Mikä minua vaivaa?

neuvoa kaipaisin

Olen 27-vuotias nainen, opiskelen yliopistossa. Jo puolisen vuotta olen kärsinyt huimauksesta, joka iskee monesti yleisellä paikalla, ei aina mutta useimmiten. Päässä humisee, keinuttaa ja pelkään hirveästi pyörtyväni siihen ihmisten keskelle. Tulee tuskanhiki, nielesken ja suu kuivuu. Pahimman kohtaukseni sain tänään suuressa kauppakeskuksessa, jossa alkoi taas kamalasti huimata ja revin hupparia pois päältäni ihan tuskanhiessä. Tuntui että maa lähtee alta nyt justiinsa. Huimaus on pahinta kävellessä ja tosiaan se iskee vaan yleisellä paikalla: kaupassa, kassajonossa, kadulla. Olen aina ollut ujo ja jännittäjä. Aiemmin kuitenkin olen selvinnyt kaikesta rohkaisemalla itseni. Olen myös perfektionisti ja haluan että minusta pidetään, haluan onnistua opinnoissani ja epäonnistumisia jään vellomaan pitkään. Mietin myös aina mitä muut minusta ajattelevat, ja sanoinko nyt jotenkin tyhmästi. Ennen tätä huimausta olen kuitenkin viihtynyt shoppailemassa yms. eikä ihmisjoukot ole häirinneet. Voiko kyseessä olla paniikkihäiriö? Mistä ihmeestä sellainen voi puhjeta ihan yhtäkkiä? Mitä nyt teen? :( Minun pitäis kesällä lähteä kahdeksi kuukaudeksi Englantiin vaihtoon, miten ihmeessä selviän siellä... Mitä lääkehoitoa on paniikkihäiriöön, onko se estävä lääkitys vai kohtauslääke? kiitos avusta, jos vaan joku osaa neuvoa. En uskalla kohta lähteä enää edes kauppaan!

13

2418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paniikkipalvelu

      jossain muodossa (kahvi, tee, vihreä tee, energiajuomat, kolajuomat jne) lopeta se tykkänään. Lääkkeillä voit saada oireet tilapäisesti pois, mutta ne eivät poista oireiden aiheuttajaa.

    • minuakin

      ...huimasi tänään ollessani marketin kassalla. Tunnistin kertomuksestasi itseni!Pelottava tunne todella!Mietin onko verenpaineeni noussut mutta mittasin ja oli ok. Hartiani ovat olleet jumissa jo pidemmän aikaa.(Tiukat rintsikoiden olkaimet voivat estää verenkiertoa hartioiden/niskanseudulla.) Myös silmälasit olen vaihtanut juuri.Sekin voi olla syynä. Kun pelästyy niin lihakset jännittyvät entisestään ja noidankehä on valmis.Oletko lukenut paljon viimeaikoina?..ja huonossa asennossa esim sängyssä? Tietokoneella istuminen ei ainakaan helpota tätä olotilaa. Luulen että vaivamme on ohimenevää.

      • neuvoa kaipaava

        Kiitos asiallisesta vastauksestasi! Olen kyllä lukenut nyt aika lailla, kun oli lukukauden vikat tentit ja stressiä on myös enemmän kun jaksaisi harteillaan kantaa. Gradu ja ulkomaille lähtö stressaa. Minäkin mittaillut paineita kotona, ja ne on ihan ok 122/75 kieppeillä. En tiedä, kun ei koskaan aiemmin ole ollut tämmöstä huimausvaivaa ja oireet on kuitenkin niin todellisia, että vaikea uskoa että niitä jotenkin paniikki aiheuttaisi. Varsinkin kun en aiemmin ole pelännyt tai ahdistunut kaupassakäymisestä, vaan pikemminkin tykkään shoppailla.... Toistuvat huimauskohtaukset pelottaa ja olen alkanut vältellä tilanteita, joissa sellainen voi tulla. Huimaus on niin voimakasta, että on pakko ottaa tukea seinästä ja sitähän vasta ihmiset kattoo, että onko tuo kännissä kun horjuu...Alkoholia en siis kuitenkaan käytä, enkä kahvia tai teetäkään juo tipan tippaa, joten siinä meni kofeiniimiehen teoriakin. No toivon, että on ohimenevää, tsemppiä sinullekin :)Lääkäriin se kai on mentävä, jos ei toivomalla ohi mene ;)


    • Älä pelkää Englannin matkaasi, koska on todettu, että paniikkihäiriö häviää heti Suomen kamaralta lähtiessä. Paniikkihäiriön on voinnut laukaista joku ulkopuolinen tekijä. Esimerkiksi tressi tai joku kokemus. Älä missään nimessä ala pakoilemaan paikkoja, missä sinua on pyörryttännyt. Se johtuu todennäköisesti sykkeen äkillisestä kohoamisesta. Ota kohtauksen tullessa puhelu ihmiselle, jonka koet turvalliseksi, niin se menee ohi. Tuo mitä ajattelet itsestäsi on ihan normaalia itsensä tarkkailua, mitä teemme ja siitä suurin osa saakin nostettua itselleen paniikkikohtaukset.

      • tarkkailija luukusta,huh

        paniikkihäiriöt yleisillä paikoilla ja kaupungissa,kaupoissa,hisseissä,paikallisjunissa,lentokoneissa,linja-autoissa,takseissa ym.johdu ihan noista tarkkailukameroista,joita on melkoisen paljon joka paikassa,missä liikutkin.Paniikki tulee varmasti ja nykyään paniikkia on suunnattomasti enemmän,koska ihmisen liikkuessa valvontakameroita on paljon,ja jokainen herkkä panikoitsija vaan ei huomaa alitajuntansa esille tuoman paniikin ja pelon syytä.Syyhän tietenkin on miljoonissa valvontakameroissa,jotka filmaavat videota lakkaamatta.Joku outo mies tai täti tirkistelee ja katselee kameran takana.Paniikkihäiriöiset,oletteko miettineet,kuinka monessa videossa olette päivän mittaan?Miettikää ja ajatelkaa sitten paniikkinne syytä.Huh,tuskahikeä pukkaa.Onkohan taas valvontakamera lähellä.


    • Paniikista kärsivä

      Hei! olen 19v "miehenalku" ja olen kihloissa. Ennen pystyin ihan tosta vaan lähteen esimerkiksi tyttöystäväni kans ideaparkkiin. Nykyään kans pelkään pyörtyväni kassajonossa tai isoissa kaupoissa, missä ei ole ns: "pakoreittiä" pakko aina käydä nopeesti kaupassa. Pelkään myös saavani sydärin jossain kaupassa tai "sukulaisilla jotka asuu maalla jossa ei ole mahdollisuutta päästä sairaalaan nopeasti" Huomenna pitäisi aloittaa kurssi, missä on uusia ihmisiä. Saa nähä miten käy :D.. Hyvä etten ole ainoa joka kärsii tällasesta. Tyttöystäväni hieman ihmettelee miks vieroksun kauppoja, olen joutunut monesti lähteen pois kaupasta kesken kaiken odottaan autoon kun on alkanu ahdistaan. tai antanu tyttöystävälle rahat ja sanonu "maksa sää mä meen oottaan tonne" koska ns "pelkään" kassajonoja, kun alkaa huimaan ja pulssi nousee.. En ole vielä jutellu asiasta muulle kuin tyttöystävälleni. joka ihmettelee suuresti, mikä muhun on mennyt kun ennen pystyin menee ideaparkkiin tai muihin isoihin liikkeisiin, ja nykyään en viihdy edes citymarketissa.

    • teletap

      Jos sinua huimasi juuri tänään, sunnuntaina, ei ihme. Kun matkapuhelinten käyttö on huipussaan usein juuri sunnuntaina,edullisine "euron puheluineen",niin tämä säteilykuormitus yhdessä sen seikan kanssa, että olet herkkä ja vastaanottavainen immeinen,syntyy siellä kassajonossa ympäristön kuormitus, joka aiheuttaa todennäköisesti psykosomaattiset oireesi. Täysin vaaratonta, paitsi, että saat luvan vaan tottua sellaiseen satunnaiseen pyörrytykseen. Sen kun annat pyörryttää,on paras neuvo.Muutenkin ihmisapinoiden seurassa on älytöntä hötkyillä.

    • ssss----ssss

      Paniikkihäiriötä aiheuttaa monille tuo salaperäinen säteily.Säteilyähän on kaikkialla.

      • aloittaja

        Taidatte olla vielä hullumpia kun mä (aloittaja). Kaiken maailman juttuja...:D kännykän säteilyä ja valvontakameroita. Kas kun ei ufot yritä ottaa yhteyttä! :P Niin ja sinulle 19v mies, sama juttu mulla että ne isot marketit on pahimpia. Kun kävelen pitkiä käytäviä pitkin ja ihmisiä vilisee ohi ja jotkut tönäiseekin vahingossa, niin alkaa pyörryttää. Sitten pitää istua, ja pitää penkistä kiinni. Kuulostaa oudolta ja hölmöltä. Kiva kyllä tietää että on muitakin samanlaisia. Tiedä sitten oisko siihen mitään apua...Kyllähän se elämää rajoittaa, kun ei uskalla lähtee mihinkään.


