Alla yksi hesarin pääkirjoituksista tältä päivältä. Kuten näkyy, munattomia ovat päättäjät. Eivät osaa kuin laskea nopeusrajoituksia. Joissakin paikoissa se vähentää onnettomuuksia, joissakin ei.
MERKINTÖJÄ
Iso liikennepoliittinen päätös
Helsingin kaupunginhallitus teki maanantaina yhden kaupungin historian merkittävimmistä liikennepoliittisista päätöksistä. Demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton niukan enemmistön voimin koko keskustaan tulee 30 kilometrin nopeusrajoitus.
Rajoitusalue ulottuu kauas ydinkeskustasta aina linjalle Vallila–Meilahti. Ainoastaan muutamille pääväylille sallitaan suurempi nopeus, mutta sekin rajataan 40 kilometriin tunnissa.
Edellinen merkittävä muutos oli 1992, kun keskustan rajoitukset alenivat neljäänkymppiin. Päätös oli oikea. Jalankulkijoiden onnettomuudet vähenivät muutoksen jälkeen selvästi. Kattonopeuden pudottaminen vielä kymmenellä kilometrillä on sekin järkevää. Autoilijoille sillä ei ole mitään merkitystä. Ahtailla asuinkaduilla nopeus on muutenkin pidettävä alhaisena.
Sen sijaan on vaikea ymmärtää isojen pää- ja kokoojakatujen nopeusrajoitusten alentamista. Ei ole mitään mieltä panna liikennettä matelemaan Mannerheimintiellä ja monella muulla keskustaan johtavalla pääväylällä. Tarkoitus on hyvä, mutta liikenneturvallisuuteen rajoituksilla tuskin on myönteistä vaikutusta.
Keskustelu Helsingin liikenteen turvallisuudesta käynnistyi toden teolla, kun Huopalahdentiellä kuoli liikenneonnettomuuksissa kaksi koulutyttöä vuosina 1998 ja 2002. Viimeisimmän onnettomuuden jälkeen liikennesuunnittelijat havahtuivat huomaamaan, että jotain turvallisuuden parantamiseksi on tehtävä. Näillä kahdella järkyttävällä onnettomuudella on suuri vaikutus Helsingin liikennepolitiikkaan.
Nopeuksia rajoitettaessa päättäjiltä on yksi asia unohtunut. Kummassakaan Huopalahdentien onnettomuudessa ei nopeusrajoituksella ollut merkitystä. Molemmissa tapauksissa kuljettajat ajoivat päin punaista liikennevaloa ja törmäsivät suojatietä kulkeneisiin tyttöihin. Jos tämän kaltaisia onnettomuuksia halutaan välttää, tarvitaan muita keinoja kuin alennettuja nopeusrajoituksia.
Pahimmillaan voi käydä jopa niin, että suojatieonnettomuudet lisääntyvät. Kärsimättömät autoilijat hermostuvat hitaassa liikenteessä ja koukkaavat viereiselle kaistalle ehtiäkseen valojen ohi. Niin kävi tuoreimmassa Huopalahdentien onnettomuudessa.
Ylinopeudet ovat Helsingin liikenteessä pienempi ongelma kuin esimerkiksi punaisia päin ajaminen. Se on valitettavan yleistä, eikä poliisi pysty riittävästi valvomaan valo-ohjattuja risteyksiä tai suojateitä. Kameravalvonta ja haltijavastuuseen perustuva sakotus ovat taatusti tehokkaimpia tapoja hillitä holtitonta ajokulttuuria.
Suomalainen on valitettavasti aikamoinen silmänpalvoja. Pelkkä tietoisuus kameravalvonnasta hillitsee kummasti halua rikkoa liikennesääntöjä. Sen huomaa esimerkiksi Hakaniemestä keskustaan päin ajettaessa. Kameravalvonnasta kertovien kylttien ilmestyttyä kadun varteen bussikaistoilla on ollut selvästi aiempaa tyhjempää.
Jos poliisi haluaa, sillä on mahdollisuus kartuttaa valtion kassaa lisäämällä nopeusvalvontaa. On varmaa, että autoilijat eivät suostu alentamaan öisin vauhtia neljäänkymppiin esimerkiksi Mannerheimintiellä tai Mäkelänkadulla.
Rajoitusten pitää olla sellaisia, että ne mielletään järkeviksi. Jokainen hyväksyy Kaivokadun 30 km:n rajoituksen – vaikka sitäkään ei juuri noudateta –, mutta nopeuden alentamista suoralla ja leveällä pääkadulla ei hevin ymmärretä.
MERKINTÖJÄ
Iso liikennepoliittinen päätös
Helsingin kaupunginhallitus teki maanantaina yhden kaupungin historian merkittävimmistä liikennepoliittisista päätöksistä. Demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton niukan enemmistön voimin koko keskustaan tulee 30 kilometrin nopeusrajoitus.
Rajoitusalue ulottuu kauas ydinkeskustasta aina linjalle Vallila–Meilahti. Ainoastaan muutamille pääväylille sallitaan suurempi nopeus, mutta sekin rajataan 40 kilometriin tunnissa.
Edellinen merkittävä muutos oli 1992, kun keskustan rajoitukset alenivat neljäänkymppiin. Päätös oli oikea. Jalankulkijoiden onnettomuudet vähenivät muutoksen jälkeen selvästi. Kattonopeuden pudottaminen vielä kymmenellä kilometrillä on sekin järkevää. Autoilijoille sillä ei ole mitään merkitystä. Ahtailla asuinkaduilla nopeus on muutenkin pidettävä alhaisena.
Sen sijaan on vaikea ymmärtää isojen pää- ja kokoojakatujen nopeusrajoitusten alentamista. Ei ole mitään mieltä panna liikennettä matelemaan Mannerheimintiellä ja monella muulla keskustaan johtavalla pääväylällä. Tarkoitus on hyvä, mutta liikenneturvallisuuteen rajoituksilla tuskin on myönteistä vaikutusta.
Keskustelu Helsingin liikenteen turvallisuudesta käynnistyi toden teolla, kun Huopalahdentiellä kuoli liikenneonnettomuuksissa kaksi koulutyttöä vuosina 1998 ja 2002. Viimeisimmän onnettomuuden jälkeen liikennesuunnittelijat havahtuivat huomaamaan, että jotain turvallisuuden parantamiseksi on tehtävä. Näillä kahdella järkyttävällä onnettomuudella on suuri vaikutus Helsingin liikennepolitiikkaan.
Nopeuksia rajoitettaessa päättäjiltä on yksi asia unohtunut. Kummassakaan Huopalahdentien onnettomuudessa ei nopeusrajoituksella ollut merkitystä. Molemmissa tapauksissa kuljettajat ajoivat päin punaista liikennevaloa ja törmäsivät suojatietä kulkeneisiin tyttöihin. Jos tämän kaltaisia onnettomuuksia halutaan välttää, tarvitaan muita keinoja kuin alennettuja nopeusrajoituksia.
Pahimmillaan voi käydä jopa niin, että suojatieonnettomuudet lisääntyvät. Kärsimättömät autoilijat hermostuvat hitaassa liikenteessä ja koukkaavat viereiselle kaistalle ehtiäkseen valojen ohi. Niin kävi tuoreimmassa Huopalahdentien onnettomuudessa.
Ylinopeudet ovat Helsingin liikenteessä pienempi ongelma kuin esimerkiksi punaisia päin ajaminen. Se on valitettavan yleistä, eikä poliisi pysty riittävästi valvomaan valo-ohjattuja risteyksiä tai suojateitä. Kameravalvonta ja haltijavastuuseen perustuva sakotus ovat taatusti tehokkaimpia tapoja hillitä holtitonta ajokulttuuria.
Suomalainen on valitettavasti aikamoinen silmänpalvoja. Pelkkä tietoisuus kameravalvonnasta hillitsee kummasti halua rikkoa liikennesääntöjä. Sen huomaa esimerkiksi Hakaniemestä keskustaan päin ajettaessa. Kameravalvonnasta kertovien kylttien ilmestyttyä kadun varteen bussikaistoilla on ollut selvästi aiempaa tyhjempää.
Jos poliisi haluaa, sillä on mahdollisuus kartuttaa valtion kassaa lisäämällä nopeusvalvontaa. On varmaa, että autoilijat eivät suostu alentamaan öisin vauhtia neljäänkymppiin esimerkiksi Mannerheimintiellä tai Mäkelänkadulla.
Rajoitusten pitää olla sellaisia, että ne mielletään järkeviksi. Jokainen hyväksyy Kaivokadun 30 km:n rajoituksen – vaikka sitäkään ei juuri noudateta –, mutta nopeuden alentamista suoralla ja leveällä pääkadulla ei hevin ymmärretä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Että kommunisteilla oli sormet taas pelissä. Kohta he vaativat, että aina auton eessä pitää kulkea punaistalippua kantava henkilö joka soittaa internationaalia.