En mene kesällä suviseuroihin. En enää jaksa taittaa tätä taivallustani uskossa. Ihan liikaa tämä usko on rajoittanut elämääni, sillä minulla ei ole uskovaisia ystäviä. Vain epäuskoisia. Ja rajoitukset ovat estäneet minun olemasta heidän kanssaan silloin, kun he "syntiä" tekevät.
Uskovaiset karttaa mua. En ole onnistunut saamaan lestadiolaisista ystäviä, joten muuttaminen vieraalle paikkakunnallekin on helvetin vaikeaa. Täytyisi tuntea jotain, jotta pääsisi paremmin porukkoihin. Olen kuullut veljiltäni, kuinka heitä nyppii, ku joku tulee ja tunkee heidän porukkaan tuosta vain. Eli lestadiolaisten porukkoihin ei voisi tuosta vain mennä. Täytyy tuntea joitain jo entuudestaan, ennen kuin tämän voi tehdä. Mutta miten pirulla oppia tuntemaan, jos ei ole ainuttakaan uskovaista kaveria?
On kuvottavaa kuulla, kuinka monet vanhoillislestadiolaiset retostelevat sillä, että monet epäuskoiset ovat ihmeissään, miten he löytävät aina uudelta paikkakunnalta kavereita. Voi jessus, ku se oliski kaikkien kohdalla näin! Ite kokeilin asua hetken vieraalla paikkakunnalla. Ovet porukkoihin pysyi tiukasti kii. Syy: en tuntenut ketään entuudestaan.
Minua pidettiin ihmeellisyytenä, joka tuosta vain tunkee vieraisiin porukkoihin. Miten voi saada hyväksynnän tällaisissa porukoissa, jos ei ole entuudestaan mitään ystävyyssuhteita tms.
En tajua!
Penikkana olin julmetun ujo. Tuolloin kai ne ystävyyssuhteet olisi pitänyt solmia, mutta ku minä olin silloin niin ryökäleen ujo, ettei kukaan. Leikin vain epäuskoisten naapureiden kanssa. Ja ku heille tuli maailmalliset menot, kaveruus heidänkin kans päättyi. Murkkuikäisenä elämäni oli yhtä helvettiä. Nimittäin tuolloin ei ollut enää ketään, jonka kans olla.
Nyt on sama juttu. Ei ole paikkoja mihin muuttaa. koen olevani yks turhanpäiväinen muukalainen, jolle ovet kaikkialla ovat kii ja pysyvät kii.
Epäuskoisiin olen yrittänyt hakea kontaktia. Heidän kans vain jostain syytä pääsee paremmin juttuun, vaikkei heitä entuudestaan tunnistaisi.
Jotain tälle yksinäisyydelleni pitää saada tehdyksi. Yksinäisyys on kyllä yhtä helvettiä, jos se ei ole omaehtoista. Jos en kerta lestapiireistä saa kavereita, niin ruvetaan hakee niitä kavereita sitten liikkeen ulkopuolelta. Toisekseen minun uskoni on jo kuollut tähän yksinäisyyteen!
yksinäisen olo on kuin helvetissä olisi
ei ole kivaa ei ole kivaa
3259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitit "En ole onnistunut saamaan lestadiolaisista ystäviä, joten muuttaminen vieraalle paikkakunnallekin on helvetin vaikeaa." Entinen työtoverini muutti Suomen toiselle reunalle, jossa uskonnollinen muoti on herännäisyys. Nyt kehuu, kuinka kannatti muuttaa paitsi työn takia henkilökohtaisista syistä. Körttijengistä löytyi heti ystäviä yhteisen ilmailuharrastuksen puitteissa. Nyt osa tietää vl-taustan, mutta asiasta ei irvailla mitenkään.
>On kuvottavaa kuulla, kuinka monet vanhoillislestadiolaiset retostelevat sillä, että monet epäuskoiset ovat ihmeissään, miten he löytävät aina uudelta paikkakunnalta kavereita. Tuollaista väitettä en ole ennen kuullut, pikemminkin on moitittu sisäänlämpiävyyttä. Ehkä sun pitäisi mennä johonkin muuhun seuraan. En osaa neuvoa, olisivatko vaparit, hellarit, kräsät, körtit vai adventistit seurallisimpia paikkakunnallasi. Kokeile pari kertaa kutakin!
unohtaa eli uskomista. Luulenpa että jos olet rehellinen niin sinulla on uskovaisia ystäviä ympärilläsi. Oma perhe on tarkeimmät ja läheisimmät ystävät, tämän tähden uskovaisissa perheissä onkin yleensä paljon lapsia. Sisarukset ja vanhempasi ovat parhaita tukia meille jokaiselle. Sitten kun haluamme saada perheen ulkopuolelta ystäviä niin nekin useimmiten järjestyy, koska meidät on täällä hajasijoitettu maailman keskelle niin kuin on hyväksi nähty ja ystäviämme ovat ne jotka meitä kuulee ja ystävät iloittautuvat meille, me emme osaa edes niitä pyytää, vaan ne meille annetaan.