Baltian itsenäisyyden

loppu... kirjoitti:

"Baltian itsenäisyyden loppu Vuonna 1940 Baltian maiden kohtalosta päätettiin Moskovassa, eikä siihen vaikuttanut paikallisten politiikkojen teot. Kaikki kolme Baltian maata solmivat painostuksen edessä suunnilleen saman sisältöiset tukikohtasopimukset syksyllä 1939 ja kesäkuussa 1940 kaikkien kolmen Baltian maan hallitukset joutuivat yhtä aikaa Neuvostoliiton epäsuosioon. Kaikille kolmelle maalle annettiin samansisältöinen uhkavaatimus, vain Liettualle esitettiin muutama lisävaatimus kuten sisäministerin ja turvallisuuspoliisin johtajan syytteeseen asettaminen. Liettuan turvallisuuspoliisi oli ollut ilmeisesti liian aktiivinen Neuvostoliiton vakoilijoiden jahtaamisessa talvella 1940. Kaikilta kolmelta maalta vaadittiin lupaa Punaarmeijan tukikohdissa jo olevien joukkoja täydentävien yksiköiden sisäänmarssiin, hallituksen vaihtamista Neuvostoliitolle ystävällismieliseen ja Punaarmeijalle oikeutta ottaa valvontaansa kaikki strategisesti tärkeät kohteet, kuten risteysasemat ja lentokentät. Aikaa uhkavaatimuksiin vastaamiseen annettiin muutama tunti, vaihtoehto oli sota. Tapahtumien yhtäaikaisuus puhuu omaa kieltään. Se mitä poliitikot tekivät tai jättivät tekemättä kesäkuun kriisin aikana Kaunasissa (Liettuan pääkaupunki 1940), Riiassa tai Tallinnassa ei vaikuttanut enää millään lailla maiden kohtaloon. Baltian maiden kohtalosta oli jo päätetty muualla. Laajat valmistelut Neuvostoliitto otti huomioon myös epätoivoisen aseellisen vastarinnan mahdollisuuden ja tyhjensi Baltiaa lähellä olevia vankileirejä valmiiksi ottamaan vastaan mahdollisia sotavankeja. Vankipaikkoja balteille varattiin kahdeksalta leiriltä yhteensä noin 65 500. Tukikohtasopimusten perusteella Neuvostoliitolla oli Baltian tasavalloissa 66 946 miestä, 1 630 tykkiä, 1 065 panssarivaunua, 526 lentokonetta. Kesäkuussa Baltian maita vastaan keskitettiin vielä noin 435 000 miestä, 8 000 tykkiä, yli 3 000 panssarivaunua sekä 2 600 lentokonetta. Punalippuinen Itämeren laivasto oli koko voimallaan mukana tukemassa operaatiota. Baltian maiden yhteenlaskettu aseissa oleva sotilaallinen voima arvioitiin Moskovassa 73 000 mieheksi, 147 panssarivaunuksi, 1 200 tykiksi ja 292 lentokoneeksi. Puolueettomat Baltian maat eivät olleet käyttäneet merkittäviä summia puolustusmenoihin sotien välisenä aikana ja suurin osa niiden armeijoiden ja ilmavoimien kalustosta oli vanhentunutta. Operaatio alkoi 14.6. Baltian maiden saarrolla. Kaikki liikenne maitse, meritse ja ilmateitse Baltian tasavaltoihin tai niistä pois estettiin. Tähän saartoon liittyy matkustajakone Kalevan alasampuminen. Se yksinkertaisesti rikkoi salaista saartomääräystä, josta ei mitään tiennyt, ja lähti normaalille lennolle Tallinnasta kohti Helsinkiä. Annettuja käskyjä noudattaen kone ammuttiin alas, eikä asiaan liity mitään sen salaperäisempää salaliittoteoriaa tai diplomaattipostin kuljetuksen estämistä. Jos Tallinnasta olisi 14.6. lähtenyt muitakin ulkomaalaisia lentokoneita Itämeren ylle, niin