1. Lapsi on tietyiltä ominaisuuksiltaan normaalista poikkeava (esim. kömpelö, puhuu sössöttävästi, ei osaa puolustaa itseään)
2. Lapsessa on olemassa jo sisäsyntyistä potentiaalia häiriintyneiden persoonallisuuden rakentumiseen.
3. Vaikutus on kaksisuuntainen lasta kiusataan tämän outoudesta joka aiheuttaa vastareaktiona sulkeutumista, joka taas lisää omaan maailmaan vetäytymistä.
4. Alkaa ilmetä minä olen itseni paras ystävä- ajattelua, sekä väärinymmärretyksi tulemisen tunnetta.
5. Lapsi sulkee muun maailman yhä vahvemmin ulkopuolelleen ja erkanee siitä täydellisesti tämä aiheuttaa egosentrisyyttä.
6. Teini-iässä ja aikuisena hän saattaa kärsiä mm. masentuneisuudesta ja sosiaalisesta fobiasta.
7. Koska hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan kehumisen ja arvostetuksi tulemisen kokemukset ovat olleet hyvin vähäisiä ja sen sijaan syrjimisen ja haukkumisen kokemuksia on ollut paljon, ei hänelle jää selviytymisen kannalta muita vaihtoehtoja kuin itsensä korottaminen pysyvästi muiden yläpuolelle (eli ulkopuolelle) toinen vaihtoehto on itsemurha.
minun persoonallisuuteni kehityskaari
kummajätkä
0154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.