Juu. Minua on koulukiusattu vähintäänkin 7 vuotta. Kiusaajat eivät kadu tekoaan, heiluvat kuin viikatemiehet, nykyäänkin. Nuo kalmalta lemuavat kihomadot.
En opiskele enkä käy töissä. Totta puhuen, minua ei kiinnosta mikään työ, tai no, ehkä avaruusrakettien sisustuksen suunnittelu tai tilausveistosten teko. Tosin nuo eivät ole kovin realistisia ainakaan Suomessa, keskiaikaisessa paratiisissa.
Koitin pyllynpesulinjalle (lähihoitaja) mutta yllätys yllätys edes siihen en päässyt.
Kuka tänäkin päivänä sitten mätänee sänkyynsä työvoimapulan vuoksi. En edes sitten tarjoilijalinjalle. Oikeastaan en pysty tekemään paljoa fyysistä työtä. Mutta eihän tällainen hyvinvointivaltio ajattelijoita kaipaa. Kaiken työn pitää näkyä heti, jotta saataisiin rahaa nyt ja heti.
Ja hyvinvointivaltio voivottelee villiroihun repiessä laajoja palovammoja sen ylpeään läskikuoreen.
Lisäksi minulla on vain yksi kaveri jota näen todella harvoin. Sen jälkeen minulla ei ole ketään, ei edes huonojakaan kavereita. Puhelimessani onkin ainoastaan yksi nimi perheeni/sukulaisteni jälkeen. Oli kerran toinenkin nimi, mutta kyseinen henkilö käytti ikään kuin hyväkseen, eikä sitä jaksanut.
Woot. Elämän aikana on tosiaan ollut noin 4 kaveria, joiden kanssa on joskus käyty jossain. Hurraa! Olen kyllä koittanut ihmisiin oma-aloitteisesti tutustua, mutta nämä torjuvat. Sitten saakin taas kuulla olevansa epäsosiaalinen.
Hienoa, hienoa!
Elämä pilalla alusta asti
Vihannestytär
61349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haluaisin kuitenkin uskoa, että koulukiusatullakin on hyvä tulevaisuus edessä. Minkä verran olet hakenut apua? Kannattaa hakea ja pyytää apua. Huonokin itsearvostus on korjattavissa. On kyllä todella hurjaa jos siul ei ole kuin yks numero sukulaisten lisäks puhelimes... :/.
Olen vähäisen vaan halukas erittäin koululaitoksiin vaikkei oikeastaan kiinnostakaan mikään, mutta kokeiltu on eikä ole mihinkään päässyt. Mielestäni koulukiusaajat, eli rikolliset sitä apua tarvitsevat. En vain voi nukkua jos sellaiset vaeltavat vapaana kuin jotkut kunniakansalaiset. Minulla on kyllä ollut aivan surkeita kavereita, pyysivät kerran kuukaudessa shoppailemaan. Olivat vain robotteja, eivät inhimillisiä ihmisiä joiden kanssa voi kokea maailmaa. Nuo ihmiset eivät tuo elämääni mitään, enemmänkin ahdistusta kun koen etteivät he ole aidosti kiinnostuneita, joten en halua enää sellaisia roikkumaan. Lisäksi niillä oli kavereita jo ennenstään niin paljon ettei aikaa minulle riittänyt.
En nyt jaksanut koko keskusteluketjua lukea, kun juttu lähti vähän käsistä, mutta sen vaan sanon, että vaikka se on tosi asia, että kiusaajat ne vasta apua tarttisivatkin ei se estä sua sitä hakemasta! Sitä paitsi, mun käsityksen mukaan ei ne kiusaajat ole sellaisia ihmisiä, jotka tajuisivat voivansa huonosti ja hakisivat apua, kun taas olen täysin varma, että sinä tajuat, että juttelemassa käynti ihmiselle joka ihmispsykkeestä jotain tajuaa voi oikesti auttaa. Eikö kannattais edes käydä kokeilemassa, eihän siitä haittaakaan olis, vai olisko? Koska jos oikeesti susta tuntuu, ettei susta mihinkään ole (mullakin niitä tunteita kyllä riittää, niin eihän sillä kovin pitkälle mennä, kuten itekin kyllä tajuat. Kokeile edes - puoli vuotta ja katso mitä tapahtuu?
ei ole edes yhtä kaveria. Enkä käy töissä tai opiskele kun ei voi/pysty. Turhaaaaaan olen edes olemassa kun kaikki on muutenkin yhtä paskaaa (muuallakin kuin vessassa).
Mua nauratti tuo kun kerroit, että puhelimessasi on vain yksi nimi. Nimittäin mulla ei ole välillä yhtään nimeä siellä. :D
Joo, siis mua on kiusattu peruskoulussa ja miltei joka paikassa sen jälkeen. Olen kiusaamis-magneetti. Sen lisäksi olen kokenut monenlaista henkistä väkivaltaa ja seksuaalistakin hyväksikäyttöä.
Kaiken tämän keskellä olen yrittänyt opiskella. Kaksi väärää ammattia, jesh. Kolmatta en jaksa enää lukea.
Olen mt-kuntoutuja kaiken tämän helvetin keskellä...mielenterveyteni menetin jo oikeastaan lapsena.
Syy, miksi elän: En ole uskaltanut tappaa itseäni.
Niin, ja kavereista. Ei mullakaan niitä ole oikeastaan yhtään. Muutama kaveri on, jotka joskus säälistä juttelevat, kerran puolessa vuodessa.
Suomessa on paljon yksinäisiä ja paljon mielenterveyspotilaita ja vaikka ja mitä muuta. Ei minullakaan ole koskaan kavereita ollut. Mutta siinämielessä olen paratiisissa ollut ettei meillä ole koskaan ollut koulukiusaamista. Minun sairauteni on sosiaalisentilanteiden pelko. Olen sairastanut vakavan masennuksen ollut vankilassa ja vajonnut alkoholismiinkin välillä. Syitä on monia. Hain kavereita viinan kautta, kun en muuten uskaltanut. Mutta se minusta meitä on niin moneen junaan.
Miksi luokittelet oman arvosi kavereiden määrällä. Kaverit ovat hengenheimolaisia, ihmisiä jotka ajattelevat samaan malliin kuin sinä. Minun ongelmani on se etten itse ole tarpeeksi innostunut ihmisistä. Jatkatko sinäkin keskusteluitasi liian matatonisesti ja odotuksella, että puhuttaisiin vain sinua kiinnostavista asioista. Oletko huomannut että sinulla olisi jonkinlaisia vaikeuksia ilmaista itseäsi verbaalisesti ja et tiedä mitä sanoa.
Kaveruus on vuorovaikuttamista, mitä enenmpi kulutetaan aikaa keskenään sen paremmin tutustutaan.
Mitä sinä haluat tehdä isona. On siis kysymys jota mietit, aina ei saa mitä haluaa tehdä pitää etsiä eri aloja ja miettiä' olisiko juuri tuo mukavaa. Toiset elävät töitään vain rahan perässä juosten. Haluatko sinä rahaa vai juurio sen työn josta pidät??? Tehdäkseen juuri sitä työtä mitä haluaa voi joutua tekemään muita työtä 10 vuottakin. Sellaista elämä on.
Mutta unohda ne kiusaajat ja ala rakentaa elämääsi. Mennyt on mennyttä käännä uusi lehti elämässäsi ja rakenna itsetunto. Vasta vähän vanhempana voit analysoida kokemasi traumat, kun sinulla on tietotaitoa itsestäsi enemän.
Et tiedä kuka olet ja mitä haluat. Se pitää siis rakentaa. Ei monikaan tiedä kuka on, mutta silti taivaltaa massan mukana eteenpäin.
Terapiaa suosittelisin sinulle siksi, että jos olet masentunut tai jotain muuta vstaavaa saisit apua siihen ja tukea astua elämässäsi eteenpäin. Harrastusten hankkiminenkaan ei ole pahitteeksi niitäkin on valtava kirjo josta voi kokeilla vaikka kaikkia. Mutta kaikista tärkein mitä haluaisin sanoa on se:
Pidä itsestäsi, sillä jos sinäkään et pidä itsestäsi ei kukaan muukan pidä. Ala hankkia elämääsi mukavia kokemuksia. Mene vaikka käymään puistossa ja rannalla ja mieti elämääsi ja itseäsi siellä. Raittiissa ilmassa miettiminen auttaa paremmin, kuin kotona makaaminen. Hanki hauskoja kirjoja ja lue niitä. Sillä mitä parempi olo sinulla itselläsi on sen enempi sinä hymyilet ihmisille ja he sinulle takaisin.
Tsemppiä elämään T: psykölögifilosofi ex-vanki