myös Queenin laulusolistin paikka, mutta onneksi meidän Arilla on muita hommia. :)
Nyt olisi
taas vapaana
11545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
.. no sepä harmillista;(
ei tästä amoral jutusta tullu suurta menestystä
koko musiikkihommat, joten niiden menestyksestä ei tässä vaiheessa pysty sanomaan vielä yhtään mitään. Turha sun on pelätä niiden menestymistä jo etukäteen:D
on jo soitelleet. Odotellaan kymmenen vuotta niin ehkä sitten D: ps. minulle on heidän, amoralin, ja arin menestyminen aivan yhdentekevää. En voisi kummastakaaan vähempää välittää. Ainoa mikä saa tänne tulemaan on te fanit, teitä on niin mukava provosoida. ja kun meette joka kerta :D D
joten se on sama kuin aloittaisivat alusta. Amoral jätti vielä lisäksi vanhan nimensä, joten sekin on lisäjarruna uuteen päin suunnistettaessa. Nehän on 10 vuotta soitelleet toisenlaista musiikkia ja nyt vasta alkoivat soittaa sitä mitä oikeasti ovat halunneet jo pitemmän aikaa.
Arin kautta Anmoral löysi itsensä!
oli jo valmiina siinä vaiheessa, kun laulaja pantiin hakuun, joten ei ne edes tienneet valitsevansa Aria ennenkuin huomasivat, että niihin biiseihin se on paras valinta. Ari oli Amoralille senkin takia hyvä valinta, että nyt ei bändiä ole syytetty vanhojen fanien osalta niin paljoa musalajin muutoksesta, koska suurin osa huomiota on kohdistunut erikoiseen laulajavalintaan ja bändi pääsee näinollen vähemmällä. Toisinsanoen Ari on toiminut bändin paskakilpenä.
riveihin pääsemisestä ei tuo varmaan ole liikaa vaadittu. Tosin tuskin se on ollut suunniteltua kumminkaan päin. Mitään ei kuitenkaan saa ilmaiseksi eikä tarvitsekkaan.
se taas ilmoittautui. Kyllä sulla on oma elämä poskellaan, kun ei muuta hupia ole kuin toisten härnääminen. Sulla tulee oleen kovin vaikee loppuelämä tollasen luonteesi kanssa. Mutta senhän tiedät itsekin. Onnea vaan läheisillesi, kun ovat kaltaisesi saaneet elämäänsä.
selitellä:D sulla on arin ihqfanejakin pahempi pakkomielle ariin. sä oot vaan siinä mielessä enemmän koukussa, ettet edes itse tajua sitä?;))
walittu missään kohti. ekanakin musat muutettiin kertarysäyksel, tokaks samaan aikaan waihtu wokalisti ja basisti oli waihtunu wähän aikaa sit. kolmanneks ei muutettu nimee waik musat muuttu ja wanhat fanit pääosin wierasti uutta. eipä ainakaan kukaan woi sanoo et amoral meni siit mist aita on matalin;)))