Ihan mielenkiinnosta kyselen vain

eli tämä Paavo Salonen ? Äitini joka on syntyperäinen Kokemäkiläinen, arvioi hänet ainakin 65-vuotiaaksi. Eli pojan ollessa 15-vuotias, olisi hänen isänsä 75-vuotias. Huomattavaa ja todella sydämestä riipaisevaa isän rakkautta hän on osoittanut, mutta tuo ikä- miten hän jaksaa pienen pojan kanssa? Ihmiset ja ystävät olkaa tukena Paavo Saloselle ja pienelle Anton-pojalle. Toivoo: tapausta lehdistä seurannut 21.v. tyttö
2580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri sen takia hyviä sukulais-, ystävä- ja naapuruussuhteita tarvitaan. Niitä kutsutaan nykyään hienosti verkostoiksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisten ei kannata niin helposti "lyödä luuta kurkkuun" tai muutenkaan panna poikki hyviä ja monenlaisia ihmissuhteita, että meillä kaikilla on pahoina aikoina joku johon voi turvata. Hieno juttu, että esimerkillinen on ollut juuri isä. Kaikkea hyvää Paavo Salosen perheelle.

Äänestä
  • Paavolle etä jaksoi taistella poikansa takaisin Suomeen. Vaikka Venäjä on asiasta HYVIN tuohtunut ei merkitse mitään. Siinä on nyt kahden vanhemman taistelu lapsesta ja ikävää, että lapsen äiti ei osaa puhu totta, mitä lehdistä olen lukenut:(

    Mutta toivon, että Paavo ja Antonio saisivat elää ja olla ihan rauhassa...tänne enää mitään Venäjän kuvausryhmiä kaivata kuten tämän päivän Ilta-Sanomat asian esitti!!

    Asia on mielestäni käsitelty ja sillä selvä. Äiti itse sopan aloitti niin hämmentäköön nyt vaan soppansa loppuun asti:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että kuinka vanha on tämän ... kirjoitti:

eli tämä Paavo Salonen ? Äitini joka on syntyperäinen Kokemäkiläinen, arvioi hänet ainakin 65-vuotiaaksi. Eli pojan ollessa 15-vuotias, olisi hänen isänsä 75-vuotias. Huomattavaa ja todella sydämestä riipaisevaa isän rakkautta hän on osoittanut, mutta tuo ikä- miten hän jaksaa pienen pojan kanssa? Ihmiset ja ystävät olkaa tukena Paavo Saloselle ja pienelle Anton-pojalle. Toivoo: tapausta lehdistä seurannut 21.v. tyttö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu