Ollaan mietitty pitkään miehen kanssa koiran hankkimista. Nyt askarruttaa vain se, että onko aikaa tarpeeksi tarjottavana uudelle perheenjäsenelle, jos pääsen lääkikseen sisään.
Eli miten pitkiä päiviä on edessä ehkä tarjolla? Kuitenki töissäki pitää varmaa opiskelun ohella käydä jonku verran.
Miehellä on jo ammatti, ja tekee normii työpäivää. Mutta luultavasti, minä olisin se koirasta vastuuta enemmän ottava.
Joten voisko, joku kertoo opiskelupäivien pituudesta niin ekana että tulevina vuosina...
että pitääkö koirahaaveet vaan unohtaa.
Lääkikseen pyrkivä ja koirasta haaveileva?
???
8671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koiran ottaminen opiskeluvuosina ei todellakaan ole sitä kohtaan reilua. Koirasi joutuisi iltalenkkiä lukuun ottamatta olemaan yksin.
Ei taida aikaa mitenkään riittää koiralle tarpeeksi opiskeluaikana. Muutenkin ajattelen itse niin, ettei pieneen kaupunkikämppään ole järkeä ottaa koiraa, ei se mahdu sielä olemaan onnellinen. Koira ei ole niin urbanisoitunut kuin ihminen, se tarvitsee tilaa ja luontoa.
Lääkiksessä opiskeleva kaverini vei lopulta koiransa äitinsä hoitoon, koska itse ei sitä kyennyt hoitamaan.
Älä ota koiraa, mies ei oikeesti tykkää. Hän joutuu hoitamaan koiraa yhä enemmän, lisäksi miehesi joutuu kilpailemaan huomiostasi koiran kanssa. Nyt lopetat sen miehesi kyykyttämisen ja käyt tarjoamassa sovintoseksiä. Muista myös antaa jatkossa hänelle hellyyttä enemmän. Joskus tulevaisuudessa, kun sinun tilanne alkaa olemaan selvä, voit harkita koiraa uudelleen.
Rinnastatko miehen ja koiran? Jospa tarvitsisit itse hoitoa tuohon paskanpuhumiseen. Vai sovintoseksiä, ja mistähän lähtien muiden seksielämä on sulle kuulunut, senkin pieni perverssi...
Eka pari vuotta on aika leppoisaa, luentoja ja pakollisia ryhmäopetuksia. Jotkut skippaavat silloin luennot ja pärjäävät omatoimisella opiskelulla. Oma kissani mm. sairasteli kovasti ekan ja tokan vuoden aikana ja jouduin olemaan paljon kotona, silloin se vielä onnistui. Kolmantena vuotena asustellaan sairaalassa ja päivät on pitkiä, myös viikonloppuna voi joutua luopumaan elämästään. Silloin pitäisi olla kotona apua lemmikin hoitoon. Kuulemani mukaan kolmannesta vuodesta eteenpäin taas helpottaa. Onhan lääkisläisillä lapsiakin. Pitää vaan opetella priorisoimaan omia menoja ja hillitsemään rillutteluviettiä, niin sillä pärjää jo pitkälle. Jos otat koiran, niin ota opiskelun alkuvaiheessa, kun aikaa on vielä enemmän eikä pentu joutuisi olemaan hirmu pitkiä aikoja kotona yksi. Siitä eteenpäin kyse on varmaan vain siitä miten kovasti miehesi tahtoo ottaa koirasta vastuuta.
että opinnot ovat yliopistokohtaisia. Vaikka jossain olisi pari ekaa vuotta suhteellisrn löysää, ei välttämättä toisaalla sitä ole.
kohtaan. Kyllä se itsestä on mukava kun on koirakaveri pitämässä seuraa silloin kun sille on aikaa, mutta väärin se on koiraa kohtaan tuollaisessa elämäntilanteessa. Se joutuisi elämään päivät pitkät yksin kerrostalovankilassa ilman mitään virikkeitä.