Onko sinulla?

Ensiapulaukku autossasi?

Tiedätkö mitä se sisältää?

Osaatko käyttää ko. välineitä?

Jos et tiedä, mitä jos hakisit sen sisälle vaikkapa illalla tai kun sinulla on aikaa ja tutustuisit laukun sisältöön...?
9608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On ensiapulaukku, se kuuluu kiinteästi autoni hattuhyllyn kalustukseen.

Tiedän suurinpiirtein mitä siellä on, eli sakset, kolmioside, sideharsorullia ja pari suojakelmua.

En osaa käyttää ensiapuvälineitä, enkä opi vaikka kuinka katselisin laukun, tai paremminkin kotelon, sisältöä. Selvää on ainakin se, että minun taidoillani ja ensiapulaukkuni sisällöllä ei ihmishenkiä pelasteta. Vaikka olenkin suorittanut EA1:n pari vuoskymmentä sitten.

Äänestä
  • Kauan sitten käytyjä jo vanhentuneita EA-kursseja voi ja olisi suotavaakin päivittää. Kurssejahan järjestetään mm. kansalaisopistojen kautta ja kaupunki paikoissa on kurssitarjonta suurempikin. Kustannuksiltaanhan ko. kurssit eivät ole ylivoimaisia suorittaa ja kestoltaankin sitä luokkaa, että varmaan jokaisella liikenee aikaa näin hyödyllisen asian puolesta. Voimassa olevan EA-kurssin omaava voi liittyä paikkakuntansa EA-ryhmään ja näin pääsee saatuja oppeja hyödyntämään käytännössä jolloin myös saa arvokasta kokemusta joka osaltaan auttaa madaltamaan "kynnystä" toimia, kun apua tarvitaan. Vaikka avunanto on jo lain mukaan velvoite jokaiselle niin aina on parempi, kun tietää mitä tekee ja tärkeintä on ettei avun saajaa jätetä koskaan yksin onnettomuus paikalla.
    Siitä on hyvä lähteä, että jokainen osaa auttaa.

    Äänestä

  • ... kovinkaan ihmeellistä ymmärrystä ihmishengen palastamiseen.

    On jo iso asia, jos ymmärtää soittaa hätänumeroon. Sinnekään ei tarvitse osata sanoa yhtään mitään, vaan vastailla kysymyksiin, joita hätäkeskus esittää.

    Hengitysteiden avaamiseen riittää omat kädet, vaikka niissä olisi "poropeukalot"... ;)

    Äänestä

On, kyllä, kyllä

Äänestä

"Ensiapulaukku autossasi?"

Ei ole, mutta mielessä on ollut sen hankkiminen jo pitkään. Mistä niitä muuten saa ostaa ja paljonko ne maksaa?

"Tiedätkö mitä se sisältää?"

Kyllä.

"Osaatko käyttää ko. välineitä?"

Osaan.

Äänestä
  • ... vakuutusyhtiöltäsi. Joskus jopa jakavat laukkuja kampanjoidensa aikana. Sitten on Punainen Risti ja hyvin varustetut apteekit, joista saa valmiita laukkuja. Hinnat vaihtelevat laukkujen tasosta riippuen. Mikään ei estä kokoamasta laukkua itse; sideharsoa, taitoksia, imeviä sidoksia, suojapeitettä, sakset, turvaleikkuri, ns. avaruuslakana, kolmioliinoja. Oman maun mukaan myös taskulamppu, huopa...

    Äänestä

Käydä ensiapukurssit kuin mennä helpoimman kauttaa ja täyttää jokin velvollisuus että hankkii vain ensiapu pakkauksen autoon. Ensiapu kurssia ja ensiapulaukkua ei voi edes verrata keskenään niin suuri eri niiden merkityksellä on. Kun osaa perusensiavun niin pärjää hyvin pitkälle ilman mitään välineitä. Ei ambulansseissakaan monestikaan kuin turvata peruselintoiminnot vietäessä sairaalaan ja jos tila on todella vakava niin ambulanssikin pyytää lisäapua (riippuen yksikön tasosta) ja hoitaa kohteessa potilasta kunnes saa korkeampaa hoitoa paikalle.

Ensiapu laukku on todella turha jos ei tiedä mitä sillä voisi tehdä!!!! Koska loppujen lopuksi siellä ei ole yhtään mitään. Tärkeimpia siellä on suuren verenvuodon tyrehdytykseen sidettä ja tyynyä jolloin niitä käytettyään saa kädet vapaaksi ja voi soittaa apua paremmin.

Elvytyksessä ja muissa vakavissa tilanteissa ensiapulaukku on vaan tiellä ja aikaa menee turhaan sen tutkimiseen kenties :)

KÄYKÄÄ HÄTÄENSIAPU KURSSIT! kyse ei ole pelkästäänn siitä että niitä apuja voisi tarvita tienpäällä vaan todennäköisin paikka on kotona tarvittava apu tai yleensäkin jossain sisätiloissa. Tärkeä asia osata tunnistaa akuuttia henkeä uhkaava tila eli aivan simppeli ohje on että jos joku ei herää kun kun yrität herätellä niin joko se on kuollut, sairaskohtauksen saanut tai todella humalassa/huumeissa mutta joka tapauksessa silloin soitetaan 112 ja pyydetään apua ja sitä tulee.

Yksi vinkki! jos et ole ihan varma niin älä mainitse puhelussa että kyseinen apua tarvitseva henkilö voi olla myös humalassa jne, silloin tulee poliisi :) Tämän oon kuullut helvetin monta kertaa ja sitten poliisi raahaa sen putkaan tai terveysasemalle joten paremmin asiaan sopii että sairaankuljetus vie sen eikä poliisi monestakin syystä! Ei tajuton ihminen kuulu poliisin kuljetettavaksi vaikka näin välillä tapahtuu, ihminen se asunnotonkin on.

Mutta kun on kummatkin eli kurssit käytö ja ensiapulaukku mukana niin ensiapulaukusta saa jo jotain hyötyä irti enemmän.

Äänestä
  • Minulla on ea-laukku autossani, mutta en ole varma, osaanko käyttää järkevästi tarvikkeita. Viimeisimmästä kurssista on jo vuosia aikaa. Silti laukku on mielestäni hyvä olla olemassa, koska paikalle saattaa saapua joku minua taitavampi, jolla ei tarvittavia välineitä ole.

    Äänestä

  • Asiaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pii paa kirjoitti:

Ensiapulaukku autossasi?

Tiedätkö mitä se sisältää?

Osaatko käyttää ko. välineitä?

Jos et tiedä, mitä jos hakisit sen sisälle vaikkapa illalla tai kun sinulla on aikaa ja tutustuisit laukun sisältöön...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu