Kissan totuttaminen uuteen kisuun

Hei!

Meille tuli eilen uusi poikakissa, iältään 3-5 kk. (löytökisu) Ennestään meillä on jo kohta 2- vuotias leikattu tyttökissa. Arvasin jo etukäteen, että kissojen tutustuminen toisiinsa saattaisi kestää jonkin aikaa, mutta silti kaipaisin nyt kullanarvoisia vinkkejä miten voisi helpottaa tätä yhteiseloa!

Vanhempi tyttökisu ei ole ollut muiden kisujen kanssa tekemisissä meille tulon jälkeen (pentuna) ja näyttää ettei nyt sitten tiedä miten suhtautua tulokkaaseen.. Ollaan pidetty erillään ja välillä yritetty tutustuttaa toisiinsa sillä tuloksella, että vanhempi kulkee pienemmän perässä uteliaana, mutta murisee ja sähähtää ja juoksee karkuun kun lähekkäin pääsevät.

Onko kokemuksia siitä miten kauan tällainen kestää ja onko teidän kisut oppinut tulemaan keskenään toimeen?
6820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Meille tuli 3kk ikäinen poikakisu 1-vuotiaan tyttökisun seuraksi. Pelkäsin ekat päivät, että eiväthän ne totu toisiinsa ollenkaan, kun toinen seurasi toista pari päivää koko ajan lähietäisyydeltä, mutta kun se yritti mennä lähemmäs tekemään tuttavuutta, niin toinen vain sähisi rumasti. Eikä antanut tulla liian lähelle. Pelko osoittautui turhaksi jo muutaman päivän jälkeen, sillä tutustuttuaan heistä tuli mitö parhaimmat kaverit. Onko teillä tilanne jo rauhoittunut?

    Äänestä

Kiitoksia teille molemmille vastauksistanne! Mukava kuulla miten muilla on uusi tulokas otettu vastaan! Ja rauhoittavaa tietää, että todennäköisesti ajan kanssa kissat oppivat toisiinsa.

Ehkä me omistajat olemme vain liian hätäisiä =) Vanhempi kisu on meille erittäin rakas ja uusi tulokas on sulattanut täysin sydämemme! Vaikka arka onkin, niin rakastaa silittelyä ja muuta paijaamista ja kiittää kehräämällä oikein äänekkäästi =)

Ajattelin kokeilla Speedyn neuvoja ja aloittaa tutustuttaminen ihan alusta hajuvaihdon avulla ja siitä sitten kissojen tahdissa jatkaa.. Ehkä vielä joskus minäkin saan kertoa miten hyvin täällä kisut tulee keskenään toimeen =)

Äänestä
  • Juu...Kiitä vain niitä kahta:(...mähän sit lähetin sen kirjeen sulle ihan turhaan ja siinä meni paljon aikaakin...:(Että onnittele vaan niitä kahta...älä sitten mua kuuntele jos ei huvita...:(Älä sit välitä mun neuvoista jos ei huvita mutta kiltti!Kiittäisit muakin sillä mulla kesti kauan sen kirjeen kirjoittamisessa että arvostaisit ees vähän muakin...olisit niin KILTTI!!!!!


    Terveisin:Olisitko niin kiltti Neuvoja Kaipaava?Minä pyydän sinua niin paljon!!!!!!!!

    Äänestä

Moikka Neuvoja Kaipaava!Mä tiiän vähän kissoista sillä meillä on kissa ja olen kokenut sen kanssa erinlaisia kohteita ja (Kommahduksia)Sen kanssa ja erinlaisia tauteja ja että myös erinlaisia pohdittavia asioita ja me olemme selvittäneet ne kaikki jutut perheen kanssa...että luulisin ainaskin vähän tietäväni jostain jotain mutta en kauheesti mutta osaan ainakin neuvoa sinua...mutta luulisin että se kestää vielä jonkin aikaa sillä kaikki kissat puolustaa omaan reviiriiään eli teidän kotia ja pihaa,ja jos nyt teille ostettiin uusi kissa niin se luulee vielä nytten että se on joku muukalainen.Ja kun se aina hiipparoi sen aika lähellä niin se nuuskii sitä että onko se mikä vai semmonen muukalainen.Ja sitten kun ne tulee lähekkäin niin se säikähtää sillä se luulee että se tekee sille jottain koska ne ei oo vielä tutustunut ja siksi se tyttö kissa haluaa nuuskia sitä että mikä se on...Mutta kyllä ne kohta viellä tutustuu kun se nuuskii sen ihan rauhassa mutta kyllä siinä vielä jonkin aikaa kestää ja kun se tyttö kissa aina kun ne tulee lähekkäin niin se siksi sähisee ja murisee sillä se haluaa just silloin esittää että ei oliskaan nuuskinut sitä kissaa että se tyttö kissa yrittää että muka se poika kissa olis tehny sille teidän kissalle jottain...ja mistä sitä koskaan tietää että se on vähän rakastunut vähän siihen poika kissaan kun on poika kissa ja tyttö kissa niin ne voi hyvinkin rakastuu yks,kaks mutta en kyllä usko sillä se tyttö kissa on vielä 2w niin ei sen olis viellä aika rakastuu mutta mistä sitä voi koskaan tietää...mutta uskon kyllä että ihan kohta ne tutustuu sillä sehän on aina alussa uus kissa kaikille muukalainen mutta kun se huomaa siis se tyttö kissa ettei se tee mittään niin kyllä sitten oikea leikkimieli alkaakin niillä kissoilla lankakerillä ja narunpätkillä leikkiminen!Ja kohtahan ne voi rakastuukkin ihan oikeesti niin että sydän pulppaa tosi sytkästi ja lujasti ja tietysti niitten kissojen kummankin silmistä tupruttaa sydän pilviä!!!Että moikka!Ja muista se että annat sen tyttö kissan nuuskii se poika kissa ettet vaan turhaan huolehdi...;)


Terveisin:Merja Girl Neuvoo Neuvoja Kaipaavaa Kissan Ongelmista...;);O:D

Äänestä

Hei,

Minulla oli vuoden vanha kissa, kun otimme pennun meille. Sellaisen neuvon kuulimme, ennen kuin haimme pennun, että vanha kissa tulisi viedä pennun tuloajaksi pois kotoa. Vanhempi kissa oli hihnassa kävelyllä, ja toimme nuoren kissa sisään sillä aikaa. Se oli ensi alkuun aika hankalaa, sillä vanhempi kissa ei pitänyt yhtään tulokkaasta. Emme jättäneet niitä kaksin samaan huoneeseen, ennekuin oli varmaa, että ne tulisivat toimeen keskenään. Kyllä siinä taisi mennä viikko tai kaksi niin, että pidettiin pentu toisessa huoneessa, ja saivat ihmisen läsnäollessa totutella toisiinsa. Muistan sen, että vanhemalla kissalla tuli sellainen pakkomielle joksikin aikaa, että söi molempien ruoat - joku reviirijuttu! Vähitellen se kuitenkin huomasi, ettei se toinen olekaan sellainen uhka. Kannattaa tietysti antaa vanhemmalle kissa aivan extra-huomiota tuolloin. Joksikin aikaa ne ystävystyivät niin, että pikkukissa nukkui vanhemman kissan kainalossa. Pitkin matkaa riitoja silloin tällöin tulee ja saan olla välimiehenä - mitään vakavaa ei niiden välillä koskaan ole sattunut. Toisinaan pikkukissa nuolee vanhemman kissan päätä ystävällismielisesti, mutta usein tämän jälkeen hellyyden kohteen tassu heilahtaa. Vanhempi kissa lähtee usein sängystä/sylistä pois kun pikkukissa tulee paikalle. Uskoisin kuitenkin, että ne ovat tottuneet toisiinsa, ja jos ja kun toisesta aika lähivuosina jättää, niin toinen jää kovasti kaipaamaan.

Kissaterveisin,

Kisuli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja kaipaava kirjoitti:

Hei!

Meille tuli eilen uusi poikakissa, iältään 3-5 kk. (löytökisu) Ennestään meillä on jo kohta 2- vuotias leikattu tyttökissa. Arvasin jo etukäteen, että kissojen tutustuminen toisiinsa saattaisi kestää jonkin aikaa, mutta silti kaipaisin nyt kullanarvoisia vinkkejä miten voisi helpottaa tätä yhteiseloa!

Vanhempi tyttökisu ei ole ollut muiden kisujen kanssa tekemisissä meille tulon jälkeen (pentuna) ja näyttää ettei nyt sitten tiedä miten suhtautua tulokkaaseen.. Ollaan pidetty erillään ja välillä yritetty tutustuttaa toisiinsa sillä tuloksella, että vanhempi kulkee pienemmän perässä uteliaana, mutta murisee ja sähähtää ja juoksee karkuun kun lähekkäin pääsevät.

Onko kokemuksia siitä miten kauan tällainen kestää ja onko teidän kisut oppinut tulemaan keskenään toimeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu