Yh ressukoiden lapsista voi kasvaa

Riippuen siitä millaisen esimerkin äiti antaa lapsilleen. Sossun luukulla tukia ruikuttava yh ei ole mikään esimerkillinen tapaus joidenka lapsista tulee heti uusia asikkaita sossun luukulle joilla monesti elämänhallinta yhtä vinskahtanutta kuin vanhemmillaankin. Itse olen yh perheestä jossa äitini kävi työssä ja saimme itse tehdä sapuskammekin heti kun vaan kykenimme. Oli hyvää oppia kun kaikkea ei kannettu nokan eteen valmiiksi "pureskeltuna". Taloudellisuuteenkin oppi kun rahaa ei tullut ikkunoista ja ovista sisään ja nyt ei tarvitse käydä velkaneuvojilla. Yh perheessä oppi todella hyvin laskeen budjettia mennen askel kerraallaan eikä "mulle nyt ja heti kaikki" tyylillä. Pystymme tekeen ihan kaikkea, mikään ei ole este vaan joskus joku hidaste mutta sekin selvitetään. Näen työssäni ihan uusavuttomia nuoria joita saa ohjata ihan alkeellisimmistakin asioista ja he eivät ole yh perheistä tai sitten ovat sossun luukuilla makailevista vanhemmista jotka eivät ole koskaan töitä tehneetkään.
11495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

-joo se mulle mulle heti ja paljon. hyvät hyssälät antaa..jos kuukkuja raottetaisiin vain hieman,niin nämä hertta-sarjan lukia neidotkin ymmärtäis "ehkä" katsella hieman kelle pilluansa jakaa........ true...

Äänestä
  • Nyt kyllä saat nuhteita! Ne loput vappusimat piti kaataa viemäriin eikä omaan kurkkuun, kiljuahan niistä on jo tullut. Katso nyt hiukan miten käsialasikin sammaltaa. Hyi hyi, toivottavasti lapset eivät ota yhteyttä, kun iski on tuossa kunnossa keskellä päivää... millainen esimerkki. Herranen aika sentään!

    Äänestä

-niin hyvät hyssälät sentää. sossuluukkuja hieman vaan raolleen, niin nämä herttasarja lehtien lukija neidotkin "ehkä"ymmärtäis hieman katsoo kenelle yksinhuoltaja äidin pojulle pilluaan antaa.. true... ja kierre katkee..

Äänestä
  • Nyt saat kyllä nuhteita ! Ne loput vappusimat piti kaataa viemäriin eikä omaan kurkkuun, kiljuahan niistä on jo tullut. Katso nyt hiukan miten käsialasikin sammaltaa. Hyi hyi, toivottavasti lapset eivät ota yhteyttä, kun iski on tuossa kunnossa keskellä päivää... millainen esimerkki. Herranen aika sentään!

    Äänestä

  • nyx-yh-ex-yh-ikuisesti-yh kirjoitti:

    Nyt saat kyllä nuhteita ! Ne loput vappusimat piti kaataa viemäriin eikä omaan kurkkuun, kiljuahan niistä on jo tullut. Katso nyt hiukan miten käsialasikin sammaltaa. Hyi hyi, toivottavasti lapset eivät ota yhteyttä, kun iski on tuossa kunnossa keskellä päivää... millainen esimerkki. Herranen aika sentään!

    Eikö ne yksinäiset miehet olleet niitä suurimpia toimeentuen saajia? Tilastollisesti yksinäiset miehet hakijoinakin olivat ykkösiä.

    Äänestä

  • n7890+ kirjoitti:

    Eikö ne yksinäiset miehet olleet niitä suurimpia toimeentuen saajia? Tilastollisesti yksinäiset miehet hakijoinakin olivat ykkösiä.

    ne etäelatusvelvolliset =O

    Äänestä

  • n7890+ kirjoitti:

    Eikö ne yksinäiset miehet olleet niitä suurimpia toimeentuen saajia? Tilastollisesti yksinäiset miehet hakijoinakin olivat ykkösiä.

    YKSINÄISET MIEHET NS,HYLÄTYT PERHEENISÄT TAVALLISET MIEHET JOIHIN KESKI IK'ÄISET NAISET OVAT KYLLÄSTYNEET MAKSAVAT SUURIMMAN OSAN ELATUS MAKSUISTA ÄLÄ VIITTI ENEMPÄÄ

    Äänestä

alkunsa saanut? Puhut vaan äidistä...! Oletko sinä niin ressukka, ettei kehtaa mainita...itsestäsihän tässä kerrot!

Äänestä
  • Se vaan käy niin oudosti, se yyhooksi tuleminen. sitä viettomana tyttönä luulee että se mies todella on rakastunut kun niin paljon lupaa ja kauniita puhuu. Sanoopa rakastavansakin....sitä uskoo sen. ja kun pikku seukkailu alkaa halutaan sitten vastata sen miehen kinuumiseen, kun uskoo että se ne lupaukset täyttää...sitten kun raskaus posahtaa se mies väistyykin takavasemmalle unohtaen että mitään ois luvattukaan...siinä se oppi tuleekin sitten kerralla..että mitä ne miehet sitten oikein haluaa pohjimmiltaan? Vastuu jää sille joka sen kantaakseen saa.

    Äänestä

  • kujinpellonlaitaa kirjoitti:

    Se vaan käy niin oudosti, se yyhooksi tuleminen. sitä viettomana tyttönä luulee että se mies todella on rakastunut kun niin paljon lupaa ja kauniita puhuu. Sanoopa rakastavansakin....sitä uskoo sen. ja kun pikku seukkailu alkaa halutaan sitten vastata sen miehen kinuumiseen, kun uskoo että se ne lupaukset täyttää...sitten kun raskaus posahtaa se mies väistyykin takavasemmalle unohtaen että mitään ois luvattukaan...siinä se oppi tuleekin sitten kerralla..että mitä ne miehet sitten oikein haluaa pohjimmiltaan? Vastuu jää sille joka sen kantaakseen saa.

    aikuiset ei ajattele noin aivottomasti. Heh heee...

    Äänestä

Ei yh-perheet esimerkkeinä eroa mitenkään ydinperheistä. Jos ydinperheen henki on elää yhteiskunnan elätteinä ja työtä vieroksuen, ei nekään lapset ylpeitä voi saamastaan esimerkistä olla. Ei yksinhuoltajuus sinänsä tee perheestä huonompiosaista tai huonompaa esimerkkiä. Eikä ydinperhe nykypäivänä tarkoita sitä, että rahaa riittää. Mikä tahansa perhemuoto onkin, se esimerkki on tärkein. Lapset kasvatetaan rakkaudella ja välittämisellä, ohjataan oikean arvomaailman piiriin ja opetetaan tekemään järkeviä valintoja elämässä. Raha ei automaattisesti tuo onnea, se tuo vain helpotusta arjen elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei uusavuttomia kirjoitti:

Riippuen siitä millaisen esimerkin äiti antaa lapsilleen. Sossun luukulla tukia ruikuttava yh ei ole mikään esimerkillinen tapaus joidenka lapsista tulee heti uusia asikkaita sossun luukulle joilla monesti elämänhallinta yhtä vinskahtanutta kuin vanhemmillaankin. Itse olen yh perheestä jossa äitini kävi työssä ja saimme itse tehdä sapuskammekin heti kun vaan kykenimme. Oli hyvää oppia kun kaikkea ei kannettu nokan eteen valmiiksi "pureskeltuna". Taloudellisuuteenkin oppi kun rahaa ei tullut ikkunoista ja ovista sisään ja nyt ei tarvitse käydä velkaneuvojilla. Yh perheessä oppi todella hyvin laskeen budjettia mennen askel kerraallaan eikä "mulle nyt ja heti kaikki" tyylillä. Pystymme tekeen ihan kaikkea, mikään ei ole este vaan joskus joku hidaste mutta sekin selvitetään. Näen työssäni ihan uusavuttomia nuoria joita saa ohjata ihan alkeellisimmistakin asioista ja he eivät ole yh perheistä tai sitten ovat sossun luukuilla makailevista vanhemmista jotka eivät ole koskaan töitä tehneetkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu