Ollaan mieheni kanssa seurusteltu 7v, teini-iästä lähtien ja ollaan nyt 22v.
Mies ei pahemmin ole välittänyt minusta, tai siis itse sanoo rakastavansa mua yms, mutta käytös ei sitten sitä ole. Asioista on puhuttu ja olen itse kertonut miten tuntisin että mies välittäisi.. Sanoo ymmärtävänsä ja tekevänsä asioille jotain, mutta mitään ei tapahdu. Olen myös yrittänyt kysyä että onko minussa mitään vikaa ja mitä voisin itse tehdä oikein, mutta ei kuulemma ole mitään sanottavaa..
Noh, olen nyt raskaana kymmenennellä viikolla, alusta asti oltiin molemmat innoissaan tästä lapsesta, paitsi abortti kävi mulla mielessä silloin, mutta teimme päätöksen että lapsen pidämme. Nyt en kuitenkaan ole niin varma..
Mies on täys kusipää mua kohtaan, mulla on itsellä aivan kauheat raskausoireet, oksennan joka päivä, selkä tulee kipeäksi pienestäkin hommasta, väsyttää yms.
Olen näistä sanonut miehelle, mutta ei tuo näytä ymmärtävän.. Mä olen itse ihan loppu henkisesti, tätä suoraan sanottuna paskaa on nyt ollut reilun kuukauden. Kuukauden aikana ehkä yks päivä ollut jolloin en ole oksentanut. En pysty lähtemään mihinkään kotoa, kaupassa olen käynyt, mutta siitäkin reissusta tulee selkä niin kipeäksi että makoilen vaan sängyssä loppu päivän..
Onko tuo mies ihan oikeasti nuin saatanan tollo ettei se tajua tätä?? En mä nyt siltä vaadi että sen pitäis hoitaa mua koko ajan ja tehdä mun puolesta kaikki, en todellakaan. Mutta esim. imurointi, lattian luutuaminen jne, joissa selkä joutuu koetukselle, mies voisi nämä tehdä, ja se asia oltiinkin sovittu jo.. Mutta sitten kun sen aika tulee, niin ei tapahdu mitään, mies vaan lähtee kaverille tai istuu tietokoneella!! Pakkohan siinä on itse sitten siivoilla, en kestä olla paskan keskelläkään.
Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista, tajuaako miehet sen, että raskaana oleva nainen ei "toimi normaalisti"?
Mä nyt tässä mietin, että soittelen huomenna neuvola tädille ja rupean varaamaan abortti aikaa ja eroan miehestä, en mä vaan jaksa. En jaksa tätä paskaa yksin.. Aina oon kuvitellut että tuo mies olisi se oikea, mutta ei taida olla. Kuka mies kohtelee naista, jota rakastaa kuin täyttä paskaa?? Yksin mä en tätä lasta jaksa tehdä, enkä halua lasta muistuttamaan mua joka päivä tästä miehestä... Adoptiota en etes harkitse.
Mistä mä saisin voimia kestää tän kaiken... Eron ja lapsen menetyksen... Mä oon vaan niin loppu...
Oppiiko mies vielä välittämään minusta..
eitiedämitätehdä
251260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
miehesi pitää sinua itsestään selvyytenä.. olette kuitenkin olleet ihan teineistä asti yhessä. hän ei osaa arvostaa sinua.. ei mies pakosti opi,ellei tajua kuinka tärkeä olet.
Tuossa iässä miehet on vielä niin ajattelemattomia ja lapsia usein. Ja miehesi pitää sinua todellakin itsestäänselvyytenä. Olisi pitänyt kyllä tajuta nuo asiat ennen raskautta :( ja nyt "kostat" tilanteen pienelle vauvalle... se siellä jo potkii ja on pienen ihmisen näköinen ja kokoinen. Mä en voisi abortoida sellaista pientä minkä juuri näin np-ultrassa.. heilutti käsiään ja jalkojaan siellä. Jokainen sormi ja kaikki näkyi. Ota se mies puhutteluun nyt heti ja kerro suunnitelmistasi ja ajatuksistasi. Ehkä uhkaus erolla saa sen järkiin ja tajuamaan vastuunsa! Se raskauspahoinvointi on voimakkaimmillaan juuri tuossa vaiheessa ja häviää kyllä aikanaan.
Millähän ihmeen viikoilla olet np-ultrassa käynyt, koska ei silloin vielä sormia ym. voi erottaa. Ainoastaan sen, että on sekä pää, että kädet ja jalat.
Kyllä 10 viikkoisen sikiön sormet näkyvät ultrassa, etenkin jos menee yksityiselle ja hyvä laite ja ottaa lähikuvaa. Myös sydämen kammiot näkyvät.
Jos abortoit lapsen, niin sehän on sinun valinta sitten eikä sitten pidä itkeä "lapsen menetyksestä" kun lapsen menetys tarkoittaa sitä, että nainen on menettänyt toivomansa lapsen esim. keskenmenon/kohtukuoleman kautta. Lapsihan siinä abortissa kärsii...hän menettää koko oman elämänsä...mahdollisesti ihan elinkelpoinen vauva. Sitä paitsi, yksinodottajia on paljon...ja monilla lapsia ennestään yksinhoidettavana...eikä mitään miestä, johon nojata...
ei aborttia kannata teettää, ei myöskään pahoinvoinnin eikä likaisten lattioiden. Ne kaikki ovat ohimeneviä ja väliaikaisia, mutta lapsi on sinun kannaltasi pysyvä. Hän tuo vielä kukat haudallesikin. Älä tuomitse lasta kuolemaan, vaikka isä olisikin paskiainen. Totta puhuen itse olet miehesi valinnut ja hänen kanssaan vuosikaudet viihtynyt. Lapsi häntä sen sijaan ei ole isäkseen valinnut. Yleensäkin ajatus, että teetänpä nyt tästä abortin, tuntuu oudolta. Eikö aborttiin pidä olla painavat syyt?
"Yksin mä en tätä lasta jaksa tehdä, enkä halua lasta muistuttamaan mua joka päivä tästä miehestä..." No huh...mun vauvan isä vei multa omaisuutta, uhkasi hakata sairaalakuntoon, pani "exää", ilkeili lapselleni jne...MUTTA tämä vauva tulee olemaan minulle todella rakas...ihan eri ihminenhän hän on kuin isänsä...en ikinä voisi ajatella tuolla tavoin kuin sinä...niin innoissamme odotamme pieneen kahden hengen perheeseemme pikkusisarusta :). Muista, että lapsi on lahja...hän on ihminen...elävä ihminen...ei ihmiselämällä tule leikkiä.
rakkautta ja hyvän elämän, niin pidä lapsi! Puhut vaan koko ajan miehestä, mutta kyllä sun lapsi on paljon tärkeämpi ja rakkaampi, jos vain asian ymmärtäisit. Ymmärrän, että sulla on pahoinvoinnin yms. vuoksi vaikeaa, mutta keskityt ihan liikaa tuohon mieheen. Vahvat naiset pärjäävät hyvin ilman miehiäkin! Miettisit enemmän omaa ja ihanaa lastasi!
"Vahvat naiset pärjäävät hyvin ilman miehiäkin!" Ja vähän heikompikin nainen pärjää paremmin ilman miestä kuin huonon miehen kanssa.
neuvolaan ja siellä nää asiat pöydälle!!!
Raskaus oli vahinko, ehkäisystä huolimatta. Ja on tuo ongelma ollut jo ennen tätä. Ja jos aborttiin tarvitaan painavat syyt, niin eiköhän se äidin mielenterveys semmonen ole? Sen mä tiedän että yksin mä en tätä lasta tee, en todellakaan.
mutta toivottavasti raskaus oli vahinko, koska suhteen "paikkaamisen" yrittäminen viattoman lapsen kustannuksella on järkyttävää ja säälittävää! Viattomat lapsukaiset tarvitsevat hyvät vanhemmat ja pelkästään yksi hyvä vanhempi siihen jo hyvin riittää. Sun kannattais tulevaisuudessa pitää ehkäisystä parempaa huolta ja tuolla asenteella sinusta ei ehkä koskaan oo äidiksi. Tää on mun mielipide!
Mietin myös sitä millaisia mielenterveydellisiä arpia se abortti ja ero miehestä jättäisi. En tunne yhtäkään jolle abortti ei olisi aiheuttanut jonkinmoista arpea mielenterveyteen. Paras ystäväni kävi sen vuoksi vuosia terapiassa ja uusi raskaus laukaisi pahan ahdistuksen.
Sulta puuttuu rakkaus sekä lasta kohtaa että miestä kohtaan. Mielestäni tuo on pahempi ongelma kuin miehen kyvyttömyys näyttää tunteitaan... ja se että pitää sua itsestään selvyytenä. Jos on rakkautta, saa asiat selviteltyä ja puhuttua läpi.
Minun mielestä aloittaja on kyllä todella kypsymätön ihminen...äidiksi tulossa, mutta heittää hanskat tiskiin jo alkumetreillä ja kumminkin ihan aikuisikäisestä on kyse. Jos on lapsen saanut tehtyä niin vastuu on minun mielestäni kannettava...mutta tämähän on vain minun konservatiivinen mielipiteeni. Taas yksi turha sikiön murha lisää tähän surulliseen maailmaan. Minun mielestä seksiä ei pidä harrastaa, jos ei kykene sen seurauksia kantamaan. Jos mielenterveys on heikoilla kantimilla, esim. on skitsofrenia tai maanisdepressiivinen häiriö, eikä katso voivansa alkaa vauvan äidiksi, niin silloin kannattaisi tehdä sterilisaatio tms. tai kantaa se vastuu ja antaa vauva adoptioon.
Eipä sitä strerilisaatiota saa ihan noin vain. Ja tosiaan, raskaus alkoi e-pillereistä huolimatta, jotka on otettu säännöllisesti yhtäkään unohtamatta! Ja kyllä tiedän olevani epäkypsä äidiksi, enkä oikeastaan ikinä ole lapsia halunnut, tässä vain nyt kävi näin. Seuraukset tästä olen valmis kantamaan, on se sitten lapsi tai abortti, mutta mielestäni mun kuuluu ajatella ihan itseäni, ei muita, ei etes tulevaa lasta. Olenko tosiaan valmis heittämään oman elämäni hukkaan lapsen takia, jos en sitä halua? Ja kärsisin ITSE loppuelämän siitä lapsesta?!
ikä tai se, että lapsia on jo 3. Eli ei sitä nyt ihan tuosta noin vain, onneksi, tehdä..
dg. on esim. skitsofrenia tahi bipous. Ei kannattaisi kirjoitella asioista joista ei tiedä. Luulo ei ole sama kuin tieto
Mutta asian pointtihan aiemmassa viestissä oli siinä, että seksistä voi seurata aina lapsi...tässä taas tartutaan ihan sivuseikkaan viestissä...Kysehän ei ole siitä, että jos on mielenterveyden häiriö olisi pakko sterilisoida. Esim. minun skitsofreniaa sairastavalla ystävälläni on lapsi. Mutta jos itse katsoo itsensä kykenemättömäksi äidiksi mielenterveydellisistä syistä eikä kykene kantamaan seksiin liittyvää vastuuta, niin yksi sterilisaation kriteereistä on "Hakijan sairaus tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaisi hänen kykyänsä hoitaa lapsia". Eli kyllä sterilisaation voi saada sairauden perusteella ja ymmärtääkseni sairauksia ovat myös mielenterveyden häiriöt. Eikö se kumminkin ole inhimillisempää kuin jo elämän saaneen lapsen abortoiminen.
ja itsekkäältä ihmiseltä.
"Metsä vastaa miten sinne huudetaan" eli ei kannata olla
kovin ihmeissään, jos mies ei niin välitä.
"Ja kärsisin ITSE loppuelämän siitä lapsesta" ajatuksen vois kääntää myös niin, että todennäköisesti sun LAPSI tulis kärsimään loppuelämän erittäin kylmästä ja itsekkäästä äidistä!!
Jos et ole vielä kypsä äidiksi niin tee kuten parhaaksi näet . Etkä edes ole vaan sinun pitää alkaa elämään ja heivata se äijä ulos. Olet ollut vaan yhden kanssa joten sua harmittaa vielä tulevaisuudessa jos et nyt ala elään omaa elämää. Ei noi teinistä kestäneet suhteet oikeesti pitemmän päälle toimi. Ja ne keski-ikäiset jotka ovat teinistä asti olleet yhessä ovat niitä jotka ovat joko menneet pakkoavioon lapsen syntymän vuoksi tai kiduttavat toisiaan kun eivät kehtaa hakea eroa. Omaisuus vaikuttaa monesti tuohon.
Joten tee niinkuin itse koet tosiaan parhaimmaksi.
Tästä asiasta puhun todellakin kokemuksella.
Tsemppiä valinnoissa ja oikein mielenkiintoista elämää sinulle.
ja anna adoptoitavaksi, jos et kerran itse jaksa / halua vauvaa hoitaa.
Uusi elämä kun kerran on alkunsa saanut, niin paraneeko tilanne tappamalla täysin puolustus kyvytön lapsi? Tuskinpa vaan, itsesyytökset seurana lopun elämää ja oletko varma, että myöhemmin halutessasi edes saat lasta?
ällötät minua.. Toivon, että saat pahat traumat abortista! Äitisi olisi pitänyt tehdä abortti kun sinua odotti.
Miehesi tuskin on muuttunut muutaman päivän sisällä tuollaiseksi välinpitämättömäksi, sinulla on varmasti ollut tiedossa tämä useita päiviä,kuukausia ja ehkä jopa vuosia minkälainen ihminen kumppanisi on.
Haluisin tietää minkä takia olet päästänyt raskautesi näin pitkälle( sikiö on jo lähes täysin kehittynyt, hänen sydämmensä lyö ja hän pystyy jo liikkumaan), jos asenteesi on ettet pidä lasta,jos kumppanisi ei muutu? Oletko oikeasti niin tyhmä, että yrität lapsen avulla saada miehesi muuttumaan?
Mielestäni olet toiminut alunalkaen väärin, jos mielenterveytesi on niin vaarassa niin on sekin varmasti ollut jo pidempään, olisit tehnyt abortin muutamia viikkoja aikaisemmin ja tekstisi perusteella vieläkin pohdit teetkö abortin vai pidätkö lapsen ja lapsenkin pidät vain jos miehesi muuttuu. Ei ollenkaan järkevän ihmisen puhetta!
ekassa raskaudessa kuin ehkä vasta ihan loppusuoralla että olisin ollut tuen tarpeessa -oli varmaan tuo itsestäänselvyys tilanne meilläkin. Sitten synnytys oli sen verran raju juttu, että siitä paraneminen oli pitkän tien takana. Mutta yllätys yllätys, miehestä kuoriutui oikea "huolehtija" ja kantoi vastuuta koko perheestä. Hän oli erittäin ymmärtävainen minun sairastaessa. Ja nyt toisen raskauden aikana ymmärtää kyllä paljon paremmin kuin ekassa raskaudessa..
Se on miehellekin uusi tilanne kun on vauva tulossa, eikä osaa tulkita kaikkia odottajan oikkuja..