Hei
meillä on parin viikon päästä pienokaisemme ristiäiset ja olen miettinyt, että pitäisikö muistaa kummeja pienillä lahjoilla? Itse olen kummi enkä ole ikinä lahjaa saanut, mutta tuli tämmöinen vain mieleen. Onko kellään kokemusta? Oletteko antaneet tai saaneet? ja missä vaiheessa ristiäisiä olete antaneet/saaneet? Kiitos jo etukäteen!
kummilahja
hyvä idea vaiko?
4584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kahden pikkupojan kummina, enkä kummankaan vanhemmilta saanut ristiäisten yhteydessä mitään lahjaa enkä kyllä tällaista olisi kaivannutkaan. Mielestäni oli kuitenkin mukavaa, että ristiäisten jälkeen lähetettiin vielä valokuvia kummilapsesta. Jos haluaa oikein panostaa tähän, niin voihan vaikka itse tehdä jotkut kivat keyhykset yms. Ei siinä mielestäni kummempaa kummille tarvi =)
Itse kummina olisin todella otettu vaikka pienokaisen kuvasta kehystettynä. Voisit ojentaa lahjat vaikka ihan tilaisuuden lopuksi. Kaunis ajatus :)
Annettiin kummeille lahjaksi mukit, joihin oli painettu kummitytön kuva. Annettiin vasta ristiäisten jälkeen..
Olin joskus vähän miettinyt että annan kummeille lahjat. Pidimme kuitenkin ristiäiset joulun alla (käytännön syistä) ja vielä eri kaupungissa kuin missä asumme eli jouduimme maksamaan kirkon tilojen vuorkasta melkein 200euroa. Meni niihin juhliin ja jouluun niin paljon rahaa ettei olisi ollut enää varaa ostaa mitään lahjoja kummeille. Toisaalta olen itse useamman lapsen kummi enkä koskaan ole lahjaa saanut niin en usko että omankaan lapsemme kummit mitenkään edes ihmettelivät sitä etteivät lahjaa saaneet.