Kertookapa minulle mitä ajattelette tästä.
Ostin toissa vuonna loppusyksystä vajaa 30 Lännenheisiangervon astiatainta pihan takaosaan raja-aidaksi. Kyseessä oli suomalainen taimi, hyvämaineisesta puutarhasta. Liekö itse kasvattaneet?
Taimet olivat ihan hyviä, vihreälehtisiä.
Koitti kevät, uudet lehdet olivatkin aivan keltaisia. Oletin että maassa oli ehkä joku vika ( uusi ostomulta oli laitettu edellisenä vuonna) tai että länneheisiangervon kuuluukin olla sellainen aluksi.
Kesä kului, väri pysyi. Huomasin miten väri muistutti etupihallani olevaa keltaheisiangervoa, muotoa jossa keltainen väri pysyi koko kesän ja syksyn.
Tuli syksy ja lehdet alkoivat hieman vihertyä. Ihan vihreitä niistä ei tullut. Laitoin kuvineen viestiä taimitarhaan että voisiko olla vahinko. Että olisimmekin saaneet pensaasta sellaisen keltalehtisen muodon joka vihertyy syksyksi ( tälläinen siis on olemassa myös).
Emme saaneet mitään vastausta.
Nyt keväällä on taas sama juttu. Takaraja loistaa keltaisena. Pensaat eivät myöskään kasva ihan reuhona niinkuin niiden pitäisi. En tiedä johtuuko mistä ( keltalehtinen muunnos jää paljon pienemmäksi kooltaan verrattuna tavalliseen lännenheisiangervoon).
Samasta satsista jäi yli 3 pensasta jotka istutin eri multaan. Sama juttu näillä.
Kertokaa minulle olenko ihan tyhmä ja tämä on tyypillistä länneheisiangervolle vai onko tälle puutarhalle tapahtunut moka jota ei vaan myönnä?
Keltainen pensasaita taustana on ihan kauhea.
MItä mieltä olette? Miksi lehdet ovat keltaiset jo toista kesää.
Keltainen lännenheisiangervo
Kelta
0
1290
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663333Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.271512- 821359
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.63817Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51656