nekin olisi ammuttu alas. Baltian maiden kohtalo oli sinetöity. Maat oli täydellisesti eristetty ulkomaailmasta, niissä oli tukikohtiin sijoitettuina tarpeeksi neuvostojoukkoja voittamaan maiden aseissa vielä olevat asevelvollisten armeijat ja rajojen takana odotti murskaavan ylivoimainen sotajoukko. Yksikään Baltian maa ei olisi ehtinyt saada reserviläisarmeijoitaan aseisiin ennen kuin mahdollinen sota olisi jo hävitty. Tilanne oli sotilaallisesti toivoton. Tilanne oli toivoton myös diplomaattisesti. Saksalaiset valtasivat Pariisin juuri 14.6. ja Englannilla ja Ranskalla oli muutakin tekemistä kuin huolestua jostain Itämeren rantavaltioista. Ranskaa valloittava Saksa taas halusi pitää itärajansa rauhallisena ja noudatti siksi huolellisesti Neuvostoliiton kanssa tekemänsä Molotov-Ribbentrop sopimuksen ehtoja. Uhkavaatimukset Liettua oli ensimmäinen uhri. Sen suurlähettiläälle annettiin uhkavaatimus eli ultimaatumi 14.6. klo 23.30. Liettuan hallitus kokoontui yöllä ja ilmoitti suostuvansa seuraavan päivän aamuna klo 9.30. Samana 15.6. yönä hyökättiin Latvian Neuvostoliiton rajalla olleelle Abrenen rajaasemalle, rajaasema poltettiin ja Neuvostoliittoon vietiin vankeina 10 rajavartijaa ja 27 siviiliä. Hyökkäyksessä kuoli kolme Latvian rajavartijaa ja yksi siviili. Latvian Moskovan suurlähettiläs halusi esittää 16.6. vastalauseensa hyökkäyksestä rajaasemalle, mutta Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov antoikin vastalausenootin vastaanottamisen sijaan ultimaatumin klo 14 ja aikaa vastata oli klo 23 asti. Viron Moskovan suurlähettiläs oli kutsuttu ulkoministeri Molotovin luokse 14.30, ja hän sai käytännössä identtisen ultimaatumin. Virolaisille annettiin vastausaikaa kahdeksan ja puoli tuntia. Hiljainen alistuminen Baltian maissa oli valittu yhteistyön ja myönnytysten politiikka suhteessa Neuvostoliiton vaatimuksiin. Suomen jouduttua Talvisotaan pidettiin tehtyjä ratkaisuja Suomenlahden eteläpuolella jopa viisaina. Tahdottiin uskoa, että Neuvostoliiton tavoitteet ovat puhtaasti sotilaalliset, tukikohdistaan käsin se tahtoisi varmistaa sotilaallisen läsnäolonsa keskisellä Itämerellä. Toinen asia, jonka varaan laskettiin erityisesti Virossa oli Neuvostoliiton ja Saksan väistämättömänä pidetty sota. Sodan odotettiin syttyvän jo kesällä 1940 ja päättyvän Saksan voittoon. Baltian maiden hallitukset alistuivat ja erosivat, Neuvostojoukot ottivat maat haltuunsa. Uudet "yleisvasemmistolaiset" hallitukset määräsivät asetuksilla pikavaalit 14.–15.7. ja niissä tietenkin voitti kaikki parlamenttipaikat uusia hallituksia tukeva "työkansanliitto". Kaikissa maissa uudet parlamentit julistivat maansa sosialistiseksi neuvostotasavallaksi ja anoivat Neuvostoliiton jäsenyyttä. Anomuksiin suostuttiin ja Liettua 4.8., Latvia 5.8. ja Viro 6.8. muuttuivat neuvostotasavalloiksi. Kirjallisuutta: Magnus Ilmjärv: Hääletu alistumine, Tallinn 2004 " http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=168&a=5700

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä