Ei mitään uuttaa Anni?

Vihreiden uusi puheenjohtaja avasi pelin vanhoilla teemoilla. Niistä pisti silmään maatalouden ympäristötukien vastikkeellisuuden vaatimus. Sinnemäki oli näköjään päivittänyt vanha prujut, mutta vain päivämäärän osalta. Maataloudessa on lannoitusta vähennettty jo niin paljon, että laadukkaiden satojen saaminen on estynyt. Maajussien tulot ovat pudonneet entisestään samaan aikaan kun muu yhteiskunta on nostanut palkkojaan 60 prosenttia. Itämeri ei puhdistu vaikka Suomen maatalous lopetettaisiin ja 70 tuhannen jussin lisäksi laitettaisiin 300 000 elintarviketyöläistä kortistoon. Anni hei, ihan oikeesti, eikö mitään uutta ??? Esim. kun ruoan hinta putoaa vuoden lopulla lisää, niin eikö kuluttajilta voisi vaatia vastuullisuutta ? Siis pidettäisiin ruoan hinta nykyisellään maltillisella korotuksella ja ohjattaisiin raha maanviljelijöiden ympäristötyöhön? (ei kaupalle) Vai syökö kuluttajille vaadittu ympäristövastuu ääniä kaupungeissa ? Yhteinen vihollinen maaseudulla taitaa olla oiva äänisampo ympäristötietoisten kaupunkilaisten vaalikarjassa ? Millaisia ympäristövaikutuksia voit odottaa esim. peltojen talviaikaiselta kasvipeitteisyydeltä , jonka korvaus on 14 euroa hehtaarilta? Keskikokoisella tilalla tuo merkitsee 14 x 30 ha = 420 euroa . Tiedätkö millaisen työmenekin tuo aiheuttaa keväällä kylvöjen yhteydessä? Tai tietääkö kaupunkilainen ympäristötietoinen palkansaaja maatalouden realiteeteista yhtään mitään ? Vaatimuksia ilman omaa panostusta kyllä irtoaa joka lähtöön.

4

194

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haisoooooo

      Suorakylvö säästää ravinteita ja työtä rutosti. Mökin paapan ikkunan alle saa ajaa eläinten sonnat, mutta papan on rakennettava 6000 euron pienpuhdistamo omalle pissilleen. Mökit tyhjennetään nyt totaalisesti ja vanhusten palvelutalot täyttyvät kirkonkylillä ja verorahoilla täytyy rakentaa uusia.

      • Suorakylvö ei ole ratkaisu ongelmiin . Sadot pienenvät ja rikkakasvit runsastuvat. Kasvitautien lisääntymisen ehkäisemiseksi on kasvinsuojeluaineiden käyttöä lisättävä. Suorakylvökone maksaa n. 200 000 euroa. Myös glyfosaatin käyttö kasvaa.

        Pienpuhdistamoista olen samaa mieltä, ne on mitoitettava pääluvun mukaan, tms.


      • rantojen
        Akkre kirjoitti:

        Suorakylvö ei ole ratkaisu ongelmiin . Sadot pienenvät ja rikkakasvit runsastuvat. Kasvitautien lisääntymisen ehkäisemiseksi on kasvinsuojeluaineiden käyttöä lisättävä. Suorakylvökone maksaa n. 200 000 euroa. Myös glyfosaatin käyttö kasvaa.

        Pienpuhdistamoista olen samaa mieltä, ne on mitoitettava pääluvun mukaan, tms.

        Voidaan kieltää rantojen viljely . Ihan ilman korvausta , likaaja joutuu vastaamaan muissakin ympäristöä tuhoavissatoimissaan .


      • rantojen kirjoitti:

        Voidaan kieltää rantojen viljely . Ihan ilman korvausta , likaaja joutuu vastaamaan muissakin ympäristöä tuhoavissatoimissaan .

        Kuka se onkaan saastuttaja ? Viljelijäkö, joka noudattaa ympäristömääräyksiä vai ruoan kuluttaja, joka haluaa ruoan alle tuotantokustannusten ?

        Ympäristön suojelu lisää kustannuksia ja laskee satotasoa , mutta kuluttaja vaatii silti ruokansa yhä halvemmalla ja haluaa parempaa ympäristöhygieniaa.

        Mahdoton yhtälö. Kuluttajan on oltava valmis maksamaan ympäristölaadusta. Maajussien tulokehitys on ollut laskeva jo useita vuosia. Samaan aikaan palkansaajat ovat nostaneet ansiotasoaan palkankorotusautomaatilla. Vain 12 prosenttia perheiden menoista koostuu ruoasta. Viihde-ja kerskakulutus vain kasvaa. Sitten kehdataan vaatia maajusseja lisätalkoisiin ympäristön hyväksi, jotta muut kansalaiset voivat kasvattaa kulutusta pidäkkeettömästi.

        Ruoan hinta on reaalisesti laskenut viime vuosien aikana.

        Nyt voivat yhdistykset saada tukea EU:lta kosteikkojen perustamiseen. Montako kosteikkoprojektia vihreät yhdistykset ovat saattaneet matkaan ? Odotan vastausta mielenkiinnolla, löytyykö niitä omakohtaisia ympäristötekoja ?

        Itse vedin tänään metrin ja kolmen metrin suojakaistaa kahdeksan hehtaarin ohralohkon kahdelle sivulle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1244
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      855
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      570
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      528
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      520
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      494
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    18. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      428
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    Aihe