sääntömuutos

Nyt kun näytää valta tiivistyvän muualle kuin puolueen hyvinvointiin.
On syytä ottaa esille, että puoluehallitukseen ei osallistu kuin ne joilla on perussuomalaisten jäsenyys.
Jos E-P ja uusimaa on saanut jäseniksi hyväksymättömiä henkilöitä meitä johtamaan on nyt tehtävä asiasta julkinen.
Oli sitten juntan takan ketä vain. Ei sitoutumattomat voi olla puoluehallituksessa.
Rötöstelyä sekin. maksakaa E-P piiri ja uusimaan piirit sepon ja reijon jäsen maksut, että saadaan ne puoluehallitukseen jos on sitoutumattomina.Jos eivät ole puolueen jäseniä, selaisia ei saa päästää asoita hoitamaan.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

omilla nettisivuillaan kehuvat olevansa sitoutumattomia.
Aika jännää, että tällä palstalla tupauunot huusivat pitkään: Halla-ahaoa ei pidä laskea puoluekokouspaikalle, kun ei ole puolueen jäsen! Mutta sopivat henkilöt Uudeltamaalta ja Etelä-Pohjanmaalta kelpasivat jopa peruSS PUOLUEHALLITUKSEEN, vaikka eivät ole edes puolueen jäseniä! Outoa!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarpeeseen kirjoitti:

Nyt kun näytää valta tiivistyvän muualle kuin puolueen hyvinvointiin.
On syytä ottaa esille, että puoluehallitukseen ei osallistu kuin ne joilla on perussuomalaisten jäsenyys.
Jos E-P ja uusimaa on saanut jäseniksi hyväksymättömiä henkilöitä meitä johtamaan on nyt tehtävä asiasta julkinen.
Oli sitten juntan takan ketä vain. Ei sitoutumattomat voi olla puoluehallituksessa.
Rötöstelyä sekin. maksakaa E-P piiri ja uusimaan piirit sepon ja reijon jäsen maksut, että saadaan ne puoluehallitukseen jos on sitoutumattomina.Jos eivät ole puolueen jäseniä, selaisia ei saa päästää asoita hoitamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu