihmisen "kelvollinen" elämänalue kaventuu näin kaventumistaan. Hän tajuaa, että tullista läpi tuotu pikkutavara olisi totuuden nimessä pitänyt ilmoittaa, että veroilmoituksessa tuli merkityksi asioita vähän "kotiinpäin", että työpaikalla on tuntikirjaan tulkittu työtunteja itselle edulliseen suuntaan, että kotona ei lasten kanssa ole käytetty aikaa niin kuin olisi pitänyt, että ihmissuhteissa sanelevat monet lihalliset ja itsekkäät motiivit, että on tavattoman vaikea puhua toisesta ihmisestä totuudenmukaisesti, että ylpeys, rakkaudettomuus, kateus, itsevarmuus ja monet muut asiat eivät ole vain huonoja luonteenpiirteitä vaan syntejä jotka myrkyn tavoin turmelevat monet hyviltäkin näyttävät asiat hänen elämässään. Esimerkit eivät tietenkään kata kaikkia heikkoja alueitamme. Mutta itsehän me tiedämme, mitkä meidän henkilökohtaiset rikkomuksemme ovat. Usein tosin näemme muiden vajavuuden paljon tarkemmin kuin omamme - ja sekin on piirre, joka riittää yksin suistamaan meidät kadotukseen. Kun laki kuolettaa ihmistä, se näin pala palalta osoittaa uskovan elämän tuomionalaiseksi, kelpaamattomaksi, kuolleeksi. Niin kuin kuolemansairas ihminen huomaa vähitellen ruumiinsa eri jäsenten kuolettuvan, niin lain sanan alla kamppaileva ihminen huomaa vähin erin elämänsä kohta kohdalta pikemmin kuolleeksi kuin Jumalalle kelpaavaksi ja eläväksi. Tilintekoa tehdään silloin usein yksinäisinä hiljaisina hetkinä, jotka saattavat sisältää sellaisia pimeitä syvyyksiä ettei niihin soisi kenenkään toisen joutuvan. "Kuollut pois" ei ole tälle taistelulle liian voimakas sana, sillä kuolinkamppailusta on kysymys. Se voidaan kokea niin järkyttävänä, ettei se vaikuta vain ihmisen mielialaan sitä masentaen vaan myös mielen terveyteen sitä horjuttaen ja aiheuttaen jopa fyysisiä oireita jotka vain lisäävät tuskaa. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin kun on kaikkensa yrittänyt ja kuitenkin nähnyt, ettei pysty hänen tahtoaan täyttämään. Jäljelle ei jää mitään kelpaavaa: kaikki on tahrattua, kuin pitalitartunnassa, tuhon omaa, varastettua, valheella hankittua, petoksella saatua, oman kunnian tähden tehtyä. Silloin ihminen ymmärtää, mitä Paavali tarkoitti sanoessaan: "Minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää" ja "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista!" Kammettuaan ehkä kauankin vastaan ihminen lopulta näin kuolee lain kautta pois laista. Hän toisin sanoen masentuneena ja pettyneenä vihdoin suostuu siihen, mitä Raamattu hänestä sanoo. Hän luopuu rakentamasta uudelleen sitä, minkä uskoon tullessaan oli hajottanut maahan - omia tekojaan. On tarkoin huomattava, että tämä kuolema ei ole ruumiin kuolema eikä se myöskään ole lain kuolema. Laki ei tapa syntiä tekevää ruumista, se vain osoittaa sen kelvottomaksi. Eikä tässä kuolemisessa myöskään katoa laki ja sen vaikutus. Päinvastoin: laki on edelleen olemassa ja polttaa kuten ennenkin. Kuolema, josta tässä on kysymys, koskee sen sijaan ihmisen suhdetta lakiin. Sen huomaa apostolin sanoista: "Minä olen lain kautta kuollut pois laista." Kun laista näin kuollaan pois, suhde siihen muuttuu. Ihminen lakkaa toivomasta lailta apua elämän parantamisessa. Laki ei enää innosta ja houkuta. Ihminen menee sen luota pois kuin rakastettuunsa pettynyt morsian. Laki on nyt hänelle entinen ystävä joka petti, paljasti salaiset synnit ja kelpaamattoman olemuksen. On myös korostettava, että tämän uuden suhteen täytyy syntyä lain työnä, 1ain kautta", kuten Paavali sanoo. Ihmisen on nimittäin mahdollista muuttaa suhdettaan lakiin myös omasta halustaan, älykkään johtopäätöksen seurauksena. Hän voi päätellä, ettei hän enää ole lain alla vaan siitä vapaa ja näin hän itse vapauttaa itsensä laista. Tätä vapautta ei saa sekoittaa siihen, mistä apostoli tässä puhuu. Ihmisen oman tahdon perusteella tapahtuva "kuoleminen" laista johtaa paatumukseen ja välinpitämättömyyteen synnin suhteen, mikä on jotakin täysin muuta kuin se, mihin lain kautta laista pois kuoleminen aiheuttaa. Emme siis nyt puhu tästä väärästä, itse tehdystä vapautuksesta, vaan siitä, mikä toteutuu lain kautta niin kuin edellä on nähty. On niitä jotka sanovat, että uskova tällaisessa vaiheessa luopuu uskostaan. Tällaiset arviot eivät ole ahdistetun kannalta kovin rohkaisevia. Mutta niitä kuultaessa tulisi selvästi huomata kuinka niiden esittäjät yhdistävät uskon ja lain teot toisiinsa niin, että he kutsuvat uskosta luopumiseksi sitä, kun luovutaan lain teoista! Heille siis usko merkitsee yhä lain täyttämistä. Kuolinkamppailu heidän kohdallaan on vielä edessäpäin. Tässä kuolemisessa, jota olemme kuvanneet, ei kuitenkaan ole kysymys uskonelämän haaksirikosta, vaan suuresta siunauksesta. Tähän kuolemiseen on kätketty elämä Jumalalle eli juuri se, mitä kristitty kilvoittelija on toivonut ja janonnut kaiken aikaa. Näin apostoli sanoo: "Minä olen lain kautta kuollut pois laista elääkseni Jumalalle."
ELÄMÄ JUMALALLE Olemme nyt tulleet Paavalin selvittelyn käännekohtaan jossa pimeyteen alkaa loistaa valo, jossa kuoleman keskellä alkaa näkyä elämää ja jossa ahdistus on vaihtumassa rauhaan. Elämä Jumalalle. Mikä päämäärä! Apostoli pääsi siihen kuolemalla lain kautta pois laista. Kuolemisessa aukesi elämä. Mikä autuus! Martti Luther kirjoittaa tästä elämästä: "Valheapostolit opettivat: Ellet elä laille, et elä Jumalalle. Nykyisten kiihkohenkien oppi on sama kuin silloinen valheapostolien oppi: Jos mielit elää Jumalalle, toisin sanoen olla elävä Jumalan edessä, niin elä laille eli lain mukaisesti. Me sitä vastoin sanomme: Jos mielit elää Jumalalle, on sinun kerrassaan kuoltava pois laista. Ei järki eikä inhimillinen viisaus tätä käsitä ja sen vuoksi se alituisesti opettaa päinvastaista." Tuo kuolemisen tuskallinen vaihe, jossa synti toisensa jälkeen masentavana tuhoaa ihmisen toiveet paremmaksi tulemisesta, on verrattavissa nisunjyvän kuolemiseen. Juuri maahan ja pimeään jouduttuaan jyvästä kasvaa elämä. Elämä Jumalalle itää kärsimysten ahdistuksissa, ei heikoimmin synnintunnon aiheuttamien kärsimysten tuskassa. Apostoli vertaa omaa kuolemistaan jakeessamme Kristuksen ristiinnaulitsemiseen ja sanoo: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu..." Mutta heti hän jatkaa: "... ja minä elän." Merkillinen on tämä näköala: Minä olen ristiinnaulittu ja siis kuollut ja minä elän. Kristuksen kanssa hän on lain alla tullut tiensä päähän ja hän on siinä: tappion kärsineenä, voitettuna, tuomittuna, syyllisenä. Mutta silti hän sanoo elävänsä Jumalalle. Tämä ei ole helppoa ymmärtää. Ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden etuna on se, että se on johdonmukaista: tehdystä työstä saat sovitun palkan, rikoksesta saat määrätyn rangaistuksen. Mutta tämä elämä Jumalalle uskon kautta ei tyydytä ajatteluamme. Sitä miettiessään ja kuvatessaan apostoli joutuukin käyttämään hyvin outoja sanayhdistelmiä. Niinpä hän jatkaa lausettaan sanomalla: "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa." Elämä Jumalalle ei ole ihmisen lainmukaista elämää. Jumalan tahdon ja sitä ilmaisevan lain kannalta kukaan ei syntiinlankeemuksen jälkeen koskaan elä. Kuolema tuli paratiisissa jäädäkseen. Kun Pyhä Henki näyttää kristitylle kilvoittelijalle hänen syntinsä, hän on apostolin kanssa valmis tämän myöntämään ja sanomaan: en enää elä minä. Minä olen kuollut kuten Aadam ja Eeva syötyään paratiisissa kielletyn puun hedelmää. Olen kyllä edelleen olemassa, teen työni ja toimitan tehtäväni, mutta Jumalan käskyjen edessä näen, ettei minussa ole mitään Jumalalle kelpaavaa. Tämä ruumis on kuoleman ruumis. Paavalin sanaa: "En enää elä minä" ei siis saa tulkita niin, että hänen vanha ihmisensä olisi kuollut. Hän sanoo ettei hän elä, koska hän jatkuvasti näkee vanhan ihmisensä elävän. Juuri tämä merkitsee Jumalan edessä kuolemaa. Mutta apostoli jatkaa: "Kristus elää minussa." Paavalin elämä Jumalalle ei ollut hänen lainmukainen elämänsä, vaan Kristuksen elämä. Hän oli siis täysin suostunut siihen tosiasiaan, että oli kuollut - eikä hän enää yrittänytkään vaatia itsestään elämää Jumalalle. Hän oli perin pohjin luopunut toivosta kelvata Jumalalle. Mutta hän oli myös suostunut siihen, että hänen Jumalalle kelvollinen elämänsä oli toisen elämää jota hän ei millään tavalla voinut huonontaa tai parantaa. Hänen osansa oli olla mitä oli. Ja hänen osanaan oli suostua siihen, että Jumalalla itsellään oli häntä varten varattuna elämä, joka oli vanhurskasta ja joka täytti kaikki lain vaatimukset pienintä piirtoa myöten. Kuten Jumala kerran sanallaan oli luonut elämän maan päälle, niin hän oli myös lihaksitulleella Sanallaan valmistanut hyväksi havaitsemansa elämän uskovilleen. Mikään muu "elämä" ei kelpaa Jumalalle kuin se, minkä hän itse on tehnyt. Ja tämän elämän apostoli omisti. Miten tämä Kristuksen vanhurskas elämä omistetaan eli miten Kristus "elää minussa"? Tähän kysymykseen huipistuu nyt vilpittömän kilvoittelijan hätä. Ja Paavali vastaa tähän tärkeään kysymykseen jakeemme keskiosassa sanomalla: "Minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa", Gal. 20:20. Näissä sanoissa on apostolin opetuksen ydin. Tarkatkaamme siksi tätä lausetta erityisellä huolella. Ensinnäkin huomaamme, että Paavali sanoo elävänsä nyt lihassa. Tämä "nyt" tarkoittaa, että hän yhä tuntee elävänsä lihassa kaikkine siitä johtuvine seurauksineen. "Minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää", hän tunnustaa toisaalla. Roomalaiskirjeessä hän sanoo, että "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan". Gal. 2:16 päättyy apostolin sanaan: "Ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." Tällaisessa lihassa hän siis yhä nyt eli. Mutta sen lisäksi hän eli uskossa. Näin hän tässä ilmaisee lyhyesti oman kristillisyytensä sisällön: Minä elän nyt lihassa uskossa. Lihassa uskossa. Lihassa ollessani uskossa Jeesukseen. Miten yksinkertaista, rehellistä - ja toivorikasta! Näillä sanoilla Paavali ilmaisee myös, miten hän omistaa Kristuksen elämän eli miten Kristus elää hänessä. "Kristus elää minussa" on sama asia kuin "minä elän uskossa häneen". Kristus ei sulaudu salaperäisellä tavalla uskovaansa ja tee häntä toiseksi. Ei Kristus myöskään toimi jonkinlaisena sivupersoonana ihmisen "sisällä". Kristus on ihmisessä, ("minussa"), silloin, kun ihminen uskoo Herraan, uskoo hänen olevan sellainen kuin hän on: sovittaja ja rikkomusten anteeksiantaja. Usko siis ottaa todesta Raamatun sanan Kristuksesta. Usko luottaa Jumalan ilmoitukseen jonka mukaan Jeesus on lähetetty maailmaan kärsimään meidän syntiemme rangaistus kokonaan.
Luther sanoo tästä uskosta seuraavalla tavalla: "Usko on sellaista tuntemista, jopa se on pimeää, jossa ei mitään nähdä, ja kuitenkin tässä pimeässä on uskossa käsitetty Kristus, aivan kuin Jumala oli Siinailla ja pyhäkössä keskellä pimeää. Usko on luottamus sellaiseen asiaan, jota emme näe, ts. Kristukseen, joka on läsnä vaikka täysin näkymättömänä. Usko vanhurskauttaa, koska se käsittää ja omistaa aarteen, nimittäin läsnäolevan Kristuksen. Hänen läsnäolotapansa on käsittämätön, koska, kuten olen sanonut, tässä vallitsee pimeys. Mutta missä vain todellinen sydämen luottamus on olemassa, siinä Kristus on tuossa hämyssä ja uskossa. Tässä ei totisesti ole olemassa mitään lain tekoa, vaan kerrassaan toinen vanhurskaus ja ikään kuin uusi maailma lain ulko- ja yläpuolella." Menkää siis -lehdessä julkaisimme pari vuotta sitten runon, jossa kirjoittaja kuvasi tätä uskoa Johannes Kastajan kannalta. Näin runossa sanottiin: Vankilassa, sisällä muurin viruu Johannes, ihmisistä suurin. Vankilan yllä, huipussa linnan, kuningas Herodes vaatii tyrannin hinnan. Kadulla Jeesus, jolla on kaikkivalta, ei päästä ihmistä vaivan alta. Usko Johannes, usko ainoastaan, mitä ilmoitti sinulle Jumala Pojastaan. Hän, Jumalan Karitsa, synnit pois ottaa, myös sinun, Johannes, siihen saat luottaa. Vankilassa, sisällä muurin, kuolee Johannes, ihmisistä suurin. Tässä runossa on kiteytetysti ilmaistu se usko, josta Paavali puhuu. Se ei ole uskoa olosuhteiden tähden vaan uskoa sanaan olosuhteista huolimatta. Oikea usko elää vankeudessa, pimeässä, lain alla, lihassa, ja se vanhurskauttaa jumalattoman. Oikea usko ei karta syntisiä ja publikaaneja, mutta itsessään varmat ja kelvolliset hylkäävät sen omasta halustaan. Huomaamme nyt, että apostoli uskosta puhuessaan palauttaa kirjeensä lukijat takaisin alkuun. Muualla hän neuvookin: "Niinkuin olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, niin hänessä vaeltakaa." Kristityn kilvoittelijan elämässä on loppuun asti olemassa yksi ja sama ratkaisu synnin suhteen: Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Luther kirjoittaa: "Me lankeamme synteihin niin kuin Pietari, Daavid ja muut pyhät. Mutta me saamme kuitenkin aina palata tähän oppiin: syntimme ovat peitetyt eikä Jumala tahdo niitä viaksemme lukea... Synti on tosiasiallisesti olemassa ja pyhät sen tuntevat, mutta se on Jumalan puolelta unohdettu ja peitetty, kun siinä välillä on Kristus." Ja toisessa kohdassa Luther jatkaa: "Oppikaamme siis tarkantarkasti erottamaan uskosta ja Kristuksesta kaikki lait - jumalallisetkin - ja kaikki teot, saadaksemme hänestä oikean kuvan: Kristus ei ole laki eikä myöskään meiltä lakia ja tekoja kiristävä, vaan Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin' Tällainen on apostolin opetus sinulle, kilvoitteleva ystävä. Sinäkin koet usein eläväsi vielä lihassa kaikkine siitä johtuvine seurauksineen, muistoineen, tuskineen, eikö totta? Mutta eläthän sinä myös uskossa Kristukseen ja hänen armoonsa? Vai epäiletkö häntä niin, että vieläkin yrität kelvata Jumalalle lain töitäkin tekemällä? Irroita jo kätesi omista teoista, suostu näkemään ne turhiksi, ja tartu molemmin käsin uskon kautta Jeesukseen, joka on rakastanut sinua ja antanut itsensä sinun edestäsi. Sellaisena Paavali nimittäin Kristusta lopuksi kuvaa. Hän kirjoittaa: "Minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni", Gal. 2:20. Tämän saman kohdan johdosta Luther kirjoittaa luottavaisin mielin: "Älkäämme oppiko ainoastaan sanoin vaan käytännössä ja elämässäkin erottamaan Kristus lainantajasta, niin että perkeleen tullessa Kristukseksi naamioituna kiduttamaan meitä hänen nimessään tietäisimme: ei se ole Kristus vaan totisesti perkele. Kristus näet on tuskaisen ja murheellisen sydämen ilo ja sulo, Paavalin mukaan, joka hänet tässä kaunistaa tuolla sangen suloisella nimityksellä: 'Hän on rakastanut MINUA ja antanut itsensä minun edestäni.' Kristus on siis niiden rakastaja, jotka ovat ahdingossa, synnissä ja kuolemassa, onpa rakastaja, joka antaa itsensä meidän edestämme, tulee ylipapiksemme, toisin sanoen siksi, joka asettuu välittäjäksi Jumalan ja meidän kurjien syntisten välille. Kysynpä: mitä suloisempaa tai iloisempaa voidaan mainita? Lue siis aivan erikoisella painolla nämä sanat: 'MINUA', 'MINUN EDESTÄNI', ja totuttaudu lujassa uskossa käsittämään ja itseesi soveltamaan tuo 'MINUA' -sana äläkä epäile, että sinäkin olet niiden joukossa, joista tämä MINUA sanotaan. Älä luule, että Kristus on rakastanut ainoastaan Pietaria ja Paavalia ja antanut itsensä heidän edestään, vaan että armo kuuluu ja tulee meille samalla tapaa kuin heillekin ja että mekin sisällymme tuohon MINUA-sanaan. Emme voi kieltää, että Kristus on kuollut syntiemme tähden, että meidät vanhurskautettaisiin. Eihän hän ole kuollut tehdäkseen vanhurskaita vanhurskaiksi, vaan tehdäkseen syntiset vanhurskaiksi, Jumalan ystäviksi ja lapsiksi ja kaiken taivaallisen siunauksen perillisiksi. Tuntiessani ja tunnustaessani siis itseni syntiseksi Aadamin lankeemuksen tähden, miksi en sanoisi itseäni vanhurskaaksi Kristuksen vanhurskauden tähden varsinkin kuullessani hänen rakastaneen minua ja antaneen itsensä minun edestäni? Paavali uskoi sen varsin vahvasti. Siksipä hän puhuukin varsin varmasti." Näin Luther Paavaliin vedoten johdattaa ahdistunutta ihmistä Kristuksen rakkauden ja sovitustyön varaan lepäämään uskon kautta. Näemme tästä, ettei Paavali tuo kilvoittelijalle avuksi jotakin merkillistä uutta menetelmää, jolla tämä saavuttaisi rauhan Jumalan kanssa, vaan päin vastoin hän tässä loppukohdassa todella palaa takaisin siihen, mistä lähtikin: koska ihminen ei milloinkaan tule vanhurskaaksi lain teoista vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin tulee hänen aina ja loppuun asti uskoa Kristukseen Jeesukseen tullakseen vanhurskaaksi. Tie on kristityn viimeisenä päivänä sama kuin ensimmäisenä. Niin kuin teot eivät merkinneet mitään uskonelämän alussa, ne eivät auta uskonelämän lopussakaan. Ja vastaavasti: kuten armo riittää uskontaipaleelle lähdettäessä, se riittää myös silloin, kun usko vaihtuu näkemiseen. Sillä Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Saako siis lihamme mellastaa mielin määrin koko elinaikamme? Eikö tämä oppi tee kristittyjä suruttomiksi ja välinpitämättömiksi? Eikö armosta näin tule tyynyä jonka päällä syntisen on helppo nukkua kadotukseen saakka? Näin joku ehkä vielä kyselee. Ja Luther vastaa tähän kysymykseen sanomalla, että omantunnon vapaus, jonka armo antaa, ei laisinkaan koske lihaa. "Liha näet ei saa olla vapaana, vaan sen pitää jäädä hautaan, vankilaan, kuolinvuoteelle. Sen pitää olla alistuneena lain alaiseksi ja olla egyptiläisten kidutettavana. Kristillisen omantunnon taas pitää olla laista pois kuolleena, toisin sanoen vapaana laista eikä sillä saa olla kerrassaan mitään tekemistä sen kanssa. Tässä nyt on se tärkeistä tärkein ja kaikkein merkityksellisin kohta, joka on omiaan niin valtavasti lohduttamaan ahdistettuja omiatuntoja. Huomatessasi siis kauhunalaisen ja synnintunnon murehduttaman ihmisen, niin sano: 'Sinä et tee oikeaa eroa, veljeni, sinä asetat lain omalletunnolle vaikka se olisi pantava lihaan.' " Kun kristitty ihminen näin oikealla tavalla käytännössä soveltaa omaan elämäänsä tätä eroa, hän aina on valmis tunnustamaan syyllisyytensä, mutta silti hän on täynnä iloa ja toivoa. Hän kokee olevansa ristiinnaulittu ja kuollut, mutta silti hän on kiitollinen iankaikkisesta elämästä, joka hänellä on Jeesuksessa, ja hän kilvoittelee lihansa kurissa pitämisessä pelastettuna ja armahdettuna ihmisenä. Tällainen ihminen sanoo kuten saksalainen pastori Krummacher kirjassaan "Kärsivä Kristus": "Minä vaikenen kun omatuntoni sanoo minut syntiseksi, sillä minä olen sellainen. Mutta jos se tahtoo minut tuomita, silloin minä puhun ja sanon: 'Jumala on suurempi kuin sinä sydämeni, suurempi Kristuksen tähden.' Minä vaikenen kun laki sanoo, että ansaitsen kirouksen, sillä minä ansaitsen sen. Mutta jos laki tahtoo uhata, että kirous myöskin kohtaa minut, niin minä vastustan ja sanon: 'Kristus kärsi kirouksen.' Minä vaikenen kun saatana muistuttaa minua synneistäni. Minä kumarran pääni ja myönnän, että hän on oikeassa. Mutta jos hän koettaa peljättää minua tuomiolla ja helvetillä, silloin minä sanon Mikaelin kanssa: 'Herra kukistaa sinut saatana.' Minä vaikenen kun onnettomuus kohtaa minua ja minulle sanotaan: 'Tämä tulee sinulle syntiesi tähden.' Mutta jos minulle sanotaan: 'Tämä on syntiesi rangaistus' niin silloin minä vastaan: 'Ei suinkaan. Minulle ei ole mitään rangaistusta.' Ja kun minä kerran astun kaikkivaltiaan tuomioistuimen eteen ja joudun hänen kasvojensa valkeuteen, silloin minä vaikenen, jos hän kysyy minulta hyveitäni, sillä sellaisia minulla ei ole. Minä vaikenen jos hän sanoo minulle: 'Sinä olet tekojesi tähden ansainnut kuoleman ja helvetin.' Minä vaikenen tomussa jos hän minulle sanoo, ettei minussa ole mitään, joka vapauttaa minut kadotuksesta, sillä minä tiedän, että niin on laita. Mutta jos alkaa näyttää siltä, että rangaistustuomio todellakin kohtaa minua, niin silloin minä en enää vaikene, vaan vetoan välimieheni veren, kuuliaisuuden ja ansion nojalla, nöyrästi ja kunnioituksella mutta myös rohkeasti, Jumalan omaan vanhurskauteen, jotta se minulle aukaisisi taivaan helmiportit. Ja totisesti, sitä minulta ei kielletä." "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut" päättää Paavali tarkastelemamme raamatunkohdan. Sovella ystävä tämäkin itseesi äläkä tee mitättömäksi Jumalan armoa sinua kohtaan. Käy Herran luo epäonnistuneena tänäänkin. Ei hän sinua hylkää eikä jätä. Armo kuuluu sulle juuri, sulle raukka kurjinkin. Vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit Jeesus kantoi kaikkein tähden itsens' antoi ristiin, kärsimyksihin. Niin, sinunkin tähden.
Tämän kopioinnin tarkoituksena on herättää keskustelua tuosta mielestäni erittäin selkeästä kirjasta!
Eikö raamattu olekaan enään ainut ohjenuora kristitylle. Joko tuollainen humpuuki ajaa Lutherin ohitse. Tälläistä nämä Jeesuslaiset näyttävät halajavan lihallista vapautta. Kyllä heillä on seurakuntaoppi sekaisin kuin porsasten kaukalo.
Minähän pyysin sinua Pottunen LUKEMAAN sen ensin!
Mä en taaskaan ollut tuossa kirjoittamassa. Nyt kyllä sussa on tapahtunut jokin kamala syvyysluotaus, siis sun mielessäsi. Olenko saanut aikaan sinussa pysyvän vaurion? Toivottavasti en. Anna anteeksi, jos olen sinua loukannut ja aiheuttanut mieleesi .. ongelmia. Kyllä minä tunnustan, että olen toisinaan tahallani provosoinut sinua, kun huomaan, että tarvitset pientä ohjailua. Nyt kuitenkin alkaa harmittamaan, kun näet minua joka paikassa. Ehkä olisi parempi, että en lukisi, mutta kun join kupin kahvia ja katselin ihmisten ajatuksia, niin törmään sinuun jossa luulet minun olevan " kaikkialla". Tämä ei ole ensimmäinen kirjoitus ollenkaan missä näen sinun "puhuvan" minulle vaikka en ole ollut lähimaastossakaan. Kerron sinulle , jos se sinua rauhoittaa, että käyn täällä nyt aika harvakseeltaan. Tietenkin sinulla on ikävä minua ja se on harmillista. Minulla on kuitenkin vastuullisia asioita elämässä paljon joissa tarvitaan minua. En jaksa silloin jutustella teidän kanssanne. Sovitaan, että annan vinkin aina kun itse kirjoitan, niin voit jättää luulottelut.
Perustele näkemyksesi, jotta nähtäisiin edes 1 tiukkis, joka tietää, mihin uskoo ja miksi. Mikä tuossa kirjan lyhyessä referaatissa oli puoskarointia?
Heh, älä ohjaile minua provoillen! :) Et ole vaurioittanut minua mitenkään, minä laitan ihan huumorilla tuon Pottusen, silloin kun se kuulostaa samalta kuin sinun aikaisemmat "ohjailusi". Älä harmittele, uskon nyt, että ilmoitat milloin olet itse asialla! Tuolla "ikävällä" nyt kyllä hieman imartelet itseäsi ;) -mutta hyvä kun hoidat vastuusi! Muista iloita kauniista kesäpäivistä!
kAIKKI MIKÄ TULEE EPÄUSKOSTA ON SYNTIÄ.
tuosta tekstistä, mikä siinä tulee epäuskosta?
Mutta jos se menee kaaliin nyt hyvä niikin. Eihä se ainut ole ollutkaan, ja eikä mikä tahansa aja Lutherin ohi, mutta rinnalle voi päästä, jeesuslaiset ovat kristittyjä ei siinä mitään eri mainintaa tarvita. Jokainen joka ei ole valvontapaikalla halajaa lihallista vapautta. Seurakuntaoppi näyttää olevan sekaisin koko es/lesta porukalla , muista puhumatrtakaan.
ette te osaa selittää, mitä tuo lause tarkoittaa, tiukkapipot.
kun huomaan, että et ole selvillä siitä, milloin olen kirjoittanut, niin olet saattanut erehtyä niissäkin, missä olet luullut minun kirjoittaneen. No, ei se ole minulle sinänsä tärkeää, että jos koet "Pottusen" jotenkin oudoksi. Outohan minä oikeasti olenkin. Itsekin ihmettelen usein itseäni. Iloitse itsekin kauniista kesäpäivistä. Ne ovat monin tavoin puhuttelevia nekin.
on selkeää opetusta, jäi mieleen linkissä oleva otsikko "olemme luonnostamme juutalaisia", se sopii erittäin hyvin lestadiolaisen "kasvatuksen" saaneisiin. Me askartelemme helposti erilaisissa isäin säännöissä ja armon evankeliumi hämärtyy, joka onkin saatanan tavoite. Tässä taistelussa ei ole kyse erilaisten "puolueiden" taistelusta seurakunnan sisällä vaan henkivaltojen välisestä taistelusta. Jeesus Kristus kuitenkin vapautti meidät täydelliseen vapauteen, elämään Hänen yhteydessään. Jos joku ei ole sitä vielä kokenut kannattaa rukoilla ja pyytää Isältä. Vain Hän voi antaa vapauden Jeesuksen Kristuksen kautta. Helppoa se ei tule olemaan ihmiselle, kaikki uskonnollisuus riisutaan pois, se saattaa ahdistaa rajusti kun joutuu olemaan Pyhän Hengen koulussa, ei mallioppilaana vaan tarkkailuluokalla. Tilanne voi kestää kuukausia, mutta älä luovuta, sen minkä Isä lupaa, Hän myös antaa. "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Jeesus Kristus antaa vapauden, ei vapautta elämään synnissä kuten monet luulevat, vaan vapauden elämään täydessä luottamuksessa Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Kiitos Jeesus !
Upeaa tekstiä...
Piti olla kiitokset Saaralle ja Juhailpolle.....
Elämällään monet kieltävät sen mitä julistavat. Näin se vaan on.
tuon tekstin kirjoittajan elämästä mitään? Ja siitähän tässä ei ole edes kysymys vaan ainoastaan tekstin sisällöstä! Löydätkö siis siitä huomautettavaa?
Olenhan koko ikäni pelannut lentopalloa, ihan harrastusmielessä kylläkin. On vieläpä tullut järjestettyä yksi "lentopalloturnauskin" jossa oli joukkueita useasta kaupungista, siis "lestadiolaisjoukkueita". Oli mukava tavata ihmisiä ja harrastaa yhdessä. Tietenkin oli joitakin jotka ottivat asian vähän liian vakavasti mutta näin on aina joka asiassa. Myöhemmin turnaukset kylläkin ajautui väärälle raiteelle kun joku keksi hankkia kiertopokaalin. Siitä en pitänyt eikä monet muutkaan aikaisemmin turnauksia järjestäneet. Tais siihen loppuakin turnaukset ja siitä turnauksesta varmaan johtuukin tämä lentopalloharrastuksen paha maine. Kärpäsestä tehtiin härkänen. Täytyy varmaankin vaihtaa harrastuksia. Hankkia kelomökki lapista ja käydä kalastamassa pohjoismaiden parhailla kalapaikoilla satojen tai tuhannenkin kilometrin päässä. (heh,heh)
tässä ketjussa ei puhuttu nyt Nilivaaran kirjeestä, vaan kirjasta jonka kopioin alkuun. Ja sen kirjan kirjoittajan elämästä ei tuo kommentoija voi mitään tietää.
Eihän tuollaista jaksa lukea! Minusta tuo kirjoitus on taas kerran lähes tyhjää "turinaa" ja " pörinää". Esitetäänhän siinä yhdenlaisia kulkemisia, mutta niin kovin puuttellisin lähtökohdin, että minä en rehellisesti sanoen jaksa keskittyä. Kun heti alussa huomaan että asia ei ole hallussa, niin pidemmälle ei huvitakaan lukea, sillä sama yleensä toistuu toistumistaan. On vaan niin, että osa ihmisistä kirjoittaa mielenkiintoisia asioita joissa on ajateltu ja osa ei. Varmasti taas joku suuttuu kirjoituksestani, mutta suuttukoon. En jaksa kaunistella asioita aina. Joskus sitä kyllä teen, kun siihen on aihetta. Lupasin lukea kun tuo "saara" tuolla pyysi lukemaan :) En jaksa kuitenkaan keskittyä "höpinöihin". Itse näen, että ihminen joka uskoo Jumalaan, toimii henkensä hedelmillä siten, että ei tahallaan tee väärinkään. Jotkut sitten pitävät sitä omavanhurskautena mutta senkun pitää. Se on vaan sokeutta jossa sellaisen ihmisen kuuluukin mennä, kunnes joskun sitten pääsee eroon siitä ( toivottavasti). Mukavaa viikonloppua kaikille ! Terveisin " Pottunen".
Tyhmän mielestä asiateksti on vaikeaa, se on selvä sanomattakin. Harmi, ettei Raamattua ja tunnustuskijoja vielä saa sarjakuvina.. osaisi Pottunenkin lukea.... Minusta aloistusteksti oli asiaa ja se oli hyvin perusteltu: Oikea Krituksen vanhurskaus >< Kristuksen vanhurskaus terästettynä omavanhurskauden lisäsiivekkeillä. Eihän tätä tajua, jos Isämeidän rukouksen ulkoa muistaminen vie jo puolet muistikapasiteetista.
pelkäsinkin, ettet jaksa siihen keskittyä. Lue kuitenkin myöhemmin, kun sattuu olemaan aikaa. Ei se ole höpötyksiä, vaan syvällistä asiaa! Mutta Pottunen: ei tietenkään pidä tehdä tahallaan väärin! Hyvää viikonloppua sinullekin! :)
Kiitos viikonlopun toivotuksista. Nyt sitten luin ja kyllähän siinä asiaakin on. Pitää olla aikaa ja sitä ei yleensä paljoa ole. Olen samaa mieltä, että ihminen rakentaa itselleen vankiloita. Sitä en ymmärrä, että miksi. Tiedän kyllä että se palvelee sillä hetkellä ko. tilannetta, mutta aina hämmästyn, että ihmisessä on itsetuhoviettiä, vaikka ihminen pyrkii luonnostaan terveyteen. Ehkä se on aina se pahan kosketus, josta koskaan ei seuraa hyvää kellekään. Itseäni tuossa miettien, muistelin, että toisinaan on aikoja kun mietin asioita tältä ulottuvuudelta. Katson kuitenkin, että mitään väärää ei ole siinä, että Jumalan ilmoittamaa tahtoa yritetään täyttää. Lakia siis. Olemme kuitenkin selvillä, että teemme vain parhaamme ja enempään meistä ei ole. Jeesuksen puoleen voimme nojata aina kuitenkin, sillä tiedämmehän me sen, että ei meidän teoilla taivaaseen mennä. Otan siis vähän peruutusvaihdetta ensimäisestä kommentistani jossa nopeasti totesin kirjoituksen " pörinäksi" ja "höpinäksi?" Juutalaisuus oli heti se, jossa jo kyllästyin asiaan. Se ei tuntunut omakohtaiselta ja katsoin, että tuossa kohtaa lähdetään umpipöpelikköön. Voin ymmärtää, että joissain ihmisissä on kuitenkin tuota "juutalaisuutta" jossa tuossa alkupuolella viitataan , kun samalla toisella kädellä pitää kiinni Kristuksesta. Joissain ihmisissä on myös täysin pimeää syvyyttä ja hekin tuntuvat roikkuvan "kravaatistaan" Kristuksessa. Sinänsä hyvä, että roikkuvat. Oli sitten käsi tai kravaatti. Kun tulin tälle palstalle, olin ihmetellyt itse aika pitkään " lapin vanhimpien " asemaa ja puheitakin. Sitten kun lueskelin tällä palstalla niitä syvyyksiä joista haukkumista riittää loputtomasti, olen alkanut miettimään toisin. Huomasin ensin, että se haukkuminen ei ole oikeassa hengessä ja sen takana on pelottavana hahmona itse grillimestari sarvipää, joka haluaa grillijuhliinsa mahdollisimman monta sielua ikuiseen itkemiseen ja hammasten kiristämiseen. ( Vaikka hammaslääkärit on nykyään taitavia, niin kiristäminen on jo paha juttu kuitenkin ja kaikki muu kauheus tietenkin, mitä pahuuteen liittyykään). Olen alkanut miettimään " vanhimpien sanomia" eritavalla. Kun tiedämme, että sarviveikko on ovela ja täysin ammattilainen (ei tarvitse epäillä), niin ihminen on aikamoisen pelottavassa asemassa, etenkin silloin kun viljelee vielä itsessään paholaisen siemeniä ( ja syö pahanmakuisia namuja). Jos miettii tuon "kirjeen" ( ei tämä vaan se tuolla aikasemmin, jossa muistaakseni teutakin menisi letukalla valtio vierailulle ( ajatus leikkisi( aika hauska))). Kun miettiikin asiaa niinpäin, että mistä tuollaisia varoituksia tulee ja miten ikinä ihminen voi sanoa esim. jääkiekkoa vaaralliseksi hengellisesti. Itse mietin, että heillä on asiasta jotakin tietoa enemmän, kun minulla. Pian myös tajusin, että niin on pakko olla. Heidän kanssaan on saattanut puhua joku ihminen ( tiedämme että ihmiset puhuvat) ja tälle ihmiselle on tullut jääkiekosta niin valtavia ongelmia henkisesti, että " vanhin" on halunnut varoittaa muita ihan vain siksi, että ainakin ihminen tietäisi, että sielläkin voi olla ovelan juonijan ovelia ansoja. Tiedän Es.Lest. yhteisön jäsenistä, että meillä on monen alan huippu ammattilaisia. Menestyjiä ja osaajia. Joillekin se saattaa tulla uskomisen esteeksi. Sitten miettiessä, että kumpi on tärkeämpi, Jeesus vai se menestymisen valtava imu, joka miellyttää kuitenkin useimpia ihmisiä elämässä. Voin siis ymmärtää mahdollisesti varoituksia joita " vanhimmat" saattavat jakaa, vaikka vaan ihan varmuudeksi. Lakeja ne eivät ole, mutta varoituksia sieltä, missä ongelmia on ollut. Jeesushan tuli köyhien ja kurjien pelastukseksi. Tiedän omassa työssänikin, että imu on valtavan voimakas ajoittain (menestymistä, mainetta, ihmisten ylistystä, mahdollisuus ottaa "puolivaltakuntaa" tuosta vaan). Tällöin jää Jeesus helposti lihallisella ihmisellä unohduksiin, hetkeksi, toiseksi ja kolmanneksikin. Olen siis alkanut katsomaan asioita hiukan toisesta perspektiivistä. Mitä järkeä olisi kieltää vaikkapa nyt jääkiekkoa( joissa kulkee suuria summia jo pelaaja palkkioina pelkästään), jos asiassa ei olisi suurempaa hengellistä vaaraa. Haluan siis kertoa, että asioissa on puolia, joita tavallisesti ei näe normaali ihminen. Sitten vielä pieni määrä paholaisen "aromisuolaa" ja pahoja puheita, niin syöksykierresoppa on valmis. Se syöksykierre ei vie ylös- vaan alaspäin. Tässä muutamia pohdintoja lauantai illasta ja asioista joita olen joutunut pohtimaan.
Hakoon meni monessa kohden vieläkin, Sillä ei se sarvipää joksi mainitsit jää tänne , tai H:ttiin mitään yhdessä hoitamaan, Raamatun mukaan hänet tuhotaan lopuksi, niin totaalisesti ja hävitetään, että siitä ei ei ole jatkajaa enää minnekään. Mistä olet vara, että vanhimman pitää "varoittaa" Kunolen raamattua lukenut siellä on Synnit lueteltu 10:ssä käskyissä ja niiden selityksissä, sekä Kristuksen antamassa Rakkauden käskyssä ja Lähetys käskyssä, ja siinä mitä ne pitää sisällään . Niissä ei mainita Nilivaaran kirjettä?, Kyllä minäkin sen ymmärrän että varoitukset on paikallaan, mutta en sitä, että rakennetaan jotain synti luetteloita OHI Raamautun, niin kuin tässä kiejeessä nyt on tapahtunut . Sinäkin nausat sille letukkajutulle, vaikka sen on tänne joku sarvippään apulaisista laittanut. Tuntuu että olkoon asia miten mahdoton tahansa, sen paremmin näyttää menevän läpi. Mainitsit vielä, että asioissa on puolia joissa, että tavallinen ihminen ei näe, sillä tavoin kuin joku vanhimmaksi nimitetty. Voi olla mutta vahvasti epäilen, sillä jos kristitty ei USKO, Jeesusta Jumalan Pojaksi hän ei pelastu. Missä kohtaa mainittiin Nilivaaran kirje tai vanhin. Kirjeestä vielä, vastaan ottjat (jotka oli nimetty ) on kaikki kuollut. Ja lähettäjä on kuollut joten kirjeenkin voi kuopata.
Kyllähän minä muistaakseni illalla kirjoitin sinne, että siinä on mauttomuutta ( hyvän tavan vastaista) kirjoitusta sinusta. Voihan olla, että kirjoitus on poistettu jostain syystä( en nyt ehtinyt katsoa sitä), mutta kyllä minulla on korvien välissä tuntoanturat, joilla huomaan panettelut ja ilkeämielisyydet yleensä, eivätkä ne naurata ollenkaan. Olen edelleen sitä mieltä kuitenkin, että noihin kirjeisiin liittyy asioita, joita emme tiedä, mutta voimme vaan arvailla. Hyvä olisi se, että niistä puhuttaisiin selvästi, että miksi niitä katsottaisi varoittavina asioina. Liikunta on kuitenkin ihmiselle terveellinen ja tärkeä asia, eikä sitä saa synniksi mitenkään. Ehkä olisikin tärkeämpää se, että puhuttaisiin menestymisen vaaroista ( mutta sekään ei tavoita tavallista ihmistä ja ehkä taas olisi nurinaa ). Muistaisin kyllä kuulleeni menestymisen varoittamisestakin joskus menneinä aikoina. En sano, että olen oikeassa, mutta näen asioita omasta elämästäni ja toin esille sen, että minusta tuntuu pahalta, että toisista puhutaan pahaa. Onhan aina selvää kuitenkin se, että väärän paimenen puhe ei tavoita oikeita lampaita. Ei siitä tarvitsisi nostattaa vihaa tai haukkumisia, vaan jos jokin ei tavoita kuulijaansa, niin se ei tavoita. Yleensä tällaisina "huonoina" puheina tunnetut puhujat eivät myöskään kerää kuulijoita. Olisikin ehkä hyvä, että puhujista olisi etukäteistieto, että milloin puhuu kukakin. Näin voisi puhujakin tehdä yhteenvetoja puolityhjistä rukoushuoneista.
viimeisessä asiassa! Mutta asia on niin, että juuri sitä ei saisi tehdä - siis valita henkilöä, jota haluaisi kuunnella! Mutta tuo jääkiekko- ja yleensäkin urheilukeskustelu on mielenkiintoinen sikäli, että näistä jutuista saa käsityksen, että jääkiekko on aina rahasta pelaamista ja ansaitsemista. Sitähän se kuten eivät muutkaan urheilulajit välttämättä ollenkaan ole! Kasvoin kodissa, missä kaikki mahdollinen oli syntiä ja urheilu oikein erityisesti. Asuinpaikkakunnallani ei edes lestadiolaislasten yhteisiä pelejä hyväksytty - jokainen sai toki pelata omalla pihallaan mitä halusi (meillä ei pelattu). Menin sitten naimisiin lestadiolaismiehen kanssa ja hämmästykseni oli suuri, koska hän oli ja on hyvin urheilullinen. Olen siis saanut tutustua jääkiekkoonkin oikein olan takaa (:))))) enkä voi olla ihailematta joukkuepelien harrastajia! Olen itse yksinäinen susi ja ehdottomasti yksilölajien harrastaja, sanoisinko erakkouteen ja jopa synkkyyteen taipuvainen (syynä lapsuuteni opetukset???). Näen kuitenkin paljon hyvää juuri joukkuepeleissä ja -harrastuksissa! Ja jos ajatellaan, että meitä pitää muistuttaa kaikesta mahdollisesta, missä voi olla syntiä, niin syntiähän on koko elämä täynnään - ei kukaan voi eritellä yhtäkään asiaa sen ulkopuolelle! Me olemme synnissä siinneet ja syntiä täynnä aivan joka tapauksessa! Vaikka makaisimme puhumattomina ja liikkumattomina ja kuuroina ja sokeina sänkymme pohjalla emme sittenkään olisi muuta kuin suuria syntisiä! Eikö Jeesus Kristus itse luvannut omilleen Pyhän Hengen, joka muistuttaa meitä kaikesta? En tarkoita tällä sitä, ettei erilaisista asioista voisi puhua ja varoittaa, sehän on aivan oikein, mutta mitään luetteloita ei todella voi tehdä!
Mikähän menestymisessä niin huono asia on? Emmekö mielellämme toivota toisillemme menestystä kaikessa, mihin kukakin rupeaa. Toivomme menestystä työssä ja harrastuksissa, avioliitossa ja ystävyyssuhteissa. Aika kummallinen ajatus minusta on se, ettei pitäisi menestyä tai että menestymistä pitäisi pelätä. Joku tienaa elantonsa siivoamalla, joku avaruutta tutkimalla, joku kirjanpitäjänä joku muusikkona ja joku urheilijana. Kaikille toivon sydämestäni menestystä, minkä ikinä tien on Jumala itse kullekin asettanut. Jos suhtautuu tekemisiinsä siten, että menestyminen olisi jotenkin vahingollista, on se Jumalan antamien jahjojen halveksuntaa ja mitätöintiä ja pahimmassa tapauksessa tuota talenttinsa kätkemistä, mistä Jeesus vertauksessaan vakavasti varottaa. 3. Joh 1:1-2 Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan. Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy.
Olen samaa mieltä kanssanne ( kummankin teidän kanssa jotka kirjoititte jälkeeni). Kalikalle kuitenkin esittäisin kysymyksen menestymisestä. Kun kyse on ihmisestä, niin tietenkin toivomme hänelle vain ja ainoastaan pelkkää hyvää. Kun menestymisessä olisi vaara, niin eikö siitä saisi varoitaa? Tietenkin se varoitus voisi olla luonteeltaan " muistakaa se tärkein". Muistan erään naisen ( taisi olla Olympialaiset). Hän aina ennen suoritustaan puhui jotakin ja media kiinnitti siihen huomiota. Häneltä sitten kysyttiinkin, että mitä hän puhuu aina ennen suoritustaan. Hän vastasi : Daavidin virsi ; 1 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. 6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Tulee myös asiaan liittyen toinen Raamatun kohta mieleeni : 5 Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat 6 ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon. 7 Jos sinä siis kumarrut minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun." Tuossa perkele puhuu siis Jeesukselle. Miksei hän puhuisi myös ihmiselle tai houkuttelisi ihmistä samoilla asioilla? Ihminen on huomattavasti heikompi, kun Jeesus, joka sentään on Jumalan poika. Kyllä vihollinen on voimakas, ovela ja säälimätön. Ei tule väheksyä sitä asiaa mielestäni.
Entäs kun ei menesty? Eikö silloin ole mitään vaaraa kiusauksista? Minuta vähän tuntuu, että sillä puolen on aivan samoja, ellei pahempia kiusauksia. Niihin joutuu kovin helposti yrittäjä, joka ei menesty ihan haluamallaan tavalla, tulee vähän sumplattua kirjanpitoa. Urheilija, joka ei menesty, siihenkin löytyy omat tapansa huijata. Työssä ei menesty, voi voi kelleppä ei ole tullut mieleen hieman huijata saavutuksiaan paremmiksi. Eli kysymykseni edelleen. Miksi ollaan niin huolissaan menestymisen kiusauksista, miksei menestymättömyyden? Mikä olisi kiusaukseton elämä? Se olisi sellaisen uskovan elämä, josta ei ole mitään vaaraa perkeleelle. Millaisesta uskovasta ei ole mitään vaaraa perkeleelle? Sellaisesta, joka viihtyy vain siellä, missä on samanlaisia uskovia kuin itse on, ei missään tapauksessa mene mihinkään, missä joutuisi tekemisiin epäuskoisten kanssa, elää niin, ettei kukaan vain tulisi huomaamaan, mitä tarkoittaa elää Jeesuksen seuralaisena, ei missään tapauksessa ainakaan hakeudu asemaan, missä voisi julkisesti vaikkapa koko kansalle kertoa Jeesuksesta. Ja sellainen joka tutkailee omia tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Sellaisesta uskovasta ei ole pahasti perkeleelle pelkoa.
Myös tuota edellistä viestiä, jossa muutama Raamatunkohtakin, joista jälkimmäinen jo pitäisi puhutella sinua ihmetellessäsi edelleen menestymisen vaaroja. Rikkaallekin annettiin neuvoja Raamatussa. En ole hengellinen isä, eikä tarkoitukseni ole "pestä pyykkejä" vaan miettikää itsekin asioita. Olen jo nyt kirjoittanut aiheesta aika paljon ja toistaiseksi laitan "autoni talliin" ja "sammutan moottorin".
ja totta on ettei mitään luetteloita tarvita. Kyllä meidän tulee luottaa Pyhän Hengen ohjaukseen joka päivä. Kyllä Taivaan Isä tietää milloin tarvitsemme kuritusta ja on totisesti rakastava Isä, joka kurittaa meitä tosi parhaaksemme.
olen saanut mutta en kostoa.Tuossa joskus aikaisemmin oli puhetta kostosta.Väitän vieläkin ettei Taivaan Isä ole minulle kostanut pahoja tekojani,joita on tosi paljon.Olen pitänyt niitä koettelemuksia rakkauden ja välittämisen aseina Taivaan Isältä.Nyt tulikin mieleeni et kuritus on tosi hyvä ja osuva sana,sekin tulee Ylhäältä Rakkauden Hengessä,ainakin minä koen niin!Kiitän Taivaan Isiä kurituksesta,se sopii minulle tosi hyvin!Empähän tiedä missä kulkisin tällä uhmapäällä ilman kuritusta!rakastetaan,hyväksytään,armahdetaan,yritetään kaikki hyväksyä toisiamme!rukoilee peppi
Ei hän kuitenkaan toivottanut, että toinen synnin tekemisessä menestyisi, vaikka sanoikin "... kaikessa menestyt..."
Pitäisihän uskovan huomata mitä mikäkin tekeminen hänessä herättää ja mikä saa hänet tekemään sitä mitä tekee.
-Esim. peleissä voittamisen, näyttämisen ja kunnian tarve, (maailman kunnia?)
hiusten laittamisessa kaunistelun ja huomion tarve. (huoruus?)
Kun muistelee Jeesuksen kärsimystä ja tuskaa juuri minun vajavaisuuteni ja turhamaisuuteni tähden, ei tee mieli lähteä kilpakentille ja itsensä koristelemisen tielle.
Olen kiitollinen saarnaajille, että ovat jo nuoruudessani näitä asioita opettaneet. Ehkäpä Jumala on varjellut minut uskossa, kun olen Pyhän Hengen valossa saarnattuja oppeja kunnioittanut ja muistanut elämäni varrella.
Kunakin aikana varoitellaan silloin pinnalla olevista asioista, joista on murheellisia seuraamuksia tullut. Pitäisihän sen jokaisen täälläkin kirjoittavan ymmärtää, varsinkin, kun täällä monet ovat kovilla sanoilla ja viisautta loistaen teilanneet vanhimpien kirjeitä.
ja ensimmäinen niistä oli tuo "peleissä voittamisen, näyttämisen ja kunnian tarve". Moni harrastaa pelejä vain niiden itsensä vuoksi, joukkuelajien tuoman hauskan yhteisöllisyyden vuoksi - mahdollisesti tietyllä leikkimielellä kilpaillaan! Mutta siitä asiasta on kirjoitettu jo täällä.
Toinen asia oli tuo "hiusten laittamisessa kaunistelun ja huomion tarve (huoruus?)". Voi ei! Minusta on naisena mukava, jos saan hiukseni kivan näköiseksi omasta mielestäni. Aivan samalla tavoin jokainen miettii, miten pukeutuisi! Enpä ole juuri nähnyt muodikkaampia ilmestyksiä hiusten mahdollisesta "yksinkertaisuudesta" huolimatta muualla kuin lestadiolaisseuroissa.
Ja mitä tuohon huoruuden piileskelemiseen tulee jokikisen naisihmistä kaunistavan asian alla - se taitaa piileskellä ennemminkin lähimmäisten sisimmässä, jos näin halutaan ajatella! Ei huoruus tai sanottaisiinko sukupuolivietti häviä minnekään, vaikka päässä olisi kuinka tiukka nuttura ja hameen liepeet hipoisivat maata. Sitä ei voi välttää ankaralla pukeutumisella - minäkin olen ollut nuori joskus! Iän myötä moni asia menettää yksinkertaisesti merkityksensä, mikä on hyvä asia, mutta ei tee kenestäkään tietenkään sen parempaa ihmistä.
Tunnen kristityn, joka sanoi, että "jos tekee aina kuten on sanottu, kaikki menee hyvin". Hän on sanonut myös, ettei "tarvitse muuta kuin katua ja pyytää anteeksi". Siinäkö kristinusko pähkinänkuoressa? Mihin Jumalaa ja hänen valmistamaansa pelastusta tarvitaan? Kaikenhan saa vain noudattamalla annettuja neuvoja.
Ei, en vastusta parannussaarnaa. En vastusta opetusta enkä ohjeiden antamista.
Ehkä et sitä kirjoittamani perusteella usko.
Mutta mikä on uskon ydin? Mihin me uskomme? Miksi? Mistä tulee elämäämme voima ja ilo?