Olen pari kuukautta sitten saanut ajokortin ja II-vaiheeseen menen luultavasti ensi syksynä.
Mulla on vaan yksi paha probleema, pelkään ajamista sillä tavalla että saan ahdistus- ja itkukohtauksia ajamisen aikana jälkeenpäin, ja niitä itkukohtauksia lähinnä sen jälkeen kun olen laittanut auton talliin ja olen pettynyt itseeni kun en pääse pelosta eroon.
Autokoulussa tähän asiaan kiinnitettiin kyllä huomiota, mutta tunsin siellä alkuvaikeuksien jälkeen ja opettajani hyväksyvän asenteen avulla olevani niin turvallisissa puitteissa että ajaminen tuntui jopa kivalta. Tosin kun ajettiin 100km/h niin käsiäni alkoi pistellä ja sit kun ajattelin että...jos jotain tapahtuu (kolari, vammautuminen, kuolema) niin mun tila vain paheni. Opettaja ei alussa tiennyt mitä mun kanssa pitäis tehdä, ei ollut kuulemma useinkaan törmännyt oppilaaseen joka pelkää autossa olemista yhtä paljon kuin minä.
Ja niitä syitä, mahdollisia ja hieman kaukaa-haettuja... Kuolemanpelko on mulla senverran kova, että en voi kävellä hautaustoimiston ohi vaan on vaihdettava kadun toiselle puolelle (naurettavaa mutta totta). Olen vasta viime aikoina oppinut hyväksymään sen että minäkin kuolen sitten joskus...
Olen todella vastuuntuntoinen ja tunnollinen eli mikään ei INHOTA yhtä paljon kuin tämä yleinen välinpitämättömyys, ja se että ei noudateta esim. nopeusrajoituksia ja josku tuntuu että ne liikennemerkit on vain joillekin hemmoille koristeina tien poskessa :)
Ehkä mulle ei olis kenenkään pitänyt kertoa sitä että liikenteessä onnettomuusriski on ekan vuoden aikana 5-kertainen. Sen tiedon kanssa kun on mulla pärjäämistä... En nimittäin halua että kun olen tähänkin asti selvinnyt ilman ajotaitoa niin mun elämä loppuu johonkin liikenneonnettomuuteen vain 32-vuotiaana. Tai että sellainen riski on niin todellinen.
Haluan todellakin parantua tästä (sanotaanko tätä joksikin paniikkihäiriöihin kuuluvaksi tilaksi) eli jos joku tietää jonkun ammattiauttajan yhteystiedot pk-seudulta, niin ilmoittais ja vastaisi tähän mun stooriin. Odotan apua ja olisin siitä kiitollinen.
En halua nyt luovuttaa.
Mulla on vaan yksi paha probleema, pelkään ajamista sillä tavalla että saan ahdistus- ja itkukohtauksia ajamisen aikana jälkeenpäin, ja niitä itkukohtauksia lähinnä sen jälkeen kun olen laittanut auton talliin ja olen pettynyt itseeni kun en pääse pelosta eroon.
Autokoulussa tähän asiaan kiinnitettiin kyllä huomiota, mutta tunsin siellä alkuvaikeuksien jälkeen ja opettajani hyväksyvän asenteen avulla olevani niin turvallisissa puitteissa että ajaminen tuntui jopa kivalta. Tosin kun ajettiin 100km/h niin käsiäni alkoi pistellä ja sit kun ajattelin että...jos jotain tapahtuu (kolari, vammautuminen, kuolema) niin mun tila vain paheni. Opettaja ei alussa tiennyt mitä mun kanssa pitäis tehdä, ei ollut kuulemma useinkaan törmännyt oppilaaseen joka pelkää autossa olemista yhtä paljon kuin minä.
Ja niitä syitä, mahdollisia ja hieman kaukaa-haettuja... Kuolemanpelko on mulla senverran kova, että en voi kävellä hautaustoimiston ohi vaan on vaihdettava kadun toiselle puolelle (naurettavaa mutta totta). Olen vasta viime aikoina oppinut hyväksymään sen että minäkin kuolen sitten joskus...
Olen todella vastuuntuntoinen ja tunnollinen eli mikään ei INHOTA yhtä paljon kuin tämä yleinen välinpitämättömyys, ja se että ei noudateta esim. nopeusrajoituksia ja josku tuntuu että ne liikennemerkit on vain joillekin hemmoille koristeina tien poskessa :)
Ehkä mulle ei olis kenenkään pitänyt kertoa sitä että liikenteessä onnettomuusriski on ekan vuoden aikana 5-kertainen. Sen tiedon kanssa kun on mulla pärjäämistä... En nimittäin halua että kun olen tähänkin asti selvinnyt ilman ajotaitoa niin mun elämä loppuu johonkin liikenneonnettomuuteen vain 32-vuotiaana. Tai että sellainen riski on niin todellinen.
Haluan todellakin parantua tästä (sanotaanko tätä joksikin paniikkihäiriöihin kuuluvaksi tilaksi) eli jos joku tietää jonkun ammattiauttajan yhteystiedot pk-seudulta, niin ilmoittais ja vastaisi tähän mun stooriin. Odotan apua ja olisin siitä kiitollinen.
En halua nyt luovuttaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...vähän selvennystä: tarkoitan lähinnä sellaista psykiatria/ psykologia, joka on erikoistunut paniikkihäiriöiden, ja liikenneonnettomuuksiin liittyvien traumojen jälkihoitoon. Voiko tällaista edes rajata tarkasti, en nimittäin halua joutua "puoskaroitavaksi" ?
www.neuro.org, Laakson sairaalan kyljessä Töölössä. järjestää mm. paniikkihäiriöisille kelan tukemia kuntoutusryhmiä
www.traumaterapiakeskus.com, nimensä mukainen toiminta, sivuilla on myös itsehoito-ohjeita.
Kyllä muuten kieltämättä alkasin kans itte ajatteleen, että ku saan auton ja ajokortin sitte joskus niin siinä on oikeestaan suuri vastuu autosta ja ittestä. Mulla ei enää oo kuolemanpelkoa, koska oon hyväksyny sen, mutta kyllä sitä alkaa joskus melkein illalla itkemään että ku voin kuolla ennen ikäsiäni, koska mulla on verenpainetta ja siitä seuraa sydäntautia. Oon vasta 21 vuotias. Tätä kirjotusta vois jatkaa enemmänki, mutta tämä ei oikeen kuulu auto -palstaan.
... for you ... näistä yhteystiedoista, kävin katsomassa netistä ja näyttää asialliselta.
Jo pelkästään se että sain edes kirjoitettua tuntemuksistani, auttoi minua jotenkin.
Luultavasti mun kandee keskittyä tällä hetkellä näihin elämän mukaviin asioihin ja vain unohtaa kaikki onnettomuusriski- ja kuolemanpelkokuviot, nämä kun vievät multa myös unet. Viime yö oli taas perseestä ja nyt väsyttää duunissa.
Ajamista harkitsen taas kun nuo lumet on vähentyneet, sitä ennen vain jos on pakko.
Sulle "kohta autoilija": verenpainetta kannattaa hoitaa paitsi lääkkeillä myös elämäntavoilla, eikä sydänsairauksia tarvitse pelätä, niitäkin hoidetaan onnistuneesti eivätkä ne useinkaan tule ennen keski-ikää.
pelkään autolla ajoa, vaikkakin vaan talvella.
En kylläkään pelännyt silloin heti alussa kortin saatuani vaan vasta muutama vuosi sitten aloin pelätä lähinnä talvella ajoa maanteillä. Nyt vältän kaikin tavoin ajoa maanteillä - taajamassa ajan mielelläni ilmalla kuin ilmalla.Kesällä ei ole mitään ongelmaa!
Olen itse ollut hieman ja vähän enemmänkin paniikkihäiriöinen ihminen joten tulkitsen ajopelkoni johtuvan siitä - ja lähinnä siitä kuolemanpelosta joka paniikkihäiriöön yleensä liittyy.
Se että ajaa paljon helpottaa tietysti vähän tilannetta, mutta jos on paniikkioireita, tarvitsee kyllä apua.
Otapa hieman extra ajotunteja ja selitä tuntemuksesi tarkasti opettajallesi. Jos hän on ammattitaitoinen niin ymmärtää kyllä ja opettaa paremmin vielä auton hallintaan liittyviä asioita ja poistaa turhia pelkoja. Itse kävin nyt jo "vanhana" uudelleen harjoittelemassa liikenneopettajan kanssa ja se oli hyvä juttu.
Koeta kestää - jos et uskalla ajaa, bussitkin kulkee!
...ottaa yhteyttä tällasen extra-tunnin suhteen siihen autokouluun,jonka tässä syksyllä kävin vai johonkin muuhun?
En todellakaan kykene soittamaan mun entiselle liikenneopelle (liikennepelkuri täällä taas hei :))ja kertomaan mikä on tilanne. Se tuntuu liian pahalta, jopa nöyryyttävältä tappion tunnustamiselta ;). Ei tuu mittään...
Enkä edes usko hänen ymmärtävän mua nyt.
Joskus tunneilla mulla oli fiilis siitä että onnistun tartuttamaan oman pelkoni jotenkin häneenkin ja siitä syntyi kyllä jonkulainen ahdistuskierre. Toisaalta mulla oli oppimismotivaatio niin korkea ja inssi meni todellakin ekalla läpi, että kovalla työnteolla silloin selvittiin.
Sitten toisaalta voisin kyllä yrittää jotain muita konsteja, esim .Stadin keskustassa tai Töölössä ajelua johonkin rauhallisen aikaan, kun ei ole muita "häiritsemässä" mun opettelua. Kävin tässä joku päivä ajelemas kamun kans Hesan ulkopuolella, maanteilla ja motareilla , ja yllätys sentään: kun mulla on vahva tunne siitä että tiedän mitä aina tehdä ja on tunne koko liikennetilanteen hallitsemisesta osaamisesta, on ajaminen oikeesti hauskaa! Autosterkkojen soittaminen auttaa myös, viemään ajatuksia muualle. On totta että heti kun päästän edes tajuntaani ajatuksen "Jos jotain sattuu" , niin itku ei oo mulla kaukana. Mulle on sattunut yksi kämmi, kun luulin vaihtaneeni 3-vaihteen se menikin 1:lle ja auto hidastui yhtäkkii. Pelästyin, laitoin vilkun päälle ja ajelin tien reunaan, sitten menin jotenkin lukkoon ja kamu vieressäni lohdutti mua, sanos ettei tämä ollut paha juttu ja voin jatkaa ajamista heti kun rauhoittusin. Mutta olin niin "kipee" etten voinut jatkaa, vaan aloin itkeä. Sitte vaihdettiin kuskia...
Mä olen kanssa P-häiriöinen mutta olen sairautenikin aikana jopa pystynyt ajamaan kilpaa. Ei mitään jokkista vaan autoa jolla huiput lähes 300km/h
kannattaa ajotunteja ottaa lisää jos ei muuten uskalla ajaa...mutta kyllähän tuo sinun pelkosi tuntuu pääasiassa liittyvän auton hallintaan(tai siis sen menettämiseen)joka menee ohi kun ajat tarpeeksi. Täällä siis vastailee tuo sama jolla myös ollut ongelmaa autolla ajon kanssa.
Mulla oli aikanaa myös kaamea pelko siitä, että on väärä vaihde ym. tai että auto sammuu risteykseen, mutta sellaiset pelot menee kyllä ohi, ainakin mulla meni parissa vuodessa kun ajoin paljon.
Jata auto talliin, jos oikein ahistaa....hommaa poikakaveri, joka tykkaa ajaa ja on hyva ajaja.:)
Moi
Vaivasi ei todellakaan ole mitenkään harvinainen. Kävin itse psykiatrilla kyseisen vaivan vuoksi. Hänen reseptinsä oli yksinkertainen. On vain opittava ajamaan niillä ehdoilla joilla kykenee. Ei moottoritielläkään ole välttämätöntä ajaa 120km tunnissa.
Alkuvaiheessa voisi mieto rauhoittava lääkitys olla kuitenkin paikallaan. Suosittelen siksi ensin ammattiavun käyttämistä. Autokoulunopettajat kun eivät useinkaan ole mitään mielenterveydellisten kysymysten asiantuntijoita.
Hey,
En kyllä itse uskaltais ajella rauhoittavissa. Meinaan onhan niissä purkeissa se kolmionkuva kyljessä ...?
Vai onko olemassa jotain jonka kans voisis laillisesti mennä liikenteeseen, oikeesti?
Kuulun kyllä samaan 'klubiin' kanssanne, eli autolla ajo ei ole todellakaan kivaa, lähinnä johtus niistä "huippukuskeista" jotka ei ota vasta kortin saaneita vakavasti pätkääkään. Roikkuvat puskurissa kiinni, ja aiheuttavat suunnatonta pelkoo lähinnä peräänajoriskin muodossa.
Mä oon menossa liikenneopettajan kanssa ajelemaan tällä viikolla mun entiseen autokouluuni, ja maikka tietää tilanteeni aika hyvin.
Käydään sitten tunnilla läpi ne kohteet, jotka pelottas mua eniten, ja toivottavasti saan myös uusia ideoita, miten selviytyä liikenteessä paremmin.
Tuli tässä yksi juttu mieleeni...Eihän tällane pelko estä 2-vaiheessa pysyvän kortin saamista? Aikas kaukaa-haettu kysymys, mutta kysynpä silti.
Ettei vaan joku nipo maikka keksi leimata "hulluks" jotain pelkäävää ex-oppilastaan ihan vaan jostai syystä??
Tietämättä edes millaista vahinkoa/kärsimystä silloin aiheuttas ?? Toivottavasti en oo oikeessa?? Tähän toivoisin ,please , jonkun liikenneopettajan vastausta.
Friendly, Eve
Kolmiolääke ei ole este autoilulle, eikä sinänsä rangaistava teko. Mikäli ylittää lääkärin määräämän annostuksen ja ajaa kolarin, voi tuomioistuin pitää lääkkeen väärinkäyttöä onnettomuuteen johtavana tekijänä, kuten Martti Syrjälle kävi.
Pieni annos rauhoittavaa voi olla hermoheikolle autoilijalle turvallisempaa kuin ajaminen yliherkkänä.
Ja mitä tulee alkuperäiseen viestiin: SSRI-lääkkeet ja/tai buspironi (eivät ole kolmiolääkkeitä) voivat auttaa viemään noita kohtauksia pois, eivätkä ne vaikuta oleellisesti tarkkaavaisuuteen yleensä.
Ajokortti ollut 3 vuotta.. autokouluun menin kun porukat maksoivat.. pelotti mutta ajattelin että hyvin se menee. Sitten se on ainakin ohi. Teoriatunnit menivät ihan hyvin. Mutta joka ainoa kerta kun ajotunti tuli, niin itkin ja jännitin viikkoa aikaisempaa, kun pelkäsin mennä rattiin. Aluksi jalatkin hakkasivat, kun istuin ratissa.
Pimeänajo ja kakkosvaihe.. siirsin niitä niin kauan kun voin, koska pelkkä ajatus sai kyyneleet tippumaan. Eli koko autokoulu oli minulle ihan kamalaa.
Nyt muutin uuteen isompaan kaupunkiin. Olen ajanut täällä noin 3 kertaa mieheni istuessa kyydissä. Olen yrittänyt.. mutta en ole pystynyt ajamaan kuin korkeintaan pari kilometriä (ilman risteyksiä) ja vedän aina auton paniikin omaisena tien syrjään ja itken enkä pysty rauhoittumaan ennen kuin olen turvallisesti kotona.
Meille on vauvakin tulossa parin kk päästä ja mieheni on ajatellut ostaa auton minulle, että pääsen mukavammin liikkumaan. Niin, kukapa ei olisi tuosta onnellinen paitsi minä..
Pelkkä autolla ajamisen ajattelu itkettää.. saatikka että oikeasti ajaisin.
Tahdon pelon pois.. mutta autokoulukaan ei varmasti auta, kun pelkäsin siellä vielä enemmän kun vieras henkilö arvio ajamistani..
Voi ihanaa kuulla, että muillakin on pelkoja auton ajamisen suhteen. Kortti on nyt ollut vuoden ajan ja autoa olen ajanut ehkä 15 kertaa tuon ajan sisällä. Alussa olin todella innokas ja motivoitunut lähtemään auton rattiin. Minkäänlaisia pelkoja ei tuolloin ollut. Mutta lopulta se, porukat pelkäsivät aivan kuollakseen, kun pyysin heiltä auton lainaan niin on saanut minulle sellaisen tunteen, että en osaa ajaa ja olen vaaraksi muulle liikenteelle. Nykyään siis yhdistän autolla ajamisen kuolemaan ja näen jatkuvasti unia, että kuolen jos lähden ajamaan autolla. Ajamista pelkään siis nykyään aivan mielettömästi. Pelkkä ajatuskin ajamisesta saa kyyneleet silmiin. Nyt en ole moneen kuukauteen uskaltanut ajaa mihinkään ja no porukat ovat "sanattomasti" tehneet selväksi, että he eivät edes antaisi autojaan käyttööni. Aina jos ollaan yhdessä lähdössä johonkin niin ei tule kysymykseenkään, että minä hyppäisin kuskin paikalle. Alunperinkin he vastustivat autokouluun menoa, sanoivat, että se ei ole tyttöjen juttu. Taidan olla hieman vanhoillisesta perheestä, vai kuinka :)? Siis haluaisin päästä tästä pelosta eroon, etenkin kakkosvaihe hirvittää suunnattomasti. Ja sekin, että mietin monesti päivässä autolla ajamista ja joka päivä se kynnnys kuvitella ajamista tuntuu suuremmalta. Niin pieni, mutta ärsyttävä ongelma :(.
Olen yrittänyt.. mutta en ole pystynyt ajamaan kuin korkeintaan pari kilometriä (ilman risteyksiä) ja vedän aina auton paniikin omaisena tien syrjään
----
Mulla sama juttu mtiellä, en pysty välillä ajaan lainkaan ja jos pystyn niin max 80 km/h
Perustetaan yhteinen klubi jossa sparrataan vaiva pois? :-)