      • kun-kysyt
        aloittaja kirjoitti:

        Taidatte olla vielä hullumpia kun mä (aloittaja). Kaiken maailman juttuja...:D kännykän säteilyä ja valvontakameroita. Kas kun ei ufot yritä ottaa yhteyttä! :P Niin ja sinulle 19v mies, sama juttu mulla että ne isot marketit on pahimpia. Kun kävelen pitkiä käytäviä pitkin ja ihmisiä vilisee ohi ja jotkut tönäiseekin vahingossa, niin alkaa pyörryttää. Sitten pitää istua, ja pitää penkistä kiinni. Kuulostaa oudolta ja hölmöltä. Kiva kyllä tietää että on muitakin samanlaisia. Tiedä sitten oisko siihen mitään apua...Kyllähän se elämää rajoittaa, kun ei uskalla lähtee mihinkään.

        mikä minua vaivaa jne. Ihan rehdisti ja ystävällisesti. Saatamme tietää enemmän, kuin luuletkaan.Mutta tule onnelliseksi tavallasi!


      • kokenutm22
        kun-kysyt kirjoitti:

        mikä minua vaivaa jne. Ihan rehdisti ja ystävällisesti. Saatamme tietää enemmän, kuin luuletkaan.Mutta tule onnelliseksi tavallasi!

        Samaa mullakin,pahinta tuo huimaus...nuin alkoi mullakin jo 2001...ja nyt oon 22 vuotias...voi se tietty johtua niskoista sun muualtakin,mutta tutulta kuulostaa...ja vieläpä kun se liittyy juuri tiettyihin paikkoihin...kannattaa ihmeessä käydä lääkärissä että saisit vaivat kuriin pian,itsellä ne varmaan tulee kestämään kauan,kun juuri on takan pahin vuosi mitä on tänä aikana ollutkaan... :/ Tsemppiä kuitenkin,ja koita lähteä vaan Englantiin,ja nauti siellä olosta!Kyllä sieltä hengissä selviää =) Ja siis nykyään kaikkeen sanotaan että se on paniikkihäiriö,vaikka usein voi olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa,julkisten paikkojen pelkoa jne...


      • mä vaan
        aloittaja kirjoitti:

        Taidatte olla vielä hullumpia kun mä (aloittaja). Kaiken maailman juttuja...:D kännykän säteilyä ja valvontakameroita. Kas kun ei ufot yritä ottaa yhteyttä! :P Niin ja sinulle 19v mies, sama juttu mulla että ne isot marketit on pahimpia. Kun kävelen pitkiä käytäviä pitkin ja ihmisiä vilisee ohi ja jotkut tönäiseekin vahingossa, niin alkaa pyörryttää. Sitten pitää istua, ja pitää penkistä kiinni. Kuulostaa oudolta ja hölmöltä. Kiva kyllä tietää että on muitakin samanlaisia. Tiedä sitten oisko siihen mitään apua...Kyllähän se elämää rajoittaa, kun ei uskalla lähtee mihinkään.

        tuosta tuolin kiinni pitämisestä.. Kun mulla oli paniikkihäiriö (tai aina se tulee olemaan jos siihen sairastuu) päällä noin 10 vuotta sitten (psykologi määräs lääkkeet 9kk, minkä avul pääsin yli pahimmasta kunnialla), niin ensimmäinen havahdus mun parantumisesta oli se kun istuin bussissa ja kirjaimellisesti tunsin sen penkin mun alla tukevana enkä pallona minkä päältä meinaa kellahtaa pois jos ei pidä, purista kunnolla reunoista kiinni.. se oli mahtava tunne " hei mähän pysyn tässä, tukevasti istuen ilman käsiä" mä en oo koskaan kenekään muun kuullu tähän mennessä puhuvan tosta et pitää istua ja pitää vielä tuolista kiinni :D ilahduttavaa, jotenk1 oudolla tavalla! No mut nyt mulla ei ole noita oireita paniikkina enää, mut tiedostan mitkä aiheuttaa mulle hyperventilaatiota yms. niin osaan olla niis tilanteissa omalla tavallani, ettei tuu paniikkii.. mut juu siihen on mennyt noin 10v. oppia. ja siitä että oot lähdös ulkomaille, niin mene! mä olin itse ruotsissa vuoden, mut menin sinne osittain just sen takia, että pääsisin viimeinkin näistä viimeisistä paniikin rippeistä "eroon".. ja niin pääsinki, vaikka ruotsissa oli vaikeeta just siks... ei oo aina helppoo, mut kun sen kestää, sen jälkeen on sitten vieläkin helpompaa. stemppiä vaan!


    • Anonyymi

      Kyseessä voi olla pelkoahdistus. Minulla on sitä, ja alkaa huimata julkisilla paikoilla (etenkin sisätiloissa). Tämä on normaali ahdistuksen oire, ja ei tunnu yhtään kivalta. Tarvittaessa voit käydä vaikka keskustelemassa jonkun terapeutin kanssa, jos ei meinaa kyseinen tunne lähteä. ❤

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe