Viharikokset saatetaan tulevaisuudessa muuttaa lainsäädännössä erilliseksi lajikseen. Sisäministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen mukaan internetin myötä viharikokset ovat huomattavasti yleistyneet viime aikoina ja nettiin on syntynyt erityisiä viharyhmiä.
Sisäministeriö käynnistää ensimmäisen viharikollisuutta koskevan tilastojulkaisun kokoamisen tänä vuonna. Kyse ei ole varsinaisesta tutkimushankkeesta, vaan viharikollisuutta kuvaavan tilastoinnin kehittämisestä.
Nykyisin lainsäädäntömme ei sitä tunnista eikä ilmiön laajuutta systemaattisesti seurata, ainoastaan rasististen rikosten osalta seuranta on jo olemassa, Viljanen kertoi sunnuntaina kansainvälisessä homofobian vastaisessa tilaisuudessa Helsingissä.
Mitään muuta lähtökohtaa ei Viljasen mukaan Suomessa voi olla kuin se, että ihmisellä on oikeus aina tulla kohdelluksi tasavertaisesti seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta.
Tuomiopäivä
koittaa viharikolliset
4169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja homma foorumi myös...suunta on aivan oikea. Turha perussuomalaisia on syyttää, roskasakki joka joutui lähtemään kirjoitustensa vuoksi, kaataa nyt lokaa soinin niskaan.
pitänyt perussuomalaisia kanssani samaan lajiin kuuluvana. Ihmiselle lajityypillinen piirre on koko elämän jatkuva oppimiskyky. Perussuomalaiset eivät ole syntyneet ihmisiksi, eivät ole eläneet ihmisiksi, eivätkä nähtävästi kykene edes oppimaan ihmismäisyyttä. On jo korkea aika kuvata tieteelle uusi laji, Imbessillius rasistius.
oman rekisterin. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/05/suomi_ryhtyy_tilastoimaan_viharikollisuutta_741863.html?origin=rss
Free My Land kirjoittaja "If you love your country, you'll be on their list."