Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

???miten ottaa puheeksi eka kerta

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa lähes puoli vuotta. Olemme harrastaneet molemminpuolista suuseksiä, mutta yhdynnässä emme ole olleet. Tuntuu hölmöltä, kun emme koskaan ole puhuneet yhdynnästä, hän ei esim tiedä että olen kokematon sen suhteen, enkä minä tiedä hänen kokeneisuudestaan/kokemattomuudestaan. Suhteemme on hyvällä pohjalla, olemme 20/22 -vuotiaat (emme siis lapsosia enää), meille on kehittynyt hyvä keskinäinen kommunikaatio ja luottamus, toisen kanssa on turvallinen olo.
Mutta tuosta yhdyntä-asiasta en ole saanut suutani auki, vaikka olisin jo jonkin aikaa halunnut. Tuntuu siltä etten saa otettua sitä puheeksi missään tilanteessa. Onko kenelläkään vinkkejä tähän tilanteeseen? Olisin kovin kiitollinen.
51974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sanoisin, että "paras" keino on vaan ottaa ja päästää ensimmäiset sanat ilmaan vaikka ääni väristen ja sydän pompottaen ja puhua. Itse olen huomannut, että välillä on ollut asioita jotka ovat tuntuneet todella juuttuvan kurkkuun kiinni ja ei tiedä miten olis aloittanut, mutta kun saa sanottua jotain vaikka että: "Mä haluaisin puhua yhdestä jutusta joka on hiukan vaivannut mua.." niin yleensä tuossa vaiheessa toisella kyllä herää sen verran kiinnostus asiaa kohtaan, että se vaan lähtee menemään omalla painollaan eteenpäin. Oikeeta vastausta ei valitettavasti vaan ole olemassa, joten tärkeintä ainakin omasta mielestäni on se, että pitää vaan itse potkaista itsensä liikkeelle ja pitää liikkeessä, niin kyllä se suuntakin sieltä löytyy melkein itsekseen.Voihan sitä itseään ja kaveriaan avittaa vaikka lasillisella tai parilla viiniä, jos kokee ettei saa muuten sanaa suustaan. Anna mennä vaan, tuskin sä siihen jännitykseen kuolet parii kolmee kertaa enempää ja seuraavalla kerralla se sitten onkin luultavasti helpompaa puhua, mikä aihe sitten lieneekään.
Niin ja kun mainitsit vielä ettet tiedä myöskään kumppanisi tilanteesta, niin saattaahan olla, että hänkin on samanlaisessa tilanteessa omien ajatuksiensa kanssa, eikä saa asiaa etenemään laisinkaan.
Nyt vaan itsetuntoa vahvistamaan ja antamaan kyytiä aivolukituksille, niin saattaa olla piankin edessänne toisenlaiset nautinto hetket. Toivottavasti saat jonkinlaista rohkaisua itsellesi tästä. PUHUKAA, PUHUKAA ja PUHUKAA, niin ei tarvii lotota niitä tärkeitä asioita elämässä.

Äänestä

plää plää plää............atsuuuh!

Äänestä

hyvät ihmiset!

Äänestä

Siis seuraavan kerran, kun tulee kylään, laita stringit päälle ja jokin kietaisuhame. Kyllä se siitä.

Äänestä
  • Itse kerroin silloiselle poikaystävälleni, kun hän työnsi sormensa sisälleni. Sattui niin perhanasti! Minun oli sanottava yksinkertaisesti, että nyt sattuu, että hillitä vähän. Lause jäi kesken... "mun pitäis kertoa yks juttu...", siinä vaiheessa poika sanoi "mä arvaan jo mitä" ja pyysi rentoutumaan :) Ei mitään paniikkia, reippasti vaan se lause ulos suusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Julianna kirjoitti:

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa lähes puoli vuotta. Olemme harrastaneet molemminpuolista suuseksiä, mutta yhdynnässä emme ole olleet. Tuntuu hölmöltä, kun emme koskaan ole puhuneet yhdynnästä, hän ei esim tiedä että olen kokematon sen suhteen, enkä minä tiedä hänen kokeneisuudestaan/kokemattomuudestaan. Suhteemme on hyvällä pohjalla, olemme 20/22 -vuotiaat (emme siis lapsosia enää), meille on kehittynyt hyvä keskinäinen kommunikaatio ja luottamus, toisen kanssa on turvallinen olo.
Mutta tuosta yhdyntä-asiasta en ole saanut suutani auki, vaikka olisin jo jonkin aikaa halunnut. Tuntuu siltä etten saa otettua sitä puheeksi missään tilanteessa. Onko kenelläkään vinkkejä tähän tilanteeseen? Olisin kovin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu