Tunnetko Sinä EU-ehdokas Annika Lapintien Suomen Turusta? Etpä tietenkään, mutta minäpä kerron.
AL kirjoitti tässä hiljan Turun Sanomiin jutun, jossa hän pelasti Itämerta.
Logiikka oli sitä ihteään. Lienee ollut samaa matematiikkaa, jolla Suomen Työväen Säästöpankki STS meni konkurssiin. STS:n Turun toimiston pomo oli muuten samainen Annika Lapintie.
Mutta siitä matematiikasta: Jos bolseviikit saavat Suomessa 3 prosentin kannatuksen, samoin Ruotsissa, Saksassa, Puolassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa jne, jne, mikä on bolseviikkien yhteiskannatus EU-vaaleissa? Annika Lapintien mukaan se on 27 x 3 prosenttia eli 81 prosenttia!
Tällä samalla matematiikalla Annika puhdisti myös Itämerta.
Tasapainoisessa vasemmistossa eli demareissa käytössä olevan matematiikan mukaan kanatus on kolme (3) prosenttia.
Että tällaisia älymystön edustajia suomalaiset voivat äänestää EU-vaaleissa. Siis voisivat, mutta ei ole pakko.
Lapinmäen matematiikka
Bolseviikeille enemmistö
2209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vanhaa jaksat toistella. Virheitä ei tietenkään kukaan muu ole tehnyt kuin Annika.Kansanedustaja tai meppi on häntä äänestävien ehdokas.Jos erehtymätöntä aikoo äänestää lienee paras jäädä kotiin ja marinoitua omassa erinomaisuuessaan. Ja tässä puhun niin totta kuin osaan.
Jos kannatus on 27 maassa 3%, niin se on 27 X 3%. Tyhmyys astuu tässä vaiheessa kuvioon tulkitsian kohdalla. 3% ei olekkaan tässä tapauksessa numeraalinen määre vaan symbolinen. Niin ja mitä tulee siihen Työväen Säästöpankin konkurssiin, niin se oli porvarihallituksen ideologinen toimenpide. Liikepankit pelastettiin säästopankkien ja meidän veronmaksajien kustannuksella.