Luulen tietäväni syyn tähän kolariin koska itselleni kävi lähes identtinen tapaus sillä erotuksella että en ajanut kolaria.
Olin bändilän liikennevaloissa, tulossa Salonkadulta ja menossa kohti Inkerettä. Olin aivan omissa ajatuksissani siinä valoissa ja katsettani en ollut kohdistanut mihinkään, vaan ns tuijotin eteenpäin kuin tyhjyyteen.
Liikennevaloissa oli aika paljon autoja ja olin ensimmäisenä valoissa. Jonkinaikaa siinä omissa ajatuksissani oltuani huomasin että edessäpäin valot vaihtuivat vihreäksi. Nostin samantien kytkintä ja lähdin ajamaan eteenpäin. Muutaman metrin ajettuani huomasin että vasemmalta tulee auto kovaa päin punaisia. Onnekseni ehdin juuri nipin napin auton alta pois, kolari oli senteistä kiinni.
Heti tämän jälkeen katsoin taustapeiliin, huomasin että kaikki muut autot valoissa oli vielä paikallaan ja nämä valot toimii niin että inkereeltä salonkadulle ja salonkadulta inkereelle suuntaavat autot pääsevät samaan aikaan liikkeelle, huomasin myös punaiset liikennevalot salonkadulle päin menijöille. Eli olinkin itse ajanut vahingossa punaisia päin.
Syy tähän tapahtumaan on ilmiselvä. Inkereentielle ja hakalankadun risteykseen oli juuri rakennettu liikennevalot, nämä ovat vain noin 150 metrin päästä näistä salonkadun valoista.
Eli olin epähuomiossa katsonut näitä uusia valoja kun ne vaihtuivat vihreiksi.
Aivan samanlainen tapaus kuin euromarketin kuolonkolarissa, sinne 150 metrin päähän oli juuri rakennettu uudet liikennevalot.

Vastaukset 7
Vanhimmat
oli muka Euromarketin kohdalla olevasta ohikulkutien risteyksestä noin 150 metrin päähän juuri rakennettu uudet valot? Nesteen / Euromarketin risteyksessä olevat valot ovat nimittäin olleet olemassa _paljon_ kauemmin ja Someron suunnassa ei valoja ole.
Nimenomaan Nesteen ja Euromarketin valoja tarkoitan. En nyt aivan varma ole, mutta melkoisen varma kuitenkin että ne oli juuri siihen aikoihin rakennettu.
En ole aivan varma mitä kolaria tarkoitat, mutta ainoassa 2000 luvulta mieleeni tulevassa Euromarketin valoissa (Hämeentie x 110) tapahtuneessa kuolonkolarissa syypäällä oli promilleja veressä pari-kolme ja vauhtia liki kaksi kertaa sallittu, että siinä sitä on syytä varsin riittävästi. Lisäksi tapahtuma-aika oli lauantaina alkuillasta ja on ihan siinä ja siinä olisivatko nämä syyttämäsi toiset valot silloin jo sammuneet. Lauantaisinhan Euromarket menee kiinni kello 18 ja silloin nämä Hämeentie x Koskikatu liikennevalot sammutetaan.
Lisäksi vielä semmoinen fakta, että nämä Hämeentie x Koskikatu liikennevalot on varmuudella otettu käyttöön ennen elokuuta 1993.
On siellä tapahtunut toinenkin kolari. Siinä kuoli kaksi nuorta miestä ja selvinpäin olivat. Tilanne oli sellainen, että kuski oli aivan yllättäen ajanut punaisia päin, eli oli ensin ollut pysähtyneenä valoissa ja sitten muistaakseni ajanut rekan(?) alle. Siitähän puhuttiin myös että oisivat itsemurhan tehneet koska oli niin kuin tarkoituksella ajettu rekan alle.
Ja eikä niiden liikennevalojen rakentamisvuodella ole niin väliä.
..olisiko ollut vain pari vuotta sitten, kun iäkäs mies kuoli,myös liikennevaloissa, menossa rakennushommiin!
valot kyseessä. Oli Sepänkadun ja 110-tien liikennevalot kyseessä.