tuollaisen lain hyväksymään. Nyt homojen lapsia tulee kouluissa kiusaamisen kohteeksi. Ja kun lapsi kasvaa, hänelle tulee suuria henkisiä vaikeuksia oman itsensä kanssa. Ja hänen lapsensakkin vielä tulevat kärsimään isovanhempien erillaisuudesta. Eikö todellakaan ole millään enää väliä eduskunnassakaan. Kautta koko puoluekentän. Hävetkää. Olette suomalaisten kansalaisten edustajina, jotka suurelta osaltaan eivät hyväksy tuollaista homolakia. Oinonen oli aivan oikeassa. Kohta hyväksytte koirien ja hevosten kanssa aviolillito ja teette myös epätavallisia sikiöitä jälkeenne. En ole uskovainen, mutta toki selväjärkinen.
Miten te menitte
eduskunnan törpöt
1137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinäpä edellä oli oikeaa puhetta ja tervettä ajattelelua. Kyllä eduskunnan enemmistö on tosiaan kadottanut otteen luoda tervettä ja moraaliltaan oikeaa yhteiskuntaa. Pian on kansan otettava ilmeisesti lakikin omiin käsiin. Tämä sairaiden homojen ja lesbojen moraaliton joukko on pantava kuriin tai pois täältä maatamme pilaamasta. Ja homoäänstäjät eduskunnasta eivät tarvitse enää uutta valtakirjaa tämän jälkeen. Homojen ja lespojen lapset täyttää varmaan kohta kaikki hoitokodit ja nuorisovankilat ja lääkkeitä palaa sekä mielenrauhat menee - toivottavasti yhteiskunta ei maksa näitten sairaiden ja epänormaalien tekoperheiden tuottamaa tuskaa. Adoptiot pitää eststää tai kieltää vaikka pakkovallalla lapsen oikeuksien nimessä.