Orgasmin saavuttamiseksi tarvitsen klitoriksen hyväilyä, eikä siihen riitä minuutti tai kaksi. Eniten nautin kun mieheni nuolee minua, mutta silloinkin vaikea saada orgasmia kun koko ajan ajattelen että ehdinköhän saamaan orgasmin ennen kuin hän lopettaa. Hän kun aina lopettaa "kesken" vaikka olen kyllä asiasta ihan suoraan sanonut. Tulee tunne että hänen mielestään minun pitäisi saada nopeammin eli sen parin minuutin aikana jonka malttaa suuseksiä antaa. Olen neuvonut millainen hyväily tuntuu parhaalta ja odottanut että hän tekisi niin, mutta eipä vaan. Tunnen olevani liian vaativa kun orgasmin saamiseni on niin "millimetrityötä". Yhdynnänn aikanakin mieheni kyllä on hyväilevinään klitoristani, mutta useimmiten sormet on väärässä paikassa eikä siis tunnu meikäläisestä miltään, korkeintaan ärsyttävältä. Pitäisikö vaan ihan kädestä pitäen neuvoa/näyttää miten homma pitäis tehdä. Vai tyytymään olemaan ilman orkkuja kun satun olemaan näin hankala tapaus.......
Onko vikaa
...,,,...
2441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Monet naiset tekevät tuon "käsityön" itse seksin aikana.
Eikä siinä ole mitään hävettävää.
Eli nopsasti vaan oma käsi alas ja yhdynnän tai suuseksin aikana. Häpeämättä.
Niin nauttii ja saa ihanan orgasmin rakkaansa kanssa.
Saattaa olla ettei mies osaa, mutta yleensä mies haluaa oppia tyydyttämään naisensa. Opeta! Jos ei halua oppia, silloin mies on turha ja joutaa vaihtoon.